Hei!
Minulla on itselläni bipolaarihäiriö ja ymmärrän täysin sairauteni ja siihen kuuuluvat mielialanvaihtelut.
Yksi asia minulla on jäänyt mietityttämään, kun luen noiden EX:sien ja muiden vihaajien tekstejä?
Kertokaapa ihan valehtelematta koulutustaustanne? Monet teistä tuntuvat(anteeksi) hieman yksinkertaisilta, jotka eivät ole selvillä taudinkuvasta pätkääkään, vaan vuodattavat täällä vain vihaa.
Oikeasti teistä saa kuvan jotta peruskoulukin on jäänyt kesken.
Me olemme kaikki ihmisiä ja tietääkseni tasa-arvoisia. Teidän asenteenne on Hitlerin Saksasta.
Suosittelen lukemaan- Jonathan Gloverin- Ihmisyys....jos pystytte lukemaan muutakuin Fingerporin stripit Hesarista.
Minulla on itselläni bipolaarihäiriö ja ymmärrän täysin sairauteni ja siihen kuuuluvat mielialanvaihtelut.
Yksi asia minulla on jäänyt mietityttämään, kun luen noiden EX:sien ja muiden vihaajien tekstejä?
Kertokaapa ihan valehtelematta koulutustaustanne? Monet teistä tuntuvat(anteeksi) hieman yksinkertaisilta, jotka eivät ole selvillä taudinkuvasta pätkääkään, vaan vuodattavat täällä vain vihaa.
Oikeasti teistä saa kuvan jotta peruskoulukin on jäänyt kesken.
Me olemme kaikki ihmisiä ja tietääkseni tasa-arvoisia. Teidän asenteenne on Hitlerin Saksasta.
Suosittelen lukemaan- Jonathan Gloverin- Ihmisyys....jos pystytte lukemaan muutakuin Fingerporin stripit Hesarista.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Tämä keskustelu on tosiaan mennyt aivan liian pitkälle. Joku kuvittelee tunnistavansa bipon kahdesta lauseesta, toinen taas vertaa bipoja Hitleriin, seuraava yleistää kaikki bipot samanlaiseksi ja yksi väittää bipojen olevan maniassa psykopaatin ja narsistin tasolla. Huh huh.
Näistä keskusteluista saa lähinnä sen käsityksen, että bipojen haukkujat ovat itse mielisairaita tapauksia ja harvinaisen yksinkertaisia yksilöitä.
Kuka siinä nyt taas haukkuu ja ketä?
Hei! Minulla on kesken taudin diagnosointi, itse en aina ymmärrä omaa käyttäytymistä, mielialat vaihtelee, olen tehnyt typeriä ja jopa järjettömiä asioita, tehnyt niin paljon että jopa omat veljeni ja äitini vihaavat minua joltain osin, alkoholin käyttö tuntuu vain lisäävän näitä järjettömyyksiä. Olen itse kyllästynyt tähän omaan olemukseeni koska en aina itsekkään tiedä mitä olen tekemässä, välillä olen niin virtaa täynnä ja omaan hyvän itsetunnon, sitten kuin salamaniskusta kaikki muuttuu, en jaksa tai halua tehdä mitään, jumitan kotona, mikään ei kiinnosta.. ovatko nämä lähelläkään Bibojen oireita? Normaalitilassa ollessani en koskaan voisi edes kuvitella tekeväni asioita mitä olen tehnyt, työ on kärsinyt, kaikki, kukaan ei vaan jaksa kattella mua... nooh toivotaan että kohta lääkäri saa asiat kuntoon mun osalta koska en jaksa itse itseäni enää...
Hyvä että olet hakenut apua ammattilaiselta. Mitä oireesi ovatkin, niin lääkäri tekee sen oikean diagnoosin. Kukaan täällä oleva ei siihen pysty pelkkien viestien perusteella.
Koeta jaksaa sinne lekurille asti. Ja oli tilanne mikä tahansa niin selviät kyllä oikealla hoidolla. Diagnoosin saaminen voi selventää sinulle monta asiaa.
Mitä tulee meidän exien ammatteihin, niin mitä sillä on tekemistä minun omien kokemusteni kanssa. Eräässä viestissä bibo kehui kuinka helppo meitä terveitä on pyöritellä mielensä mukaan. Varsinkin yksinhuoltajat ovat säälittävimpiä uhreja biboille, syövät niitä aamupalaksi ihan. No itse olen terveydenhuolloon ammattilainen ja yksinhuoltaja. En tykkää tulla syödyksi, enkä koe olevani millään tavalla huonompi ihminen kuin muut. Päin vastoin, kanna yh- leimaani suurella ylpeydellä, niin nyt kuin jatkossakin.
Näistä keskustelupalstoilta löytyy monia mielipiteitä, yhtä monta kuin on kirjoittajaakin. Kaikki ei yleistä, itse puhun ainakin vain omasta kokemuksesta yhden ihmisen kanssa. Kuinka voin edes yleistää asiaa. En väitä että kaikki bibot on pahoja, ylimielisiä ym. Tämä yksi ihminen sairaudessaan toimi näin. Meille exsille kokemukset ovat olleet vain pelottavan paljon samantapaisia, niistä puhutaan ja puretaan tunteita. On surullista tämä puolin ja toisin syyttely, kun se ei oikeasti johda mihinkään. Ja voi pahimmillaan tehdä sen ettei ihmiset enään kirjoittele tänne.
"Eräässä viestissä bibo kehui kuinka helppo meitä terveitä on pyöritellä mielensä mukaan. Varsinkin yksinhuoltajat ovat säälittävimpiä uhreja biboille, syövät niitä aamupalaksi ihan."
Tämä tyyppi nyt oli joku aivan idiootti tapaus. Muistakaa myös se, että kaikki ei ole sitä, mitä täällä esittävät. Olen aivan varma, että kaikki bipon eksät ja bipo-diagnoosin saaneet, eivät edes ole sitä 100%. Kaikkia typeriä provooajia ja sairaita mieliä löytyy joka suunnasta. Täällä voi nimettömänä ja kuvattomana kirjoitella aivan mitä mieleen tulee.
En tiedä muista, mutta itse en bipona voisi ketään ihmistä pitää uhrina tai käyttää hyväksi. Kuulostaa erittäin sairaalta toiminnalta.
Kyllä olet bipo.
Okei... yritin muutama kuukausi sitten itsemurhaa ja siitä mun lääkäri kierre oikeestaan lähti käyntiin... Aikaisemmin minua on hoidettu pelkkänä masennuspotilaana mutta itsariyrityksen jälkeen asioita alettu tutkimaan hieman tarkemmin... sekin varmaan kuuluu oireisiin että mielialat vaihtelee pitkin päivää? Mulla vaan kiinnostaa tietää että että voiko siitä koskaan päästä eroon vaan täytyykö mun olla lääkeiden varassa koko loppuelämäni? Ja mikä ylipäätään aiheuttaa tällästä?
Älä torvi tee täällä diagnooseja. Se on oikeesti sairasta toimintaa. Älkää pliis kyselkö täältä idiooteilta diagnooseja. Voihan tuo olla vaikka epävakaata persoonallisuushäiriötä. II-tyypin bipo ja epävakaa persoonallisuus on jopa lääkäreille vaikeaa erottaa toisistaan. Kysy lääkäriltä niitä tietoja, tai vaihda lääkäriä jos tämä vaikuttaa huonolta.
Onko sulla sitten epäilty bipoa? Vai luuletko itse sitä? Ja itsellä ei ihan päivän aikana mielialat vaihtele, enemmänkin on kausia jolloin on liikaa vauhtia ja kausia jolloin ei jaksa mitään ja mikään ei kiinnosta. Ja loppuelämän diagnoosihan bipo on... Ja lääkkeetkin kuuluu siihen elämään. Mut ainakaan itse en vaihtaisi takaisin vanhaan elämään, jossa olin ilman lääkkeitä. Paljon kivempaa elämää vietän näin. Ja aiheuttaja on se, että mielialan säätelyssä on jonkinlainen häiriö.
bibo1234.. Sen itsariyrityksen jälkeen psyk.osastolla alettiin epäilemään mutta se diagnoosi on tosiaan auki... mulla on sekä niitä kausia että päivittäin vaihtuvat mielialat, nyt hoidetaan ihan masennuksella mutta käyn lääkärillä ja mielenterveyshoitajalla ja vielä olis muutamia selvityksiä tekemättä osaltani.. toivon että saisin diagnoosin koska en itse jaksa enää. väsyny tähän elämään kun tiedän minkälainen voisin oikeesti olla..
