Luin täältä (lehdessä olleen) hoitokokouksia tutkivan Aini Linjakummun kysymyksen:
"Mikä niiden ihmisten asema on, jotka pakotettiin eroamaan liikkeestä?"
Varmasti olisi paras tapa lähettää vastauksensa suoraan Linjakummulle omalla nimellään. Moni on ehkä noin toiminutkin silloin kun tutkija tiedusteli täällä hoitokokouskokemuksista.
Ensinnäkin erotettujen joukko ei ole yhtenäinen. Moni tuon ajan erotettu tai vapaaehtoisesti (hoitokokousten vuoksi) Ry:n jättänyt on hylättynäkin säilyttänyt saman uskonsa loppuun asti.
Omia kokemuksiani:
Tuon ajan ehdoton vaatimushan oli ettei erotettujen kanssa saanut olla missään tekemisissä, tämä oli kuin kuollut Ry:lle jääneille.Tiedän että kylässä käymisestä on seurannut puhuttelu. Tuo kielto on jostain syystä myöhemmin kumottu. Juhliin kutsutaan ja meilläkin "saa" jo halutessaan poiketa.
Oman siihenastisen uskoni pitämisestä huolimatta en tiedä ketään Ry:lle jäänyttä joka tunnustaisi minut "oikeaksi uskovaiseksi". Pikkulapsetkin on opetettu olemaan tervehtimättä "jumalanterveellä".
Alkuvuosina v. -78 jälkeen olin hyvinkin toiveikas asioiden pikaisesta palautumisesta kohdilleen mutta niin ei ole vieläkään tapahtunut. Koko siihenastinen elämänmeno pysähtyi täysin. Onneksi muutamia muita oli ja on samassa veneessä joten on pystynyt puhumaan ja purkamaan tuntojaan.
Toivo asioiden selviämisestä ja niiden kohdalleen korjaamisesta on toisinaan noussut hyvinkin korkealle. Toistaiseksi noin ei ole tapahtunut, vaikka SRK onkin tunnustanut ja pahoitellut tapahtuneita hoitokokousvirheitään.
"Mikä niiden ihmisten asema on, jotka pakotettiin eroamaan liikkeestä?"
Varmasti olisi paras tapa lähettää vastauksensa suoraan Linjakummulle omalla nimellään. Moni on ehkä noin toiminutkin silloin kun tutkija tiedusteli täällä hoitokokouskokemuksista.
Ensinnäkin erotettujen joukko ei ole yhtenäinen. Moni tuon ajan erotettu tai vapaaehtoisesti (hoitokokousten vuoksi) Ry:n jättänyt on hylättynäkin säilyttänyt saman uskonsa loppuun asti.
Omia kokemuksiani:
Tuon ajan ehdoton vaatimushan oli ettei erotettujen kanssa saanut olla missään tekemisissä, tämä oli kuin kuollut Ry:lle jääneille.Tiedän että kylässä käymisestä on seurannut puhuttelu. Tuo kielto on jostain syystä myöhemmin kumottu. Juhliin kutsutaan ja meilläkin "saa" jo halutessaan poiketa.
Oman siihenastisen uskoni pitämisestä huolimatta en tiedä ketään Ry:lle jäänyttä joka tunnustaisi minut "oikeaksi uskovaiseksi". Pikkulapsetkin on opetettu olemaan tervehtimättä "jumalanterveellä".
Alkuvuosina v. -78 jälkeen olin hyvinkin toiveikas asioiden pikaisesta palautumisesta kohdilleen mutta niin ei ole vieläkään tapahtunut. Koko siihenastinen elämänmeno pysähtyi täysin. Onneksi muutamia muita oli ja on samassa veneessä joten on pystynyt puhumaan ja purkamaan tuntojaan.
Toivo asioiden selviämisestä ja niiden kohdalleen korjaamisesta on toisinaan noussut hyvinkin korkealle. Toistaiseksi noin ei ole tapahtunut, vaikka SRK onkin tunnustanut ja pahoitellut tapahtuneita hoitokokousvirheitään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
SRK on edelleen sitä mieltä, että hoitokokousvääryyksiensä korjaamisesta vastuu kuuluu vääryyttä kärsineelle eikä suinkaan vääryyttä tehneelle!
Tämä on täysin nurinkurinen asetelma. Kuin savolaisesa sanonnassa: "Vastuu siirtyy kuulijalle."
Saa-tanalle heitetyn pitäisi mennä jatkamaan erottamiseensa johtanutta hoitokokoustaan tai osallistua siihen kokoukseen, johon jätti omantuntonsa vuoksi menemättä "taistelujen aikana". Mutta onko SRK edes oikeasti lopettanut taisteluaan alamaisiaan vastaan? Ainakaan niistä huolestuttavista tiedoista, joita koko ajan tihkuu, näin ei ole käynyt.
Esimerkiksi YTT Johanna Hurtigia vastaan SRK taistelee edelleen jatkuvasti ja ankarasti, koska Johanna on puolustanut julkisesti vl-lasten oikeutta seksuaaliseen koskemattomuuteensa. Myöskin Antti Pentikäinen on kertonut SRK:n hoitojen eli "taistelun" alamaisiaan kohtaan jatkuvan edelleen. Topi Linjamaa vastaan on myös hyökätty -kuten Johannes Alarantaakin!
