Mikä vaivaa?

Mikä ongelma tietyillä henkilöillä on siinä, että on olemassa horoskooppeja ja niihin uskovia ihmisiä? Heti ollaan todistelemassa copypaste -teksteillä ja viiden sivun esseillä, että planeettojen ja tähtiratojen vaikutukset ihmisten elämään ovat mahdottomia ja että horoskooppeihin haksahtaneet ovat todellisuudentajunsa menettäneitä ääliöitä.

Se on hienoa, että voidaan väitellä asioista, mutta pidemmän päälle tällaiset tekstit alkavat tympiä, koska kyseessä on kuitenkin Horoskooppipalsta, jonne näillä besserwissereillä ei pitäisi edes olla mitään asiaa - mitä voi päätellä heidän aseenteestaan asiaan. Siltikin joka toinen ketju on aiheeltaan "Kuspäät uskoo horroihin". Onko tämä palsta tehty horoskoopeista kiinnostuneille harrastajille vai haistatteleville kakaroille ja "minä-ja-sanani-olemme-totuus" -käännyttäjlle?

Ihan oikeasti, mikä helvetin tarve teillä on edes todistella, etteivät horoskoopit pidä paikkaansa? Onko teillä niistä jotain lapsuudentraumoja tai vastaavaa?

Tiedän kyllä, ettei tekstini vaikuta suuntaan eikä toiseen, parhaimillaan se antaa lisätulta juupas/eipäs-väittelyille. Mutta tämä on minun mielipiteeni: horoskoopit eivät ole niin vakava asia, että niitä vastaan tarvitsisi kenenkään taistella.

Ja edelleen, joillekin ihmisille horoskoopeista on oikeasti apua vaikeassa elämäntilanteessa, tai ne muuten vain helpottavat heidän elämäänsä. Minulla ei ainakaan ole mitään sitä vastaan, vaikka en - niin hassulta kuin saattaa kuulostaakin - usko horoskooppeihin. Tietyillä tahoilla tuntuu olevan pakottava tarve vetää pohja joidenkin ihmisten elämältä.

Minusta on hauska lukea tämän palstan tekstejä ja keskustella ihmisten kanssa asioista. Sen sijaan minusta ei ole hauskaa tuskailla tomppeleiden kanssa, jotka ilmeisen vakavissaan luulevat olevansa pelastamassa ihmiskuntaa ja -järkeä todistellessaan horoskooppien paikkansapitämättömyyttä. Samat henkilöt varmaan itkevät Uskontopalstoilla, kun ihmiset uskovat jumaliin ja henkiin eivätkä ota vastuuta elämästään.

Antaisitte olla jo, te enemmän ja myös vähemmän vakavasti horoskooppeja vastaan taistelevat. Teidän vilpitön työnne ei taida pahemmin tuottaa tulosta.

Minä lopetan tähän.
6542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomessakin uskotaan Kolmos-tv:n mainoksiin, horoskooppeihin ja muuhun hömppään. On yhteiskunnan etu, että typeryyksiä yritetään karsia.

Leikki on leikkiä, sen hyväksyn. Mutta jos etsitään ihmisen käyttäytymiselle perusteita siitä, että joku planeetta on 0,5 asetetta eri asennossa kuin joskus ja sen perusteella tehdään johtopäätöksiä, ollaan aika kummallisissa asioissa.

Itse asiassa planeettojen kulma esimerkiksi Mälkyään nähden muuttuu 15 astetta tunnissa, koska maapallo ehkä pyörii. Siitä on ehkä ollut puhetta jonkin aikaa, vaikka paavi kielsi aikanaan asiasta keskustelemisen.

Uskooko joku ihan oikeasti horoskooppeihin ja astrologiaan?

Äänestä
  • perehdy astrologiaan vasta sen jälkeen voit väitellä asiasta uskottavasti.. eikö se niin yleensä ole. aika rajoittunut ihminen alkaa vaahtoamaan asiasta mistä ei tiedä mitään eikä pysty käsittämään sitä. se että jankkaat täällä samaa ilman kunnollisia argumentteja on paljon säälittävämpää kuin kuin uskoa astrologiaan. hoida traumas ja hanki elämä. toi sun hömpän karsimis yritys on vaan aika turhaa. maailma on täynnä hömppää ja vähemmän hömppää koko sun elämäskin perustuu hömpälle..

    Äänestä

  • "On yhteiskunnan etu, että typeryyksiä yritetään karsia."