Friisiläinen, kiitos infosta, pitääpä olla itse tarkkana ja pitää huoli siitä että saa oikeanlaista hoitoa, on varmasti vaikea erottaa eri mielenterveyshäiriöitä toisistaan mutta toivotaan että saan oikean diagnoosin koska oma avokkini sanoo että silloin kun olen ns. normaali olen kuulemma ihana oma itseni mutta sitten on se inhottava toinen puoli...
Voimia! Elämä itsariyrityksen jälkeen ei helppoo, siinä kestää aikansa kun pääsee takaisin raiteilleen. Ja toivottavasti saat sen sulle oikeen diagnoosin. Mä itse sain bipodiagnoosin aika nopeesti sen jälkeen, kun masislääkkeet aiheutti pahimman hypon koskaan. Ja tais muuten mennä vielä niin, että kun söin niitä masislääkkeitä, niin mielialat heilahteli ihan miten sattuu lyhyessä ajassa.
Juu, elikkäs mun nyt kannattaa seurata hyvinkin tarkkaan omia mielialoja ettei sitte tuu mitään virhediagnooseja. Kiitos tiedosta Bipo1234 :)
Kannattaa kirjoittaa mielialapäiväkirjaa. Se helpottaa omien mielialojen tunnistamista, ja myös hoitohenkilökunta saa helpommin käsitystä tilanteesta. Itse aloin kirjoittamaan mielialapäiväkirjaa samaan aikaan, kun uskalsin vihdoinkin hakea apua. Ilman sitä en tuskin olisi kunnon hoitoa saanutkaan, koska hoitajalla oli ihme tapa vähätellä ongelmiani. Tämä mielialapäiväkirja sitten valotti hieman asioiden vakavuudesta.
Itselläni vaihtui joku vuosi sitten mielialat päivittäin moneen otteeseen. Tästä tulikin epävakaan persoonallisuuden diagnoosi. Sen jälkeen alkoi olla pitkiä masennusjaksoja ja hypomaniaa. Nyt vasta pari kk sitten sain bipon diagnoosiksi. II-tyypin bipo saattaa tosiaan olla vaikea erottaa epävakaasta. Hypomaniakin saattaa tulla liian hyvänä olona tai raivona ja ärtymyksenä. Kannattaa tosiaan kirjoitella ajatuksia ja mielialoja ylös. Tsemppiä!
Jokuvaankaukana... Kiitos vinkistä, ehkä mun pitäis, helpottaapihan sitte hoitohenkilökuntaakin :D
Yksinkertaisimmillaan mielialapäiväkirja on sitä, että joka päivä annat arvosanan esim. -3 ... 3 välille, jolloin miinukset on masennuksia, 0 on ns. "normaali olo" - ei masis, ei hypo - ja plussat menee hypon puolelle. Mulla aukes silmät tällä kirjanpidolla.
Ja tähän samaan läjäänhän voidaan ottaa samalla myös bipojen ja niiden puolustajien koulutustaustat? :)
Olen samaa mieltä siitä, että on paha mennä syyttämään ketään asiasta, jota ei ole itse kokenut. Vaikka olisi kouluttautunutkin ja olisi työkokemusta, on eri asia kokea sairaus itse. Ja toisaalta vaikka itsellä olisi sama sairaus, toisella voi olla aivan erilaisia oireita, joten ei silloinkaan välttämättä ymmärrä.
Mutta mielestäni tämän asian voi ilmaista kauniistikin. Se menee paljon paremmin perillekin. Ymmärrän toki, että helposti tulee sanottua pahasti, jos joku on loukannut. Kaikkihan me teemme virheitä. Todennäköisesti kuitenkin tällainen tyyli, mitä tässä keskustelussa on käytetty, saa vastustajat vain vastustamaan bipoja vielä enemmän.
Vähän menee aiheen vierestä, mutta vastaan siihen kun joku kysyi voiko bipolaarihäiriöstä parantua. En tiedä muuten, mutta ainakin yksi keino on. Se on toki jokaisen henkilökohtainen asia, haluaako sitä käyttää, mutta minua on ainakin auttanut rukous.
Olin itse lähellä itsemurhaa, mutta kun käännyin Jumalan puoleen, pääsin noista ajatuksista hetkessä. Siitä on jo yli vuosi ja edelleenkin minulla on valtava halu elää eikä itsetuhoajatuksista tietoakaan. Voin sanoa, että olen todella onnellinen nykyisin. Tiedän monia muitakin, jotka ovat tällä tavalla lopullisesti parantuneet psyykkisistä tai fyysistä sairauksista, kun he ovat pyytäneet uskovaisia ihmisiä rukoilemaan puolestaan. Lääkärit eivät ole osanneet selittää, miten esim. parantumattomana pidetty psyykkinen sairaus, parantumaton syöpä tai MS tauti voi parantua. Tämä on siis ihan tutkimuksissa todettu verraten edelliseen tutkimukseen (esim. kuvauksissa edellisellä kerralla nähtyä syöpäkasvainta ei enää löydy ja oireet ovat kadonneet) Itse olin mukana eräässä tilaisuudessa, jossa ystäväni toinen jalka kasvoi niin että sen pystyi näkemään. Se jalka oli ennen ollut eri pituinen kuin toinen ja oli aiheuttanut selkäkipuja.
Mutta kuten sanoin, on jokaisen oma asia miten tähän suhtautuu. En ole tullut tänne ketään käännyttämään. Halusin vain kertoa mahdollisuudesta.
Itse olen naimisissa bipon kanssa ja tiedän sairauden kuvan suhteellisen täydellisesti. Kun puolisollani menee lujaa, tiedän ettei se ole hän vaan sairas "persoona" joka pitää pintansa.
Itse olen juuri potkittuna ulos omasta kodista puolisoni rakkauden yhtäkkisestä puutteesta ja en todellakaan häntä itseään syytä vaan sitä sairasta "persoonaa" joka välillä pilkahtaa esiin rakkaastani.
Voisin melkein sanoa että otan "huumorilla" nämä hänen kommellukset ja mielialan vaihtelut, tottakai tuen häntä erittäin paljon kaikella mahdollisella tavalla. Sen sanon ettei ketään bipoa jolla sattuu olemaan vauhti päällä saa provosoida, tästä ei tule kuin erittäin paha mieli itselleen. Johtuen ainakin puolisoni tapauksessa tunnekylmyydestä yms. kun hän ei tiedosta kuinka paljon pystyykään satuttamaan läheisiään teoillaan.
Joten älkää kukaan syyllistäkö ainakaan itse ihmistä, en tarkoita että sairasta "persoonaakaan" täytyisi syyttää mutta hän ei itse voi asialle yhtään mitään kun sairaus puskee päälle.
Huhhuh.. aikamoista tekstiä.. Kyllä kaikkien , myös bipon PITÄÄÄ ottaa vastuu omasta sairaudestaan ja tekemisistään. Ei tässä tyhmiä olla. Perheen ei tod täydy alkaa varomaan sanojaan ja tekojaan ettei kiihkomaaninen vaan `provosoidu`..
Jos on vastuunkykyinen hankkii kyllä apua ja tietoa mahd paljon jottei läheisten rakkaitten tarvitsisi ihan mielivaltaisesti kärsiä.Hyysääminen on niiiin väärä tie kuin ollajavoi! Kaikkien kannalta.
Tälle sairaudelle voi oikeasti tehdä jtn, lähes kaikissa tapauksissa.
Itselläni on hyvin vaikeana tämä tauti, välillä on mania ja masennus samaan aikaan päällä, välillä vaihtelee päivän aikana syvästä masennuksesta hypomaniaan ja maniaan useita kertoja. Pääasiassa olen maaninen, harvemmin masentunut. Elämä on vaikeaa ja en tiedä missä olisin jos kumppanini ei omaisi rautaista otetta tähän. Pitää muistaa myös että jokainen mania raivaa tietä seuraavalle. Eli mitä useammin se tulee sitä useammin se tulee. Siis kannattaa hoitaa heti alkuoireitten vähääkään noustessa.
Maaninen on hyvin manipuloiva ja pelottavakin, en tunne ketään jolle mania vaihe olisi kaikinpuolin positiivinen kokemus. Olen joutunut selvittämään koko perheen kesken aina maaniset tekemiseni. Kaikkea eivät kuitenkaan tiedä, en uskalla kertoa. Siitä ei oikein puhuta missään, sillälailla rehellisesti. Masikseksta sen sijaan on `helpompi` näköjään puhua, tunnustaa että on se. Harva myöntää maanisuutensa, myöskään minä. Jälkeenpäin jos silloinkaan. Ärsyttää niiin pirusti kun minulle siitä puhutaan.. Olen maniassa hyvin kiihkeä, joudun kiistoihin ja riitoihin kaikkien, tuntemattomienkin esim kaupan myyjän, huoltomiehen.. kanssa, olen hyvin hyvin puhelias enkä kuuntele muita, määrään, huudan, puutun kaikkeen, huijaan, petän, olen ihan varma että muut (varsinkin kumppanini) ovat hulluja, täysin päästään vialla, minulla on valtava kiireen tunne enkä kuiteskaan saa mtn aikaan.. Ideat tursuavat ja suunnittelenkin kaikkea ja lupailen ihan liikoja. Kumppanini sanoo että hänestä tuntuu että `inhoan ja vihaan`häntä maniassani. Itse en myönnä sitä. Ja bipot ,todellakin, ovat yyyber hyviä manipuloitsijoita..Mania vaiheen huomaa perheeni myös ajotyylistäni heti alkuvaiheessa jo.
