Menneisyys onkin tärkeä.

Voi olla, että taas joitain itsestäänselvyyksiä kirjoitan, tai monimutkaisuuksia, silti kirjoitan.
En tarkoita menneisyyden muistoissa elämistä, haikailua, vaan mikä merkitys on kunkin elämällä ollut (meidän kohdallamme voi sanoa ollut)....miten on leiviskänsä käyttänyt.

On hyväsyttävä oma mennyt elämänsä kaikkineen. Enhän ole koskaan ymmärtänyt ajattelutapaa...jos olisin tehnyt niin tai niin, tai jospa olisin tehnyt toisin. En hyväksy jos-sanaa.
Tässä me nyt olemme, oman elämämme tehneinä eikä enää ole itsessämme paljonkaan muokkaamista. Vaikka toki voi vielä tehdä paljonkin, jos oivallus tulee. Miltäpä tuntuu?

Oman elämän tekemiseen ovat tietysti vaikuttaneet monen monet seikat, joita en aiokaan luetella, mutta pääosin itse olemme omilla valinnoillamme vaikuttaneet siihen, mitä nyt olemme. Jotkut ovat kenties pystyneet jollain lailla "suunnitellusti" tekemään, mutta suurin osa, uskon, on elänyt niin kuin elämä on heidän eteensä tullut, elettäväksi toimintoineen, ratkaisuineen.
Mahdollisuuksien valinta onkin sitten ollut omissa käsissämme, monistakin tekijöistä johtuen.

älysin tuossa, miten suuriarvoinen on elämäni ollut valinnanmahdollisuksineen muokatakseen minusta tällaisen kuin nyt olen.
Ja vielä vaan olen oivaltanut yhden tärkeän tehdän, kenties tärkeimmän.
Siitä en puhukaan kovalla äänellä, vaan hiljaa tästä oivalluksesta.

Parempi tulevaisuus, saattaa merkitä joidenkin kohdalla, kuten minun, monimutkaisempi tulevaisuus, luodaan menneisyyden pohjalta. Meidän kohdallamme siis melkein luotu.

Millaisia "arvoja" olemme saaneet itsellemme omilla valinnoillamme, jotka sitten ovat antaneet elämällemme suuntaa - kin.

Ajattelen pikaisesti ihan tavallisia asioita, jotka ovat itseäni muovanneet.
Portugalin Neilikkavallankumous, nuorena ahmitut kirjat monipuolisuudessaan, jotkin ihan haltioitumiseen saakka. Rohkeutta omata kyvyn tehdä valintoja äkillisesti, impulsiivisesti.
Edelleen matkustelu edes jossakin, en itsekään niin kovin useassa maassa, mutta niissä, minne vaistoni on vetänyt.
Ja asumiseni vihdoin tässä, monien elämääni vaikuttaneiden asioiden keskipisteessä, jossa vielä tämä ilahduttava Hornet-hävittäjien lentokäytävä ihan yläpuolella.

Oman elämänsä tapahtumat on huomannut tarpeellisiksi monesti vasta myöhemmin...vaikeuksista huolimatta tai ehkä juuri niiden vuoksi.

Aika vilahtaa, tehden siitä elämän. Monet korostavat elävänsä "tätä päivää"....eihän muuten voikaan. Huominen ei ole enää tämä päivä.

Ehkä rohkeus on omassa elämässäni ollut se vaikuttavin tekijä.
Tämän viimeisen tehtäväni teen nimenomaan omantuntoni pohjalta ja olen rauhallinen, kun sen vihdoin oivalsin.

9

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *Kukkahame*

      Huomenta Ketjukentälle!

      Sinulla susmorsian on mielenkiintoisia ajatuksia ja aloituksia, nyt innostuin kesken aamukahvin koskettelemaan kirjaimia, tarkoituksena olisi jonkinlainen vastaus.
      Ilman menneisyyttä ei olisi oikeastaan yhtään mitään, vain eletystä elämästä voi joko rikastua tai köyhtyä henkisesti.
      Minulla on joko enkeli tai muu tunnistamaton kontrolli jossain salaisessa aivolokerossa, sen olen kokenut ja hyväksikin joskus havainnut, erittäin ikävät asiat ikään kuin putoaa muistoista.
      Valintoja on tullut tehtyä hetken mielijohteesta tai jonkun esimerkkiä seuraten, useimmin onnistuttu joskus petytty, niitähän ne valinnat ovat, koska omakohtaista ennakkotietoa ei ole.

