Juu, tiedän. Olen kai aivan väärällä alalla. Silti näen työssäni jotain positiivisiakin puolia, kuten eräät ihanat kiltit lapset (joita on aika harvassa) jotka kunnioittavat minua nuoresta iästä huolimatta ja silmät kirkkaana kertovat minulle omia juttujansa. Tunnen olevani heille tärkeä.
MUTTA koko homman pilaavat ne lapset, jotka eivät kuuntele mitään, kiroilevat, potkivat, lyövät, purevat, kiukuttelevat kaikesta, saavat aina kaiken haluamansa, eivät kunnioita ketään tai mitään (edes omia vanhempiaan), kattovat kotona aikuisten sarjoja ja leffoja( JOPA BB!), pelaa k-18 pelejä.
Kyllähän tosi monet lapset on villejä, mutta samalla he voivat olla suloisiakin ja edes jossain vaiheessa uskovat. Mutta nää jotka käyttää fyysistä väkivaltaa, ne on ihan oma lukunsa ...
Tarvitseeko ihmisen oikeasti sietää työtä, missä lapset satuttavat sinua sekä henkisesti, että fyysisesti. ? Pahat sanat nyt menevät jo toisesta korvasta ulos, mutta että lapset osaa olla ilkeitä sekä toisilleen että hoitajille/ohjaajille. Haukkuvat joitakin lihavaksi, haukkuvat kävelytyyliä, matkivat puhetyyliä. Siinä menee työntekijältäkin uskottavuus koko ryhmässä. Sitten se ihme jatkuva huuto. Lapset ei ilmeisesti enää osaa puhua normaalisti kun pitää pienissä tiloissa huutaa kilpaa. Sen takia kärsin jatkuvasta päänsärystä.
Olen vasta 21 vuotias ja se tuottaakin aina ongelmia lasten parissa. Olen kuulemma yläasteikäisen näköinen, teini, yms. Joudun jokaisessa työpaikassa käymään sen alun helvetin kun kukaan ei pidä minua auktoriteettina. Neljävuotiaat juoksi pihalla karkuun kun piti sisälle lähteä, eskarit sanoi teikiksi, 7 vuotiaat myös. "Ootko joku tettiläinen?". Jonkun lapsen vanhemmat sanoi lapselleen mun olevan 14 vuotias. Nykyisessä työpaikassani olen jo saanut auktoriteettiaseman, mutta kohta taas joutuu vaihtamaan kun ei tuolla tule toimeen rahallisesti. Masentaa ajatella mikä on edessä seuravaassa työpaikassa. Kyllähän se vahvistaa, mutta ei sitä jaksais aina käydä läpi. Olen ihan normaalin näköinen ikäisekseni, pukeudun ikäiseni tavalla yms. En ala nyt mitään tätivaatteita kuitenkaan pitämään sen takia että näyttäisin vanhemmalta. Kun en siltä halua näyttää.
Olen ollut sekä päiväkodeissa että iltapäiväkerhoissa. Kaikissa niissä on ollut tällaisia väkivaltaisia ja vaikeita lapsia. Ihan jostain 3 veestä asti. Saa oikeasti kokoajan pelätä milloin ei enää oma uskottavuus riitä. Mä en halua että mua mätkitään kun yritän vain tehdä työni. Tosi usein mut valtaa vihan tunne, enkä edes haluaisi enää nähdä koko lasta. Isompien kihojen mielestä se nyt taas on ihan ok jos lapsi vähän puree, mitäs siitä. Se on kai vaan kestettävä. Ei sitä takasinkaan voi purra. On vaan ymmärrettävä ... huoh.
Näillä lapsilla ei ole edes mitään diagnoosia.
Olen ollut tekemisissä diagnoosi lastenkin kanssa, eikä oikeastaan kukaan heistä ole minua mätkinyt. Välillä eivät usko mitä sanotaan, mutta toisena hetkenä tulevat halaamaan. Siitä huomaa, etteivät taida edes ymmärtää mitä tekevät. Nää toiset taas tuntuu tekevän kaiken tahallaan, ihan kuin joku tunnejuttu tuolta jostain syvältä puuttuis.
Mutta kai se on vaan vielä hetki kestettävä. Alan vaihdos edessä. Vai pitäiskös mun hakeutua vähän vanhempien lasten pariin, vai onkohan se sitten vielä vaikeempaa ... 17 vuotiaana olin kuudesluokkalaisten parissa, siellä ne pikkujätkät tulivat iskemään mua. Ei ole helppoo, ei. Mutta ehkä nykyään mulla olis auktoriteettia sen verran ettei ne uskaltais sillä tavalla tehdä.
Ellei sitten jollakin ole ehdottaa jotain tuohon alaan sopivaa kivempaa työtä ... missä ei olla kokoajan lasten parissa.
MUTTA koko homman pilaavat ne lapset, jotka eivät kuuntele mitään, kiroilevat, potkivat, lyövät, purevat, kiukuttelevat kaikesta, saavat aina kaiken haluamansa, eivät kunnioita ketään tai mitään (edes omia vanhempiaan), kattovat kotona aikuisten sarjoja ja leffoja( JOPA BB!), pelaa k-18 pelejä.
Kyllähän tosi monet lapset on villejä, mutta samalla he voivat olla suloisiakin ja edes jossain vaiheessa uskovat. Mutta nää jotka käyttää fyysistä väkivaltaa, ne on ihan oma lukunsa ...
Tarvitseeko ihmisen oikeasti sietää työtä, missä lapset satuttavat sinua sekä henkisesti, että fyysisesti. ? Pahat sanat nyt menevät jo toisesta korvasta ulos, mutta että lapset osaa olla ilkeitä sekä toisilleen että hoitajille/ohjaajille. Haukkuvat joitakin lihavaksi, haukkuvat kävelytyyliä, matkivat puhetyyliä. Siinä menee työntekijältäkin uskottavuus koko ryhmässä. Sitten se ihme jatkuva huuto. Lapset ei ilmeisesti enää osaa puhua normaalisti kun pitää pienissä tiloissa huutaa kilpaa. Sen takia kärsin jatkuvasta päänsärystä.
Olen vasta 21 vuotias ja se tuottaakin aina ongelmia lasten parissa. Olen kuulemma yläasteikäisen näköinen, teini, yms. Joudun jokaisessa työpaikassa käymään sen alun helvetin kun kukaan ei pidä minua auktoriteettina. Neljävuotiaat juoksi pihalla karkuun kun piti sisälle lähteä, eskarit sanoi teikiksi, 7 vuotiaat myös. "Ootko joku tettiläinen?". Jonkun lapsen vanhemmat sanoi lapselleen mun olevan 14 vuotias. Nykyisessä työpaikassani olen jo saanut auktoriteettiaseman, mutta kohta taas joutuu vaihtamaan kun ei tuolla tule toimeen rahallisesti. Masentaa ajatella mikä on edessä seuravaassa työpaikassa. Kyllähän se vahvistaa, mutta ei sitä jaksais aina käydä läpi. Olen ihan normaalin näköinen ikäisekseni, pukeudun ikäiseni tavalla yms. En ala nyt mitään tätivaatteita kuitenkaan pitämään sen takia että näyttäisin vanhemmalta. Kun en siltä halua näyttää.
Olen ollut sekä päiväkodeissa että iltapäiväkerhoissa. Kaikissa niissä on ollut tällaisia väkivaltaisia ja vaikeita lapsia. Ihan jostain 3 veestä asti. Saa oikeasti kokoajan pelätä milloin ei enää oma uskottavuus riitä. Mä en halua että mua mätkitään kun yritän vain tehdä työni. Tosi usein mut valtaa vihan tunne, enkä edes haluaisi enää nähdä koko lasta. Isompien kihojen mielestä se nyt taas on ihan ok jos lapsi vähän puree, mitäs siitä. Se on kai vaan kestettävä. Ei sitä takasinkaan voi purra. On vaan ymmärrettävä ... huoh.
Näillä lapsilla ei ole edes mitään diagnoosia.
Olen ollut tekemisissä diagnoosi lastenkin kanssa, eikä oikeastaan kukaan heistä ole minua mätkinyt. Välillä eivät usko mitä sanotaan, mutta toisena hetkenä tulevat halaamaan. Siitä huomaa, etteivät taida edes ymmärtää mitä tekevät. Nää toiset taas tuntuu tekevän kaiken tahallaan, ihan kuin joku tunnejuttu tuolta jostain syvältä puuttuis.
Mutta kai se on vaan vielä hetki kestettävä. Alan vaihdos edessä. Vai pitäiskös mun hakeutua vähän vanhempien lasten pariin, vai onkohan se sitten vielä vaikeempaa ... 17 vuotiaana olin kuudesluokkalaisten parissa, siellä ne pikkujätkät tulivat iskemään mua. Ei ole helppoo, ei. Mutta ehkä nykyään mulla olis auktoriteettia sen verran ettei ne uskaltais sillä tavalla tehdä.
Ellei sitten jollakin ole ehdottaa jotain tuohon alaan sopivaa kivempaa työtä ... missä ei olla kokoajan lasten parissa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suosittelen kyllä alan vaihtoa jos jo nyt on noin vaikeata. Mutta älä ryhdy myöskään vanhusten hoitajaksi, sillä herttaisia helppohoitoisia vanhuksia ei hoitolaitoksissa juurikaan ole. Sielläkin saa varautua ilkeäkielisiin, huoritteleviin, nipisteleviin ja lyöviin hoidokkeihin. Ja esim vanhoilla miehillä usein on vielä voimat tallella. Lyöminen ja käsien vääntäminen todella sattuu. Ja nykyäänhän ei saa potilaita rauhoittavilla lääkeillä turruttaa.
Mä olen 20 vuotias ja kuulemma näytän joltain teiniltä. Ihan sama. Miehet kuulkaa tykkää nuorekkaista naisista, ei kurttumummoista. Siksihän ne usein hakee vaimon thaimaasta kun suomilyyleistä ei löydy niin paljoo nuorennäköisiä :D mut meitä poikkeuksia on :D
Kannattaa ruveta tupakoimaan ja vetämään jotain jos haluaa näyttää vanhemmalta (huom. en suosittele)...