Mielenkiinnosta kysyn teiltä lestadiolaisilta miten suhtaudutte aseelliseen palvelukseen ?
Esim jehovat saavat vapautuksen, mutta omana palvelusaikanani minulla oli reserviupseerikoulussa lestadiolainen tupakaveri.
Tuntuu että prosentuaalisesti lestadiolaisista aika moni suorittaa aliupseerikoulun tai reserviupseerikoulun eli menstyy palveluksessa hyvin.
Olisi mielenkiintoista lukea keskusteluanne tästä aihepiiristä.
Esim jehovat saavat vapautuksen, mutta omana palvelusaikanani minulla oli reserviupseerikoulussa lestadiolainen tupakaveri.
Tuntuu että prosentuaalisesti lestadiolaisista aika moni suorittaa aliupseerikoulun tai reserviupseerikoulun eli menstyy palveluksessa hyvin.
Olisi mielenkiintoista lukea keskusteluanne tästä aihepiiristä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Varusmiespalvelus on miehille kansalaisvelvollisuus. Raamatussakin sanotaan että tulee kunnioittaa esivaltaa ja yhteiskunnan asettamia sääntöjä. Ei ehkä aivan samoin sanoin mutta kuitenkin. Uskovaisina ihmisinä haluamme suorittaa varusmiespalveluksen tunnollisesti.
Miten sitten pidemmälle ajateltuna:
Varusmiespalvelus kouluttaa varusmiehet aseelliseen maanpuolustukseen. Miten näette tilanteen siinä vaiheessa jos syttyisi sota - eikö tappaminen ole kuitenkin rajussa ristiriidassa arvojen kanssa ?
Vai taistelisivatko lestadiolaiset kodin ja uskontonsa puolesta aseellisesti ?
raamatusta.
"esivalta ei turhaan miekkaa kanna" room 13?
tapa tai tule tapetuksi... ei sodassa tapeta tappamalla vaan esivallan nimiin puolesta hengen heimon ja maan. Saa poliisikin ampua tarvittaessa esivallan järjestystä ylläpitämiseksi.
Jeesus sanoi: "Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu." (Matt 26:52)
Tämä siis tilanteessa, jossa Jeesusta tultiin vangitsemaan oikeudenkäyntiä ja myöhempää ristiinnaulitsemista varten ja Pietari kuumaverisenä kaverina kävi heti miekkaan kiinni - puolustamaan rakastaan (hengen ja heimon puolesta).
Yksikäsitteisestä linjaa et tässä Raamatusta saa vedettyä. Omantunnon kysymys on, mennäkö armeijaan vai ei. Oma mielipiteeni on, maanpuolustusaatteeseen ja varusmiespalvelukseen liittyy paljon sellaista, johon en voi sydämestäni yhtyä. Siksi itse valitsinkin siviilipalveluksen.
Juu, asevelvollisuus on jokaiselle tervelleelle miehelle kansallisvelvollisuus.
Esivallan, maan ja kansan puolesta saa ja tuleekin taistella. Mikä on mies joka ei perhettänsä puolusta.
Room.13:3. Sillä ne, jotka vallan päällä ovat, ei ole hyvintekiöille, vaan pahoille pelvoksi. Ellet tahdo esivaltaa peljätä, niin tee hyvää, ja sinä saat häneltä kiitoksen.
4. Sillä hän on Jumalan palvelia sinun hyväkses. Vaan jos sinä pahaa teet, niin pelkää; sillä ei hän miekkaa hukkaan kanna; sillä hän on Jumalan palvelia ja kostaja sille rangaistukseksi, joka pahaa tekee.
5. Sentähden tulee alamainen olla, ei ainoastaan vihan tähden, vaan myös omantunnon tähden.
Joh.3:18. Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.
Neh.4:14: sotikaat teidän veljeinne, poikainne, tytärtenne, emäntäinne ja kotonne edestä.
Ajattelinkin että tässä saattaa olla pieniä eroja näkemyksissä.