Tämä sairaus on suvussamme periytyvä. Kaikilla kuiteskin erilainen.
Enemmän tietoa REHELLISTÄ sellaista.Kertokaa oikeita tarinoita kaikkine karseuksineen. Se on kaikille meille hyväksi.
Nyt sain ajan puolisolle ylihuomiseksi vanhalle psykiatriselle lääkärilleen, meinas jopa mennä paikan päälle. Katsottavaksi jää lähteekö hän hoitoon vai miten onnistuu oman vanhan psykiatrinsa manipuloimaan.
Voin kuvitella, että tämän jutun on kirjoittanut "terve" ihminen, jotta voisi vähän syyllistää vielä bipoja kaikesta. Jos tosiaan asia on sillä tavalla, niin olet kaikkein sairain koko palstalla. Jos tämän on taas kirjoittanut oikea bipo, niin puhu itsesi puolesta, älä meidän kaikkien. Me kaikki emme maniaa koskaan saa, emmekä täten tee samoja asioita, kuin sinä teet. Äläkä väitä, että kaikki bipot olisivat hyviä manipuloimaan. Itse en osaa edes valhdella kunnolla. Ja minua on sitten taas hyvin helppo käyttää hyväksi, koska olen liian kiltti ihminen. Toivon mukaan en koskaan sinunlaiseen ihmiseen törmää elämässäni.
Voi kiitos! Minulla todella on `terveitäkin`kausia. Tämä kertoi minusta ja on totta.Puhuin itseni ja varsin monen muunkin tuntemani `pipon`puolesta. Mikä kohta syyllistää sinua? Miksi et kestä näitä maanisenvaiheen tosiasioita? Ne on ja pysyy, näitä on satoja samanlaisia kertomuksia täälläkin kaksnelosessa.
Hyvä että olet myös rehellinen ja kiltti ihminen vaikka kirjoituksesi onkin hieman .. kröhmm.. muuta.
Jos tosiaan et ole koskaan ollut maaninen ole ONNELLINEN siitä. Ja et voi todellakaan tietää asiasta yhtään mitään, mitä on oikeasti ELÄÄ siinä olotilassa. Joten voit itsekkin olla kiihkeästi kommentoimatta näitä kirjoituksia minkä aiheista et mtn tiedä :D Hyvää jatkoa kaikille!
Kestän tietenkin ne maanisen vaiheen tosiasiat, mutta kaikilla se ei mene noin. Se on vain sinun ja tuttujesi tapa käyttäytyä maniassa. Kyllä minä tiedän mitä se on, kun olen seurustellut 10 vuotta toisen bipon kanssa, joka oli usein maaninen. Ja muitakin kokemuksia on. Hän ei pettänyt eikä manipuloinut minua millään tavalla. Teki vaan "töitä" jatkuvalla syötöllä ja alkoholi maistui. Joten älä siellä väitä, etten tietäisi mitään. Olet kyllä niin tyypillinen bipo, että melkein naurattaa, jos ei kävisi sääliksi puolestasi. Ja se ei tee minusta pahaa ihmistä, jos tuon mielipiteeni esille. Vai harmittaako sinua, jos joku ihminen on kiltti ja rehellinen? Kannattaisi kokeilla sitä itsekin. Et voi yhden kirjoituksen perusteella väittää, että en olisi kiltti tai rehellinen ihminen. Olen kommentoinut tämän viestin jälkeen tasan kaksi kertaa tänne, joten älä puhu monikossa mistään. Lapsellista käytöstä tosiaan. Bipojen pitää myös ottaa vastuu käytöksestään. ;) Sinä et ota sairaudesta ja teoistasi vastuuta, kun et edes ole rehellinen tekemistäsi asioista.
Ja tosiaan, et voi puhua kuin itsesi puolesta. Kukaan ei voi puhua kuin omasta kokemuksestaan. Kaikki eivät ole samanlaisia, kuin mitä sinä olet. Muista, että ihmisen luonnekin vaikuttaa kaikkeen. Minun maniani on raivoa ja siivoamista. Siinä se. Raivoa ja levottomuutta. Ja sitten on sekamuotoisia jaksoja, jolloin päivän aikana mieliala vaihtelee pahasta masennuksesta aina mahtavaan olotilaan tai raivoon.
Onhan se tosiaan niin, että jokainen voi ainoastaan puhua omasta puolestaan, eikä kaikilla ole samanlaisia oireita maniassa, hypossa tai masennuksessa. Kyllä nuo ihan terveetkin ihmiset osaavat manipuloida. Manipulointikyky on usein älykkäillä ihmisillä, tai sitten normaaliälyinen ihminen manipuloi todella tyhmää ihmistä. Ei ketään älykästä tuosta noin vaan manipuloida. Mutta täällä palstalla tappelevat usein bipot ja "terveet", niin ei me bipot nyt tapella pliis enää keskenämme. Minun isälle mania oli onni ja autuus, joten kyllä se joillekin on positiivinen kokemus. Ja sille tielle häin jäikin sitten... Mitään tietoa hänen olinpaikastaan ei ole.
nimimerkki-x, sairas määrää siis tahdin ja sairauden ehdoilla olet valmis elämään. Joka raivokohtaus ja maanisuus pahenee kerta toisensa jälkeen. Teot muuttuvat aina vain hullummiksi. Mihinköhän päädyt ... Oletko miettinyt sitä, kun kerran otat puolisosi tunnekylmyyden ja siitä johtuvat julmat teotkin "huumorilla".
Ja taas katkeraa tilitystä bipon exältä. Sinulta ei vissiin koskaan saa minkäänlaista hyvää palautetta. Aina vaan pitää mollata bipoja. Sinä et voi tietää, että pahenevatko henkilön raivokohtaukset tai maanisuus. Kaikilla ei tapahdu niin. Oletko tosiaan sitä mieltä, että bipot pitäisi vaan hylätä ojaan? Järki-ihminen pystyy ajattelemaan, että sairaus tekee mitä tekee. Niin me bipotkin menemme aika pitkälle sairauden ehdoilla tässä elämässä, kun monille asioille ei pysty laittamaan vastaan. Ei tämän henkilön mies varmaan tahallaan tee noita asioita. Pitäisi sinunkin se tietää. Kyllä maailmassa on paljon vahvoja ihmisiä, jotka kestävät meitäkin, joten älä viitsi olla tuollainen. Tulee todella paha mieli. Väkisin alan miettimään, että voiko minua edes rakastaa. Ihan kuin olisin itse valinnut tämän sairauden.
Kyllä sinua voi rakastaa, usko pois. Kaikesta huolimatta, ja osin myös siksi.
Tottakai voi, älä ikinä tee sitä itsellesi ettet tunne olevasi rakastettu.
Ja niille mulkuille jotka morkkaavat bipoja, terveenä ihmisenä sanon että bipot voi helvetin hyvin tulla toimeen itsenäisesti ja aviosuhteessa jos on oikeat lääkkeet ja terapia kohdallaan, näin ei minun puolisollani ollut. Lääkkeet päin persettä kun yritettii lisää lapsia ja terapiaan ei halunnut koska tunsi olevansa maailmanhuipulla.
Totta helkkarissa sairas määrää tahdin, puolison täytyy olla vain helvetin vahva ja tietää sairaudesta paljon. Monet, niin lukemattoman monet suhteet bipojen kanssa on kaatunut siihen ettei puoliso ole viitsinyt vaivautua hankkimaan tietoa ja siihen ettei heillä ole ollut tarpeeksi vahvaa luonnetta ja empatiaa toista kohtaan.
Täytyy myöntää että bipon kanssa on ollut todella vaikeita aikoja, mutta ylpeänä myönnän ettei kertaakaan ole tullut mieleen edes katsoa toista naista tai edes ero ei ole tullut mieleen. Sairautta täytyy ymmärtää. Kyseistä sairautta voi kuvailla näin: Bipossa on kaksi eri ihmistä, se jota rakastat palavasti ja se toinen tunnekylmä härö joka tekee kaikkensa satuttaakseen läheisiään toisen persoonan tietämättä. Tälle faktalle bipo ei vain yksin kertaisesti voi mitään.
