Taustana kerron, että vanhempisisareni on kehitysvammainen. Hän ei kaikkea ymmärrä täysin, on jokseenkin luottavainen, mutta toisaalta ihana ihminen.
Perheeni on aina ollut ns. ehjä.
Ystäväpiiriimme kuulunut aina perheitä, joissa on ollut ainakin yksi kehitysvammainen. Joten olen oppinut lapsuudestani asti heidät hyväksymään ja näkemään asiat heidänkin kannaltaan.
Mieheni on myös kehitysvammainen, tosin lievästi. Hänellä ei älyssä ole ongelmia, hän ymmärtää puhetta ja on erittäin huumorintajuinen, vaikkei hänen puheensa ole kovin selvää ja hän puhuu harvoin.
Mieheni kuuluu niihin "ystäväperheisiin", jotka ovat olleet minulle läsnä lapsuudestani asti.
Mieheni on minua kuusi vuotta vanhempi.
Olen aina hänestä pitänyt paljon.
Perheemme olivat oikeastaan aika läheiset, koska välimatka oli aika lyhyt.
Kun sisareni kanssa lähdettiin johonkin lähti hän myös mukaan. Kavereita kun oltiin.
Kun sain ajokortin. Kävin usein hakemassa sisareni autolla kotiin työkeskuksesta jossa hän oli töissä, joskus veimme Jorinkin kotiin, jos hänen äitinsä ei voinut häntä hakea.
Parin vuoden aikana aloin katsoa Joria sillä silmällä. Ja hän flirttaili takaisin.
Pidimme toisistamme todella paljon. Aloimme seurustella kun täytin 23 ja vanhempamme hyväksyivät sen.
Vietimme paljon vapaa-aikaa yhdessä ja opimme tuntemaan toisemme paremmin.
Seksiä emme kuitenkaan harrastaneet seurusteluaikanamme, meille riitti lähellä oleminen.
Seurustelimme n. kaksi vuotta, kun hän eräänä päivänä kysyi haluaisinko jakaa loppuelämän murheet hänen kanssaan. (ja vielä siinä sanamuodossa)
Olin onnesta sekaisin ja vastasin tietenkin myöntävästi.
Kun kerroimme tahoillemme kihlauksesta, niin yhtäkkiä äitini näkökanta muuttui.
Hän pyysi minut toiseen huoneeseen ja huusi minulle "Kuinka voit tehdä noin ja mennä vammaisen kanssa kihloihin! Sinä saisit takuulla terveen miehen ja sinulla on mahdollisuus onnelliseen elämään! Sinulla on mahdollisuus saada terveitä lapsia ja nauttia elämästä toisin kuin minulla!"
Olin lievästi hämmästynyt äitini näkökannan käännöksestä.
Isä tuli huoneeseen vihaisena ja sanoi äidille: "Kiitos, vieraat ovat järkyttyneitä, samoin esikoisesi."
Äiti meni vierailta pyytämään anteeksi ja yritti halata sisartani, joka itki järkyttyneenä ja kompasteli isän luokse.
Jori katsoi äitiäni suu auki, oli myöskin järkyttynyt.
Äiti sanoi Jorille: "Kuten kuulit, tyttäreni ei mene kanssasi naimisiin."
Silloin minä raivostuin äidille, työnsin hänet Jorin edestä ja huusin: "Sitä et sinä päätä! Minä itse suostuin häneen kosintaansa, enkä aio perääntyä sinun käskystäsi. Olen valintani tehnyt sydämeni mukaan ja aion sen pitää."
Sen jälkeen asiat luisuivat omaa tahtiaan ja äiti erosi isästä ja muutti muualle asumaan.
Minä ja Jori suunnittelimme yhteenmuuttoa ja oman kodin perustamista.
Jorin äiti oli aluksi epäröivä minua kohtaan, mutta pian hän lämpeni kun keskustelimme raha-asioiden hoitotavasta yms. mitkä Jorin äiti saada selville.