      Muuttoja paikasta toiseen tehtiin kun olin lapsi, aikuisiässä ei ole ollut tarvetta, ympäristö oli hyvä ja virikkeellinen, pidimme milloin minkälaisia yhteisiä tapahtumia joissa kaikki olivat mahdollisuuksien mukaan osanottajina.
      Matkustanut olen paljonkin, ulkomailla ja kotimaassa enkä vieläkään näin jälkeenpäin osaa vaa'ittaa kummat olivat parempia.

      Lasten kanssa ei ollut isompia ongelmia, toinen toisiaan ohjasivat ja seurasin äänettömänä porukan jäsenenä kunnes oikoivat keskenään solmukohdat, eipä niitäkään paljon ollut.

      Kaikenkaikkiaan suku ja muut läheiset ovat aina olleet se turva ja kannustin, ovat sen verran hienoja, voimakkaita ja auttavaisia, ja tämän olen vasta nyt alkanut ymmärtämään.
      Kaikki asiat vaativat oman aikansa niin kuin tämäkin miten tärkeää osaa omat vanhemmat, ja nyt omat lapset ( 4muuta) ovatkaan elämäntaipaleella antaneet , myös vaatineet.

      Sen verran kurkotan tulevaankin että kylpyläloma olisi hoitoineen kiikarissa kun tuon selkäni saan kävelykuntoon, sen verran pitää olla tulevaisuudesta kiinnostunut ettei heitä rukkasia naulaan.

    • texsanell ek

      Huomenta täältäkin!

      Aloittaja antaa mahdollisuuden tarkastella elettyä elämäämme, miten koemme valintamme muokanneen meitä.
      Olemme paljolti kuin kirjoittamaton lehti lähtiessämme kokemaan elämää.
      No, plakkarissa tietenkin perimämme, sattumakin miten olemme selvinneet siihen asti, kunnes omat valintamme ovat meitä muokanneet.

      Taaksepäin katsoessa on tullut myös ahmittua kirjallisuutta, joka on ravinnut henkisesti, ollen joskus aivan välttämätöntä
      kaiken arkisen ja työntäyteisen nuoruuden aikana.

      Se on luonut pohjaa sille, miksi olen kehittynyt tähän mennessä, arvomaailma on, niinkuin useimmilla, rakentunut juuri niistä ominaisuuksista, joita olen kanssaihmisissäni kunnioittanut ja rakastanut.

      Pohja sille luotiin jo varhain, mutta tosi on, että omat valintamme teemme itse, joko otamme vastaan elämän antamat haasteet rohkeasti, ja teemme niistä parhaamme.

      Henkisesti rikasta on elämä ollut, vaikeuksienkin opettamana, on usko kanssaihmisiin säilynyt luottavaisena.

      Lasten, ja heidän perheidensä olemassaolo, on elämän täyttymyksen antamaa, joskin elän omaa itsenäistä elämääni, yhä tutkaillen uusia mielenkiintoisia asioita.

      Kiitollisuus on päällimmäisenä tänä päivänä elämän lahjoista, suurempia huolia en omasta tulevaisuudestani koe. Paljon olen jo saanut!

    • Ramoona*

      Voihan joku pitää näitä asioita itsestäänselvyyksinä tai turhana vatvomisena, mutta paperia riittää täällä netissä ja ainakin minä kiinnostuneena taas kerran luin ajatuksiasi. Kirjoittaminen selkiyttää aina ajatuksia, neuronit voivat kai paremmin aivoissa.

      On ihan eri asia elää muistoissa kuin muistaa menneisyytensä ja ymmärtää sitä kautta nykyisyytensä. Piirrän silloin tällöin aikajanan elämästäni, laitan siihen katkoviivalla ja kysymysmerkeillä tulevia tavoitteita, eräänlaista viisivuotissunnitelmaa. Olen listannutkin paperille tavoitteita, ja niillähän on taipumus toteutua. Ei koskaan ole liian valmis tai vanha, etteikö voisi huomispäivää suunnitella ja odottaa elämältä myös lahjoja, ei vain menetyksiä.Tuskin ne toivomukset enää tällä iällä kovin yltiöpäisiä ovat.

