Mua kaduttaa, just nyt. Useampikin viesti. Joita ei olisi koskaan pitänyt kirjoittaa. Moraalinen krapula, vaikkei niissä kai mitään pahaa ollutkaan. Jotkut niistä vain saattavat antaa minusta hieman kummallisen kuvan. Ja pahinta niissä, mä pelkään, joku tunnistaa ne mun kirjoittamikseni.
Kadutteko koskaan tänne kirjoittamianne viestejä?
Gllp
28224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
ei. joskus olis mieli tehny kommentoida ilkeästi joihinki, mutta aina aattelin että ei se häneltä ole. no yhessä viestissä kerran kevyesti kettuilin, mutta en kadu sitäkään. ilkeyksiä ja toisen loukkaamista en ole harrastanut.
vai kevyesti kettuilit..entä jos sen kohde luki sen ja tunnisti. jos hän ei ottanutkaan sitä kevyenä kettuiluna vaan käsitti sen ihan wittuiluksi??
Älä jauha P.A.S.kaa.
Ei kaduta. Yritän muutenkin elää niin, ettei tarvitsisi pyydellä anteeksi. Välillä tarvitsee, siltikin. Useimmiten itseltä...
Eikä täällä kukaan ketään tunnista. Kaikilla on samanlainen tilanne. Vaikka olisi samankin nimisiä ihmisiä niin eivät silti ole niitä oikeita.
Jokainen purkaa oma oloaan.. En nyt tarkoita mitään haukkumista, tai muuta törkeää, vaan ihan normi oloa... tänään kaipaan, huomenna ketuttaa jne.
Tunteet muuttuu, mut ikävä pysyy..
Olisi pitänyt jättää joitakin asioita kirjoittamatta. Liikaa paljastin ja purin tuntojani turhankin suoraan täällä.
Minunkin olis pitänyt olla kirjoittamatta. Joku loukkas ja mä vastasin tavallani. So what, aina välillä tulee turpaan henkisesti muutenkin. Jos ei muut opeta, niin elämä opettaa jatkuvasti. Hänen kirjoitukset vaan opetti mua näkemään itseni muitten silmin. Loukattuna loukkasin takas.
Mitä sillä on väliä! Jos joku tunnistaa, hän ei voi silti olla varma, koskaan.
Kadut siis sitä että ne antavat sinusta hieman kummallisen kuvan? Et kadu sitä mitä niissä oli? Et sitä, että ne saattoivat loukata jotakuta?
Minä kadun kyllä tosi montakin kirjoitusta, tosin, ne olivat vain ajatuksiani. Pitääkö ajatuksia katua?
Siis sisältöähän mä juuri kadun, niiden jotka ovat voineet loukata jotakuta, mutta myös niiden, joiden ei olisi pitänyt loukata ketään. Ehkä se on se tunne siitä, että on paljastanut itsestään enemmän kuin olisi pitänyt.
Tänne voit rauhassa paljastella niin paljon kuin sielusi sietää, etpähän rasita paljasteluillasi läheistesi elämää.
Kanava on avoin, kuuntelijoita riittää, etkä koskaan jää yksin ajatustesi kanssa.
En kadu, mutta hänen pitäisi ja hiukan..hävetä
Hävetä ajatuksiaan?
En kadu mitään, koska en voisi näitä tunteitani muutenkaan purkaa.. Mutta en voi laittaa tunnisteitakaan, koska silloin mun pitäisi olla täysin varma tunteistani ja mä en ole. Mä en halua mitään maallista, mä haluan hänet henkisellä tasolla. Me kuulutaan yhteen, mutta ei nyt, ei tässä hetkessä..... Ei tätä voi sanoin selittää, se tarvii kokea.
Ai, sä olet nunna?
En minäkään näitä voi kenellekään kertoa, en kai mä muuten tänne kirjoittelisi. Mä olen kyllä laittanut tunnisteitakin, en aina vain joskus. Ongelma ei ehkä niinkään ole tänne kirjoittaessa omat tunteet, vaan epävarmuus toisen tunteista. Vaikka omatkin tunteet vaihtelee. Haluaa päästä lähelle ja samalla pysyä etäällä. Pelkää tunteiden katoamista. Pelkää sitä, että toinen rakastaa. Tai ei rakasta.
