Asperger sairautena?

kummallisia nähnyt*

onko joskus jossain vaiheessa tehty varsinkin 1990-luvun alussa kun ei tiedetty aspergerista kauheasti, virhediagnooseja liittyen Aspergerin syndroomaan? Jotkut kun kivenkovaan väittää, että se ei ole sairaus vaan neuropsykologinen ominaisuus. Ja jos ja kun lahjakas, työkykyinen ja fiksu assi niin sanoo, niin ymmärrän hyvin sen, miksi hän niin sanoo. Mutta kaikkien lääkärien asenteita en ymmärrä.

Olen tavannut julkisessa terveydenhuollossa monenlaista lääkäriä. Ukkelin, joka sanoi, että "Asperger on niin harvinainen sairaus ettei sitä sairastaville ole ryhmätoimintaa. pelkästään masentuneille on ryhmiä, mutta ei masentuneille aspergereille." . eipä hän tiennytkään sitä, että minä käyn kyllä eräässä tämän paikkakunnan ryhmässä muutenkin ja liekö sitä ryhmää sitten tarkoittanut sillä "pelkästään masentuneiden ryhmällä" kun sen jälkeen kun olin kyseisen ryhmän blogissani maininnut, hän sattumalta minut nähtyään ei edes tervehtinyt vaan huokaisi raskaasti ja käveli ohi. ja sanoi jotain siihen malliin vastaanotolla monta kuukautta aiemmin että "sinun kuntoutuksessa on tavoitteena mahdollisimman normaali, aktiivinen elämä, toki sairauden rajat huomioiden" mitähän hän mahtoi sillä tarkoittaa? sitäkö, että as-henkilö ei saa hankkia lapsia? tai ei saa käydä muissa kuin pelkästään aspergereille tarkotetussa harrastuksissa? minä olen sattumoisin käynyt monta vuotta ilman mitään ongelmia siinäkin mielenterveyskuntoutujien ryhmässä mitä ko.ukkeli olisi ehdottanut "pelkästään masentuneelle."

Kivaa olisi tietenkin jos kyseessä oleva mies itse vaikkapa nimimerkin suojissa vastaisi tähän kertomatta henkilöllisyyttään tai ammattiaan.

minulla on Aspergerin lisäksi tosiaankin masennus ja ilmeisesti traumoista ja kaltoinkohtelusta johtuva määrittelemätön persoonallisuuden rakennehäiriö. lisäksi oppimisen ja hahmottamisen vakava ongelma. olen nuori eläkeläinen, käyn mielenterveyskuntoutujien ryhmässä, sisupartiossa, martoissa, seurakunnalla, kristillisissä eläkeläisissä jne. kristillisissä eläkeläisissä näen enimmäkseen vanhoja henkilöitä mutta minua se ei haittaa kun muutenkin tulen hyvin toimeen itseäni vanhemman ihmisen kanssa.

miten teihin on julkisen terveydenhuollon väki asennoitunut? minuun enimmäkseen hyvin, mitä nyt joitakin äksyjä lääkäreitä tai jos ei äksyjä niin erikoisia ainakin ja hoitajia jotka näpäyttelee minulle. mutta ne on onneksi vähemmistö ja tulen hyvin toimeen noin yleisesti ottaen nykyään hoitotahon kanssa. Asperger on varmaan aika vieras käsite ja siihen ei ehditä eikä aina halutakaan paneutua.

24

499

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jfioe

      Heh. Milloin ajattelit lakata tuon tietojenkalastelun ja tarinoiden keksimisen ensikädessä omaa etu ajaaksesi?