Haistakaa paska ihmiset jotka ei viitsi ymmärtää sairautta.
Tähän vielä sanon että itselle on tulossa todella syvältä oleva joulu johtuen puolison sairaudesta ja minulle joulu perheen kanssa on kaikki kaikessa aina ollut ja tulee olemaan. En saa mennä kotiini lapseni luokse, en myöskään saa itkuilleni mitään muutakuin paskaisen naurun. Silti kestän kaiken tämän rakastaen puolisoni sairauden peittämää persoonaa joka on siellä jossain.
Puolisoni yrittää nyt vierittää tämän sairautensa minuun että minulla olisi tämä sairaus eikä hänellä, onneksi psykiatrit tietää toisin.
jenny... miten on vain kaksi vaihtoehtoa, joko sairaan hylkäys tai vastaanottaa maanisuus ja raivo sellaisena kuin ne sattuu milloinkin tulemaan?? Miten on lääkkeet ja vertaistuki/ryhmät , hyvä tukiverkosto?? Apua on saatavilla jos haluaa ja ottaa sen vastaan.
Minä olen syntynyt sukuun missä on vahvana tämä sairaus alttius. Pienestäpitäen seurannut omassa perheessä ja sukulaisissa tätä. Itse sain diagnoosin 8v sitten. 3 sisaruksellanikin on.
Käyn vertaistukiryhmässä joka viikko. Teen työtä joka päivä tämän eteen, Pääasiallisesti perheeni takia. Työssä en pysty olemaan kuin osaviikkoisena tällähetkellä. Kaikilla bipoilla on joskus hyviä `normaali`aikoja. Silloin voi tehdä hoitosuunnitelman mihin sitoutuu. Usko itseeni on välillä lähes nolla ja on karseeta kun hypomaniassa vaimo huomauttaa ehkä alkavasta maniasta.. samat taistot käydään kerta toisen jälkeen. Rakkautta ja hyvää elämää on silti meillä. Varsinkin nyt, pakko myöntää. kun olen alkanut käymääm tuki ryhmässä on elämäni parempaa. Keveämpää kun pystyy puhumaan ihmisten kanssa jotka tietävät mistä on kyse. Syyllisyyden tunne on vähentynyt.
Jonny67, en ole missään kohtaa sanonut, että on vain kaksi vaihtoehtoa olemassa. Olet itse keksinyt tuon omasta päästäsi. Tietenkin jos on maniaa, pitää olla hyvä lääkitys, mutta aina se ei toteudu. Kaikki eivät löydä koskaan sopivia lääkkeitä itselleen. Itse esimerkiksi olen todella herkkä lääkkeille, ja saan aina kaikki mahdolliset sivuvaikutukset. Sehän on aivan mahtavaa, jos löytää ne sopivat lääkkeet ja kykenee elämään suhteellisen normaalia elämää. Sitten on vielä sekin, että aina lääkärit eivät osaa hoitaa tätä sairautta oikein. Yhdellä ystävälläni on alkanut tulemaan pahoja manioita, mutta lääkärit hoitavat vain masennusta. Kaikilla ei myöskään ole ystäviä tai perhettä, joten tukiverkosto ei aina toimi sekään. Aika moni mielenterveysongelmainen on syrjäytynyt. Vertaistukiryhmät voivat olla ihan ok, jos ne on hoidettu asianmukaisesti. Niitäkään ei kaikilla paikkakunnilla ole. Suomen terveydenhuolta ei ole järin hyvä monissa asioissa. Ja varsinkaan, jos ei ole rahaa, niin mt-ongelmainen saattaa jäädä todella jalkoihin näissä asioissa. Ja johan täällä on moneen otteeseen kerrottu, että maanikkoa ei saada aina edes hoitoon.
Hyvää joulunaikaa sinullekin bipon exä. Rukoilen ja toivon sydämestäni, että sydämesi saa rauhan ja pääset eroon katkeruudestasi ja tuskastasi. Toivon sitä todella. Pysykää kaikki vahvoina ja iloista joulunaikaa!
Aika typerästi sanottu sairaan ehdoilla elämisestä. Kaikissa sairauksissa eletään sairauden sanemilla ehdoilla osaksi. 11-vuotiaalla pojallani on bipo ja miehelläni vaikea diabetes. Niiden ehdoilla me elämme joka päivä. Mieheni ja lapseni eivät ole tätä sairautta valinneet, ja ovat kumpikin rakkuden arvoisia. Ei lapsenikaan sairaana varmasti haluaisi määrätä tahtia, mutta niin se vain menee, kun ihmisillä on vakavia sairauksia. Puhut niin kuin tuon henkilön mies olisi jokin hirviö, joka tahallaan tekee niitä asioita.
Se nyt vain on niin, että jos mielisairauden ehdoilla eletään, niin kovin kauaa ei hyvin voi mennä. Tähän päätelmään riittää ripaus maalaisjärkeä. Jos oma puoliso heittää pois yhteisestä kodista, niin minä en ottaisi sitä huumorilla. Jokainen masennus- ja maniajakso pahentaa taudin kulkua tulevaisuudessa, sen tietää jokainen, joka tästä taudista on jotain selvää ottanut. Jos teillä minulle vastanneilla bipoilla olisi tauti hanskassa ja normaalit tunteet, niin ette varmasti kehoittaisi nimimerkki-x:ää vain rauhallisesti odottelemaan, mitä tulevaisuudessa hänelle mahtaa tapahtua. Se että ajetaan pois omasta kodista on kaikkea muuta kuin jotain, mitä voi turvallisin mielin ottaa "huumorilla".
Jos joku sanoo täällä, miten aisiat ovat, niin se ei kerro katkeruudesta yhtään mitään. Bipojen käytöksestä vain annetaan aivan liian siloiteltu ja ruusuinen kuva.
En voi sanoa kuin että sinä et ole ikinä kohdannut todellista rakkautta, kaikki mitä sinulla on ollut tähän mennessä on ollut pelkkää harhakuvitelmaa, testailua sanoisin jopa puheittesi perusteella.
Avioliito on jotain minkä minun mielestä voi vain yhden kerran solmia ja siihen täytyy panostaa kaikkensa vei se sitten mille tahansa tielle. Ja ei en ole uskovainen vaan olen ateisti.
Minä ja tyttäreni ollaan neljä vuotta eletty kaksisuuntaisen mieheni ehdoilla. Hän ei ole tyttäreni isä, mutta hänellä on omia lapsia. Vain hänen elämänsä ja hänen lapsensa ovat tärkeitä. Näillä mennään, mutta ei enää kauan. Hänellä on lisäksi paha alkoholiongelma. Minä käyn töissä, hän syö, juo ja makaa, missään asiassa ei itsehillintää ole. Minä en jaksa enää, eikä lapsenikaan. Me häivymme.
Ja koulutuksesta kiinnostuneelle siellä ylhäällä, minulla on kaupallinen tutkinto ja olen sivistystoimella töissä. Että se niistä luuloistasi.
En ole ennen käynyt täällä, halusin vertaistukea.
Tuossa tapauksessa kannattaa häipyäkin, jos toinen vaan juo eikä tee millekään asioille mitään. Kyllä sairaan pitäisi yrittää kantaa vastuu sairaudestaan. Ei voi olettaa toisen ihmisen tekevän kaikkea, ja jos on noin kylmä sinua kohtaan, niin sekään ei ole oikein.
"Jos joku sanoo täällä, miten aisiat ovat, niin se ei kerro katkeruudesta yhtään mitään. Bipojen käytöksestä vain annetaan aivan liian siloiteltu ja ruusuinen kuva."
Ja missä kohtaa täällä on annettu bipojen käytöksestä liian siloiteltu ja ruusuinen kuva? Täällähän ei muuta tehdä, kuin haukuta bipoja hirviöiksi. Oletko lukenut bipojen entisten kumppaneiden tarinoita? Ei todellakaan ole siloiteltua kuvaa annettu, vaan rehellisesti kerrottu omia kokemuksia. Jos sinulla on hitunen järkeä päässäsi, niin tajuat varmaan, että tätä sairautta on eri asteista. Joillakin oireet ovat hyvin lieviä, ja joskus taas sairaus vie ihmisen mennessään. Silloin se tarkoittaa sitä, että kaikki bipot eivät ole tuhonneet kenenkään elämää. Jokainen bipo ei muutu koskaan hirviöksi. Ymmärrätkö sen? Tälläkin palstalla on jotkut bipot sanoneet muuttuneensa kamaliksi ja katuvat tekojaan. Sitten taas on niitä bipoja, jotka elävät yksin (niin kuin minä), jotka eivät edes pystyisi tuhoamaan kenenkään elämää. Ja sitten on niitä, jotka voivat ihan hyvin eivätkä ole tuhonneet kenenkään elämää.
