parisuhde..?

En ole itse lestadiolainen, mutta paras ystäväni, jonka olen tuntenut päiväkodista asti on lestadiolainen. Meidän kaveruutemme aikana olemme törmänneet muutamiin erimielisyyksiin tietyistä asioista ja käsityksemme maailmasta jne. ovat hyvin erilaiset. Kuitenkin olemme aina, riidoista huolimatta pysyneet hyvin läheisinä ja voimme keskustella kaikesta. Tutustuin tämän ystäväni kautta erääseen lestadiolaiseen poikaan ja muutaman vuoden kaveruuden jälkeen ymmärsimme välittävämme toisistamme enemmän kuin kaverina. Nyt ongelmaksi on muodostunut tämän pojan ystävät,perhe ja suku, jotka eivät hyväksy minua, koska en ole lestadiolainen. Voisiko joku kertoa miksi näin on????Olen mielestäni ns.kiltti tyttö. En ole harrastanut seksiä kenenkään kanssa, en tupakoi enkä juo alkoholia...kuitenkin tämän pojan perhe tuntuu pitävän minua suorastaan pahuuden ruumiillistumana...Onko mitään asialle tehtävissä, vai onko tosiaan niin, että pojan on valittava perheensä ja minun väliltä, kuten hänelle oli kotona sanottu. Tahtoisin kuulla nyt teiltä hyvät ihmiset kommentteja, neuvoja tai vastaavia kokemuksia. Olin aivan yllättynyt pojan perheen suhtautumisesta minuun, koska parhaan ystäväni vanhemmat ovat aina hyväksyneet minut juuri tällaisena kuin olen!
61298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Heini! Mikäli sinun ja poikaystäväsi välillä on tosi rakkaus, perhe on silloin toissijainen asia, sen pitäisi kyllä kaverisikin tietää. " ...Luopukoon isästään ja äidistään ja vaimoonsa sidottu olkoon".
Vain itse Jumala (rukous) auttaa tässä asiassa.
Mikäli teidät on toisille luotu ei voi siihen tulla mitään estettä. Luota tähän ja usko sinäkin Jumalaan

Äänestä
  • lestareilla menee usko kaiken muun edelle. näin muistaakseni opetti,että tärkeintä elämässä on usko sen jälkeen vaimo ja perhe.se oli yksi asia mikä ei mulla koskaan menny jakeluun kun vielä olin joskus kauan sitte uskovainen.

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    lestareilla menee usko kaiken muun edelle. näin muistaakseni opetti,että tärkeintä elämässä on usko sen jälkeen vaimo ja perhe.se oli yksi asia mikä ei mulla koskaan menny jakeluun kun vielä olin joskus kauan sitte uskovainen.

    Jos usko on tärkein, niin OVAT myöskin perhe,vaimo, mies, lapset tärkeitä suorastaan itsensä uhraavalla rakkaudella...

    Onnellinen vaimo rakkaalle,ihanalle miehelle ja ihanille, rakastamillemme lapsille!

    Äänestä

ymmärrän, että sinun on vaikea käsittää miksi pojan vanhemmat eivät hyväksy sinua pojalleen tyttöystäväksi ja mahdollisesti vaimoksi. mutta, ymmärräthän, ystävyyssuhteella ja parisuhteella on aika suurikin ero. uskovaisten tarkoituksena on seurustella tositarkoituksella ja naimisiin mennään samalla tavalla uskovan kanssa. kehottaahan Raamattukin etsimään puolisoa "samasta leiristä." ja jos et usko samalla tavalla kuin poika, olet väistämättäkin "eri leiristä."
luulen, että pojan vanhemmat hyväksyvät sinut ihmisenä, mutta pelkäävät poikansa uskon takia. ystäväsi vanhemmilla ei ole tätä pelkoa.
usko menee elämässä kaiken edelle, sillä omakohtainen usko vie kerran taivaan kotiin ja sehän on kaikkein tärkeintä.
sinun on varmasti vaikeaa ymmärtää tätä, mutta voithan keskustella pojan, ystäväsi ja pojan vanhempien kanssa tästä asiasta.
toki poika tekee omat valintansa, eikä siihen mielestäni voi eikä saa hänen vanhempansa vaikuttaa. mutta totuus on siis se, että hänen on valittava sinun ja uskon välillä. (ellet sinä halua uskoa.) toivottavasti vastaukseni selvensi edes hiukan. vastaus saattaa kuulostaa kauhean tuomitsevalta, vaikka en kirjoittanut sitä siinä mielessä.

