Moi!
Mulla diagnisoitiin kuukausi sitten toistuva masennus-vakava masennus- yleistynyt ahdistuneisuushäiriö- epävakaa ph (tunne-elämän ph).
Tosin tää kaikki on alkanu jo 13 vuotta sitten. Nyt tää on mun neljäs masennusjakso ja toinen kerta kun sanotaan(neljän vuoden sisään), että on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Ensimmäistä kertaa sain kuulla tosta epävakaasta. Enkä yhtään ihmetelly, enemmänkin olin aina tienny, että kaikki ei ole kohillaan, mutta koskaan sitä ei ole selvitetty. Varmaankin sitä ollut jo vuosia mulla, kun mun käytös on mitä on. Tosin lasten jälkeen paljon paljon parempaa käytös, mutta mihinkään vakituiseen suhteeseen yms. en ole pystynyt.
Rakkaus-suhteet on kaatuneet siihen, kun olen ahdistunut ihmiseen..hän on alkanut ärsyttää mua todella paljon, että pelkkä koskettaminenkin saanut ällöttämään. Ja tähän on yleensä mennyt 1-3kk tapaamisesta.
Koen todella paljon ahdistusta koko ajan..joskus todella vahvaa, et en tiedä miten päin olla. Mikään ei tunnu auttavan oloon. Tuntuu, että en saisi henkeä, rintalastasta tuntuisi, että joko sen päällä istuisi joku todella painava tai sieltä sisältä yrittäisi joku tulla ulos!!! :/ Tuntuu, että kurkku turpoaisi, samoin kieli. Ja se vielä enemmän saa oloni tuntumaan kauheammalta ja pelottaa niin paljon, että tuntuu kuin paniikki iskisi.
Tuntuu siltä, että adrealiini alkaisi virrata suonissani ja sydämeni tykyttää niin, että tunnen ja kuulen sen.
Yritän rauhotella itseäni, kuuntelemalla musiikkia, hyssyttelemällä itseäni ja sanomalla itsekseni että kaikki hyvin ja laittamalla silmät kiinni ja yrittää nukkua..joskus yritän soittaa jollekin kaverille (mutta harvoin kukaan on hereillä n.klo.1-2 yöllä).
Pelkotilanteeni lapsianikin kohtaan on suuri. Tarkistan heidän hengtyksen heidän nukkuessaan. Kun he ovat kipeitä niin olen todella stressaantunut. Otetaa esimerkki: kesällä kummatkin lapseni (minulla on kaksi lasta) oli oksennustaudissa ja yöllä kun he oksentelivat...ENNEN kuin he alkoivat oksennella niin olin jo heidän vieressä auttamassa. Ystäväni joka sattumoisin nukkui vieressäni ihmetteli jälkeenpäin, että "kuinka sä voit olla niin nopeasti siellä, ennen kuin sain avattua silmäni niin olit jo lasten luona". Olen ylihuolehtiva, stressaan koko ajan, että onko mun lapsilla hyvä olla.
Samaan aikaan olen hyvällä tuulella, mutta ei tarvitse kauaa mennä niin hermot menevät :( Hermojen mentyä heittelen tavaroita lattialle ja huudan! Ihan kauheeta!!! Sit ku olen yksin niin itken paljon ja tunnen tuskaa kaikesta mun käyttäytymisesta ja kaikesta(mistä en tiedä). Ja nää kaikki tapahtuu samanpäivän aikana.
Tuntuu kuin mussa olisi kaksi eri puolta, se joka tietää, että kaikki ei ole hyvin ja tietää ettei saisi suuttua pienistä yms. On ystävällinen ja kiltti yms Haluan auttaa muita todella paljon, haluan olla hyvä äiti ja näitä myös olenkin.
Mutta sit taas on sellanen puoli joka koko ajan kapinoi, on ilkeä ajatuksistaan ja suustaan, haluaa satuttaa. Raivoaa. Sekoilee omiaan. Ärsyyntyy nopeasti myös tuntemattomille.
Osaa olla röyhkeä, mutta hyvä puoli on saanut sen pidettyä aika hyvin kasassa. Hyvään puoleen kait viel se, että se ei uskalla kauheasti tehdä mitään silmäkontaktia kehenkään..varsinkaan miespuoliseen. On aika ujohkokin.