Jos tuo puheesi ei ole katkeruutta, niin mitä se sitten on? Sinä voit sanoa mielipiteesi tasan omasta eksästäsi, et kenestäkään tuntemattomasta. Sinun jutuistasi saa sen käsityksen, että olisit tyytyväinen, jos kaikkia bipoja vain haukuttaisi päivästä toiseen. Olen todella pahoillani, etten ole koskaan käyttäytynyt, niin kuin sinun eksäsi. Olen pahoillani, etten ole tuhonnut kenenkään elämää. Olen pahoillani siitäkin, että läheiseni eivät tunne lähelläni pahaa oloa. Olen pahoillani siitä, että olen bipo ja ihan hyvä ihminen siitä huolimatta. Ihan yhtä hyvä ihminen, kuin kuka tahansa tervekin. Siitä voin vaan olla onnellinen, ettei sairauteni ole muuttunut pahemmaksi.
Ja se ei aina mene niin, että maanisuus ja muut asiat pahenevat. Ikää myöden saattaa masennus olla suurin oire. Ja esimerkiksi minulla ei maniaa ole koskaan ollutkaan. Kai tiesit, että tätä sairautta on I- ja II-tyyppiä?
"Jos teillä minulle vastanneilla bipoilla olisi tauti hanskassa ja normaalit tunteet, niin ette varmasti kehoittaisi nimimerkki-x:ää vain rauhallisesti odottelemaan, mitä tulevaisuudessa hänelle mahtaa tapahtua."
Missä kohden joku on kehoittanut nimimerkki x:ää odottelemaan rauhallisesti ja odottelemaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Näin äkkiä katsottuna en löytänyt ainuttakaan sellaista viestiä. Ihmeellisen henkilökohtaisesti otat muutenkin tuon asian. Eiköhän se ole jokaisen ihan oma asia, haluaako suhteessa kestää vai ei. Jokainen tekee omat rajansa ja toimii niiden mukaan. Ja tämäkään ei ollut kehoitus jatkaa tuota suhdetta, vaan oma mielipiteeni. Tuo asia ei oikeastaan meille edes kuulu.
ihmettelijä.vaan viestissä kaikki on faktaa ja näin meidän kaikkien pitäisi asia käsittää. Turha kenenkään tulla tänne huutelemaan bipoista pahaa. Esimerkiksi minun rakas biponi on ilmeisestikin hirveä ihminen manian tullessa päälle, mutta siltikin haluan ja jaksan odottaa hänen palautuvan ennalleen. En minä siihen sairauteen rakastunut vaan siihen ihanaan naiseen joka valitettavasti on jossain siellä sairauden alla taistelemassa valtaa kehostaan.
Voin sanoa että itken joka helvetin päivä tätä asiaa mutta silti jaksan uskoa että rakkaani voittaa sairautensa ja palaa ennalleen ennen pitkään.
Puolisolleni on joskus se lievempi (tyyppi II) diagnosoitu, uskoisin että tämä sairaus on muuttunut tyyppi I eli rankemmaksi sairaudeksi. En nyt muista kuinka suuri todennäköisyys ihmis eliniän aikana on sairauden mahdollisuus muuttua mutta uskoakseni se oli jotain lähempänä 30%. Tämä muutos on mahdollista tapahtua suuren stressin tai muun suuren elämäntilanteen muutoksen takia. Puolisollani on ollut erittäin paljon stressiä ja myös paniikkihäiriöt ovat pahentuneet viimeisen puolen vuoden aikana. Vaikka en ole psykiatri, voisin uskoa että tyyppi II on nyt muuttunut tyyppi I sairaudeksi. Ja tämän asian kanssa ei voi kuin jatkaa elämää, on totta ja tiedän ettei monet "terveet" puolisot jaksa enää. En voi sanoa jaksanko minäkään loppuun asti tätä vatvomista, toivon kuitenkin itselleni itsekuria ja jaksamusta elämän loppuun asti jatkaa tätä suhdetta. Kuten olen varmaan jo todennut, liian paljon olen jo käynyt läpi puolisoni kanssa ja haluan nähdä loputkin tästä suhteesta vanhoille päivilleni asti kunnes kuolema korjaa.
Sinulla ei ole koskaan ollut maniaa, niin et voi todellakaan tietää mitä se on! Sairastavan ja läheisen elämässä. Hoitamattomana siinä menee työ, koti, raha-asiat, ystävät.. Kaikki `normaali` katoaa.
Hieman maaniselta viestisi kyllä kuulostaa ;) Harva on se maaninen joka sen tunnustaa omaavansa. Sehän tämän ongelman vaikeaksi juuri tekeekin.
Hyvähän se on että täällä kertovat kokemuksiaan ja tuntemuksiaan sairastavat että läheiset. Jos mania on tässä taudissa pääosassa niin kaikkien tutkimuksien mukaan, jos ei sopivaa lääkitystä ole, pahenee ja pahenee ja pahenee iän myötä.
Anteeksi, jäi kaivelemaan tarkoititko minua tuolla viestillä?
Eikun tuolle :ihmettelijä.vaan
Hmm, mistä ihmeestä sinä voit tietää, mitä minä tiedän? Henkilökohtaisesti en tiedä, mitä mania on, mutta muuten kyllä tiedän. Äidilläni on tämä sairaus ja veljelläni. Olen myöskin seurustellut kahden bipon kanssa. Toinen nyt oli melko lyhyt suhde, mutta toinen kesti vuosia. Asuimme yhdessä ja olimme kihloissa. Joten henkilökohtaisesti maanisesta ihmisestä tiedän kyllä suunnilleen kaiken. Tämä viimeisin bipo-suhde traumatisoi minut niin pahasti, etten sen jälkeen ole suhteeseen uskaltautunut, vaan elän mielummin yksin. Tämä viimeisin eksäni on täysin hoitamaton bipo, ja niin oli edellinenkin joka päätyi itsemurhaan muutama vuosi sitten. Tiedän kyllä, että kaikki normaali katoaa siinä tilanteessa.
Ihmeellistä syyllistämistä, että minun viestini muka vaikuttaa maaniselta. Ettet vain itse olisi maniassa, ja täten pidät kaikkia muita paitsi itseäsi maanisina? Kerroinhan jo, etten maniaa ole sairastanut vielä ainakaan. Ja jos olisin, niin voisin sen myöntää, koska tämä sairaus ei ole minun syytäni. Siinä ei ole mitään hävettävää. Toivon todellakin, ettei maniaa kohdalleni koskaan tule. Muutenkin erittäin ristiriitaista, että ensin haukut, kun en muka tiedä mitä mania on ja sitten yhtäkkiä olenkin mielestäsi maaninen. Huh huh.
Minä maaninen? :D Ehkä olen, ehkä en..
Olen tosin vieläkin , toisen kerran kirjoituksesi luettuani, sitä mieltä että se kuulostaa jonkunsortin kiihkeän mielialan tekstiltä.
Maanisen ihmisen mielisanoja, minun tietämykselläni, ovat syyllistäminen/syyttäminen eri muodoissa ja samat sanalle haukkua. Hän kokee että häntä syytetään/syyllistetään/haukutaan joka asiasta.
Anteeksi jos koit että `haukuin` Sinua, en niin tarkoittanut. Sanoin tekstiäsi maanisen kuuloiseksi en Sinua.
Olen tosiaankin maanisuuteen taipuvainen persoona jo monessa polvessa. Kaikenlaiset maniat psykooseineen ovat liiankin tuttuja minun elämässäni.
Jos et ole maniaa itse omassa pääkopassasi kokenut et voi tietää siitä kaikkea ja piste.
Ihan miten vaan, en ala riitelemään aikuisen ihmisen kanssa. Kiihkeä mieliala voi olla ihan ilman maniaa, kai tiedät sen? Aika moni bipo ottaa täällä nokkiinsa terveiden yleistämisen, joten tietenkin kirjoitukset saattavat olla kärkkäitä. Enkä kokenut sinun haukkuvan tai syyllistävän minua oikeasti, koska tämähän on netti. Netissä ei kauheasti kannata päätellä, kuka kirjoittaa milläkin "sävyllä", kun me emme täällä toisiamme näe. Lähinnä huvittaa tämä koko touhu. Maanisen ihmisen kirjoitus ei välttämättä olisi kovin looginen. Maaninen ihminen tuskin myöskään istuu kotona katsomassa telkkaria tylsistyneenä. :D Luulisi olevan parempaakin tekemistä, kun kerrankin olisi energiaa tehdä jotain. Sanoinkin, että tiedän suunnilleen kaiken. En sanonut, että tiedän aivan kaiken. Kysymys olikin maanisen ihmisen käytöksestä, ei oman maanisuuden kokemisesta.