      • en ymmärrä?

        minkä tietojenkalastelun? miten se ilmenee tässä viestissä ja kenen muun etua pitäs ajatella ja miksi? en ymmärrä. olen vilpittömästi pahoillani siitä, jos huomaamattani annan itsestäni itsekkään kuvan koska en ole kasvuiässä oppinut huomioimaan muita ihmisiä kun kaikki energia on mennyt pärjäämiseen ja selviytymiseen. mitä minun pitäisi sitten tehdä, että en loukkaisi teitä muita? anteeksi jos olen ollut itsekäs. ajattelin vaan vilpittömästi kysyä neuvoa ja kysyä mitä tarkoitetaan tämmöisillä käytännöillä. ja pyydän asiallisia kommentteja ja vastauksia tähän. vai pitääkö minun lopettaa tällä foorumilla käyminen? en ole mikään nimim kuollut elava enkä muukaan trolli. ja ilmeisesti viestiin ekana vastannut käsitti minun se olevan? asiallisia vastauksia, kiitos eikä mitään trolliepäilyjä gmailaan, maanvaivaan tai kuolleeseen elavaan liittyen!

    • joo ei

      joo tällä ei ole mitään tekemistä kuolleen elavan tai muiden trollien kanssa vaan kyseessä ihminen joka vilpittömästi esittää ihmettelynsä asiasta jota ei ymmärrä mutta voi toki tarvittaessa etsiä muut tahot joiden kanssa asiasta keskustelee mutta ei ole löytänyt niitä muita kun mielenterveyshuoltokin on mitä on.

    • Eräs assi

      Minä menin suoraan yksityiselle silloin kun olin masennuksen pohjalla ja loppuunpalanut. Siitä on pian kolme ja puoli vuotta ja terapia jatkuu yhä. Syykin pitkäaikaiseen masennukseen on löytynyt ja sen pohjana on AS. AS itsessään ei masennusta aiheuta, vaan erilaisuuden kokeminen ympäristöön nähden. Siinä ympäristö on tietenkin tehnyt parhaansa, että se eroavaisuuden huomaisin, enkä vahingossakaan pääsisi unohtamaan.
      Ymmärrän kyllä ympärilläni olevia ihmisiä; heillä on omat ongelmansa, joista huono itsetunto kansantautina hyvin monella. Huonoa itsetuntoahan voi kätevästi "kohottaa" painamalla jotain toista alas. AS henkilö sopii hyvin painettavaksi, koska hän poikkeaa muista ja siten on ikään kuin eri leirissä.
      Viime keväänä sain sitten AS diagnoosin ja se oli valtava helpotus. Nyt tiedän mistä kaikki eroavaisuudet johtuvat ja en ole niitä tahallani itse aiheuttanut. Eikä vika ole muissakaan; ollaan vain erilaisia.

      Vuosikymmeniä aiemmin jouduin käyttämään mielenterveystoimiston palveluja ja sain silloin apua vaikeaan masennukseen.

      Masennusta minulla on ollut jo nuoruudesta lähtien ja sitä tulee olemaan hautaan saakka. Nyt vain tiedän sen syitä ja osaan elää sen kanssa paremmin.

      Onnekseni olen sellainen luonteenlaadultani, etten sorru huumeisiin, eikä edes tupakka maistu. Siis elän varsin terveellistä elämää. Kiitos siitä juontuu puolisolleni, joka ymmärtää minua paremmin kuin kukaan, vaikka onkin nentti.
      Siis kaikki nentit eivät ole vaikeita asseille.

      Olen siis ollut hyvin vähän julkisen terveydenhuollon piirissä AS:n tai muiden mielialaan kuuluvien sairauksien johdosta.
      Fyysisten sairauksien kohdalla olen saanut julkiselta terveydenhuololta kiitettävää hoitoa.

      Koska olen kiinnostunut psykologiasta, niin pystyn tsemppaamaan muita ihmisiä helposti ja työn uuvuttamilla julkisen terveydenhuollon ihmisillä on kyllä tsemppauksen tarvettakin.

      Tiedän aika paljon julkisesta terveydenhuollosta, koska puolisoni työskentelee siellä ja ei ihan ruohonjuuritasolla.

      On ilahduttavaa havaita, että olet niin monessa mukana. Et ole syrjäytynyt, joka niin helposti meitä asseja uhkaa.

