Ongelmana on sellainen että minulla on 2vuotias kissa, joka ei tietääkseni koskaan ole ollut kummemmin koirien kanssa tekemisissä ja 2vuotias tanskandoggi.
Olemme yrittäneet sopeuttaa eläimiä toisiinsa, jotta heidän yhteiselo onnistuisi.
Olemme näyttäneet heitä niin, että kissa oli sylissäni ja tanskandoggi seisoi maassa ja he kohtasivat n. puolen metrin läheisyydeltä, no tästä ei seurannut muuta kuin että aluksi doggi huusi ja vinkui kovaan ääneen ja toisilla kerroilla hän jähmettyi ja alkoi tärisemään.
Olemme koittaneet myös niin että kissa oli makuuhuoneessa ja koira olohuoneessa ja ovi oli auki ja annoimme rauhallisesti tilanteen edetä niin että kummatkin voisivat rauhassa haistella toisiaan. Kissa pinkaisi yht'äkkiä huoneesta ja doggi hyppäsi perään, no sillä kertaa doggi vain haistoi kissaa mutta kissa pelästyi niin että juoksi hyllyn päälle.
Seuraavalla kerralla kissamme oli sängynpäällä ja koira tuli hitaasti ja kiltisti kohti kissaa haistelemaan, mutta yht'äkkiä hyppäsikin sänkyyn kissan päälle ja kissa juoksi sängynalle, josta seurasi jälleen kissan sähiseminen koiralle.
Olemme nyt ostamassa koiraporttia, jonka avulla koitamme saada turvallisuuden tunteen molemmille ja niin he paremmin pääsevät haistelemaan toisiaan ja kummallakin on oma alueensa. Kissamme on aika varautuvainen koiraan ja se on ymmärrettävää ja koirallamme taas tulee vietti lähteä leikkimään kissan perään kun kissa lähtee juoksemaan. Pelkäämme sitä että miten kissa käyttäytyy kun doggi yrittää haistella häntä, koska silloin vaarana on dogin silmät jos kissa läppäsee häntä. Ajattelimme laittaa aluksi koirallemme kuonopannan, jolloin hän ei pääse puremaan kissaa. Onko muilla mahdollisesti samankaltaisia tilanteita ollut? Voiko tanskandoggi ja kissa ystävystyä ajallaan?

Vastaukset 4
Vanhimmat
siis minulla on 2 vuotias kissa ja tyttöystävälläni 3vee tanskandoggi.
Kissalla (siis aikuisella!) tuo tutustuminen ja hyväksyminen vie aikaa, aikaa ja vielä vähän aikaa:)
Aluksi koiralle on syytä opettaa säännöt; eli kissaa ei saa jahdata eikä näykkiä, se on osa laumaa eikä saalis. Vaikka namien avulla koiraa on hyvä palkita rauhallisesta oleskelusta kissan läheisyydessä, koiran voi komentaa esim. makaamaan ja antaa sille vaikka herkullnen luu, niin kissa voi seurata tilannetta rauhallisesti kauempaa.
Kun kissa oppii luottamaan koiraan ja päinvastoin, alkaa hidas tutustuminen. Kissan stressiä voi helpottaa lisäksi feromonivalmisteilla, huomiolla ja rapsutuksilla. Olisi hyvä rapsutella koiraa ja kissaa usein "ristiin" niin ominaishajut tulevat tutuksi. Kissan kynnestä voi myös leikata kynsisaksilla sen terävimmän kärjen varmuudeksi pois (Tosin jos kissa ei tuohon käsittelyyn ole tottunut niin saattaa tulla haavereita;). Koiraportti kuulostaa myös fiksulta ratkaisulta.
Meillä on kolme kissaa (aikuisia) ja vaikka olivatkin tottuneet hoitokoiriin aiemmin, hyväksyivät ne oman pentumme täysin lauman jäseneksi vasta usean kuukauden jälkeen! Nyt nuo ovatkin ihan sydänystäviä, nukkuvat yhdessä, painivat ja hippailevat, koira nuolee kissojen huulia tervehdykseksi ja kissat pesevät koiraa korvien takaa:)
Onnea tutustuttamiseen, edetkää hitaasti ja rauhallisesti;)
Kuonopantaa ei kannata käyttää, EI TODELLAKAAN ESTÄ PUREMASTA. Mistä olet sellaisen käsityksen saanut?? Kuonokoppa ainoastaan estää puremat!
Ja vielä;
Kissaa ei saa koskaan pakottaa koiran kanssa kuonokkain, lähestyminen tapahtuu kissan ehdoilla sitten kun kissa on siihen valmis, valvotusti. Nimenomaan silloin noita vaaratilanteita (kynsiminen jne.) tapahtuu, kun kissa on "pattitilanteessa" eli koira on sen ajanut nurkkaan tai kissa on muuten paikassa missä ei pääse pakoon.