Meninpä sitten ihastumaan itseäni 13 vuotta nuorempaan naiseen, ja nyt on koko elämä ihan sekaisin, kun tunnun taantuvan johonkin teiniyden syövereihin näitten tunteitteni kanssa. Ihastukseni kohde on 23-vuotias, ja tunnen itseni tällä hetkellä melkoisen typeräksi, kun ajatukseni ajautuvat häneen aivan jatkuvasti, ja huomaan vaipuvani päiväunelmiin kesken työpäivien.
Olemme säännöllisesti tekemisissä toistemme kanssa yhteisen harrastuksen parissa, ja olemme myös FB-kavereita. En kuitenkaan ole päässyt selvyyteen, onko hän vapaa vai varattu, koska hän ei ole sitä missään tuonut esille. Tiedän ainoastaan, että hän viettää paljon aikaa erään toisen tytön kanssa, jonka kanssa on ollut ainakin jossain vaiheessa läheisemmissäkin väleissä. En tiedä, ovatko he edelleen jollakin tavalla yhdessä vai vain ystäviä.
Olen yleensä hyvin sosiaalinen ja tutustun ihmisiin helposti, mutta kuten ihastusten kanssa usein käy, olen tässä tapauksessa yhtäkkiä hirveän ujo ja menen ikään kuin lukkoon, kun olemme samassa seurassa. Olimme hiljattain samoissa pippaloissa, ja huomasin vältteleväni häntä, vaikka kaikkien muiden kanssa juttelin todella paljon. Pelkään, että en saa sanottua mitään järkevää tai että tunteeni jotenkin näkyvät päälle päin. Tiedän, että tämä on ihan naurettavaa käytöstä, mutta en vain voi sille mitään. Tuijottelen kaipaavasti huoneen toiselta puolelta kuin mikäkin 15-vuotias, ja käännän katseeni heti pois, jos hän katsoo suuntaani.
En uskalla tehdä mitään aloitetta, koska minua arveluttaa ikäeron lisäksi se, etten tiedä, onko hän varattu. Minusta tuntuu, että koska olen niin paljon vanhempi, aloitteen pitäisi tulla hänen suunnaltaan. Mitään faktoja en tiedä siitä, mitä hän minusta ajattelee, mutta minulla on vähän sellainen kuva, että hän pitää minusta kyllä, mutta arastelee hiukan seurassani. Olen tietyistä jutuista päätellyt, että hän ehkä kokee minut jollakin tavalla "pelottavaksi" kokemukseni ja elämäntilanteeni vuoksi.
Tulemme erittäin suurella todennäköisyydellä olemaan jatkossa vieläkin enemmän tekemisissä toistemme kanssa, joten minun pitäisi nyt löytää jokin ratkaisu näihin tunteisiin. Joko pitäisi saada kerätyksi riittävästi rohkeutta pyytää häntä ulos, ja ottaa samalla riski, että jos hän ei ole lainkaan kiinnostunut, niin välimme voivat muuttua kiusallisiksi. Tai sitten pitäisi päästä jotenkin yli näistä tunteista ja jatkaa elämässä eteenpäin.
Jotenkin kuvittelin, että nämä tunnemyrskyt ja ihastumiset eivät enää tämän ikäisenä olisi näin voimakkaita ja lamauttavia, mutta sydän ei näköjään vanhene samaan tahtiin muun kropan kanssa. Siellä se pompottelee ihan samalla tavalla kuin 20 vuotta sitten, ja aivan yhtä piinaavia ne tunteet ovat edelleen.
Mitä tehdä, siskot? Rohkeasti tulta päin vai hissukseen takavasemmalle siipeen saamista peläten?
Olemme säännöllisesti tekemisissä toistemme kanssa yhteisen harrastuksen parissa, ja olemme myös FB-kavereita. En kuitenkaan ole päässyt selvyyteen, onko hän vapaa vai varattu, koska hän ei ole sitä missään tuonut esille. Tiedän ainoastaan, että hän viettää paljon aikaa erään toisen tytön kanssa, jonka kanssa on ollut ainakin jossain vaiheessa läheisemmissäkin väleissä. En tiedä, ovatko he edelleen jollakin tavalla yhdessä vai vain ystäviä.
Olen yleensä hyvin sosiaalinen ja tutustun ihmisiin helposti, mutta kuten ihastusten kanssa usein käy, olen tässä tapauksessa yhtäkkiä hirveän ujo ja menen ikään kuin lukkoon, kun olemme samassa seurassa. Olimme hiljattain samoissa pippaloissa, ja huomasin vältteleväni häntä, vaikka kaikkien muiden kanssa juttelin todella paljon. Pelkään, että en saa sanottua mitään järkevää tai että tunteeni jotenkin näkyvät päälle päin. Tiedän, että tämä on ihan naurettavaa käytöstä, mutta en vain voi sille mitään. Tuijottelen kaipaavasti huoneen toiselta puolelta kuin mikäkin 15-vuotias, ja käännän katseeni heti pois, jos hän katsoo suuntaani.