Kiitoksia vastauksista - ja tervetuloa armeijaan ;)
Lestadiolainen taistelee isänmaan puolesta eikä hänen useinkaan tarvitse pelätä henkensä puolesta, koska hän on valmis lähtemään tästä maailmasta. Hänellä on sovinto Jumalan kanssa joka vahvistaa heikkoa uskoa lähdön hetkellä. Lestadiolainen taistelee ase kädessä ja sitä käyttäen sodassa isänmaan puolesta.
se, että Jeesus vangittiin sentähden, etää hän sanoi olevansa Jumalan poika, eli "uskon tähden tuli vangituksi". Siksi Jeesus käski Pietarin laittaa miekan tuppeen, koska uskon tähden vainoajia vastaan ei käydä miekalla, vaan rakkaudella, vaikka itse kuolisikin.
Mielenkiintoista, miten kaikki todellakin saadaan selitettyä parhain päin, kun niin halutaan.
Olisiko tämänkin asian suhteen kysymys kansallisesta historiasta ennemmin kuin suoraan Raamattuun perustuvasta asiasta (vrt. suhde alkoholin käyttöön).
Suomen tuorein sotahistoria on luonteeltaan positiivista Suomalaisesta näkökulmasta. Kansallinen itsenäisyys säilytettiin, Jumalan armosta - ja sitä olikin paljon, koska itsenäisyys säilyi suuruudenhullusta Uralin tavoittelusta huolimatta. No, siitä näpäytettiin sitten alueluovutusten ja sotakorvausten muodossa.
Tämän historian vuoksi (joka ei ole vain sankarien historiaa, niinkuin HS:n mielipidesivulla asiallisesti kirjoitettiin eilen) Suomessa on tietynlainen perusasennoituminen maanpuolustukseen.
Saksalaiset, joilla on täysin toisenlainen historia juuri samojen sotien osalta, suhtautuvat myönteisemmin siviilipalvelukseen ja pasifismiin aatteena. Suhtautuminen olisi varmasti hyvin toisenlainen, jos sodan lopputulos olisi ollut Saksan hyväksi.
Minun nähdäkseni Jeesus sen kummemmin kuin Paavalikaan ei missään Raamatun kohdassa ota pro militia -asennetta. Päin vastoin, kehotus on rauhaan, rauhaan ja rauhaan. Vihollisia ei tule kirota vaan siunata, lyöjälle tulee kääntää toinen poski, ja miekka tulee jättää tuppeen.
Toisaalta asennoituminen ei ole myöskään väkivaltakoneistoa vastaan, vaan sen olemassaolo nähdään pakollisena: ei siksi, että joku toinen valtio olisi ollut hyökkäämässä esim. Roomaan, vaan siksi, että yhteiskunnassa säilyy rauha, ja että väärintekijöitä rangaistaisiin.
Jokainen valitkoon tässä(kin) asiassa omantuntonsa mukaan, ja pyytäköön viisautta päätökseen Jumalalta. Ilman muuta on pelkästään hyvä asia, että poliisissa ja armeijassa ja lakeja säätämässä on uskovia ihmisiä, levittämässä evankeliumin valoa kaikkialla missä ovat. Sama tehtävä on jokaisella kristityllä - olipa sitten innokas maanpuolustusasiassa tai ei.
me suhtaudutaan hyvin, kaikki jotka kynnelle kykenevät menevät...
Kyllä sitä sotaan lähdetään jos isänmaa kutsuu. Niin on sen monet vanhat tehneet ja kyllä sitä on sama velvollisuus tehdä nytkin! Mielellään sinne ei kuitenkaan mene! Luotan tän hetkiseen puolustusvoimiin, jotta se ei epäoikeuden mukaista (laitonta) sotaa käy. Niin kuin nimikin sanoo: puolustusvoimat.
Kyllä meitä lestadiolaisia on myös miehistön puolella, mutta jos joku tekisi tilaston tuosta auk/ruk:n käyneistä lest., niin paljon niitä olisi. Suurin osa tän hetkisistä kavereista on käyny ruk:n. Tämä johtuu siittä tietenkin, että meillä ei oo elämää siviilissä, niin täytyy intin leivällä pärjätä =)
Asennetta vaan.
t. vuoden ressukka
6 upseeria ja 2 korppia :) Sotahulluja tai ei, mutta gallupin mukainen vastaus!
maanpulustustahto on korkealla, osalla.
