Mikähän siinä on ideana, kun melkein kaikkien sienikeittojen ohjeissa kehotetaan ensin käyttämään sieniä pannulla jonkin aikaa ennen kuin ne laitetaan sinne keitontekeleeseen. Luulisi että se ajaa saman asian jos sienet, siis tuoreet, vain lisätään sinne nesteen ja muiden aineiden joukkoon.
Ymmärrän sen että esimerkiksi piirakoissa yms. sienet käytetään ensin pannulla siksi että niistä lähtee ylimääräinen neste pois. Mutta miksi keiton yhteydessä pitäisi saada ensin neste pois ennen kuin ne lisätään nesteeseen? Vai onko tuossa tuoreiden sienten korventamisessa kyseessä jokin jippo joka tekee niistä sienistä jotenkin parempia siihen keittoon?

Vastaukset 4
Vanhimmat
paistetun maku siinä hakusessa ja saadaan sienen rakenne kestävämmäksi?
----
ps.Kuivattua suppiloa ei sitten tarvitse pannulla käristää ;-))
"kuullota sienet ja sipuli voissa" pyöristää makua
Liika vetisyys kannattaa poistaa höyryttämällä sienet pannulla ja voi niitä hieman voin kera paistaakin, ennen keiton joukkoon lisäämistä.
Kokeilemalla selviää paras lopputulos omaan makuun, koska erilaisia neuvoja on yhtä paljon, kuin kokkaajiakin. ;-)
Kuivattuja suppiloitakin kannattaa liottaa vedessä hetki ennen laittamista paistinpannulle,sillä niin saa kitkerimmän maun pois se joka tahtoo.
Toiset taas tykkää siitä...