Olen yläasteikäinen tyttö. Olen ylipainoinen, enkä ole mitenkää erityisen kaunis. Päinvastoin. Minulla on ihanat vanhemmat ja mukavat sisarukset, mutta oikeasti välillä epäilen, piittaavatko he ollenkaan minusta, olen perheen musta lammas. En halua mennä kouluun, koska pelkään paria poikaa, jotka minua haukkuvat läskiksi. Minua on kiusattu kolmannelle asti jokapäiväisesti ja vielä nykyäänkin haukutaan. Jopa ystäväni ovat sanoneet, että olen lihava ja kerran ala-asteeella ollessani yksi parhaimmista ystävistäni sanoi pokkana "sä voisit olla vähä nätempi". Eikö hän tajunnut, että minullakin on tunteet? Luuliko hän tosissaan, että en ole koskaan katsonut peiliin? Jos joku koulun käytävällä edes vilkaisee minuun ja nauraa, ajattelen heti, että hän nauraa minulle. Jos kaverini sipisevät jotain, eikä asia kuulu minulle, ajattelen, että he puhuvat minusta. Tämä liikka tunti, jolloin ystäväni sanoi tuon "sä voisit olla nätempi"-jutun, valvottaa minua vieläkin, vaikka olin silloin viidennellä, eli useampi vuosi siitä jo on. Yksi uusimmista ja parhaimmista ystävistä toitottaa, kuinka hän haluaisi olla samanlainen, kuin minä. Se tuntuu, jotenkin oudolta, hän on lähes normaalipainoinen (ehkä hieman pullukka) ja kaunis, toisin kuin minä, minä en kelpaa mihinkään. Olen koittanut yrittää jaksaa ja unohtaa kiusaajien puheet, mutta ne vain tulevat aina mieleeni. Lisäksi vietin alkuvuodesta aikaa yhden ysillä olevan pojan kanssa. Ajattelin, että hän on ihan mukava ja silleen, mutta eipä ollutkaan.. Hän oli ihastunut minuun ja kun kerran vapaa-ajalla näimme, hän alkoi toljottaa rintojani, joka oli todella kiusallista (seurassamme oli muitakin tuttujani). Lisäksi hän alkoi hipelöidä hiuksiani ja muuta mukavaa. Tämä ei ehkä kuullosta pahalta, mutta kerran kesällä joku vanhempi mies (n.45-50) tuli minuun kiinni takaapäin yhdessä tapahtumassa. Koitin lähteä kauemmas, mutta eipä se onnistunutkaan suuressa väkijoukossa. Veljeni näki tämän ja kun kerroin äidille niin hänkin sanoi: "Joo, se oli oikeesti sussa iha kiinni koko aja", etten oikein voinut kuvitella/liioitella juttua. Tämän takia en halua kenenkään oudon ihmisen koskevan minuun (sukupuolesta riippumatta). Olen iha ns.raunioina. En tiedä mitä tehdä, enkä halua puhua tunteistani kenellekkään. En luota aikuisiin, enkä tiedä miksi..
Eihän sitä kaikkea voi jaksaa loputtomiin..
Näimpä..:/
178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Haluaisin sanoa muutaman sanan.
Olen käynyt aikalailla saman elämän mitä sinä käyt tällä hetkellä lävitse, joten kirjoitan omasta kokemuksesta.
Ensinnäkin, olet hyvin nuori vielä, sinä kasvat yhä, en tarkoita fyysiesti vaan henkisesti. Ajan mittaan alat nähdä asioita ihan eri tavalla, kuin mitä näet nyt.
Sanoit että joku on sanonut että voisit olla nätinpi, mutta se tapahtui ala-asteella. Siitä on siis kulunut aikaa, miksi siis sitä murehdit? Tuossa iässä kuitenkin ollaan vielä lapsia, eikä meidän empaattiakykymme ole vielä niin vahvasti kehittynyt, joten lapset ja nuoret sanoo ja tekee kaikkea typeryyksiä, mitä he eivät enää aikuisena ikimaailmassa tekisi tai sanoisi. Ystäväsi on siis sanonut jotain, mitä ei varmasti ole edes tarkoittanut. Hän on saattanut sanoa sen ollessaan vihainen sinulle, tai jopa vitsaillut. Ehkä sinä olet sanonut jotain hänelle, mikä on saanut hänen sanomaan sinulle noin.
Pointtini on kuitenkin, että se tapahtui aikoja sitten ja en usko, että mitä ystäväsi sanoi, on lähelläkään totuutta tai että hän tarkoitti sitä.
Vastaus kysymykseesi siis on, että ei, silloin kun hän on sanonut noin, en usko että hän on ymmärtänyt että sinulla on myös tunteet. Tuossa iässä sitä ei vielä tajuta, edes yläasteella monet eivät sitä tajua, että myös toiset tuntevat ja loukkaantuvat sanoista.
Kiusaamisesta voin sanoa kokemuksella, että kyllä se loppuu, mutta riippuu sinusta kuinka kauan se jatkuu ja jää häiritsemään sinua.
Sinä voit mennä kertomaan asiasta opettajallesi tai parhaimmiten rehtorille, mutta tiedän miten oudolta ja jopa pelottavalta se kuulostaa, mennä nyt juttelemaan jonkun opettajan kanssa, saatikka rehtorin.
Tärkeintä on kuitenkin ettet rupea pelkäämään niitä kiusaajiasi tai jätä menemästä kouluun. Kiusaajat yleisemmin, jos ei aina etsivät sen heikoimman, jota ruveta mollaamaan. Jos sinä reagoit heidän kiusaamiseen, he jatkavat, jos et, he jättävät sinut ajan mittaan rauhaan. Usko tai älä, mutta niin kävi minulle.
Älä turhaan murehdi seurustelua tuossa iässä, vaikka ylä-asteella nuo pojat ja seukkaaminen nyt onkin aina "in". Kannattaa säästää itseäänsä, odottaa kun olet vähän vanhempi, kun pojatkin ovat kypsempiä. Ei tuonikäisten poikien mielessä ole kuin tissit, joten en yhtään ihmettele, vaikka poika tuijottikin rintojasi, sellaisia ne ikäisesi pojat ovat. Kun olet täysi-ikäinen, voit huomata, miten paljon erilaisempia nuo miespuoliset ovat.
Siihen asti, keskity kouluun, koska tulevaisuudessasi elämässä on niin paljon enemmän kuin pojat, kiusaajat ja koulu. Se kuulostaa varmasti hankalalta ja vaikealta ajatella parin vuoden päähän, mutta meitä on jotka ovat kiusaamisesta selvinneet ja saaneet onnellisen elämän ja hyvän parisuhteen. Jotkut meistä vaan joutuu käymään sen kiusatuksi tulemisen helvetin, mutta juuri nyt sinun pitää olla vahva.
Suosittelen kyllä aikuiselle puhumista, emme me pelottavia ole ja moni meistä jopa ymmärtää tilanteesi.