Kukkapenkeissäni on kasvanut monia vuosia siperianunikoita.
Tänä kesänä on kahteen unikko"puskaan" tullut kerrotut kukat.
Nuput ovat ensin oranssinpunaiset ja auetessaan kukat muuttuvat keltaisiksi ja ovat todellakin kerrotut, ennen en ole tällaisia nähnyt.
Mistähän mahtaa johtua?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Itselläni oli jo viimekesänä oranssissa kerrotut kukat.
Nyt on valkoisissa ja oranseissa samanlaisia kerrottuja kukkia,en tiedä mistä moinen johtuu.
olisivatko mahdollisesti risteytyneet esim. kerrotun idänunikon kanssa?
Meidän pihallamme ei ainakaan ole idänunikkoa, eikä mielestäni ihan naapureillakaan.
Viime kesänä siperianunikkojen vieressä oli ensimmäistä kertaa malvoja joissa oli kerrotut kukat, voisiko sillä olla vaikutusta?
onhan idänunikostakin kerrottua ja yksinkertaisempaa lajiketta.
ota näyte ja lähetä Hgin yliopiston Kasvitieteelliseen museoon ja pyydä kommentteja.
näyte niistä pitäisi ottaa?
Maksaako se jotain, jos sinne lähettää näytteen tutkittavaksi?