      Noista kirjoituksistasi päätellen olet luonteeltasi niitä parhaita ihmisiä. Mutta niin kuin maan tapa on, niin parhaat joutuvat aina kovimmille.

      Usko vaan, että tulet pärjäämään elämässä hyvin ja pitkään. Olenhan minäkin pärjännyt, vaikka en ole tiennytkään, mistä erilaisuuteni johtuu.

    • kummallisia nähnyt*

      Kiitos kannustuksestasi.

      tuli heti parempi olo.

      olen tullut siihen tulokseen, että ihmisiä ne lääkäritkin vaan on ja niitten erikoiset kommentit on jätettävä omaan arvoonsa jos ne on ilmeisen vääriä tai outoja. toki pitää lääkärin antamia neuvoja kuunnella, mutta itse viimekädessä kuitenkin pitää päättää aikuisen ihmisen omasta elämästään. monesti lääkäritkin saattavat olla esim narsisteja tai muuten vallanhimoisia ja siten alistaa heikompia. ja vaikkeivat narsisteja olisikaan, niin uupuneita ja väsyneitä ainakin ja kädet täynnä työtä erilaisia vaivoja valittavien potilaittensa kanssa. mutta pitää ymmärtää ihmisiä ihmisinä eikä kukaan aina kaikkia voi miellyttää.

    • 2789033656

      joku oli laittanu näille miinuksen. minkä takia. nuohan on ihan totta enkä ymmärrä mitä miinuksen aihetta niissä nyt muka on.

      ja kun kukaan ei suostu selittämään selkokielisesti että mikä asiassa mättää ja missä tilanteessa se tulee ilmi että joku asia mättää.

      onko noissa miinuksissa ollu asialla jokin entinen tuttuni?

      mitä olen tehnyt väärin ja mikä noissa kahessa viimisessä kirjoituksessa on väärin?

      • miinusten laittaja

        vika on siinä, että et osaa noudattaa ohjeita etkä alistua osaasi. osaksesi on määrätty olla aikuisen velvollisuudet omaava ilman aikuisen oikeuksia ja sinua tulee kohdella aikuisena ja vaatia aikuisen käytöstä, mutta samaa luottamusta ja kunnioittavaa kohtelua sinulle ei voi antaa kuin aikuiselle. sinua tulee myöskin holhota ja valvoa ja rajoittaa kuin lasta, mutta et saa leikkiä etkä hakea turvaa ja hoivaa samoin kuin lapsi. Sinulla on aikuisen velvollisuudet muttei aikuisen eikä lapsenkaan oikeuksia. niitä ei voi antaa häiriköille ja katsomme tämän käytännön tukevan sopeutumistasi yhteiskuntaan. jos et sopeudu niin kidu ja kuole, me emme välitä eikä meidän tarvitsekaan välittää koskaet ole lapsi eikä sinulla ole skitsofreniaa, turnerin syndroomaa tai Downin syndroomaa. et ole myöskään normaali.

        tämmöisen saat rangaistuksena yhteiskunnalta jos et muuta tapaasi toimia. Ainakin Janne Väyrylä rankaisee tästä näin ja paheksuu syvästi niitä ketkä ei kanssasi samaa linjaa noudata. t. Janne Väyrylä

      • Evitalle
        miinusten laittaja kirjoitti:

        Hei, Evita, yritä pärjäillä.

      • n rw3oi
        Evitalle kirjoitti:

        Hei, Evita, yritä pärjäillä.

        "Hei, Evita, yritä pärjäillä."
        lähde, suomi24.fi

        "Evita palaa takaisin muutaman kuukauden tauon jälkeen"
        lähde, Aspalsta.net

        Mitä vi*tua noilla viesteillä ja tollasilla toivotuksilla tai ilmotuksilla tahdotaan saada aikaan?? Pitääpä taas selvittää mistä osotteesta noi viestit on lähetetty.