Asuimme n. vuoden kihlaparina ja menimme lopulta naimisiin.
4 kuukautta häiden jälkeen tyttö tuli maailmaan, terveenä tyttösenä vieden kokonaan sydämemme.
Rakkauteni Joria kohtaan näiden kahden avioliitto vuosien aikana ei ole vähentynyt vaan syventynyt.
Perheemme kasvoi yhdellä koiralla, joka vie meidät ulos muutaman kerran päivässä.
Jorin vamma, ei kuitenkaan estä häntä pärjäämästä yksin, saatan jättää tytön ja koiran Jorin kanssa muutamaksi tunniksi, jos haluan tavata ystäviäni. Jori ei ole siitä pahastunut, vaan nauttii tytön kanssa vietetyistä ajoista. Jori lähtee joskus tytön kanssa kahdestaan leikkipuistoon, jos minulla on vaikka siivouspäivä.
Äitini näkemys vaikutti kuitenkin pahasti sisareeni.
Kun sisareni muutti asuntolaan itsenäistymään, hän vannotti minua ja isää, ettemme hylkää häntä. Käyn joka viikko katsomassa häntä, viimeksi kun kävin häntä Emman kanssa katsomassa, hän halasi minua ja sanoi: "Sinä muistit."
Mieleeni ei koskaan voisi tulla ajatus, että unohtaisin rakkauteni sisareeni ja mieheeni vain siksi että he eivät ole täysin terveitä.
Jorin kanssa nautimme toistemme seurasta, kerran kuussa tyttömme menee viikonlopuksi papan hoitoon ja saamme Jorin kanssa kahdenkeskistä aikaa ja voimme syventää rakkauttamme eri tavoin.
Perheeni on aina ollut ns. ehjä.
Ystäväpiiriimme kuulunut aina perheitä, joissa on ollut ainakin yksi kehitysvammainen. Joten olen oppinut lapsuudestani asti heidät hyväksymään ja näkemään asiat heidänkin kannaltaan.
Mieheni on myös kehitysvammainen, tosin lievästi. Hänellä ei älyssä ole ongelmia, hän ymmärtää puhetta ja on erittäin huumorintajuinen, vaikkei hänen puheensa ole kovin selvää ja hän puhuu harvoin.
Mieheni kuuluu niihin "ystäväperheisiin", jotka ovat olleet minulle läsnä lapsuudestani asti.
Mieheni on minua kuusi vuotta vanhempi.
Olen aina hänestä pitänyt paljon.
Perheemme olivat oikeastaan aika läheiset, koska välimatka oli aika lyhyt.
Kun sisareni kanssa lähdettiin johonkin lähti hän myös mukaan. Kavereita kun oltiin.
Kun sain ajokortin. Kävin usein hakemassa sisareni autolla kotiin työkeskuksesta jossa hän oli töissä, joskus veimme Jorinkin kotiin, jos hänen äitinsä ei voinut häntä hakea.
Parin vuoden aikana aloin katsoa Joria sillä silmällä. Ja hän flirttaili takaisin.
Pidimme toisistamme todella paljon. Aloimme seurustella kun täytin 23 ja vanhempamme hyväksyivät sen.
Vietimme paljon vapaa-aikaa yhdessä ja opimme tuntemaan toisemme paremmin.
Seksiä emme kuitenkaan harrastaneet seurusteluaikanamme, meille riitti lähellä oleminen.
Seurustelimme n. kaksi vuotta, kun hän eräänä päivänä kysyi haluaisinko jakaa loppuelämän murheet hänen kanssaan. (ja vielä siinä sanamuodossa)
Olin onnesta sekaisin ja vastasin tietenkin myöntävästi.
Kun kerroimme tahoillemme kihlauksesta, niin yhtäkkiä äitini näkökanta muuttui.
Hän pyysi minut toiseen huoneeseen ja huusi minulle "Kuinka voit tehdä noin ja mennä vammaisen kanssa kihloihin! Sinä saisit takuulla terveen miehen ja sinulla on mahdollisuus onnelliseen elämään! Sinulla on mahdollisuus saada terveitä lapsia ja nauttia elämästä toisin kuin minulla!"