      Elämänkulun merkittävimpään asiaan emme voi vaikuttaa : mihin synnymme. Lapsuuskoti, opiskelu, ystävät, avioliitto, työpaikat, lapset ja heidän perheensä ovat se kallio, jolle elämäni on rakentunut. Nyt eläkkeellä ollessani olen saanut ihan uudenlaisen yhteyden sisaruksiini, meillä on pohjana samat vanhemmat ja yhteinen lapsuus, ja nyt on aikaa vaalia sukusiteitä. Meidän kaikkien elämä on kulkenut lopulta hyvin samaan tapaan, koska on samat perusarvot.

      Matkustelun sanotaan avartavan ja muuttavan asioiden arvojärjestystä. Olen ottanut sen vain turistin huvina ja elämysten lähteenä, on ollut aina ihmeen hyvä tulla kotiin taas. Olen viihtynyt omassa nahkassani ja elämänpiirissäni, enkä usko sen muuttuvan. Olen paljon joustanut ja valmis joustamaan edelleenkin, enkä koe mitään korvaamatonta itsestäni siinä menettäneeni.

      Mitä elämänrohkeus oikeastaan tarkoittaa ? Minusta se ei ole ainakaan "itsensä toteuttamista" toisten kustannuksella. Rohkeutta on laittaa itsensä kunnolla likoon heikompien puolesta. En minäkään elämänpelkuri ole ollut, mutta tavallaan melko "varman päälle" ilmeisesti elänyt. Omatunto on minunkin mielestäni se ääni, jota kannattaa noudattaa, mielenrauha on paras onnen tae.

      Tallella ikä eletty.

    • Hei! Oli hyvä aloitus..Kaikki kokemamme asiat,muokkaavat meitä...Muistan lapsena,kun minulla ei ollut niitä vanhempia ja mummoni ja tätini olivat todella erikoisia,niin tein kaikenlaisia päätöksiä..Päätin,että jos minulla on joskus lapsia; En koskaan lyö heitä! Sitten päätin,että en koskaan kohtele ihmisiä yhtä ilkeästi,miten minua kohdeltiin..Joten, noistakin näki,miten kokemuksemme vaikuttavat meihin..Äitinä,minua vaivasi se,kun ei ollut mitään esimerkkiä,millainen on äiti,niin mielessäni muovasin,jonkun ihanne prototyypin. Sitten oli pieni stressi jatkuvasti,että osaanko olla sellainen,mitä olin mielessäni kuvitellut..No,kai olen jotenkin selvinnyt .On ainakin hyvät välit kaikkien lasteni ja lastenlasteni kanssa..ja lapsenlapsenlapseni kanssa..
      Alitajuntaan jää joitakin,todella ikäviä tapahtumia..Kummallista,kun vaivaavat vieläkin,vaikka ikää on jo paljon..Lapsena, pitäisi olla edes yksi ihminen,joka välittää..Olen mielestäni ,kuitenkin selvinnyt aika hyvin,vaikka alku elämään oli surullinen..Enpä enempää ala pohtia.. iskee alakulo pahasti.. Mukavaa päivää! t.Irkku

    • *Kukkahame*

      Tulen tänne vielä muistelemaan muutamia menneitä ajanjaksoja.
      Perheen perustamisen aikoihin ei vielä ollut kodinkoneita, pesukone ostettiin kun ensimmäinen lapseni syntyi, no eipä ollut missä pyykkiä kuivatettiin, kesällä oli talon pihalla narut.
      Siinäkin oli omat haittansa, junarata oli hyvin vilkkaasti liikennöity ja muutaman kerran pyykit olivat aivan harmaista, siihen sekin 'etuus' loppui
      Tuosta ajasta on vaikka mitä opittua konstia, niistä varmaan kaikilla omat kokemukset.
      Lasten ruuatkin piti itse tehdä oikeista aineista, onneksi oli Tupperware astiat tiiviine kansineen, joita sai kotimyynnistä tilata.
      Sitten tuli lämpörullat hiusten kihartamista helpottamaan, ja vihdoinkin peruukit, kaikki uusi oli kokeiltava vaikka ohimeneviä nuo uutuudet monesti ovat, harvemmin tulevat jäädäkseen.
      Keksintö minun mieleeni on mikroaaltouuni, niistä ensimmäisistä tuli jopa puhelimeen häiriöääni, oli uuni sammutettava että sai asiat hoidettua.