      • dillbe
        miinusten laittaja kirjoitti:

        vika on siinä, että et osaa noudattaa ohjeita etkä alistua osaasi. osaksesi on määrätty olla aikuisen velvollisuudet omaava ilman aikuisen oikeuksia ja sinua tulee kohdella aikuisena ja vaatia aikuisen käytöstä, mutta samaa luottamusta ja kunnioittavaa kohtelua sinulle ei voi antaa kuin aikuiselle. sinua tulee myöskin holhota ja valvoa ja rajoittaa kuin lasta, mutta et saa leikkiä etkä hakea turvaa ja hoivaa samoin kuin lapsi. Sinulla on aikuisen velvollisuudet muttei aikuisen eikä lapsenkaan oikeuksia. niitä ei voi antaa häiriköille ja katsomme tämän käytännön tukevan sopeutumistasi yhteiskuntaan. jos et sopeudu niin kidu ja kuole, me emme välitä eikä meidän tarvitsekaan välittää koskaet ole lapsi eikä sinulla ole skitsofreniaa, turnerin syndroomaa tai Downin syndroomaa. et ole myöskään normaali.

        tämmöisen saat rangaistuksena yhteiskunnalta jos et muuta tapaasi toimia. Ainakin Janne Väyrylä rankaisee tästä näin ja paheksuu syvästi niitä ketkä ei kanssasi samaa linjaa noudata. t. Janne Väyrylä

        ota hei ne lääkkeet, vain otettu lääke auttaa. Joskus sitä tietenkin voi olla jo kaiken inhimillisen avun ulkopuolella, mutta kannattaa kuitenkin vielä yrittää sinunkin löytää rajat maailmaasi.

      • mimmi123ö
        dillbe kirjoitti:

        ota hei ne lääkkeet, vain otettu lääke auttaa. Joskus sitä tietenkin voi olla jo kaiken inhimillisen avun ulkopuolella, mutta kannattaa kuitenkin vielä yrittää sinunkin löytää rajat maailmaasi.

        Mutta entäs jos ei ole lääkitystä? sillä joka tuon kirjoitti, ei ole minkäänlaista lääkutystä käytössä ja hän lopetti sellaisen vahvan lääkkeen joka aiheutti sen että hän menetti toimintakykynsä vahvojen sivuvaikutusten takia ja rupes unohtelemaan asioita, nukkumaan yötä päivää ja pyörällä ajaminenkaan ei enää sujunut ja oli vähällä jatkuvasti jäädä auton alle. olisiko henkilön parasta hakeutua lääkityksen ohella hoitokotiin?

    • Valitettavan huonot

      kokemukset. Tuntuu, ettei täällä päin ymmärretä Aspergeria tai tiedetä sen olemassaolosta kovinkaan monessa paikassa. Jos kerronkin siitä, niin sekoitetaan automaattisesti AD/HD:hen ja luullaan että tarkoitan sitä.

    • kummallisia nähnyt*

      millä paikkakunnalla/missä maakunnassa asut?

      käsittääkseni astietämys on hyvää pääkapunkiseudulla, keski-suomessa ja Turussa, Oulussa, Kuopiossa jne. muualla päin tietoa on vaihtelevasti, kaikkialla ei ollenkaan. se on asuinpaikasta kiinni. tietääkö kukaan, miten Äänekoskella suhtaudutaan Aspergeriin? onko sikäläisistä käytännöistä kokemuksia? olen suunnitellut, että muutan jossain vaiheessa Äänekoskelle.

      osaisiko joku luetella paikat joissa hyvä suhtautuminen ja paikat joissa huono niin tiedän minne kannattaa lähteä ja minne ei? eläkeläinen olen mut säästän rahaa pankissa, josko omistusasunnon ostan ja muutan parempien palvelujen perään johonkin toiseen maakuntaan. vielä ei ajankohtaista mut kenties tulevaisuudessa.

