Jotkut ihmiset vaan jäävät yksin, minä olen sellainen. Kahvilassa kukaan ei tule samaan pöytään, vaan tuolit viedään muihin pöytiin. Bussissa olen viimeinen, kenen viereen istutaan.
Kuntosalin pukuhuoneessa meitä oli kolme toisille vierasta naista, kaksi heistä alkoi juttelemaan, ja vieläpä minun yli. Istuivat siis minun kummallakin puolella.
Kesällä torikahvilassa pöytääni istui mies (harvinaista kyllä!), hetken päästä pöytään istahti nainen. Välittömästi mies alkoi keskustella tämän itselleen tuntemattoman naisen kanssa. Minulle hän ei ollut sanonut sanaakaan. Seisoin juttelemassa parin ystäväni kanssa baaritiskillä, kun tuntematon mies tuli pyytämään ystäviäni miehen kaveriporukan pöytään sanoen, että siellä olisi kaksi paikkaa vapaana. Ja ihan varmasti hän ei voinut olla huomaamatta, että kuuluin ns. joukkoon. Ystävieni kanssa ollessani liikenteessä, vieraat ihmiset aina aloittavat keskustelun heidän kanssaan, ei minun.
Ravintolassa minua ei haeta tanssimaan. En muista, että vuosikausiin kukaan tavallinen ihminen olisi tullut juttelemaan kanssani, lukuunottamatta umpihumalaisia. Enkä tarkoita nyt pelkästään ravintolassa, vaan ihan normaalissa arkielämässä.
Edellä mainittuja tai vastaavanlaisia tilanteita sattuu minulle todella usein. Peiliin katsoessani näen aika vihaisen/tuittuisen näköisen naisen. Mitäänhän en voi normaali ilmeelleni, tai ehkä kasvojen kiristys auttaisi asiaa. Aina ei jaksa olla hymyileväkään koko aikaa. Olen sosiaalinen, mutten halua olla seuran keskipiste, enkä ole luonteeltani aloitteen tekijä. Ja sitten minussa on vaan se joku, joka karkoittaa ihmiset ympäriltäni.
Kuntosalin pukuhuoneessa meitä oli kolme toisille vierasta naista, kaksi heistä alkoi juttelemaan, ja vieläpä minun yli. Istuivat siis minun kummallakin puolella.
Kesällä torikahvilassa pöytääni istui mies (harvinaista kyllä!), hetken päästä pöytään istahti nainen. Välittömästi mies alkoi keskustella tämän itselleen tuntemattoman naisen kanssa. Minulle hän ei ollut sanonut sanaakaan. Seisoin juttelemassa parin ystäväni kanssa baaritiskillä, kun tuntematon mies tuli pyytämään ystäviäni miehen kaveriporukan pöytään sanoen, että siellä olisi kaksi paikkaa vapaana. Ja ihan varmasti hän ei voinut olla huomaamatta, että kuuluin ns. joukkoon. Ystävieni kanssa ollessani liikenteessä, vieraat ihmiset aina aloittavat keskustelun heidän kanssaan, ei minun.
Ravintolassa minua ei haeta tanssimaan. En muista, että vuosikausiin kukaan tavallinen ihminen olisi tullut juttelemaan kanssani, lukuunottamatta umpihumalaisia. Enkä tarkoita nyt pelkästään ravintolassa, vaan ihan normaalissa arkielämässä.
Edellä mainittuja tai vastaavanlaisia tilanteita sattuu minulle todella usein. Peiliin katsoessani näen aika vihaisen/tuittuisen näköisen naisen. Mitäänhän en voi normaali ilmeelleni, tai ehkä kasvojen kiristys auttaisi asiaa. Aina ei jaksa olla hymyileväkään koko aikaa. Olen sosiaalinen, mutten halua olla seuran keskipiste, enkä ole luonteeltani aloitteen tekijä. Ja sitten minussa on vaan se joku, joka karkoittaa ihmiset ympäriltäni.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Osoittaa sen että kyllä joillain naisillakin voi mennä huonosti.
eipä mullekkaan kukaan juttele ikinä
Sama tilanne täällä. Kai sitten pitäisi itse ottaa kontaktia muihin, mutta jokin estää sen. Kumma kyllä, aina kun muut menevät jonnekin viihteelle, niin heidän ei tarvitse mitään tehdä kun joku jo tulee tekemään tuttavuutta. Ehkä minua ei kukaan halua lähestyä kun olen niin mitäänsanomaton tai pelottava.
kannattaa opetella pitämään naamalla aina pientä hymyä koska se osoittaa että olet mukava ihminen ja sulle uskaltaa tulla puhumaan.. itse ainakin vältän ihmisiä joilla naama väärin päin tai muuten vain näyttävät happamilta koska siitä tulee automaattisesti sellainen tunne että henkilö on vihainen tai yrittää vältellä muita.
Minulle ei taas kukaan vastaa, kun menen juttelemaan jollekkin. Olen yrittänyt avata keskustelua, juottolassa, kahvilassa jne. Aina sama kuvio toistuu moikkaan, vastausta ei kuulu. Yritän toisen kerran avatakeskustelua jostain paikkaan tai tapahtumaan liittyvästä asiasta, niin johan ko. henkilö lähtee pois tai joku tulee hänet hakemaan. Siihen sitten jään yksin hölmönä ihmettelemään, että aijaa eipä taaskaan vaivaudutte edes tervehtimään. Mitäpä sitä kaikille tolloille kalliita sanoja tuhlaamaan.
Itse kyllä juttelen jopa umpihumalaistenkin kanssa, koska ihmisiähän ne ovat hekin. Varsin mukava ja leppoisia jutunheittäjiä.
Itse asiassa, pohjalla olevalla alkoholistilla on paljon sanottavaa ja joskus jopa järkevää, oppii siinä samalla elämän karut puolet ja huomaa ettei itsellä nyt niin huonosti menekään (on sentään seinät ja katto kotona).
no tätä en kyllä oikein usko, ettei vastata kun moikataan... millaisten ihmisten seurassa sitten oikein olet???
Voi jestas!
Aloittaja on kuin minä!
En uskonut että joillain voi olla asiat yhtä huonosti :(
Ainoa poikkeus on se, että olen joskus yrittänyt jossain tilanteessa sanoa jotain, niin sitä ei oteta kuuleviin korviin.
Kaiken tuon ja muun jälkeen sitä tuntuu olevan maailman turhin ihminen...
Jaksamista ja odotan kanssasi milloin aurinko paistaa risukasaan ♥
Ehkäpä syynä tähän on, että tämmöisellä ihmisellä on heikompi yhteys omiin tunteisiinsa - heikko minuus - heikko energia.
Itselläni oli myös nuorena näin, kunnes ns. tulin esiin kuorestani ja kaikki muuttui.
miten tämä kuoresta ulostulo konkreettisesti tapahtuu? Miten muutuit?
En tiedä osaanko selittää sitä, mutta jollainlailla olin tunnelukossa, koska olin lapsena oppinut, että en saisi olla edes olemassa ja kaikki tunteiden näyttäminen on kiellettyä. Niinpä pidin itseäni tosiaan huonompana kuin muut ihmiset. Olin varma että kukaan ei voisi pitää minusta ja siksi en uskaltanut edes päästää ketään lähelle.
Sydämessäni kaipasin kuitenkin rakkautta ja opiskelujeni jälkeen löysin seurakunnasta ihmisiä, jotka hyväksyivät minut sellaisena kuin olin ja niinpä pikkuhiljaa siinä turvallisessa ilmapiirissä aloin löytää itseäni ja uskaltaa näyttää mitä tunnen ja ajattelen.
Sen jälkeen löysin myös miesystävän ja sekin auttoi taas eteenpäin.
Itseasiassa olinkin ihan erilainen ihminen kun pääsin vapaaksi nuista peloistani. Luulin esim. että olen hiljainen ja arka, vaikka en oikeasti ollutkaan.
Ei mullekkaan kukaan tuntematon koskaan tule juttelemaan. Olen tosin mies, joten se on itsestäänselvyys.
Kyllä joku tyttö on tullut pari kertaa juttelemaan mulle. Esimerkiksi kerran istuin keskustassa, ihmisiä vilisevässä paikassa yksin ja joku tyttö tuli istumaan siihen viereen ja alkoi höpöttämään kovasti. Siinä tilanteessa mietin, että hän varmaan haluaa vain tappaa aikaa ja jutella mukavia.
No siinä tapauksessa olet poikkeuksellinen mies.