Miehelläni tuli ainoastaan masennuksessa sellainen olo, että häntä syyllistetään kaikesta ja haukutaan. Se voi myös liittyä siihen, eikä maniaan. Ja kieltämättä kyllä vaikuttaa siltä, että tämä "menee näin" taitaa itse olla maniassa, kun jaksaa siitä jankata koko aika ja syyllistämisen sävy on kirjoituksessasi. Maaninen ihminen saattaa olla todella kova haukkumaan ja syyllistämään. Sen koin monen monituiset kerrat. Mieheni päätyi itsemurhaan yli 6 vuotta sitten. Hänelle ei koskaan löydetty sopivaa lääkitystä, eikä hän kestänyt masennusta ja maniassa tehtyjä asioita. Toivonkin todella, että teille muille bipoille löytyy sopiva lääkitys ja saatte elää normaalia elämää. Kukaan ei tuota hirvittävää sairautta ole itse valinnut!
No oikeesti, jonny67 ja Näinsevaanmenee/meneenäin on yksi ja sama ihminen. Käytä ees samaa nimimerkkiä kaikissa kirjoituksissasi. ;)
Ps. Näin ärsytetään maanikkoa
bibon exä, olen kanssasi täysin samaa mieltä monessa kohdassa! Itse olen aviossa 19v ollut bipon kanssa. Tosi vaikeaa on ollut löytää aitoa ja rehtiä tietoa ja kertomuksia tästä aivosairaudesta. Oprah ohjelmassa oli kerran koko tunti pelkästään bipolaareista. EKAA kertaa näin ja kuulin rehellistä raakaa tositarinaa. Masennusjaksoista kyllä puhutaan mielellään mutta mania puolesta vaietaan. Miksi! Kertokaa se mulle, pliiis.
Tolla raakaa tosiasiaa tarkoitan että niitä kertomuksia ei oltu sokerilla kuorrutettu ja voissa paistettu vaan bipojen itse kertomina juuri niin kuin asiat ovat.
Haluaisin myös tietää miksi täällä palstalla on huikean paljon vihaa, ilkeyttä?
USA on nyt hieman eri asia, kuin Suomi. Siellä ei ehkä hävetä mielenterveysongelmia tällä tavalla, mitä meillä Suomessa. USA:ssa on oikein muotia käydä terapiassa, ja monet kuulemma haluavat bipon diagnoosin itselleen. Jostain vain tuli sellainen juttu, missä tuosta kerrottiin. Oliskohan se ollut samaan aikaan, kuin joku näyttelijä tuli "kaapista ulos" tämän sairauden kanssa. Olen huomannut, että lääkärissä monet hoitajat ja lääkärit eivät ymmärrä tätä sairautta alkuunkaan. Ja siellä tosiaan vähätellään. Esim. usein hoidetaan vain masennusta, mutta mania ja hypomania jää hoitamatta. Julkisella puolella on vielä usein niin, ettei näe edes usein oikeaa psykiatria. Siellä käyvät terveyskeskuslääkärit niitä omia lyhyitä erikoistumisjaksojaan. Tällä hetkellä minun lääkärini (jo seitsemäs lääkäri 1,5 vuoden sisällä) on nuori mies, joka ei ole edes vielä valmis psykiatri.
Kysyit, että miksi tällä palstalla on vihaa ja ilkeyttä. Olen sen päätellyt niin, että täällä on paljon bipojen eksiä, jotka ovat traumatisoituneet suhteistaan, joten sieltä suunnalta tulee usein vihaa ja syyttelyitä. Sitten taas me bipot otamme usein itseemme asioita ja taas alkaa sota, syyttely ja viha. Ymmärrän kyllä jokaisen näkökulman asiaan. Ja näemmä joskus jopa me bipot alamme kiistelemään keskenämme. Sitten on varmasti niitä provoja, jotka eivät tiedä mistään mitään, mutta haluavat vain satuttaa toisia. Faktahan on se, ettei vihalla taistella vihaa vastaan. Se ei vain toimi. Ymmärrystä pitäisi olla joka suuntaan.
Kyllähän tälläkin palstalla on ollut raakoja tarinoita todellisuudesta, ja bipojen (tai sairauden) aiheuttamista vahingoista. Itse järkytyin todella pahasti, kun luin ensimmäisen kerran näitä juttuja täällä. En edes ymmärtänyt, kuinka pahasti jollain bipolla voi asiat olla ja mitä tuhoja se voi tehdä. Rupesin miettimään, että olenko minä noin hirvittäviä asioita tehnyt elämässäni. Noh, en ole, mutta minulla ei vielä toistaiseksi ole ollut maniaa, joten en ole onneksi päässyt tekemään kovin pahaa vahinkoa kenellekään. Eksäni sitten taas oli hoitamaton bipo, joten se avoliitto kyllä traumatisoi minut pahemman kerran. Olen omassa ystäväpiirissäni huomannut, että muutaman bipo-tuttuni käyttävät maniassa todella runsaasti alkoholia, joten he unohtavat suunnilleen kaiken, mitä olivat tehneet siinä tilassa.
Näistä asioista ei Suomessa ehkä puhuta sen vuoksi, että mielenterveysongelmat ovat edelleen tabu tässä maassa. Ja tosiaan tuntuu, etteivät monet hoitoalalla edes ymmärrä tätä sairautta. Sitten on se, että monet bipot saattavat kieltää nuo asiat itseltään ja muilta, koska he häpeävät maniassa aiheuttamaansa pahaa. Jotkut taas jäävät loppuelämäkseen tuohon tilaan ja vähät välittävät, mitä ovat saaneet aikaan. Jotkut eivät taas muista niitä asioita, kun alkoholi kuuluu monen bipon elämään tai muut päihteet. Sitten läheiset eivät välttämättä edes kerro jälkeenpäin niitä asioita ja homma jää siihen. Monet luulevat niiden juttujen johtuvan ihmisen ilkeydestä, tai eivät muuten vaan ymmärrä tätä sairautta. Sitten on myös se negatiivinen puoli, että jos alettaisiin julkisuudessa kauheasti vatvomaan bipon käytöstä maniassa, niin miten kansa suhtautuisi siihen? Me saamme suoraan sanottuna lastillisia paskaa niskaamme joka paikassa, jos tämä sairaus tulee ilmi. Ihmisillä on useilla se tyhmä tapa, että he kuvittelevat heti kaikkien bipojen olevan samanlaisia, joten käytös olisi sen mukaista sitten. On kuitenkin paljon bipoja, jotka eivät maniaa koskaan saa. Toki olen sitä mieltä, että pitäisi kertoa rehellisesti maniasta, mutta siinä on se suuri pelko, että viha meitä kohtaan vain lisääntyy. Ihmiset monesti vihaavat asioita, kun he eivät ymmärrä.
Itsekin olen milloin bipo ex ja milloin bipon kumppani, mutta kuitenkaan minulla ei ole pahaa sanottavaa edes vihaa antaa bipoille. He eivät tätä ole itselleen halunnut. Kirjoittaessanikin olen tällä hetkellä ex puoliso, vihaan tuota sairautta yli kaiken mutta en bipoja itsessään todellakaan. Ystävä piirissäni on 4 bipoa ja jokainen heistä on mahtavia ystäviä joista en tule päästämään irti, on totta kun mania iskee päälle heistä pääsee irti "demoni" mutta kuitenkin he ovat ystäviäni.
Tuo on totta. Paras ystäväni on myöskin bipo ja hän on aivan ihana ja empaattinen ihminen, kun on normaalissa tai jopa masentuneessa mielentilassa. Maniassa ja alkoholin vaikutuksen alaisena se hirviö sitten pääsee irti. Hänellä on myöskin pahoja harhaluuloja, joten nekin kaatuvat muiden niskaan maniassa. Tiedän kuitenkin, ettei hän tahallaan ketään satuta.
Ja minä olen uskovainen, en ateisti. Se ei olle rakkautta, että sinut ajetaan pois omasta kodistasi, se on mielestäni rakkauden vastakohtainen teko. Toivon tosiaan suhteellesi onnea. Jokainen oppii asiat ajallaan ja puhuu sillä kokemuksella, joka hänellä on.
Niin niin ne suuret tunteet. Me kaikki bipoihin joskus rakastuneet tiedetään mistä puhut. Mikään ei ole sellaista kuin rakkaus bipoon, se on niin voimakasta. Ne tunteet ovat niin vahvoja. Mutta mitä jos ne vahvat tunteet ovatkin osa sitä sairautta. joka tapauksessa se rakkaus kääntyy helposti päinvastaiseksi. Minun avioliiton päätti se bipopuoliso, en minä. Minäkin uskoin rakkauteen ja siihen, että avioliitto solmitaan vain kerran. Elämä näyttää, mitä eteen kellekin tulee.