Äänestä
  • Niin...Kyllä minä uskon Jumalaan, mutta olen tämän pojan vanhempien mielestä "harhaoppinen", koska olen ev.lut. seurakuntanuori. Kyse ei siis ole mistään uskossa olevan ja ateistin kapinasta, vaan me todella aidosti välitämme toisistamme ja suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta:lapsia ja omakotitaloa:) Toisaalta ymmärrän kyllä vanhempien huolen pojastaan ja tämän uskosta, mutta en ymmärrä sitä, kuinka he voivat tuomita minut uskoltani ns.huonommaksi ihmiseksi...Vaikeita asioita

    Äänestä

  • heini kirjoitti:

    Niin...Kyllä minä uskon Jumalaan, mutta olen tämän pojan vanhempien mielestä "harhaoppinen", koska olen ev.lut. seurakuntanuori. Kyse ei siis ole mistään uskossa olevan ja ateistin kapinasta, vaan me todella aidosti välitämme toisistamme ja suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta:lapsia ja omakotitaloa:) Toisaalta ymmärrän kyllä vanhempien huolen pojastaan ja tämän uskosta, mutta en ymmärrä sitä, kuinka he voivat tuomita minut uskoltani ns.huonommaksi ihmiseksi...Vaikeita asioita

    Kun mä olin vielä lesta, niin kun mulla oli ei-lesta poikakaveri..niin siitä tapeltiin kotona. Puhuttiin luopiosta ja tuomittiin mua helvettiin. Ei ole muka soveliasta seurustella " vääräuskoisen" kanssa. En ole enään yhdessä kyseisen pojan kanssa, mutta edelleen ei-lestoja jätkiä katselen.

    Se mun ei-lestapoikakaveri olis kelvannut perheelle ihmisenä, mutta kun USKO ei ollu sama, tuli siitä kränää:(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heini kirjoitti:

En ole itse lestadiolainen, mutta paras ystäväni, jonka olen tuntenut päiväkodista asti on lestadiolainen. Meidän kaveruutemme aikana olemme törmänneet muutamiin erimielisyyksiin tietyistä asioista ja käsityksemme maailmasta jne. ovat hyvin erilaiset. Kuitenkin olemme aina, riidoista huolimatta pysyneet hyvin läheisinä ja voimme keskustella kaikesta. Tutustuin tämän ystäväni kautta erääseen lestadiolaiseen poikaan ja muutaman vuoden kaveruuden jälkeen ymmärsimme välittävämme toisistamme enemmän kuin kaverina. Nyt ongelmaksi on muodostunut tämän pojan ystävät,perhe ja suku, jotka eivät hyväksy minua, koska en ole lestadiolainen. Voisiko joku kertoa miksi näin on????Olen mielestäni ns.kiltti tyttö. En ole harrastanut seksiä kenenkään kanssa, en tupakoi enkä juo alkoholia...kuitenkin tämän pojan perhe tuntuu pitävän minua suorastaan pahuuden ruumiillistumana...Onko mitään asialle tehtävissä, vai onko tosiaan niin, että pojan on valittava perheensä ja minun väliltä, kuten hänelle oli kotona sanottu. Tahtoisin kuulla nyt teiltä hyvät ihmiset kommentteja, neuvoja tai vastaavia kokemuksia. Olin aivan yllättynyt pojan perheen suhtautumisesta minuun, koska parhaan ystäväni vanhemmat ovat aina hyväksyneet minut juuri tällaisena kuin olen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu