kertokaas!

Jos olet kärsinyt kovista kuukautiskivuista jotka käy selkään niin sellaisia mutta tosi paljon kovempina.Synnytys kivut ei tunnu siellä alapäässä vaan lähinnä ristiseläässä joka tuntuu miltei katkeevan.Itse en pidä hammaslääkärissä käynnistä ja olen sanonut että synnyttäisin mieluummin kun antaisin porata.Silti mulla on 4lasta ja ehjät hampaat:)Ei se ole järkyttävää ja kaiken kivun unohtaa kun saat sen pienen ihmeesi rinnoille.(hammaslääkäriä et unohda).

hei..itselläni kipein vaihe oli ponnistusvaihe.. oikeesti niitä supistuksia ei voi kuvailla...ne on tosi voimakkaita ja kivuliaita..tai mulla ainakii oli. mulla meni avautumisvaihe tosi nopsaan mut sit ponnistus veny tosi pitkäks..vauvan pää oli vinossa eikä suostunu tulee ulos..mä en oo koskaan ponnistellu niin kovaa,ja siltikään mitään ei tapahtunu,musta se oli yhtä tuskaa..päätin etten toista lasta tee,mut nyt kun tyttö on 4kk,on synnytyskivut unohtunu ja oisin valmis toiseen lapseen:)

Mun on vaikea allekirjoittaa kliseetä että synnytyskivut kuuluisivat sarjaan "elämää suurempi tuska". Jos kipua arvioisi numeroilla 0-1 niin...
kuukautiskivut-1
reisilihaksen revähdys-7
nilkan murtuminen-6
virtsarakon tulehdus-9
hampaan paikkaaminen ilman puud.-9
synnytys poltot -7
synnytys/ponnistus vaihe ilman puud.-4

Synnytys kipu eroaa muista mainitsemistani kivuista sillä että kroppa on niin täynnä adrenaliinia ettei kipua tiedosta jollei siihen varta vasten keskity.
Vastaavan adrenaliini huipun saavutin kun jouduin uhkaavan palon alun sammutus töihin. Vasta kun palo oli sammutettu ja palokunta oli saapunut paikalle (n.30 min myöhemmin) huomasin että olin polttanut kummatkin käteni 1-2 asteen palovammoilla. Kipua en ollut ehtinyt kokea koska olin niin keskittynyt tulipalon sammuttamiseen.

Synnytin 3kk sitten ja en etukäteen pelännyt kipuja ollenkaan...onneksi en osannut pelätä niitä, sillä ne oli ihan järkyttävät. Ja mulla ei kyllä koskenu ristiselkään ollenkaan! Synnytys käynnistyi lapsiveden menolla kotona joten sairaalaan oli pakko lähteä. Jouduin kuitenkin odottelemaan toista vuorokautta ennen kuin kohdunsuu oli tarpeeksi auennut. Se oli yhtä tuskaa koko ajan kun supisteli ja mulla koski lähinnä reisiin ja lonkkiin ja kovempien supistusten aikaan häpyluuhun painoi ilkeästi. Epiduraali ei vaikuttanut koska se ei laskeutunut vaikuttamaan oikealle puolelle ollenkaan...kuume nousi 39 asteeseen ja olin kauheessa horkassa ja tärisin ja vapisin. Juuri kun olisi saanut rueta ponnistamaan, supistukset loppuivat kuin seinään. Koska lapsiveden menosta oli jo yli vuorokausi niin vauva oli pakko saada pois masusta ja imukupilla sitten avustettiin, hyvä niin. Olin tosi väsynyt kun en ollut kahteen vuorokauteen saanut nukuttua juuri ollenkaan. Kipua ei osaa oikein kuvailla, sen vuoksi sitä on turha etukäteen pelätä. Toisilla sattuu enemmän, toisilla vähemmän. Ei se ponnistusvaiheessa enää niin tuntunut vaikka oli vielä tippa vauhdittamassa supistuksia, koska siinä keskittyy niin siihen lapseen että se tulis ulos ja jotenkin se on siinä vaiheessa jo ihan erilaista touhua kun se kauhee avautumisvaihe! Istukan tuleminen sattui vähän ja välilihan ompelu vaikka puudutettiinkin.. Mutta se on kyllä totta että äkkiä se sitten unohtuu...vaikkakin nyt pelottaa paljon enemmän lähteä synnyttämään kuin ensimmäistä lastani. Tsemiä sulle! Toivottavasti ei ollu kauheen masentavaa..

alussa supistukset olivat kuin kuukautiskivut. kipu tuli ja sitten meni pois kuin veden aallot. pikku hiljaa kipu terävöityi. oli selkeä kivuton aika ja selkeä supistus. mitä useammin supistuksia tuli, sitä kovemmiksi ne muuttuivat. synnytys kesti 21 tuntia. 12 ekaa tuntia kivun kesti hyvin. vähän niin kuin kovat kuukautiskivut. synnytys ei silloin oikein edennytkään. kun tahti alkoi kiihtyä niin myös supistuksista alkoi tulla siettämättömiä. otin kyllä kivun lievityksiä. ne veivät melkein kokonaan aluksi kivun pois, mutta viimeisinä tunteina mikään ei auttanut ja tuntui, että menin sekaisin kivusta. ponnistaminen sattui melkein kaikista eniten. ajattelin vain, että pakko on ponnistaa, että vauva tulee ulos. se tuntui jännältä, että kipu lähti heti kun vauva oli ulkona. synnytyksen jälkeenkin tunsin oloni hyväksi vaikka olin väsynyt.

