Koulutehtävänä kyselen muutamaa asiaa isyydestä. (:
1. Koitko oman lapsuutesi vaikuttavan tulevaan rooliisi vanhempana?
2. Millaisia tunteita sinussa heräsi ensimmäiseksi kun kuulit saavasi lapsen?
3. Valmistauduitko vanhemmuuteen jollain lailla etukäteen?
4. Muuttuiko käsityksesi vanhemmuudesta lapsen synnyttyä? Jos muuttui, miten?
5. Millainen on mielestäsi hyvä isä/äiti?
6. Miten vanhemmuus on muuttanut sinua itseäsi?
7. Onko vanhemmuus muuttanut parisuhdettasi? Jos on, miten?
Kiitos kaikille teille jotka viitsitte vastata!
1. Koitko oman lapsuutesi vaikuttavan tulevaan rooliisi vanhempana?
2. Millaisia tunteita sinussa heräsi ensimmäiseksi kun kuulit saavasi lapsen?
3. Valmistauduitko vanhemmuuteen jollain lailla etukäteen?
4. Muuttuiko käsityksesi vanhemmuudesta lapsen synnyttyä? Jos muuttui, miten?
5. Millainen on mielestäsi hyvä isä/äiti?
6. Miten vanhemmuus on muuttanut sinua itseäsi?
7. Onko vanhemmuus muuttanut parisuhdettasi? Jos on, miten?
Kiitos kaikille teille jotka viitsitte vastata!
Vastaukset 5
Vanhimmat
1. Kyllä oma lapsuus vaikuttaa tietää ainakin että mitä asioita ei pidä tehdä omille lapsille jos on kokenut paskan lapsuuden ja taas päin vastoin ottaa oppia niistä hyvistä kasvatus metodeista :)
2.En varmaan koskaan elämässäni ole ollu niin onnellinen kun silloin kun sain kuulla että minusta tulee isä.
3.Omasta mielestäni vanhemmuuteen ei voi valmistautua vanhemmaksi oppii elämällä lapsen kanssa.
4.Ei se oikeastaan muuttunut sammanlaista se on minkälaiseksi sen ajattelee eli mahtavaa :).
5.Hyvä isä/äiti on sellainen joka asettaa lapselleen selvät rajat ja huolehtii lapsen tarpeista.
6.Onhan sitä kasvanut ja aikuistunut jäänyt kaikki viikonloppuriehumiset ja baariillat vähemmälle.
7.Meillä kävi niin että lapsen tulon jälkeen jo ennestään läheinen parisuhde läheni entisestään :).
Tutustu psykiatri Martti Paloheimon kijoihin, ne kertovat sukupolvista Tsaarin vallasta, sisällis-sodasta, tarvisodasta jatkosodasta, 90-luvun lamasta.
Psykiatri Martti Paloheimolta (1915-2002) ilmestyi vuonna 1999 laajennettu painos kirjasta "Kotivammaisuuden synty- Suomalaisen lapsuuden haavat".
Kirjassa hän käsitteli äidin ja isän vaikutusta lasten kasvuun ja kehitykseen.
Lainaus kirja-arvostelusta Kotivammaisuuden synty- Suomalaisen lapsuuden haavat.
"Raju kannaotto lasten ja nuorten pahoinvointiin. Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään lapsuuteen, mutta luonnollinen välittämisen ja huolenpidon ketju saattaa häiriintyä.
Kotien suljettujen ovien takaa voi löytyä hätkähdyttävän paljon välinpitämättömyyttä, jopa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Jokainen isä ja äiti ei rakastakaan lastaan".
Kirjasta ilmestyi vuonna 1992 suppeampi painos. Eräs kirjan lukenut henkilö kirjoitti Paloheimolle." Kiitos kirjastasi, luin ja itkin. Tämä kirja pitäisi kuulua ehdottomasti jokaiseen äitiyspakkaukseen etteivät vanhemmat tuottaisi enään lisää kotivammaisia lapsia.".
Ehkä tuo ajatus olisi pitänyt toteuttaa. Emme ehkä olisi samassa ja vielä pahemmassa tilanteessa, kuin tämän päivän lapset ja nuoret elävät.
Paloheimon kirja perustuu hänen psykiatriselle vastaanotolle hakeutuneiden keski-ikäisten aikuisten lapsuuden kokemuksista, jotka saattoivat olla erittäin järkyttäviä ja tarumaattisia, jotka olivat jättäneet pysyvät psyykkiset vammat.
Paloheimon kirja käsittelee aikakautta Tsaarin vallan, talvisodan, jakosodan aikakausia, sekä 90- luvun laman vaikutuksia kyseiseen sukupolveen, joilla on myös ollut vaikutusta perheisiin,, sekä lapsiin, jotka ovat tämän päivän vanhempia, isejä, äitejä, mummoja vaareja, sukulaisia, ystäviä ja utttavia.
