Haluaisin tietää ammattilaisen mielipiteen sekä mahdollisia kokemuksia greippimehun vaikutuksesta Femar nimiseen lääkkeeseen.
Itsellä määrätty ko. lääke ovuloimattomuuteen. Kahdessa kierrossa syönyt sitä ja jälkimäisessä käytin greippimehua kierron parina ensimmäisenä päivänä, ennen kuin selvisi että voi heikentää lääkkeen tehoa. Seurantaultrassa kuitenkin selvisi, että limakalvo oli edeltävää kiertoa parempi ja yhden johtofollin lisäksi oli toinen follikkeli joka oli vain pari milliä liian pieni, jotta ehtisi myös irtoamaan.
Nyt mietinkin voiko greippimehu vaikuttaa lääkkeeseen tehoa lisäävästi? Nettisivuja selaillessani päädyin tälläiseen mutta haluaisin kuulla ammattilaiselta kuinka asia on. Nuo lääketieteen termit kun ei ole ihan helposti ymmärrettäviä tavan tallaajalle :)
Femar ja greippimehu
1
303
Vastaukset
Hei,
Kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä. Tiedetään, että greippimehussa olevat aineet voivat joko estää tai tehostaa joidenkin lääkeaineiden vaikutuksia. Esimerkiksi naringenin niminen komponentti vaikuttaa aromataasi entsyymiä estävästi. Sillä on siis samansuuntainen vaikutus kuin Femarilla, joka on aromataasi-inhibiittori. Greippimehu sisältää paljon muitakin naringenin kaltaisia flavonoideja. Eri komponenttien vaikutukset voivat mennä eri reittejä ja olla jopa vastakkaisia, jolloin yhteisvaikutusta voi olla vaikea ennustaa.
Teoriassa Femarin ja greippimehun positiivinen yhteisvaikutus on mahdollinen, mutta Femar jo yksin parantaa kohdun limakalvoa.
Ystävällisin terveisin
Anne-Maria / Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862