    • tiedostaja

      olen joskus ajatellut, kuinka monen sattuman tulos oikeastaan olen.
      Toinen siittiö omastani miljoonien muitten joukosta olisi hedelmöitynyt sillä hetkellä eikä minua olisi. Ei myöskään, jos se sääreen osunut luoti olisi osunut johonkin elämää säätelevään elimeen tai isäni olisi ammuttu punikkina ennenkuin hän ehti paeta vankileiriltä. Monen sattuman tulos on myös äitini ja isäni tapaaminen, vieläpä se että he avioituivat. Listassa alempana on sitten adoptioni perheeseen ainoaksi lapseksi kotiin, jossa perheenäiti osottautui sekä uskonnolliseksi fanaatikoksi että täysin narsistiseksi tyranniksi. Käytännössä se merkitsi epävarmuutta siitä, mikä eilen sallittu oli kiellettyä tänään tai päinvastoin.
      Koulukiusaaminen oli tietysti selviö joutuessani muuttamaan minulle silloin täysin vieraalle murrealueelle. Elämääni ei tietysti helpottanut se, että ensimmäinen opettaja koulussa hyväksyi kiusaamiseni, vielä pahempaa oli se, että hänen oikeudentajunsa ei vastannut hänen antamaansa opetusta.
      Summa summarum: en ihmettele, että minusta tuli melko tunneköyhä oman tieni taivaltaja. Ei tosin vankilakundi eikä alkoholisti.
      Valitettavasti en ole ainoa laatuani, mallikappale silti tuosta todellisuudesta.

      • Mauni 1

        Tiedostaja: Silloin ei ollut psykologeja, eikä mitään, jos halusi selvitä hengissä piti olla paljolti huomaamaton, eikä olla paljon omia mielipiteitä!
        Minäkin olin köyhästä mörskästä(mörskän lämpötila vaihtuu ulkolämpötilan mukaan ja jos vettä sataa, niin sitä vuosi katosta kymmenitä paikoista) kotoisin joka oli köyhää, kuin aavikkorotalla, mutta äidilläni oli rakkautta, se oli pelastus!
        Hän leipoi kaikki, enkä ikinä purnannut ruuasta oli se mitä vaan, kaikki oli hyvää, kun nälkä oli! Silloin ei ollut sos huoltoja ja kun 1950 luvulla tuli, niin sen pääpukari oli entinen äitini pahoinpitelijä jolta ei mitään herunut..
        Äitini rukoili varmaan joka ilta, että me pärjättäisiin, illan pimeydessä hiljaa. Kaikki 7 lasta kahdeksas kuoli nuorena onnistui elämässään, olivat kovia tekemään töitä mitä vaan, myös "paskaduuneja"! Taloissa oli töissä ja usein paskaa ajoin pelloille ja oli tyytyväinen kun sain ruokaa ja opetella töihin samalla kunto koheni! En tajunnut, että haisin paskalle monta päivää, ei silloin vaihdeltu vaatteita, kun niitä ei ollut!