Paha puoli taas(ilmenee kun esim.treffeillä, myös ensimmäisillä) tietää ja katsoo miten mies reagoi..suhteessa haluaa todella paljon (ja tekee sen eteen paljon työtä), että mies ihastuu. Ja kun tämä ihastus onnistunut, niin oma kiinnostus lakkaa. Silloin paha puoli väistyy ja se ujo, pelästynyt tyttö ahdistuu ja tuntee pahaa oloa siitä, että satuttanut miestä. Samaa aikaa ku ahdistunut käytöksestä niin jostain kauempaa sisältä pieni virne, että onnistuinpa.
Pelottavaa! Olen alkanut pelkäämään itseäni.
Menneisyyteeni(ennen lapsia) kuuluu paljon asioita, joita ei ole käsitelty. Mutta alkoholiongelmaa, mies-seikkailuja paaaaaaljon! Sekoiluja yms. Traumoja löytyy, mutta eiköhän meillä kaikilla niitä ole :) Hyväksikäyttöä yms.
**Onko kellään tähän mitään auttavaa sanaa..
Ja kaikille tiedoksi, että psykologilla olen vasta alkanut käymään (eka kerta takana) ja tässä puhutaan just, että millasta terapiamuotoa mulle ehdotettaisi..tässä vaiheessa psykoterapia 2krt viikossa. mutta vielä aloitus vaiheessa..
**Apua ahdistukseen, miten saan noi tunteet ja pelot edes laimentumaan????
Pelkään nimittäin niin paljon, että tuntuisi kaiken hajoavan sillä hetkellä :(
Mulla diagnisoitiin kuukausi sitten toistuva masennus-vakava masennus- yleistynyt ahdistuneisuushäiriö- epävakaa ph (tunne-elämän ph).
Tosin tää kaikki on alkanu jo 13 vuotta sitten. Nyt tää on mun neljäs masennusjakso ja toinen kerta kun sanotaan(neljän vuoden sisään), että on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Ensimmäistä kertaa sain kuulla tosta epävakaasta. Enkä yhtään ihmetelly, enemmänkin olin aina tienny, että kaikki ei ole kohillaan, mutta koskaan sitä ei ole selvitetty. Varmaankin sitä ollut jo vuosia mulla, kun mun käytös on mitä on. Tosin lasten jälkeen paljon paljon parempaa käytös, mutta mihinkään vakituiseen suhteeseen yms. en ole pystynyt.
Rakkaus-suhteet on kaatuneet siihen, kun olen ahdistunut ihmiseen..hän on alkanut ärsyttää mua todella paljon, että pelkkä koskettaminenkin saanut ällöttämään. Ja tähän on yleensä mennyt 1-3kk tapaamisesta.
Koen todella paljon ahdistusta koko ajan..joskus todella vahvaa, et en tiedä miten päin olla. Mikään ei tunnu auttavan oloon. Tuntuu, että en saisi henkeä, rintalastasta tuntuisi, että joko sen päällä istuisi joku todella painava tai sieltä sisältä yrittäisi joku tulla ulos!!! :/ Tuntuu, että kurkku turpoaisi, samoin kieli. Ja se vielä enemmän saa oloni tuntumaan kauheammalta ja pelottaa niin paljon, että tuntuu kuin paniikki iskisi.
Tuntuu siltä, että adrealiini alkaisi virrata suonissani ja sydämeni tykyttää niin, että tunnen ja kuulen sen.
Yritän rauhotella itseäni, kuuntelemalla musiikkia, hyssyttelemällä itseäni ja sanomalla itsekseni että kaikki hyvin ja laittamalla silmät kiinni ja yrittää nukkua..joskus yritän soittaa jollekin kaverille (mutta harvoin kukaan on hereillä n.klo.1-2 yöllä).