Heippa, Synnytys kesti lapsiveden tulon jälkeen 12h ja ponnistusvaihe 0.5h. Aluksi istuskelin sairaalassatulon jälkeen telkkaria katsellessa ja yhden leffan ehdin katsella, n. 5-10 minuutin välein tuli suppari joka pysäytti, mutta leffan juonessa pysyin tiukasti kiinni :0). Tämän jälkeen mieheni passitettiin kotia nukkumaan ja odottelemaan soittoa, minä pääsin pikku huoneeseen sänkyyn lepäilemaan ja sain jonkin tabletin kipuja lievittämään, en kyllä muista minkä. Siinä sitten piti yrittää nukkua kun yö oli jo, taisi ehkä puolisen tuntia mennä kun tuntui että haluaisin suppareihin jotain vahvempaa lievitystä ja sitten minut jo vietiinkin synnytyssaliin jossa sain ilokaasua. Ja mieskin tuli. Tämän jälkeen sitten homma eteni tunti tunnilta. Aluksi kipuihin otin ilokaasua, mutta musta se ei kyllä juurikaan auttanut, vei ehkä kivulta se terävimmän kärjen pois. Sitten kun kivut tulivat pahemmiksi ja tuntui että en enään kestä niitä, niin tuli epiduraalin vuoro. Pahaksi onnekseni piikkiä ei saatu epiduraalitilaan, koska selkäni on niin jäykkä ja nikamavälit liian ahtaat. Harvinaista, mutta voipi käydä niinkin. Olin ehkä hieman järkyttynyt siinä tilanteessa koska tuntui etten kestä kipuja ja tuntui myös että kätilöillä ei ollut mitään apuja mulle. Noh, sitten kokeiltiin aqua-rakkuloita ja ne auttoivat selkäpuolan kipuun. Kohdun ja peräaukon kipuja ei vienyt pois. Kun rakkuloiden vaikutus lieveni, niitä annettiin uudelleen, mutta kivut olivat jos niin suuret, että rakkulat eivät auttaneet. (muuten niiden rakkuloiden laittaminen on todella kivuliasta sekin). Tästä eteenpäin olikin sitten elämäni pahin kipu. Hampaiden poraus/poisto, murtumat jne eivät mun kohdalla sitten tuntunut miltään tähän verrattuna. Supistukset sattuivat aivan käsittämättömästi. Kun olin avautunut riittävästi sain parakervaalipuuduksen, muistaakseni piikki laitettiin emättimen suuhun. Homma oli kivuliaampi kuin supistus, kuulemma kiljuin kuin porsas, mutta onneksi oli ajallaan laitettu joten toi sen IHANAN puuduttavan vaikutuksen sitten lopultakin, seuraava suppari ei sattunut ja tunsin kuinka koko kroppani läsähti alustalle. Musta tuntuu että jokainen kokee kivut erilailla ja olen mielestäni aika kipuherkkä kaikkeen mikä on "sisäpuolella". Loppupeli synnytyksessä tuntui sitten paljon helpommalta. Ponnistaminen kyllä sattui, mutta ihan erilailla ja oli täysin siedettävää kipua. Jossain vaiheessa sitten antoivat pikku piikit kun leikkasivat välilihaa ja se vain nipisti, leikkely samaten, yksi repeämä tuli, mutta sen vain tunsin että jotain repesi, ei kipuja. Ja kaiken kaikkiaan vaikka hölmöltä tuntuukin kun näin kirjottelee että kyllä sen seuraavankin haluan alateitse.

MUlla synnytys kesti 14h ja ponnistus 6min. Supistukset tottakai sattuu mutta kun en keskittynyt siihen kipuun vaan istuin hiljaa rauhallisena miehen kättä puristaen niin kyllä ne kestää 10 tunnin supistelujen jälkeen sain epiduraalin ja se vei kivut kokonaan, n. tunti epiduraalin vaikutuksen loputtua olin ponnistanut suloisen tyttö lapsen, siinä vaiheessa kivut tosiaan unohtuivat. Mutta kun kätilö alkoi ompelemaan ja kertoi että täältä on nyt klitoriksen vierestä revennyt ja alkoi ompelemaan niin kivut palasivat se tosiaan oli "naisen herkintä aluetta". Mutta synnytyksessä mielestäni "kauheinta" oli alapään parantuminen kun ei muutamaan viikkoon voinut kunnolla istua, kakkia, kävellä ja ompeleet ns.kutittivat (tottai kun parantuivat) ja kesä aikaan jokainen muistaa viime kesän helteet niin paikat hikoaa ja tekisi mieli vain olla suihkussa haavojaan parantelemassa