      • Mauni 1 kirjoitti:

        Tiedostaja: Silloin ei ollut psykologeja, eikä mitään, jos halusi selvitä hengissä piti olla paljolti huomaamaton, eikä olla paljon omia mielipiteitä!
        Minäkin olin köyhästä mörskästä(mörskän lämpötila vaihtuu ulkolämpötilan mukaan ja jos vettä sataa, niin sitä vuosi katosta kymmenitä paikoista) kotoisin joka oli köyhää, kuin aavikkorotalla, mutta äidilläni oli rakkautta, se oli pelastus!
        Hän leipoi kaikki, enkä ikinä purnannut ruuasta oli se mitä vaan, kaikki oli hyvää, kun nälkä oli! Silloin ei ollut sos huoltoja ja kun 1950 luvulla tuli, niin sen pääpukari oli entinen äitini pahoinpitelijä jolta ei mitään herunut..
        Äitini rukoili varmaan joka ilta, että me pärjättäisiin, illan pimeydessä hiljaa. Kaikki 7 lasta kahdeksas kuoli nuorena onnistui elämässään, olivat kovia tekemään töitä mitä vaan, myös "paskaduuneja"! Taloissa oli töissä ja usein paskaa ajoin pelloille ja oli tyytyväinen kun sain ruokaa ja opetella töihin samalla kunto koheni! En tajunnut, että haisin paskalle monta päivää, ei silloin vaihdeltu vaatteita, kun niitä ei ollut!

        Pärähin sieltä korvesta ihmisten ilmoille. Nyt muistan sen. Olin ensimmäisillä oman tilin rahoilla ostanut pussihousut ja ja haitarivartiset jatsarit.

        Ihmisten ja ihmisten...olin matkalla renkipaikkaan Sääksmäelle. Pöllähin pienelle Vesikansan maalaiskylälle aamuyöllä.
        Kuluneessa matkalaukussa oli mm. pihkaiset työvaatteeni; paitakin juutas vie kuin pellistä duunattu.

        Isäntäväki oli ystävällisiä ihmisiä, Muolaan pitäjän ilolalaisia koko kylä. Palkkaan nähden tein riittävästi.
        Ruoka oli ylenpalttisen hyvää, eikä trenkipojan tarvin kortteerista maksaa tieten latiakaan. Naapurin puhelias isäntä alko alkosyksystä puheleen:

        Mene sie poika kysymään töitä tuolta Valkeekosken Säterin tehtaalta A. Kohta tuo isäntäis antaa sulle kenkää.
        Ninn mie menin aamulla linskillä 'Koskille' ja seuraavana aamuna jo töihin tehtaaseen. Vuosi oli 1960.


    • susm.

      mahottoman hienoja oivalluksia oottekin osanneet ajatella.
      Minäkin himpun verran vielä innostuin, istahin tähän oottelemaan lattian kuivumasta, tein nääs meille naisille niin tutun, sen vähän paremman siivouksen. Matot tuulettumassa. Talvi saa mun puolestani tulla, ikkunat ulkoakin pestyt, talviverhot vaihettu. Minulle ainakin suurtakin iloa tällaiset asiat tuottavat, vaikken mikään ultrahygienisti ookaan.

      No hetihän ite eksyin aiheesta. Kyllä minäkin uskon, että meillä sodan aikana ja jälkeen voi erinäisiä, jopa traumoja olla, myös se ehdoton auktoriteettikasvatus vaikuttanut. Joskus oon tästäkin kirjoittanut, muistaaksein.
      Onneksi on nyt vanhemmaksi tultuaan ymmärtänyt yhtä sun toista, syitäkin omaan käyttäytymiseensä, katkera ja syyttelevä en koskaan ole ollut.
      Isäänikin ymmärrän, kun hän antoi remmillä selkään ollessani 17-18-vuotias. Olin lintsannut koulusta, luokanvalvoja soitti kotiin, ja vieläkin on mysterio, miten hän löysi meidät toisen tytön kanssa erään pojan luota. Mulle jäi ikuiset arvet mieleen, kun hän nimitteli minua jos millä alentavalla nimellä, vaikken ollut poikien kanssa "silleen" vielä ollutkaan.Hän näki minussa niin paljon omia piirteitään, että pelkäsi minusta tulevan samanlaisen huikentelevaisen kuin itse oli.

      Huhhuijaa, nyt hakemaan matot lattialle lähtee tämä huikentelevainen, soppii nyt vaikka sen beduiinini puhtaaseen mökkiin tulla....kameli kyl saa jää ulkosalle !!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      283
      6406
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      65
      3459
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      200
      3011
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2567
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1862
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1602
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      199
      1582
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1491
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      112
      1438
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      88
      1353
    Aihe