Minäkin olen aina luullut, että naiset haluaa vaan jutella mulle, kun niillä on tylsää. Kerran ruotsinlaivalla istuin syömässä ravintolassa todella hyvän makuista kermakakkua. Katselin telkkarista jotain tangomarkkinoita tai mitä lie skeidaa, koska hytissä ei jaksanut olla. Viereeni vähän matkan päähän istui hyvin kaunis venäläinen nainen ja alkoi puhumaan jotain venäjäksi. Tajuntani reikisteröi sen, mutta vasta muutaman sekunnin päästä tajusin, että hän puhuu minulle. Olin kuitenkin niin jumissa, että vain katsahdin takaisin sellainen "Häh?"-ilme naamallani. Nainen meni todella nolon näköiseksi, äännähti hätäisesti jotain, painoi katseensa alas ja lähti pian pois. Ajattelin että voi sentään, se luuli mua venäläiseksi ja halusi jutella. Mä jotenkinen hiffaa että naiset saattaa haluta muutakin kuin jutella. Ne sanoo mua joskus komeaksi, mutta mä ajattelen että komeita miehiä maailmassa riittää. Olenko outo?
Ei kukaan tulekkaan juttelemaan jos jo valmiiksi on tuolla asenteella! Jos istut bussissa vihaisen näköisesä ja katse tiiviisti ikkunasta ulos niin en ihmettele yhtään. Tai jos itse istut ihan tuppisuuna naama totisena ja katselet alaspäin niin en ottaisi varmasti itsekkään kontaktia..
Ryhti suoraksi, suu hymyyn ja leuka ylös =) Päälle jotain jossa tunnet olosi hyväksi ja vaikka seksikkääksikin =) Ja seksikkyyshän ei tarkoita aina paljastavaa pukeutumista..
Naisellinen kevyt meikki ja nuo edellämainitut niin in kumma jos ei joku tule juttelemaan =)
Itse huomaan että jos lähden esim kauppaan ja olen nuhjuisen näköinen niin en paljoa huomiota saa mutta kun olen laittautunut ja itsellä hyvä fiilis niin se näkyy ja ihmiset tulevat höpöttämään kaikennäköistä =)
Joskus joku tarttui minua hihasta ja sanoi että tuli niin hyvälle mielelle kun minulla oli niin iloisen värinen huivi ja hymysuu =) Ja tällaista huomiota en saa jos olen juuri sängystä noussut ja naama valkoisena ja tukka pystyssä!
Eli se on omasta mielialasta kiinni! Ja uskon että näin on myös sinulla =) Kokeileppa seuraavalla kerralla bussissa katsoa jotain silmiin ja hymyillä niin varmasti istuu sinun viereesi =)
Odottakaas kun tulee joulu vajaa parin kuukauden päästä. Sitte vasta paha mieli on kun joutuu yksin olemaan. Monta päivää yksin neljän seinän sisällä. kaverina vaan netti.
Samat tunteet täälläkin. Viitisentoista vuotta sitten, kun olin työharjoittelussa, vanhempi naishenkilö, joka oli samassa paikassa töissä, väänti aina naamaansa kun näki minut. Yritti kai vihjata, että olin murjottavan näköinen. Muistan miettineeni sillä hetkellä päivän ostoslistaa. Ehkäpä kasvoleikkaus olisi ainoa tapa saada ihmiset uskomaan, etten oikeasti ole niin negatiivinen, mitä naama ilmeisesti antaa ymmärtää. Minkäpä ihminen pärställeen voi. Hymyilen kyllä kun siihen on vähänkään aihetta, mutta kun naama on peruslukemilla, se on peruslukemilla.
Edellistä kompaten joulu on tosiaan paskinta aikaa vuodessa. Missään et voi käydä ilman että on kaupanikkunat täynnä halloweenia tai pikkujoulumekkoja ja muuta tilpehööriä. Minua ei ole kutsuttu pikkujouluihin moneen vuoteen, enkä enää voisi lähteäkään, kun minulle tulee baareissa niin ulkopuolinen olo, että saan paniikkikohtauksen. Tuntuu, ettei minulla ole mitään asiaa sinne ihmisten joukkoon, joilla on aitoja kavereita.
Anteeksi vain mutta kaikilta ei vaan onnistu tuo aito hymyileminen tilanteessa kuin tilanteessa.Itsellä on sama ongelma elikkä pelkkä naamataulu riittää pelottamaan ihmiset jotka taatusti muuten haluaisivat lähestyä minua,en siis muuten ole ruman näköinen mutta perus ilme on vihaisen näköinen.
Tilanne pahenee vielä sitä mukaa mitä väsyneempi olen,toisin sanoen aamulla ilme on vähempi pelottava.
Mitä tulee tekohymyyn niin ainakaan itse en osaa sitä taitoa että se menisi täydestä kanssa ihmisiin.
Niih, on vaikee hymyillä kun maailma ja elämä masentaa ja yksin joutuu aina olemaan :( Tekohymy on syvältä! Vähän sama ku ottaa valokuvaa itsestään ja yrittää hymyillä..teennäistä, totta :(