Nuorena aloin seurustelemaan puolisoni kanssa ja myöhemmin tuli ensimmäinen paha mania joka päättyi hoidossa jonne hänet "pakotin". Oikeat lääkkeet oli pitkään ja hyvin meni aikansa kunnes huomattiin että haluamme lapsen, no siitä se sitten alkoi. Lääkkeet laskettiin pois ja vaihettiin uudet tilalle (ilmeisesti huonommat), raskauden ajaksi. Nämä lääkkeet jäivät sitten kun ei tullut pahempia ongelmia, pieniä mielialan vaihteluita oli kuitenkin väistämättä havaitsettavissa.
Nämä kyseiset lääkkeet olleet tähän asti käytössä ja nyt tullut suurin tähän asti oleva mania minkä olen huomannut. Puolisoni alkoi maistelemaan mietoja alkoholi juomia ja siitä se helvetti pääsi sitten irti.
Olen huomannut kuitenkin tänä aikana jolloin olen joutunut olemaan poissa kotoa pieniä pilkahduksia rakkaastani siellä syvällä sairaan persoonan sisällä, joten uskon että jos hänet saisi taas kokeilemaan vanhoja lääkkeitään jotka aikoinaan toimivat moitteettomasti ja palauttivat hänet, voisivat toimia nytkin.
Hänellä on 1kk päästä aika psykiatrille jonne hänen on pakko mennä ihan vain lapsien takia, jonne hänet on pakotettu menemään ja psykiatri tietää kyseisestä tilanteesta. Joten minulla vielä on toivoa että löydän sen oman rakkaani sieltä sairaan persoonan alta lähi tulevaisuudessa, kunhan vain jaksan odottaa ja toivoa enkä missään nimessä provosoi mihinkään puolisoani koska olen huomannut että se ei johda mihinkään muuhun kuin pahoihin tekoihin.
Kuten jo sanoin, bipot eivät voi sairaudelleen mitään. En myöskään minä voi, vaan voin vain toivoa että hän kuuntelee psykiatriaan ettei minun tarvitse taas käyttää katalia keinoja pakottaakseni häntä pakkohoitoon. SItä en halua tehdä, viimeisin teko minkä joudun tekemään rakkaani takia.
Tai sitten se rakkaus hautautuu jonnekin sairauden alle. Ehkä se ei varsinaisesti katoa mihinkään. Tämä on vakava sairaus, mutta haukkuisitte sairautta ettekä sairaita, koska kukaan ei sairaudelleen mitään mahda.
Olet uskovainen? No sehän kertoo sitten kaiken. :D Uskovaiset ovat pahimpia tuomitsijoita ikinä. Se on nähty. Miten edes kehtaat puhua uskovaisuudestasi ja samalla puhua halventavaan sävyyn sairaista ihmisistä? Miten te kaikki uskovaiset voitte olla tuollaisia. Nyt yleistän teitä sitten.
hohhoijattelija, sinä se ainakin olet aina samanlainen. Myötätuntoa sinulta löytyy tasan tarkkaan - vain itsellesi. Nimimerkki-x, parasta, mitä voisit tehdä puolisosi hyväksi, olisi varmasti saattaa hänet pakkohoitoon. Kuukausi on pitkäaika, maniassa oleva ehtii siinä ajassa vaikka muuttamaan ulkomaille.
Olen aina samanlainen? Ensimmäinen kerta, kun kirjoitin tänne ja väität tuollaista. No johan pomppas. :D Itseasiassa minulta ei löydy myötätuntoa itselleni, koska vaadin itseltäni todella paljon enkä osaa antaa itselleni anteeksi. Joten älä kuule ala yhtään kertomaan siitä, minkälainen ihminen minä olen, kun et minua tunne. Empatiaa löytyy kyllä joka lähtöön ja monille sitä tarvitseville. Jos kirjoituksesi sävy olisi erilainen, niin sinäkin saisit sitä. Tuolla tavoin sitä ei heru. Onko vika minussa vai sinussa - mieti sitä.
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että pakkohoito on tällä hetkellä paras vaihtoehto. Hän voi pilata maniassa elämänsä lopullisesti. Ei vain sinun, vaan myös omansa. Tuntuuhan se pahalta, mutta oikea lääkitys ja manianestolääkitys on ensiarvoisen tärkeää tuossa tilassa. Jos itse olisin maniassa, niin haluaisin läheisteni vievän minut hoitoon, etten pilaa elämääni tai muiden elämää. Eikä tuollaiseen saa alistua, että hän heittää sinut ulos yhteisestä asunnostanne. Voisit ottaa tuohon lääkäriin yhteyttä ja kertoa nykyisen tilanteen. Hän kiittää sinua kyllä myöhemmin.
Miettinyt asiaa mutta kun pakkohoidon tarpeet eivät todeudu vielä ainakaan, joten siitäkään ei nyt ole apua. Haluaisin laittaa puolisoni pakkohoitoon ettei kerkeä tapahtua mitään pahempaa.
Syyttelyitä satelee puolisoltani jatkuvalla syötöllä, tein mitä tahansa. Puolisoni käänsi oireensakin näin että minulla olisi tämä sairaus. Joten olen aivan ihmeissäni mitä tehdä.
Hänellä on ilmeisesti mania päällä, joten hänellä ei ole todellisuudentaju kohdillaan. Eikö tuossa tilanteessa juuri pakkohoidon kriteerit täyty? Minä en tiedä näistä pakkohoidoista, mutta tuollaisen nyt luulisi olevan sellainen tilanne, että ihminen täytyy saada hoitoon ja järkiinsä.
Ei täyty ei. Suomessa täytyy olla joko itselleen tai muille vaaraksi ensin (korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä!).
Yläkerran skitso nainen vietiin kolme kertaa poliisien ja ambulanssin kera päivystykseen. Vasta viimeisellä kerralla rouva jäi sisään. Päivystyksen keikkalääkäri lähetti joka kerta kotiin, kun rouva osasi skarpata just ja just sen ajan, kun jutteli lääkärin kanssa. Useampi naapuri oli jo aikeissa laittaa asuntonsa myyntiin tämän häirikön takia.
Siis äärettömän vaikeaa saada pakkohoitoon (eli muutaman päivän tarkkailuun) ihminen, joka ei ole psykoosissa tai ilmoita tappavansa itseään tai jotakuta muuta nyt just.
Voi luoja sentään. En ole tajunnut, että se on tässä maassa noin vaikeaa. Mikä ihme siinä on, ettei maniaa pidetä vaarallisena, kun muuten sairaus on vakava. Siis ihan uskomatonta. Olen läheisilleni sanonut, että viekää meikäläinen hoitoon, jos alkaa manian oireita tulemaan. Mutta mitäpä turhaan sitten, jos ei kerran saa sitä hoitoa. Nyt aloin sitten vielä enemmän pelkäämään mahdollista maniaa. Miksi aina vaan ajatellaan, että pelkkä fyysinen vahinko on pahasta. Entäs henkiset vahingot ja kaikki muut asiat.
No voivathan ne yrittää sinut pakottaa psykiatriselle lääkärille menemään jonka kanssa olet ennenkin keskustellut jos mahdollista. Sitä kautta sitten M-1 lähete
hoitoon. Itsekin yritän puolisoni saada vanhalle psykiatrilleen, milloin on menossa ja milloin ei ole mutta koitan saada sinne, ainut keino ja apu löytyy nyt minun tilanteessa sieltä.
En ole nyt varma tästä, mutta jos ihmisellä on jo bipon diagnoosi, niin hänet on käsittääkseni helpompi saada pakkohoitoon kuin ihminen ilman diagnoosia. Hypomania ei varmasti riitä kriteeriksi, mutta manian pitäisi riittää. Voisi auttaa, jos saisit yhteyttä partneriasi jo hoitaneisiin tahoihin. Itse en kuitenkaan aikanani asiassa onnistunut, mutta nyt saattaisin olla ovelampi ja voisin keksiä jotain, joka toimii.
En myöskään voi ymmärtää, miksi manian vaaroja eivät edes terveydenhuollon ammattilaiset osaa ottaa vakavasti. Kyllä se aika kauheaa on, jos ihmissuhteet ja talous hajoavat manian johdosta. Ei sellaista saisi antaa tapahtua, mutta ...
Täytyy yrittää noilla keinoin. Ja olen todella varma maniasta tässä tapauksessa.