Olin lievästi hämmästynyt äitini näkökannan käännöksestä.
Isä tuli huoneeseen vihaisena ja sanoi äidille: "Kiitos, vieraat ovat järkyttyneitä, samoin esikoisesi."
Äiti meni vierailta pyytämään anteeksi ja yritti halata sisartani, joka itki järkyttyneenä ja kompasteli isän luokse.
Jori katsoi äitiäni suu auki, oli myöskin järkyttynyt.
Äiti sanoi Jorille: "Kuten kuulit, tyttäreni ei mene kanssasi naimisiin."
Silloin minä raivostuin äidille, työnsin hänet Jorin edestä ja huusin: "Sitä et sinä päätä! Minä itse suostuin häneen kosintaansa, enkä aio perääntyä sinun käskystäsi. Olen valintani tehnyt sydämeni mukaan ja aion sen pitää."
Sen jälkeen asiat luisuivat omaa tahtiaan ja äiti erosi isästä ja muutti muualle asumaan.
Minä ja Jori suunnittelimme yhteenmuuttoa ja oman kodin perustamista.
Jorin äiti oli aluksi epäröivä minua kohtaan, mutta pian hän lämpeni kun keskustelimme raha-asioiden hoitotavasta yms. mitkä Jorin äiti saada selville.
Asuimme n. vuoden kihlaparina ja menimme lopulta naimisiin.
4 kuukautta häiden jälkeen tyttö tuli maailmaan, terveenä tyttösenä vieden kokonaan sydämemme.
Rakkauteni Joria kohtaan näiden kahden avioliitto vuosien aikana ei ole vähentynyt vaan syventynyt.
Perheemme kasvoi yhdellä koiralla, joka vie meidät ulos muutaman kerran päivässä.
Jorin vamma, ei kuitenkaan estä häntä pärjäämästä yksin, saatan jättää tytön ja koiran Jorin kanssa muutamaksi tunniksi, jos haluan tavata ystäviäni. Jori ei ole siitä pahastunut, vaan nauttii tytön kanssa vietetyistä ajoista. Jori lähtee joskus tytön kanssa kahdestaan leikkipuistoon, jos minulla on vaikka siivouspäivä.
Äitini näkemys vaikutti kuitenkin pahasti sisareeni.
Kun sisareni muutti asuntolaan itsenäistymään, hän vannotti minua ja isää, ettemme hylkää häntä. Käyn joka viikko katsomassa häntä, viimeksi kun kävin häntä Emman kanssa katsomassa, hän halasi minua ja sanoi: "Sinä muistit."
Mieleeni ei koskaan voisi tulla ajatus, että unohtaisin rakkauteni sisareeni ja mieheeni vain siksi että he eivät ole täysin terveitä.
Jorin kanssa nautimme toistemme seurasta, kerran kuussa tyttömme menee viikonlopuksi papan hoitoon ja saamme Jorin kanssa kahdenkeskistä aikaa ja voimme syventää rakkauttamme eri tavoin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olen pahoillani että äitisi ei ymmärtänyt vaikka niin luulisi. Onnea tulevaan!
Mielestäni livästi kehitysvammainen voi olla todella älykäs monessa asiassa
Joo, en ymmärrä noita "Onnestasoikeena" kommentteja, tuntuu se sana "kehitysvammainen" olevan hänelle joku erittäin paha juttu. Ja jotenkin rivien välistä paistaa, että hän on jollain tavalla katkera heille, tai jopa vihaa heitä.
Tosi on, että kehareista löytyy erittäin töykeitä ihmisiä, mutta niinhän meistä kaikista :)
Joissakin osa-alueissa kehitysvammaiset voivat olla erittäin älykkäitä.
Tärkeintä elämässä on Rakkaus.Kukaan ei ole täydellinen.Onnea elämässä Teille kaikille !