Kertooko tämän omia alamaisiaan vastaan edelleen jatkuva "taistelu" todellisesta katumuksesta ja asenteiden muuttumisesta? Mielestäni ei.
Tiedättekö vl:t, että monille meille liikkeen ulkopuolisille ev.lut.kirkon jäsenille nuo tapahtumat ja varsinkin nuo tapahtumat mahdollistava vl:ien ahdistavan tiivis heimokulttuuri ovat outoja ja aivan käsittämättömiä?
Ja että Suomessa tuollaista!
Ja vielä nykyään!
Silloin, kun sain ensimmäisen havainnon eksklusiivisesta seurakuntaopista, nauroimme koko perhemme katketaksemme.
Äidilleni oli veljensä vl-uskoinen vaimo lohkaissut "Et tuu", kun äiti oli sairaalassa tavatessaan hyvästellyt "Taivaassa tavataan".
Aina olemme sen jälkeenkin ko. henkilöstä puhuttaessa nauraa käkättäneet.
Nyt äiti on vakavasti sairas ja hänen - vl:n helvettiin toivottaman - kuoleman jälkeisestä elämästä on puhuttu ja taas naurettu makoisat naurut.
Samalla on keskusteltu aivan vakavalla naamalla, että paikkakuntamme vl-uskoinen pappi ei tule kelpaamaan meidän perheemme jäsenten hautaan siunaamiseen eikä mihinkään muuhunkaan.
Onneksi on useampi pappi ja valinnan varaa.
SRK, sen paikallisyhdistyksen ja jopa niiden yksittäiset alamaiset tulkisevat Raamattua niin, että he ovat Jumalan sijaisia maan päällä. Heillä on oman käsityksensä mukaan valta ottaa taivaspaikka pois keneltä tahansa oman harkintansa perusteella ja palauttaa se niin halutessaan.
Kaikilla sitä valinnan varaa ei ole! Ei ole helppoa haalata toisesta seurakunnasta pappia ...
"Äidilleni oli veljensä vl-uskoinen vaimo lohkaissut "Et tuu", kun äiti oli sairaalassa tavatessaan hyvästellyt "Taivaassa tavataan".
Pahoin pelkään:
Tuollainen ihminen on elämässään kohdannut vain seurakuntajumalan, mutta ei elvää Kristusta"
Linjakummulle vielä:
Olen lapsuudenuskovainen, pienestä pitäen seuroissa kulkenut. Rauhanyhdistys olikin oma ja lämmin hengellinen kotini vuosikymmenet.
Hoitokokousten alkaessa joskus 70- luvulla kaikki alkoi muuttua. Siihenastinen tuttu ja turvallinen yhteisö muuttuikin pelottavaksi.
Lopulta oli kaksi mahdollisuutta, joko jäädä Ry:lle ja tehdä parannuksia vastoin omaatuntoaan esitetyistä ja syytetyistä vääristä hengistä, tai lähteä pois. Valitsin vapaaehtoisesti poislähtemisen, koska uskoin ja uskon edelleenkin vain siten säilyttäväni entisen ja muuttumattoman uskoni.
Tällä tarkennuksellani haluan kertoa että kaipaan yhä sellaista uskonyhteisöä mikä oli ennen hoitokokouksia. Mitään sitä korvaavaa ei ole tullut tilalle.
pidä se uskosi mikä sulla on. mitä täällä valitat, jos pääset sillä taivaaseen niin ole tyytyväinen
Itse lähdin liikkeestä vaapaehtoisesti viimeisten poikien/nuorten miesten joukossa meidän Ry:ltä 80-luvun puolenvälin jälkeen kyllästyneenä jo toistakymmentä vuotta jatkuneisiin hoitokokouksiin ("eli jumalanvaltakunnan talosteluun".
Sain myöhemmin äidiltäni kuulla, että minun "olisi haluttu jäävän". Monet ihmiset olivat kuulemma olleet surullisia, koska lähdin. Olisikohan minun pitänyt tuosta "kunnianosoituksesta" olla jotenkin hyvilläni? Itse koin sen niin, ettei ystävieni sielu kelvannut Ry:n johtokunnalle, mutta minun olisi kelvannut. Itse arvostan ja rakastan lapsuudenystäviäni, enkä halua ajatella olevani mitenkään heitä parempi, vaikka olisinkin "kelvannut" paikalliselle johtoporukalle...
Kyllä on koko hoitokokoustiimiltä tiukkaa anteeksipyytäminen. Myönnetään ja pahoitellaan, mutta ei anteeksipyydetä. Tähän voisi Jeesus sanoa, että kun ette osaa anteeksipyytää, niin ei teille omia syntejännekään anteeksianneta.
Ei Sirkka tuossa valita. Hän haluaisi oikeutta ja oikeudenmukaisuutta. Itsekö humalaisen yliajelemana tyytyisit siihen, kun vointisi on kohtalaisen hyvä, että ei tässä mitään oikeudellisia toimenpiteitä tarvita. Oikeuteen ja totuuteen pyrkiminen ei ole valittamista ja katkeruutta.