    Onko myös yhteiskunnan etu, että tietyt ihmiset omatoimisesti valtuuttavat itsensä henkilöiksi, jotka määrittelevät mikä on typeryyttä ja mikä ei?

    "...jos etsitään ihmisen käyttäytymiselle perusteita siitä, että joku planeetta on 0,5 asetetta eri asennossa kuin joskus ja sen perusteella tehdään johtopäätöksiä, ollaan aika kummallisissa asioissa."

    Tässä maailmassa ihmiset tekevät johtopäätöksiään vielä paljon kummallisempiinkin asioihin perustuen. ;-) Miksi muuten 0,5 asteen eri asento antaisi aihetta joihinkin johtopäätöksiin?

    "Itse asiassa planeettojen kulma esimerkiksi Mälkyään nähden muuttuu 15 astetta tunnissa, koska maapallo ehkä pyörii."

    Niin - entä sitten?

    Äänestä

Hauskaa, että jaksoit tuoda esiin suvaitsevan näkemyksesi, vaikka totta lienee kuten sanoit, että se tuskin vaikuttaa suuntaan tai toiseen. :-) Meillä ihmisillä kun on asioista omat käsityksemme, joita vaalimme usein kuin lapsia, emmekä tahdo niistä luopua. Tämä pätee yhtä lailla skeptikoihin kuin muihinkin.

Mielenkiintoinen asia on se, josta tietämättömät aina kinaavat, eli "pitävätkö horoskoopit paikkansa". Tässä yhteydessä pitäisi aina myös määritellä sana horoskooppi sekä myös se, mitä "paikkansa pitäminen" tarkoittaa, koska muuten jokainen käsittää aiheen vain sillä tasolla, jolla hänen tietämyksensä astrologiasta on. Useimpien käsitysmaailmassa sana "horoskooppi" nimittäin tarkoittaa vain jostain viikkolehdestä luettua, aurinkomerkin kohdalta löytyvää lyhyttä tekstiä, jossa viitataan tuleviin viikkoihin tai kuukausiin luonnehtien teemoja tai tapahtumia, joita ne sisältävät. Probleema on vain siinä, että näitähän eivät useinkaan edes laadi astrologit, vaan ihan tavalliset toimittajat. Miksi? Siksi, että pelkän aurinkomerkin perusteella ei voi vetää kovin laajoja johtopäätöksiä - koskettavathan nämä siinä tapauksessa yhtä kahdestoistaosaa koko väestöstä! Johan olisi asia, jos kaikkien näiden mielestä se "pitäisi paikkansa".

Sana horoskooppi tulee kreikasta, "horos skopos" eli katsaus aikaan. Samalla sanalla voidaan kutsua myös astrologin tekemää monisivuista kuvausta, joka ottaa huomioon aurinkomerkin lisäksi myös henkilön tarkan syntymähetken perusteella määräytyvän nousevan merkin (näiden yhdistelmällä eri tyyppejä 12 x 12) sekä kuumerkin (nyt on tyyppejä jo 12 x 12 x 12 = 1728). "Eikä tässä vielä kaikki", sanoisi mainosmies. Näiden lisäksi kartalta löytyvät myös Merkurius, Venus, Mars ja kaikki muut planeetat, joiden sijoittumisesta kartan eri kohtiin voidaan tehdä jatkopäätelmiä. Kyseessä on siis täysin eri tasolla ja eri laajuudessa liikkuva teksti, jota silti usein kutsutaan samalla sanalla: "horoskoopppi".

Jos ajatellaan "paikkansapitävyyttä", eli käytännössä sitä, että ihminen kokee jonkin väitteen häntä kuvaavaksi, niin kummassa luulette sen olevan suurempi: viikkolehtihoroskoopissa, jossa on korkeintaan muutama lause, joka on tehty vain yhden kartan tekijän (auringon) perusteella ja jonka laatija ei välttämättä tiedä astrologiastakaan mitään, vai luonnehoroskoopissa/-analyysissä, johon on uhrattu aikaa tunteja, joka on monta sivua pitkä, ottaa huomioon kaikki kartan yksilölliset tekijät ja joka on astrologian tuntijan tekemä?