Pelkotilanteeni lapsianikin kohtaan on suuri. Tarkistan heidän hengtyksen heidän nukkuessaan. Kun he ovat kipeitä niin olen todella stressaantunut. Otetaa esimerkki: kesällä kummatkin lapseni (minulla on kaksi lasta) oli oksennustaudissa ja yöllä kun he oksentelivat...ENNEN kuin he alkoivat oksennella niin olin jo heidän vieressä auttamassa. Ystäväni joka sattumoisin nukkui vieressäni ihmetteli jälkeenpäin, että "kuinka sä voit olla niin nopeasti siellä, ennen kuin sain avattua silmäni niin olit jo lasten luona". Olen ylihuolehtiva, stressaan koko ajan, että onko mun lapsilla hyvä olla.
Samaan aikaan olen hyvällä tuulella, mutta ei tarvitse kauaa mennä niin hermot menevät :( Hermojen mentyä heittelen tavaroita lattialle ja huudan! Ihan kauheeta!!! Sit ku olen yksin niin itken paljon ja tunnen tuskaa kaikesta mun käyttäytymisesta ja kaikesta(mistä en tiedä). Ja nää kaikki tapahtuu samanpäivän aikana.
Tuntuu kuin mussa olisi kaksi eri puolta, se joka tietää, että kaikki ei ole hyvin ja tietää ettei saisi suuttua pienistä yms. On ystävällinen ja kiltti yms Haluan auttaa muita todella paljon, haluan olla hyvä äiti ja näitä myös olenkin.
Mutta sit taas on sellanen puoli joka koko ajan kapinoi, on ilkeä ajatuksistaan ja suustaan, haluaa satuttaa. Raivoaa. Sekoilee omiaan. Ärsyyntyy nopeasti myös tuntemattomille.
Osaa olla röyhkeä, mutta hyvä puoli on saanut sen pidettyä aika hyvin kasassa. Hyvään puoleen kait viel se, että se ei uskalla kauheasti tehdä mitään silmäkontaktia kehenkään..varsinkaan miespuoliseen. On aika ujohkokin.
Paha puoli taas(ilmenee kun esim.treffeillä, myös ensimmäisillä) tietää ja katsoo miten mies reagoi..suhteessa haluaa todella paljon (ja tekee sen eteen paljon työtä), että mies ihastuu. Ja kun tämä ihastus onnistunut, niin oma kiinnostus lakkaa. Silloin paha puoli väistyy ja se ujo, pelästynyt tyttö ahdistuu ja tuntee pahaa oloa siitä, että satuttanut miestä. Samaa aikaa ku ahdistunut käytöksestä niin jostain kauempaa sisältä pieni virne, että onnistuinpa.
Pelottavaa! Olen alkanut pelkäämään itseäni.
Menneisyyteeni(ennen lapsia) kuuluu paljon asioita, joita ei ole käsitelty. Mutta alkoholiongelmaa, mies-seikkailuja paaaaaaljon! Sekoiluja yms. Traumoja löytyy, mutta eiköhän meillä kaikilla niitä ole :) Hyväksikäyttöä yms.
**Onko kellään tähän mitään auttavaa sanaa..
Ja kaikille tiedoksi, että psykologilla olen vasta alkanut käymään (eka kerta takana) ja tässä puhutaan just, että millasta terapiamuotoa mulle ehdotettaisi..tässä vaiheessa psykoterapia 2krt viikossa. mutta vielä aloitus vaiheessa..
**Apua ahdistukseen, miten saan noi tunteet ja pelot edes laimentumaan????
Pelkään nimittäin niin paljon, että tuntuisi kaiken hajoavan sillä hetkellä :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja olen siis 26 vuotias eli aika nuori..
Mietin vain, että onko tästä mahdollista "tervehtyä" vai onko tän kanssa vaan elettävä???
Tää oli kyllä erittäin sairas ja paska vitsi.
Mitä jos todellakin keskittyisit saamaan itsellesi ja lapsillesi aikaa liikkua yhdessä, tehdä jotain sellaista yhdessä, jossa ajatukset kaikista vanhoista asioista olisi pois. Yksi asia kerrallaan, ilman paineita siitä, että näet nyt kenties ihan liikaa paineita kaikesta. Ja muista, tämä vanha, mutta hyvä tapa tarkistaa ensin omat tottumukset, lepo, liikunta ja ravinto. Jos näissä joku asia tökkii, niin helposti tökkii monessa muussakin.