rukoilen ja meditoin joka päivä että tulisit tänne
Ei kaduttavaa. Purin tänne joskus tuntojani, vain yleisellä tasolla ikävästä, tunteista, kaikesta mitä sisimmissäni koin. Oli vaikeita aikoja elämässäni. Kävin läpi isoja asioita ja muutoksia. Enimmäkseen kuitenkin olin vain lukijan roolissa. Mielenkiintoista lukea ja välillä samaistuakkin ihmisten kokemuksiin ja tunteisiin. Surullisen paljon vain harhahaluuloja ja kauniita tunnustuksia, jotka menevät bittiavaruuteen ja joita ihmiset tekevät kuvitellen, että juuri hän on täällä. Ehkä joskus näin onkin. Ymmärrän kyllä heitäkin jos ei muuta mahdollisuutta ole taikka rohkeus puuttuu sanoa ne henk.kohtaisesti. Itse taidan jättää tämänkin palstan. Näihinkin voi jäädä koukkuun, huomaan lueskelevani näitä melkein päivittäin. Aikansa kutakin. Nyt koen paljon antoisammaksi ottaa kirjan käteen, lähteä liikkumaan, tavata ystäviä ihan irl. Vielä biisi, joka on aina antanut minulle voimaa ja jaksaa taas ponnistaa elämässä eteenpäin. http://www.youtube.com/watch?v=FyAtNTdh-eU Katson uteliaana mitä elämällä on vielä tarjottavana.
Oikein. Tee muutos, elä se. Se ei tule tänne kirjoittamalla. Se tulee tuolla jossain. Hiljaa, lupaa kysymättä. Kun tietää, että on tervetullut.
sulla on loistava musamaku, oikein hyvä valinta =)
parhaita suomalaisia biisejä mitä tehty
Elämän nälkä, se mutkin herättää joka aamu herätyskellossa. Tosin, usein vain nopeasti suljen puhelimen ja käännän kylkeä. Tänäänkin herääminen oli niin vaikeaa, miten voikin olla.
Ehkä pitäisi itsekin lopettaa, olen niin ärsyttävä, taidan vaan haluta, että hän kaipaisi ja ikävöisi minua ja palvoisi maata jalkojeni alla, mutta itse en ole valmis mihinkään muutokseen. KOSKA PELKÄÄN MENETTÄVÄNI ENEMMÄN, kuin saavani. Ei se liene oikeaa rakkautta. Mutta kuten jo totesin, vielä me joskus kohdataan, jos se on elämän tarkoitus. Silloin syleillään toisiamme niin kovasti, eikä koskaan hellitetä otetta. Silloin meillä kahdella on siihen oikeus ja silloin me olemme siihen valmiita.
En ole nunna.. enkä munkki.
hienoa lukea että sanot asiat jo ääneen vaikka edes anonyymisti täällä.
uskon sinuun ja tiedät jo teksistäsi päätellen miten jatkaa eteenpäin menoa, mitä seuraavaksi tarvitsee tehdä sit kun tarpeeksi kyllästynyt paikallaan polkemiseen ja olet valmis muutokseen. muista että aikaa ei elämässä ole loputtomiin voi vielä tulla isompi itku jälkikäteen jos jättää teot mitkä tietää että pitäisi tehdä tekemättä. rohkeasti vaan tee aloite ja toimi.
pitää olla valmis laittamaan itsensä satakymmenen prosenttisesti likoon muuten mitään arvokasta tuskin koskaan saa.
En kadu ei hävetä
Sama täällä! Ja eräs minut tunnistaakin, mutta koska hän ei ollut valmis keskustelemaan asioista niin lukekoot sitten, olen aina pysynyt totuudessa ja vain totuudessa, että ei kaduta. Mutta häntä kenties, kun asiat tulee julki tunnistaa häntä sitten kukaan muu tai ei. Jos ei halua täällä lukea tervetuloa keskutelemaan! Minun on saatava purkaa itseäni ja tehdään se sitten näin!
No, jos todella sattuisit olemaan hän, niin kyllä minua kaduttaa nyt. Tapahtuneita ei voi muuttaa mutta en todellakaan pystynyt toimiaan toisella tavalla.
Jos joskus tulee tilaisuus olla muulla tavoin yhteydessä niin aloitteen on tultava sinulta, muuten mikään ei muutu.
Mä oikeasti uskon että meidän olisi hyvä olla yhdessä
Niin jos olisit hän, niin minä en todellakaan tekisi aloitetta ottaakseni yhteyttä häneen! Jos ei ollut aiemmin pokkaa muuhun kuin pakenemiseen niin, päästäkseen eteenpäin se aloite tulee kyllä sieltäpäin!
En kadu.
Olen aina kirjoittanut vain rakkaudella.
Elämä muuttaa meitä ja asiat menevät eteenpäin omituisten mutkien tai kohtalon johdatuksen kautta. Miten sen sitten uskoo olevankaan.
Joskus ajattelin hänen tunnistavan kirjoituksiani, eikä kaduta vaikka aikoinani paljastin herkimpiä kohtiani tänne.
Hän on aina kohdellut mua hyvin. Kiltisti, huolehtien ja ystävyydellä.
Samoin koitan tehdä hänelle.
Joskus kyllä kävi huolenaiheena mielessä, että mitähän kaikkea hän mahtoi luulla minun kirjoittamakseni:)
Ja samaan aikaan epäilen silti, että vain kuvittelen kohdanneeni hänet täällä.
Koska niin samankaltaisia asioita voi sattua kenelle vain.
Mua ei kaduta mikään!