      • Edellinen

        Porista olen. Äänekoskesta en osaa kyllä sanoa halaistua sanaa tai luetella niitä paikkoja. T: edellinen kirjoittaja

      • Huittisten Hullu
        Edellinen kirjoitti:

        Porista olen. Äänekoskesta en osaa kyllä sanoa halaistua sanaa tai luetella niitä paikkoja. T: edellinen kirjoittaja

        Outoa. Olen ollut siinä käsityksessä, että Porissa on aika hyvätasoista AS-tietämystä. Onhan siellä ollut Satakunnan AMK:ssa ihan mittavia hankkeitakin aiheesta, Autismin talvipäiviä ja mm. sellaisia alan pitkän linjan osaajia kuin Janne Sihvonen tai Birgit Vuori-Metsämäki. Lisäksi SAMDY on ollut aika vireä paikallisyhdistys takavuosina ja asperger-vertaistoimintaakin on ollut tarjolla, nykytilanteesta en osaa sanoa. Mutta arvioisin että kokoisekseen kaupungiksi Porissa on varsin hyvää tietämystä autismikirjon asioista.

      • jowe90
        Huittisten Hullu kirjoitti:

        Mikset kirjoita noista aspalstalle suomifoorumin sijaan?

      • Aivan,

        ja lisäksi siellä on myös monia muita autismin kirjon asiantuntijoita (esim. neuropsykiatrisia valmentajia). Ja vaikka esim. joitain tuettuja asumispalveluja mainostetaan mielenterveyskuntoutujille, on niissä myös paljon neuropsykiatrisen diagnoosin omaavia asukkaita. Psykiatrian osastoista en tosin tiedä, niissä voi AS-tietämys olla melko heikko, varsinkin aikuisten ja nuorten puolella.

      • Huittisten Hullu
        jowe90 kirjoitti:

        Mikset kirjoita noista aspalstalle suomifoorumin sijaan?

        Miksi kirjoittaisin kun asia tuli puheeksi täällä?

      • jowe90
        Huittisten Hullu kirjoitti:

        Miksi kirjoittaisin kun asia tuli puheeksi täällä?

        Eikös se ole maamme tunnetuin keskustelufoorumi jonka kautta jokainen voi saavuttaa tunnettuutta omalla alueellaan ja saada äänensä kuuluviin vertaistuen merkeissä?

    • hämmästynyt jälleen

      Mitä asperger sairautena otsikko tekee autismipalstalla? Miksi yleensäkään joku tahtoo tehdä autisminkirjolaiset sairaus käsitteen alle tekemällä niistä aloituksia tänne trollaustarkoituksessa?

      • kiss: my ass

        Asperger kuuluu saman suuntaisiin häiriöihin kuin autismi. Perustietämättömyys pistää vain hämmästelemään. Lue niin tiedät, että olet vain luullut tietäväsi.

    • Jep,

      Asperger kuuluu samaan kirjoon autismin kanssa ja lasketaan sen lieväksi muodoksi.

    • Anonyymi

      Olen täälläkin ulkopuolinen. En ymmärrä mistä puhutte.. Olenko autistisista autistisin !? Olen jo vanha akka! Kohta kuusikymppinen! Ja vasta hetki sitten sain diagnoosin. Koko elämäni oli "huijausta" kaikki kokemani oli ...Elämä on huijausta! Ja valhetta,! Saatana!! Pitikö minun elää tähän asti? Että minulle kerrotaan olevani autisti?! Että kaikki kokemani vääryys johtuukin omien aivojeni viallisuudests!? Juoppo äiti! 24 koulua!? Sisko selvisi hyvin , miksi en minä?

      • Anonyymi

        Maassamme on kymmeniä tuhansia kaltaisiasi joilla ei vieläkään ole diagnoosia. Koko asia tuli paremmin tietoisuuteen vasta 1990- luvulla. Kuinka voisi ollakaan tietoa aiemmin. Monia vääriä diagnooseja on. Toki asia pani itsenikin arvioimaan elämäni uusiksi eläkeläisenä. Vähän sama olo että elämä on ollut outoa, en ole ollut oma itseni, en saanut olla. Nyt olen helpottunut kun asia on selvinnyt minulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe