Mä en tajua miks oon tämmönen, suhtaudun muihin ihmisiin tosi varauksella ja oon kauheen epäluulonen, ajattelen aina että ne vaan vittuilee mulle, tai jos ne tekee jotain "hyvää" mun puolesta, niin heti mietin että miks ne sen teki, omaa etuako ne siinä vaan haki.
Toisaalta oon melko itserakas, mutta en uskalla siltikään olla oma itseni kunnolla, ajattelen aina että mitä muut ajattelee, varsinkin mitä entiset luokkalaiset ajattelee. Tuo rajottaa mun pukeutumista, esim. en kehtaa käyttää jotain vaatetta/ asustetta mitä muutkaan tytöt eivät käytä koulussani.
En oo enää juuri kenenkään kanssa puheväleissä keitä oli entisillä luokilla, yläasteella varsinkin pojat aika usein vittuilivat ja kiusasivat, koska olin luokkani paras melkein kaikissa aineissa. En siis ole mikään hikari, tai ei sellasta mainetta ole, ja nyt lukiossakin on arvosanat alkaneet kääntyä numeroa, kahta laskuun.
Helpointa olis vaan suksia muualle täältä ja alottaa alusta, mut pakko käydä nyt lukio loppuun ja sitten hävitä.
Kaikki johtuu varmaan tuosta että mua ei pidetty missään kovassa arvossa yläasteella, koulussa laahauduin muiden luokan tyttöjen matkassa, joista kaikki melkein oli jotain lissuja (ok, ne itse halveksi pissiksiä, joten ehkä ne oli enemmänkin "koviksia") ja niiden hännystelijöitä.
Mulla oli kauhea stressi aina siitä mitä teen tai mitä puen ylleni, koska pelkäsin aina että mua ei hyväksytä, tai puhutaan paskaa selän takana, ja yksinäisyyttä en kestä, tottakai mä mieluummin niiden kanssa olin kun olisin tullut aivan syrjäytetyksi koko remmistä, että mukavaa se sitten ois ollu kun aina olis pitäny olla yksin koska kukaan ei olis ollu mun kanssa.
Tietty meillä oli aina tosi hyviä hetkiä, mutta mä luulen että niiden seurassa mulle tuli ns. ujon nössön maine, samalla kun ne veteli tupakkaa jossain nurkan takana. Mä en pystyny olemaan oma itseni kun pelkäsin aina kiusaamista, siksi olin aina tosi ujo enkä mielelläni puhunut isoissa porukoissa.
Tiijän että tuo kuulostaa suhteellisen säälittävältä ja kaikki on varmaan omaa vikaani, mutta mua ahdistaa kaikki ihmiset jotka tunnen. Se mitä ne ajattelee musta kun nyt pystyn olemaan oma itseni kun ei tarvi roikkua niiden entisten kavereiden kanssa. Eli periaatteessa niiden silmissä olen ihan uusi ihminen, ne näkee nyt paremmin mut kun ei ole niitä "parhaita" viemässä huomiota.
Vois sanoa että mä oon aina ollu aika ylimielinen, silleen hyvällä tavalla, että emmä nyt ihmisiä kiusaa enkä mitään, mut mun itsetunto on tosi korkeella, vaikka samalla oon tosi haavoittuvainen ja tunnen olevani paska. Kaikki on niin sekavaa.
Ja viestin pointtia en tiiä, mutta onko ketään samantyyppisiä ihmisiä täällä?
Toisaalta oon melko itserakas, mutta en uskalla siltikään olla oma itseni kunnolla, ajattelen aina että mitä muut ajattelee, varsinkin mitä entiset luokkalaiset ajattelee. Tuo rajottaa mun pukeutumista, esim. en kehtaa käyttää jotain vaatetta/ asustetta mitä muutkaan tytöt eivät käytä koulussani.
En oo enää juuri kenenkään kanssa puheväleissä keitä oli entisillä luokilla, yläasteella varsinkin pojat aika usein vittuilivat ja kiusasivat, koska olin luokkani paras melkein kaikissa aineissa. En siis ole mikään hikari, tai ei sellasta mainetta ole, ja nyt lukiossakin on arvosanat alkaneet kääntyä numeroa, kahta laskuun.
Helpointa olis vaan suksia muualle täältä ja alottaa alusta, mut pakko käydä nyt lukio loppuun ja sitten hävitä.
Kaikki johtuu varmaan tuosta että mua ei pidetty missään kovassa arvossa yläasteella, koulussa laahauduin muiden luokan tyttöjen matkassa, joista kaikki melkein oli jotain lissuja (ok, ne itse halveksi pissiksiä, joten ehkä ne oli enemmänkin "koviksia") ja niiden hännystelijöitä.
Mulla oli kauhea stressi aina siitä mitä teen tai mitä puen ylleni, koska pelkäsin aina että mua ei hyväksytä, tai puhutaan paskaa selän takana, ja yksinäisyyttä en kestä, tottakai mä mieluummin niiden kanssa olin kun olisin tullut aivan syrjäytetyksi koko remmistä, että mukavaa se sitten ois ollu kun aina olis pitäny olla yksin koska kukaan ei olis ollu mun kanssa.
Tietty meillä oli aina tosi hyviä hetkiä, mutta mä luulen että niiden seurassa mulle tuli ns. ujon nössön maine, samalla kun ne veteli tupakkaa jossain nurkan takana. Mä en pystyny olemaan oma itseni kun pelkäsin aina kiusaamista, siksi olin aina tosi ujo enkä mielelläni puhunut isoissa porukoissa.
Tiijän että tuo kuulostaa suhteellisen säälittävältä ja kaikki on varmaan omaa vikaani, mutta mua ahdistaa kaikki ihmiset jotka tunnen. Se mitä ne ajattelee musta kun nyt pystyn olemaan oma itseni kun ei tarvi roikkua niiden entisten kavereiden kanssa. Eli periaatteessa niiden silmissä olen ihan uusi ihminen, ne näkee nyt paremmin mut kun ei ole niitä "parhaita" viemässä huomiota.
Vois sanoa että mä oon aina ollu aika ylimielinen, silleen hyvällä tavalla, että emmä nyt ihmisiä kiusaa enkä mitään, mut mun itsetunto on tosi korkeella, vaikka samalla oon tosi haavoittuvainen ja tunnen olevani paska. Kaikki on niin sekavaa.
Ja viestin pointtia en tiiä, mutta onko ketään samantyyppisiä ihmisiä täällä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaa varoa ja karttaa moista oman itsensä peittämistä, teeskentelyä ja valehtelua, saat sillä pelkästään aikaan sen, että lopulta menetät koko identiteetin omasta itsestäsi ja päädyt todennäköisesti vakavaankin identiteettikriisiin joka voi olla hyvinkin turmiollinen monessakin kohtaa sinulle, voi ilmetä mm. sosiaalisena fobiana joka vaikuttaa hyvin laaja-alueisesti, mm. voi rajoittaa kaupassa käyntiä, ulkona kaupungilla liikkumista ymv, pahimmassa tapauksessa eristäytymiseen (jos on mahdollista // siksi aikaa kun on mahdollista) tai jopa ylitsepääsemättömien tilanteiden, pelkojen, välttelysi takia itsemurhaan pahimmassa tapauksessa.
Itselläni isän sairas henkinen sorto tuhosi aikanaan oman itsetuntoni, käyttäytymisen "minänä" eli identiteettini, itseni tiedostamiseni kokonaan siitä mitä, kuka, minkälainen olin ja mietin monestikin vakavasti itsemurhaa laajamittaisessa identiteettikriisissä joka koski melkeinpä kaikkia osa-alueita elämässäni.
Identiteetin menettäminen on tuskaisa ja vakava prosessi, sitä ei helpolla eikä nopeasti tulla saamaan eli rakentamaan takaisin, siinä menee paljon aikaa ja se vaikuttaa laajavaltaisesti uhrin elämään monella osa-alueella. Myös orwellianistien propagandakoneisto valtamedia "viihteineen" tarjoaa väärää eli valheellista, pinnallista ja teeskentelevää identiteettiä joka riistää miljoonilta nuorilta ympäri maailmaa vuosittain oman tiedostamisen omasta itsesään eli identiteetinsä altistaen kasvuikäisiä nuoria "väärälle", "vinoutuneelle", sairaalle kehittymiselle monellakin tapaa, jättäen tuhansia itsemurha uhreja vuosittain ympäri maailmaa. Varo, identiteettiäsi yritetään murskata. Älä menetä identiteetiäsi, se olet sinä ja se on hyväksi sinulle, siitä on paljon hyötyä!!
No ei meikä nyt noi sekasi oo
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=86663&suurennos