Liekö tuota voi kukaan ymmärtää, täytyisi olla rahaa jotta pääsisi yksityiselle puolelle hoitoon. Nykyään terveyskeskuksen lääkärit ovat "liukuhihna" työntekijöitä isolta osalta, ei he ota vakavasti potilastaan vaan he ottavat vakavasti rahan tulon tilille mitä nopeammin potilaat saavat alta pois.
Miten se koulutus tähän liittyy? Kyllä pelkän peruskoulunkin käynyt voi olla huomattavasti fiksumpi kun joku diplomi insinööri.
Mun mielestä te "bipot" ette ole mitenkään erityisasemassa "terveisiin" nähden vaan kyllä sitä ymmärrystä ois hyvä olla ihan molemminpuolin.
Eli teitä kohtaan pitäis aina riittää ymmärrystä ("kun sairaus!") mutta sinä vaan haukut heitä ketkä ei teitä ymmärrä?
Itse olen ykköstyypin bipo ja epävakaa enkä ikikuunapäivänä haluaisi että perheeni joutuisi elämään sairauteni ehdoilla. Aikuisena, ei-holhouksenalaisena ihmisenä olen vastuussa paitsi itsestäni, myös perheestäni. Jos ja kun huomaan sairauteni alkavan oireilla, olen välittömästi yhteydessä hoitravaan tahoon ja säädän lääkitystä yhteisymmärryksessä heidän kanssaan. Puolison kanssa on sovittu että myös hänellä on tarpeen vaatiessa oikeus ja velvollisuus olla yhteydessä minua hoitavaan tahoon jos olen itse jo ajautunut ns. liian syvälle sairauteeni.
Muutaman kerran on jouduttu jotain arkijuttuja säätämään koska minusta ei hetkellisesti lääkityksen vuoksi ole ollut auton rattiin, mutta muuten sairaus ei todellakaan sanele mitään ehtoja perheelle.
Kyllä se nyt kuitenkin vähän niin menee, että oli mikä tahansa normaalia elämää estävä sairaus, niin se jollain tavalla sanelee ehdot elämälle. Ainakin osittain. Ei kyse ole yksin bipoudesta. Kyse voi olla vaikka halvaantumisesta tai ihan mistä tahansa, mikä vaikeuttaa normaalia arkea. Tietenkin jokainen on vastuussa omasta elämästään, mutta aina sitä vastaan ei pysty taistelemaan. Kaikilla ei esim. lääkkeet toimi koskaan kunnolla. Monien sairauksien ehdoilla joutuu jonkin verran aina elämään. Mitä paremmin hoitaa itseään, sitä vähemmän sitä joutuu tekemään.
Sairauden ehdoilla elämisellä tarkoitin, että jos bipoa sairastava oireillessaan esim. heittää puolisonsa pois yhteisestä kodista. Ja jos se terve puoliso sen hyväksyy, koska tietää sairauden olevan syy tapahtumiin, niin silloin tauti hallitsee kaikkien elämää, eikä tauti ole hallinnassa. On eriasia ottaa sairautte huomioon eri elämäntilanteissa, kuin antaa sairauden viedä koko elämää.
Tässä on vaan se puoli että esim. minä en paina tätä asiaa villaisella vaan olen jo ottanut yhteyden puolison psykiatreihin, niin kuin puolisoni joskus sanoi että saan tehdä psykiatrien läsnä ollessa.
Heh, huomaa kyllä hyvin, että taitaa se yksi tapaus kirjoitella nuo usean nimimerkin takana olevat tekstit, koska niitä on plussattu aivan sairaasti. Olet kyllä tosiaan sekaisin ja varmasti maaninen.
Hyvä että täällä joku pitää lukua plussista ja miinuksista :D
Onhan se se vallan mainiota että ihmislapsella on tekemistä, hellanllettas sentään... --- :)
Peukuttelemisiin!
Hei! minulla on bibolaarihäiriö ja olen alkanut lukemaan keskusteluja asiasta. Kauhukseni huomaan, että väkisin väännetään biboista hirviöitä, ei bibot ole vastuussa kaikesta esim. parisuhteessa, aina tangoon tarvitaan kaksi ja jos ei suju niin kaikki laitetaan suhteessa bibon syyksi.Toki mielialat voivat vaihdella rajustikin mutta jos lääkkeet ovat kutakuinkin kunnossa ja niitä pystyy ilman sivuoireita käyttämään niin bibo on ihan tavallinen ja tasavertainen kumppani parisuhteessa. Ne jotka mollaavat biboja kaikesta niin kannattaa mennä itseensä, onko itse malli-ihminen ja mallikumppani. Itse olen aina ajatellut muita ja muiden hyvinvointia itseni kustannuksella, tehnyt asioita jotka on pyydetty, auttanut muita ja toiminut mm. dementoituneen äitini omaishoitajana monta vuotta pistäen oman elämäni hyllylle koska halusin hoitaa häntä ja asettaa hänen tarpeensa omieni edelle. Olenko siis hirviö, sopeutumaton riidankylväjä, muiden hyväksikäyttäjä, valehtelija? Kyllä biboillakin on tunteet ja muiden auttamisen halu, ovat hyvinkin epäitsekkäitä. Rahaa minulla ei ole koskaan ollut paljon(työkyvyttömyyseläke) ja siitäkin vähästä olen antanut muille. Tuntuu tosi pahalta lukea kirjoituksia meistä "hirviöistä", menkää ihmiset itseenne ja miettikää milloin esim. itse olette antaneet kaverille tai omaiselle omastanne vaikkapa ostaneet lahjan viimeisillä rahoillanne jotta toiselle tulee hyvä mieli ja itsekin saatte hyvän olon siitä kun voitte piristää, auttaa. Biboilla on hyviä piirteitä, ette vaan näe niitä tai ette halua.
Vau...
Oman kokemukseni mukaan bipon sitoutuminen asiaan kuin asiaan edes vuodeksi on aika hankalaa. Koulut kun keskimäärin kestävät yli vuoden, korkeamman asteen usein neljä tai enemmän, voi vetää tiettyjä johtopäätöksiä.
Onkohan AP:lla ollut vaihe päällä kirjoittaessaan viestiään, ylimielisyys on aika selkeä merkki, vaikka tietenkään ihan kaikkea ei voi laittaa sairauden piikkiin. Osa on ihan vain hankalaa veemäistä luonnetta.
Rakastan bipoystävääni, ja se rakkaus kantaa aika pitkälle. Ylimielisyyttä ja vähättelyä en kuitenkaan siedä. Tällä palstalla käy paljon läheisiä purkamassa sitä vaikeaa oloaan, jota kokevat. Bipo on kuitenkin ihminen myös, eikä hänessä ole mitään fyysistä merkkiä sairaudesta. Sitä on tekemisissä ihmisen kanssa ja ihmisen kanssa odottaa tiettyjä sosiaalisia sääntöjä noudatettavan - niiden sääntöjen yhtäkkinen puute on raskasta ja tekee "tavikselle" hankalan olon.
Aih? Itse olen käynyt iltalukion 2,5 vuotta, ammattikoulun 3 vuotta ja ammattikorkeakoulun 4 vuotta. On vielä mielessä yliopistoon meno. Itse ainakin oma sosiaalinen käytökseni on ihan normaalia. Sairauden vakavuus pitää kuitenkin huomioida. Itse taidan olla siinä mielessä hyvässä asemassa, että sairauteni ei ole niin paha. Ja jos joku bipo ei pysty sitoutumaan joihinkin asioihin, niin mistäköhän johtuu? Vaikea sitoutua, jos hypomania/mania ja masennus vaihtelee lujaa vauhtia keskenään, eikä ns. normaaleja kausia ole ollenkaan. Ylimielisyyskin voi johtua pelkästään huonosta itsetunnosta. Kaikki asiat eivät kuitenkaan bipoudesta johdu millään tavalla.
Kyllähän meitä monia koulutettuja bipoja löytyy. :) Monilla on kuitenkin oireet alkaneet vasta vanhemmalla iällä. Itsekin aloin oireilemaan vasta 40-vuotiaana. Sitä ennen oli pieniä masennuksia muutaman kerran, mutta ei kuitenkaan mitään sellaisia oireita, jotka olisivat estäneet koulutuksen hankkimisen. Muistakaa myös, että harvassa on ne tapaukset, joilla ei bipouden lisäksi olisi muitakin ongelmia. Monilla on syömishäiriöitä, persoonallisuushäiriöitä, panikkki- ja ahdistuneisuushäiriöitä ja ADHD:tä yms. Monilla tuntemillani naispuolisilla bipoilla on epävakaa persoonallisuushäiriö. Se jo itsestään tekee ihmisestä hyvin hankalan. Siksi ei saa koskaan olettaa, että kaikki piirteet johtuvat bipoudesta. Ja tietenkin meillä jokaisella on oma luonteemme.