Monet kaupunkilaistaustaiset lestadiolaisnuoret valitsevat nykyisin siviili- tai aseettoman palveluksen. Molemmat on ihan samalla tavalla isänmaan palvelusta ja esivallan kunnioittamista. Maaseudulla kai edelleen joutuu roviolle jos ei käy armeijaa. Totaalikieltäytyjiä en tiedä yhtään. Varsinaisesti rauhan tekeminen jätetään yleensä hempeämmille herätysliikkeille, me ollaan nääs Miähiä ja tehrään se mikä on miähen tehtävä.
Kirja, joka kertoo uskovaisista sodan aikana. Mielenkiintoinen kirja, suosittelen! Se koostuu lyhyistä veteraanien omiin kokemuksiin perustuvista tositarinoista.
Eräs tarina...:
"Kuuluin varmistusosastoon vapaaehtoisessa iskuryhmässä, jonka tehtävänä oli tuhota vihollisen tykkipatteri Vuoksen takana. Yllätysiskuksi suunniteltu tehtävämme epäonnistui. Vihollisen rajussa tykkitulessa kuusi miestämme kaatui ja kolmisenkymmentä haavoittui. Meidän oli kiireesti lähdettävä vetäytymään paikalta.
Joukkueemme kersantilta oli tulituksessa katkennut jalka. Avuttomana hän makasi hangella. Haavoittunut ymmärsi tilanteen vakavuuden ja kehoitti meitä lähtemään nopeasti ja jättämään hänet. Yhteinen mielipiteemme oli: "aseveljeä ei jätetä." Toisten pitäessä vihollisia loitolla, asetimme erään toisen miehen kanssa kiväärin välillemme poikittain, ja toiset nostivat haavoittuneen istumaan sen päälle. Lähdimme kahlaamaan lumessa kersantin pitäessä kaulastamme kiinni.
Kantajia vaihdellen onnistuimme vetäytymään jo lähelle Vuoksen törmällä kulkevaa tietä. Siellä kuitenkin huomasimme vihollisaseiden suuliekkejä myös sivuillamme. Olimme joutumassa saarroksiin. minun vuoroni oli taas kantaa. Mutta olimme jo uupuneita, ja meidän oli päästävä kulkemaan nopeammin. Päätimme tehdä hätäpaarit. kiskaisimme kiireesti muutamia näreitä kumoon, ja samalla hetkellä jo jotkut kiskoivat vyöremmejä esille. Huomasin hokevani puoliääneen: "Auta, hyvä Jumala..." Tuskaisin ja kalvennein kasvoin haavoittunut seurasi työskentelyämme. Hänen tilansa näytti jo huolestuttavalta.
Emme kuitenkaan edes keskustellet hänen jättämisestään välille. Hätäinen työmme ei onnistunut. Jouduimme jättämään näreet ja remmit hangelle ja ryntäämään taas kiireesti matkaan.
Vihollishahmoja vilahteli puiden välissä. Tulitimme niitä vuoron perään. Lähestyimme tietä. Sen yli oli päästävä nopeasti. Laskimme haavoittuneen hangelle selälleen, kaksi miestä otti häntä käsipuolista kiinni ja siten hänet juoksujalkaa kiidätettiin tien yli lumessa vetäen.
Olimme saapuneet Vuoksen rannan vitikkoon. Jäseneni vapisivat uupumuksesta. Vastarannalla omalla puolellemme paloi vihollistykkien sytyttämä sahan lautatarha kirkkain loimotuksin. Katsoimme sitä totisin kasvoin. Liekkejä vasten olisimme selkeitä maalitauluja..."
Jos kiinnostaa jatko niin lukekaa se kirjasta ;);) (s. 72-73)
Siinä on myös pientä porkkanaa meille "pullamössö" -polvelle. Se oli kovaa aikaa, mutta luultavasti sen ansiosta sinäkin luet tätä tekstiä siellä koneesi äärellä.
Asennetta vaan.