Kantsii käydä lukaisee vaikka Lieksan sivuilta mitä ongelmia nää pikkupakolaiset saa aikaan. Lähempi esimerkki on mennä vaikka päiväretkelle Kouvolaan. Siellä seilaa näitä elintasopakolaisia,eivät taida mummon villasukkia kaivata.
pakoon pakolaisia
ählämi suleimi
7284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lieksassa pieni "moka" sattunut tukien myöntäjälle, kun oli myöntänyt turvapaikanhakijoille toimeentulon 3 vuodeksi kerralla, kun kantaväestölle myönnetään kuukaudeksi. Oli myös myönnetty hieman harrasterahaakin, mutta eihän tässä tasa-arvon luvatussa maassa sellaisia kantaväestölle myönnetä...
En usko, että parikymmentä irakilaista Mäntyharjulla vielä mitään suurempaa ongelmaa aiheuttaa, mutta eihän sitä ikinä tiedä että mitä ne kulttuurierot aiheuttavat. Lieksassa hieman eri asia, kun pieneen työttömyydestä kärsivään pitäjään ilmestyy yhtäkkiä pari sataa oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa, eikä siis kiintiöpakolaista, niin kuin Mäntyharjulle on tulossa...
Tuuli Maria Ikonen olisi nyt 21 vuotias, jos Suomella olisi ollut tiukempi maahanmuuttopolitiikka.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein
Kantsii käydä lukaisemassa, mitä suomalainen saa aikaan:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/varkauden-kolmoissurma-poliisi-kertoi-jarkyttavista-yksityiskohdista/art-1288423338857.html
Kyllä me ollaan niin kilttejä ja empaattisia. Me vaan ryypätään!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011102614644465_uu.shtml
Ollaanhan me suomalaiset hirveen kekseliäitä ja ystävällisiä! Kaiken lisäksi ihan tässä naapurissa!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011102614631308_uu.shtml
Onhan näitä.Taisi tää Shkupolli edustaa alansa huippua. Muut raiskaajat jääny enempi pimentoon.Niillehän nainen on vapaata riistaa, siinä mielessä Mäntyharjussa on perinteitä tään pornopertin kautta. Eiks sekii uhonnu ihan telkkarissa moista. No pornopertti ei pelaa ihan täydellä pakalla. Siinä mielessä harmiton tapaus.
Suomalaiset tekevät niin hirveästi rikoksia, että joutavat kaikki maasta pois.