Paloheimo käytti ilmaisua Suomalainen kansanneuroosi, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Hän totesi, myös, että tämä kierre olisi saatava katkaistua.
---
Kirja saattaa löytyä antikvaarista, tai kirjastossa.
Psykiatri Martti Paloheimo käsitteli kirjassaan Kotivammaisuuden synty vaikeita äiti tytär suhteita, josta hän alkoi käyttämään ilmaisua "äitivammaisuus".
Paloheimon äitivammaisuus käsite perustui hänen psykiatriselle vastaanotolleen hakeutuneiden naisten kertomuksista omasta äiti-tytär suhteesta.
Kirjassaan sivulla 155-157 osiossa Äidit hän kirjoittaa:
Olin jo vuosia omassa praktiikassani kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein naispotilaani kertoivat joutuneensa oman äitinsä taholta kokemaan karua ja suoranaiseen emotionaaliseen hylkäämiseen verrattavissa olevaa moitiskelua, tai piittaamattomuutta.
Sellaista nähtiin tapahtuvan ei yksin lapsen ollessa pieni, vaan myöhemminkin, jatkuvasti pitkälle aikuisikään saakka.
Tämä havainto toistui niin tiheästi, että aloin mielessäni kutsua näitä potilaitani äitivammaisiksi. Tuon sanan keksin jo paljon ennen kuin minulle alkoi hahmottua uusi kotivammaisuus käsite.
Kun kerran oli keksinyt tämän ajatuksen, rupesin epäilemään, että ehkä juuri äidin aiheuttamat kiusat, lähinnä hänen osoittamansa rakkaudettomuus kaikkine lieveilmiöineen, saattoi olla perimmäinen syy sille, että asianomainen ylipäätään etsiytyi psykiatrin puheille.
Se ehkä selitti osittain myös, miksi psykiatrien odotushuoneissa aina istui vuoroaan odottamassa enemmän naisia, kuin miehiä.
Keskustelussa kävikin tavallisesti ilmi, että olin ollut oikeassa.
Lopulta uskalsin mennä suoraan asiaan ja tiedustella, minkälainen potilaani suhde äitiinsä oli ollut. Ja lähes aina, epämääräisenkin sairaudenkuvan muodostaman arvoituksen selityksenä on lopulta paljastunut myrkyttynyt äitisuhde. Se säätelee aikuisen naisen elämää lukemattomin tavoin.
Yritän hahmotella, mitkä seikat olisivat luonteenomaisimpia äitivammaisten tragediassa. Pelkistän havaintoni kolmeen painajaiseen, jotka varjostivat heidän elämäänsä:
Itseluottamus ja omanarvontunne on pysyvästi vaurioitunut. En ansaitse itselleni mitään hyvää. Minun ei ole lupa olla onnellinen. Ei minusta ole siihen eikä sellaisiin tehtäviin. Ei kukaan voi minua rakastaa.
Mielen taustalla on ärtyisän vihaisen ja usein pilkallisen moitteen pelko. Pelkään jatkuvasti, niin mielettömältä kuin se kuulostaakin: Mitähän äiti sanoo?
Omaleimainen, psyvä surunkaltainen alakuloisuus. Olen jäänyt vaille jotain tärkeätä elämässä, jotain sellaista, mikä on auttamattomasti ohi ja jota en voi koskaan saada. Se on kuin tienvarrelle peruuttamattomasti jäänyt kaunis rakennus, jonne olisin ehkä voinut päästä asumaan, jos minua ei olisi estetty.
-----
Tutustu koulutusohjelmaan, jioka tulee muuttamaan suhtautumistapoja perheisiin ja isyyteen.
Tasa-arvoa vanhemmuuteen -Isät pois paitsiosta projekti.
http://blogit.lamk.fi/tero-blogi/
---
1. Kyllä
2. Tuntui ok:lta, hämmentävältä, eikä sitä kunnolla ymmärtänyt heti, vaikka lapsen tuloa odoteltiinkin
3. Kyllä. Yritin aikuistua lisää. :)
4. Kyllä muuttui. Hommaa on vielä kuviteltua enemmän. Eikä lapsen hoito ja kasvattaminen ole mitenkään yksioikoista.
5. Vastuullinen ja parhaansa yrittävä.
6. Olen kasvanut aikuisemmaksi ja osin pitkäpinnaisemmaksi.
7. On. Aikaa toisillemme on reippaasti vähemmän. Toisaalta on tässä mielessä etäännytty fyysisessä läheisyydessä, mutta toisaalta on myös lujittanut suhdetta.
Ollos hyvä!