oireilua puolessa välissä.. raskausviikkoja noin 20

Heippa, kaikille..
Heräsin viikonloppu yönä ihmeelliseen jomotukseen emättimessä, kävin vessassa ja totesin että en uskalla uudestaan mennä, oli koko ajan tunne että "kohta valahtaa jotakin tuolta alhaalta" . Tämän jälkeen kyseinen olo on vain jatkunut: jomottaa alhaalle, särkee selkää (sekä pakaroiden ja reisien alueita), on huono olo ja tuntuu jotenkin ettei osaa rauhoittua, siis rentouttaa itseään ollenkaan.. Yritin jo soitella neuvolaan jossa ei kukaan vastannut..

Pitääkö olla huolestunut?

Lisäksi olen hukannut työmotivaationi totaalisesti kun en uskalla samaan tapaan rehkiä kun ennen, olen siis myyjä ja meillä on jatkuvaa seisomatyötä sekä ruumillista työtä, työ tahti on kova ja taukoja pidetään kun keritään.. Olen väsynyt ja fyysisesti rikki joka työ päivän jälkeen, tuntuu kun oisi maratonin juossut 6-8 tunnin työpäivän jälkeen..Odotan kovasti sitä päivää kun saan jäädä kotiin, nauttia perheestäni ja ystävistäni..nyt voimani riittävät työssä käymiseen ja makoiluun, lapsetkin ovatkin kyllästyneitä kun en voi enään niin paljoa antaa heille kun ennen, nyt aika kuluu elokuvia katsellessa ja pelejä pelatessa heidän kanssaan, onneksi sentään ymmärtävät että minulla on heidän veli/sisko masussa ja joudun hieman lepäilemään..
2182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itsellä alkaa huomenna rv 22 ja minulla oli samanlaista rv19 kohdilla. Tuli ihan ruskeaa vuotoakin ja asia tutkittiin. Kaikki oli hyvin, aloitin kuitenkin hiivakuurin jos se helpottaisi. Tosissaan mitään ei löytyny ja ramppasin kahden viikon sisään usein labrassa ja lääkärissä. Eli ei välttämättä syytä huoleen mutta kannattaa tutkituttaa jos jotain varmuutta haluaa.. Nyt helpottaa jo. Vuoto kesti minulla n. viikon (vähän menkkamaisin tavoin, vaikka vähän eri väristä).

Kannattaa kuitenkin tarkistaa asia. Voimia ja jaksamista sinne.

Äänestä

Tänään aika lääkäriin, ottavat pissanäytteitä ja verikokeita. Olipa huojentavaa kun sai ajan heti lääkäriin, ei tarvitse ressata mahdollisesta "turhasta" ja saa ehkä selvyyden asiaan :)
Kyllä siellä hieman ihmettelivät kun en ole aikasemmin ottanut yhteyttä.. mutta helvetistäkö sitä osaa tietää et mikä on normaalia ja mikä ei..

Tulen kertoilemaan kuulumisia..

terv. aloittaja pläääh

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pläääh.. kirjoitti:

Heippa, kaikille..
Heräsin viikonloppu yönä ihmeelliseen jomotukseen emättimessä, kävin vessassa ja totesin että en uskalla uudestaan mennä, oli koko ajan tunne että "kohta valahtaa jotakin tuolta alhaalta" . Tämän jälkeen kyseinen olo on vain jatkunut: jomottaa alhaalle, särkee selkää (sekä pakaroiden ja reisien alueita), on huono olo ja tuntuu jotenkin ettei osaa rauhoittua, siis rentouttaa itseään ollenkaan.. Yritin jo soitella neuvolaan jossa ei kukaan vastannut..

Pitääkö olla huolestunut?

Lisäksi olen hukannut työmotivaationi totaalisesti kun en uskalla samaan tapaan rehkiä kun ennen, olen siis myyjä ja meillä on jatkuvaa seisomatyötä sekä ruumillista työtä, työ tahti on kova ja taukoja pidetään kun keritään.. Olen väsynyt ja fyysisesti rikki joka työ päivän jälkeen, tuntuu kun oisi maratonin juossut 6-8 tunnin työpäivän jälkeen..Odotan kovasti sitä päivää kun saan jäädä kotiin, nauttia perheestäni ja ystävistäni..nyt voimani riittävät työssä käymiseen ja makoiluun, lapsetkin ovatkin kyllästyneitä kun en voi enään niin paljoa antaa heille kun ennen, nyt aika kuluu elokuvia katsellessa ja pelejä pelatessa heidän kanssaan, onneksi sentään ymmärtävät että minulla on heidän veli/sisko masussa ja joudun hieman lepäilemään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu