Yöllä on taas sen aika: KESÄaika on ohitse!

TALVIaika alkaa!

Yöllä on taas sen aika: Viisareita käännetään tunti KESÄÄN päin! Eli taakse päin.

Ensimmäisen kerran viisareita väänneltiin eteen- ja taaksepäin Suomessa jo toisen maailmansodan aikana vuonna 1942. Silloin kesäaikaan siirryttiin 2. huhtikuuta ja talvi- eli normaaliaikaan 4. lokakuuta.

Vuodesta 1981 lähtien viisarirumba on ollut jokavuotista herkkua. Luulisi siis jokaiselle olevan jo selvää, että sunnuntaina viisareita väännetään tunti taaksepäin.

Digitaalisen kellon omistaja tietenkin välttyy viisareiden siirrolta.

Kännyköiden näplääjilläkin on helppoa, sillä ajanmuutoksen pitäisi tapahtua automaattisesti.

Mutta, mutta! Kun viisareita siirretään nyt taaksepäin, niin Nukkumatin pitäisi tulla tuntia aikaisemmin. Nukkumatin tunnin myöhästyminen saattaa vaikuttaa kohtalokkaasti meidän ihmisten koko yöuneen.

– Jo pienikin siirto voi sotkea ihmisen sisäistä systeemiä. Ihmisen sisäinen kello kun on tottunut tikittämään tiettyä aikaa, kertoo unitukija Jukka Alihanka.

Työrytmimme on päiväkodista lähtien sidottu kelloon. Varsinkin lasten sisäinen kello menee helposti sekaisin.

Harva meistä pystyy aikaistamaan nukahtamista, vaikka kuinka yrittäisi.

– Kaikkia tunnin siirto suuntaan tai toiseen ei hetkauta, mutta säntillisillä ihmisillä on helpommin univaikeuksia.

Lohduttavaa kaikille sängynpohjalla pyörijöille lienee se, että unitutkijakin on kuin yksi meistä ja näkee näinä päivinä painajaisia.

− Unissa junat yllättäen lähtevät tuntia aikaisemmin. Tai tuntuu siltä, että täytyy kiirehtiä, koska on vain tunti aikaa.

Kellot siirretään yöllä takaisin normaaliaikaan. Viisareita siis käännetään tunti taaksepäin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kolmelta.

0

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        176
        1550
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        101
        767
      3. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        725
      4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        203
        588
      5. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        546
      6. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        126
        546
      7. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        528
      8. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        526
      9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        15
        500
      10. toivottavasti kohta jo kohdataan

        😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
        Ikävä
        25
        493
      Aihe