Usein astrologiaan vähän perehtyneemmät skeptikot ovat tutustuneet myös tuohon horoskooppi-sanan laajempaan määritelmään, mutta haluavat silti pitää kiinni käsityksestään siitä, ettei astrologia voi "pitää paikkaansa" eikä kuvata ihmistä totuudenmukaisesti. He väittävät, että tekstit on kirjoitettu niin ympäripyöreästi, että niistä löytää kuka tahansa itsensä (vaikka he eivät useinkaan ole edes nähneet astrologin tekemää horoskooppia). Kuitenkin jokainen, joka on käynyt tekemässä karttatulkintansa vaikkapa esim. www.astro.com:issa tietää, etteivät tekstit ole tuulesta temmattuja, vaan perustuvat yksilöllisiin planeetta-asemiin ja tekijöihin kartalla. Astrologi ei koskaan mene omavaltaisesti muuttelemaan näitä teemoja, vaan hän ainoastaan kertoo oman tulkintansa niistä. Samoja symboleja ei voi tulkita täysin päinvastaisilla tavoilla.

Itseäni kiinnostava kysymys onkin, että jos astrologiassa ei olisi yhtikäs mitään perää, niin miten osaisin ylipäätään kirjoittaa minulle ennestään tuntemattomasta ihmisestä monta sivua tekstiä, puhumattakaan siitä, että hän ja jopa hänen läheisensä vielä vahvistaisivat kertomieni asioiden pitävän paikkansa? Jokainen voi kokeilla samaa ilman astrologian apua: kirjoitapa vaikka viisi sivua tekstiä ihmisestä jota et koskaan ole tavannut ja josta et tiedä mitään, ja lähetä se sitten hänelle arvioitavaksi. Tätä olisi hauska joskus testata.

Äänestä
  • Horoskooppi = astrologinen kartta
    Kreikaksi hora = aika ja skopos = alue, laajuus

    Äänestä

  • moulis kirjoitti:

    Horoskooppi = astrologinen kartta
    Kreikaksi hora = aika ja skopos = alue, laajuus

    ...tarkennuksesta, olematon kreikan taitoni näyttää lisäksi olevan hiukan ruosteessa. ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalle kirjoitti:

Mikä ongelma tietyillä henkilöillä on siinä, että on olemassa horoskooppeja ja niihin uskovia ihmisiä? Heti ollaan todistelemassa copypaste -teksteillä ja viiden sivun esseillä, että planeettojen ja tähtiratojen vaikutukset ihmisten elämään ovat mahdottomia ja että horoskooppeihin haksahtaneet ovat todellisuudentajunsa menettäneitä ääliöitä.

Se on hienoa, että voidaan väitellä asioista, mutta pidemmän päälle tällaiset tekstit alkavat tympiä, koska kyseessä on kuitenkin Horoskooppipalsta, jonne näillä besserwissereillä ei pitäisi edes olla mitään asiaa - mitä voi päätellä heidän aseenteestaan asiaan. Siltikin joka toinen ketju on aiheeltaan "Kuspäät uskoo horroihin". Onko tämä palsta tehty horoskoopeista kiinnostuneille harrastajille vai haistatteleville kakaroille ja "minä-ja-sanani-olemme-totuus" -käännyttäjlle?

Ihan oikeasti, mikä helvetin tarve teillä on edes todistella, etteivät horoskoopit pidä paikkaansa? Onko teillä niistä jotain lapsuudentraumoja tai vastaavaa?

Tiedän kyllä, ettei tekstini vaikuta suuntaan eikä toiseen, parhaimillaan se antaa lisätulta juupas/eipäs-väittelyille. Mutta tämä on minun mielipiteeni: horoskoopit eivät ole niin vakava asia, että niitä vastaan tarvitsisi kenenkään taistella.

Ja edelleen, joillekin ihmisille horoskoopeista on oikeasti apua vaikeassa elämäntilanteessa, tai ne muuten vain helpottavat heidän elämäänsä. Minulla ei ainakaan ole mitään sitä vastaan, vaikka en - niin hassulta kuin saattaa kuulostaakin - usko horoskooppeihin. Tietyillä tahoilla tuntuu olevan pakottava tarve vetää pohja joidenkin ihmisten elämältä.

Minusta on hauska lukea tämän palstan tekstejä ja keskustella ihmisten kanssa asioista. Sen sijaan minusta ei ole hauskaa tuskailla tomppeleiden kanssa, jotka ilmeisen vakavissaan luulevat olevansa pelastamassa ihmiskuntaa ja -järkeä todistellessaan horoskooppien paikkansapitämättömyyttä. Samat henkilöt varmaan itkevät Uskontopalstoilla, kun ihmiset uskovat jumaliin ja henkiin eivätkä ota vastuuta elämästään.

Antaisitte olla jo, te enemmän ja myös vähemmän vakavasti horoskooppeja vastaan taistelevat. Teidän vilpitön työnne ei taida pahemmin tuottaa tulosta.

Minä lopetan tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu