Jostakin syystä sonera on keksinyt lähettää neljän eri päätelaitteen laskut erillisinä. Joo ja sitten kun ne on kätevä viedä kirjanpitäjälle paperilaskuina muiden mukana. Kirjanpitäjä veloittaa laskusta noin 3 euroa kappaleelta, ja sonera paperiversiosta 6,15 euroa/ kpl. Ja mikä hienointa eräs aiempien kuukausien lasku ei jostain syystä ole saapuneet perille, vaikka osoite on oikein. Eikä sitten siitä lähettämättömästä laskusta ole tullut muistutusta missään muodossa. Sitten suljettiin pääliittymä. Työkeikalla pikaisesti ravataan Soneraa edustavaan liikkeeseen, juuri olisi ehtinyt ennen sulkemisaikaa. Liike olikin suljettu sairauden vuoksi. Keikalla jonkinmoisia vastoinkäymisiä kun ei puhelin toiminnassa, ja tietysti kamala kiire.Tietenkin juuri samaan aikaan ainut työntekijämme sairauslomalla, ja suljettu puhelin esti kommunikoinnin sinnekin päin.
Illalla väsyneenä ja vittuuntuneena kotiin, vaimon puhelin kouraan, jonotellaan 18 min Soneralle. Vielä sitten ehtii illaksi sovittuun tapaamiseen pari minuuttia myöhässä, kun jättää perheen yhteisen ruokailun väliin. Asiakaspalvelijalta ohjeet ja toimiin: Kadonneen laskunkopio kirjanpitäjää varten, maksaa 9,90, kait vielä alvi päälle. Pika-avaus noin 36 euroa. Sitten maksellaan laskuja puuttuva 101 euroa ja pari muuta seuraavana päivänä erääntyvää. Nekin olisivat voineet aiheuttaa liittymän uudelleen sulkemisen. Jos asiasta jotain positiivistä etsii: raha riitti juuri ja juuri laskuihin vaikka eräs asiakkaamme ei ole maksanut suurta laskuaan meille eräpäivänä. Nettiyhteyskin oli sulku-uhan alla vasta seuraavana päivänä ja loputkin liittymät avautuvat ensiviikolla. Nyt kaikki pitäisi olla kunnossa, vaikkakin todennäköisesti ensimmäinen maksuhäiriömerkintä syntyi tänään yrityksen yli viiden vuoden historian aikana.
Eikä kukaan puhelinmyyntihuijari päässyt aamu 10 jälkeen häiritsemään yrittäjän "ihanaa" päivää. Eikä kyllä myöskään ne tuiki tärkeät asiakkaammekaan.
Seuraava siirtoni on päästä irti Soneran näennäisen edullisista sopimuksista ja siirtyä kotimaisen palveluntarjoajan asiakkaksi. Soneralla on muuten paha tapa käyttää kiihkeitä puhelinmyyntiyhtiöitä "pääkallon metsästäjinä". Tosi asiallisia muuten, mutta ei aikaa kuunnella asiakkaan todellisia tarpeita. Tämä vuodatus todennäköisesti helpottaa oloa sen verran, että pystyn käyttäytymään kohtuullisen asiallisesti viattomia asiakaspalvelijoita kohtaan huomenna!
Sonera pienyrittäjän nylkyrinä
2
168
Vastaukset
- Kokemus opettaa
Sen verran Sonera tuli vastaan, että pika-avaus luvattiin veloituksesta. Oli ilmeisesti järjestelmävika tuo katkaisu. Mutta siitä huolimatta olen päätökseni tehnyt.
- SL
Lueskelen suomi24-sivuja tosi harvoin, mutta olen nyt tutustunut muutamiin täällä oleviin kirjoituksiin.
Yhden hengen yrittäjänä (Oy) törmään useassa paikassa juuri monien kokemaan pompotteluun ja ymmärtämättömyyteen siitä, kun virhe on operaattorin puolella asiasta joutuu tosiaan nousemaan ns. "takajaloilleen".
Laskut saatetaan tosin ajaa, mutta tulostus ja jakelu ei toimi kunnolla, ja sitten alkavat kyllä karhukirjeet tulla, vaikka laissa sanotaan aivan selvästi, että kirje on lähettäjän vastuulla - tai paremminkin ehkä niin, että on aina käytettävä luotettavaksi tiedettyjä yhteityökumppaneita. Posti oli aikaisemmin varsin luotettava, mutta ei ole enää.
SL
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.813888Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j953271Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1172554Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201734Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.1421628Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m761560Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä901483- 1031421
- 551113
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä591111