En uskalla tehdä mitään aloitetta, koska minua arveluttaa ikäeron lisäksi se, etten tiedä, onko hän varattu. Minusta tuntuu, että koska olen niin paljon vanhempi, aloitteen pitäisi tulla hänen suunnaltaan. Mitään faktoja en tiedä siitä, mitä hän minusta ajattelee, mutta minulla on vähän sellainen kuva, että hän pitää minusta kyllä, mutta arastelee hiukan seurassani. Olen tietyistä jutuista päätellyt, että hän ehkä kokee minut jollakin tavalla "pelottavaksi" kokemukseni ja elämäntilanteeni vuoksi.
Tulemme erittäin suurella todennäköisyydellä olemaan jatkossa vieläkin enemmän tekemisissä toistemme kanssa, joten minun pitäisi nyt löytää jokin ratkaisu näihin tunteisiin. Joko pitäisi saada kerätyksi riittävästi rohkeutta pyytää häntä ulos, ja ottaa samalla riski, että jos hän ei ole lainkaan kiinnostunut, niin välimme voivat muuttua kiusallisiksi. Tai sitten pitäisi päästä jotenkin yli näistä tunteista ja jatkaa elämässä eteenpäin.
Jotenkin kuvittelin, että nämä tunnemyrskyt ja ihastumiset eivät enää tämän ikäisenä olisi näin voimakkaita ja lamauttavia, mutta sydän ei näköjään vanhene samaan tahtiin muun kropan kanssa. Siellä se pompottelee ihan samalla tavalla kuin 20 vuotta sitten, ja aivan yhtä piinaavia ne tunteet ovat edelleen.
Mitä tehdä, siskot? Rohkeasti tulta päin vai hissukseen takavasemmalle siipeen saamista peläten?
Vastaukset 6
Vanhimmat
riippuu siitä missä merkeissä teidän tarvii jatkossa olla enemmän tekemisissä? Jos se on jokin duuni niin kandee ehkä miettii haluuks tehdä isoja liikkeitä.
Sä oot aikuinen ihminen ja varmaa tiiät mitä voi ja kandee tehdä, sä vaa haluat ett täältä tulis joku varmistus sille mitä oot ajatellu.
Joten senkus kysyt sitä ulos ja kato missä mennää.
Itse olen hiljattain ollut melko samantyylisessä tilanteessa, tosin nuorempana osapuolena. Mitä tuohon ikäeroon ja aloitteen tekoon tulee, niin itse koin asian enemmänkin niinpäin, että toivoin aloitteen tulevan vanhemman osapuolen suunnalta, koska jotenkin minusta tuntui epätoivoiselta lähestyä itseäni vanhempaa henkilöä. Joten siis rohkeasti voit tehdä aloitteen hänen suuntaan, hän saattaa hyvinkin jopa odottaa sitä :).
Kerroit että olette säännöllisesti tekemisissä toistenne kanssa yhteisen harrastuksen tiimoilta, joten ehdottaisin että koittaisit saada juttua aikaiseksi esimerkisi siitä. Jos tuntuu että takeltelet puheissasi tai punastelet helposti niin mielestäni se ei haittaa ollenkaan, sillä jos toinenkin on kiinnostunut edes vähän, hän todennäköisesti jännittää tilannetta yhtä paljon kuin sinäkin, ja jos taas hän ei ole kiinnostunut hän tuskin edes huomaa sinun sekoiluasi. Tai ainakaan ei pidä sitä merkkinä mistään. Rohkeasti vain juttusille! Mitään liian suoria ehdotuksia välttäisin alkuun, mutta esim kahvikutsu on mielestäni varsin korrketi tapa. Kun hieman tutustutte, voit vaivihkaa koittaa saada selville onko tuntemukset molemminpuoleisia, ja esimerkiksi seurusteluasiaa voi melko huoletta kysyä suoraankin hetken jutustelun jälkeen.
Olette kumpikin aikuisia ihmisiä, joten tuo ikäero ei ole kovin ratkaiseva tekijä. Jos ikäero olisi tuollainen esim tilanteessa toinen on 16 ja toinen 29 niin en kehottaisi toimimaan samalla tavalla.
Toivottavasti saat kerättyä rohkeutta sen verran että pääset edes tutustumaan toiseen, vaikka siitä ei parisuhdetta tulisikaan niin kenties elinikäinen ystävyys! Kerro toki täälläkin miten siten kävi :)
Kiitos paljon jo vastanneille :) Edelleen kaipailisin näkökulmia varsinkin tuohon aloitteen tekemiseen ikäeron ollessa noinkin paljon. Erityisesti tietysti nuoremmilta kirjoittelijoilta toivoisin kommentteja siihen, miten suhtautuisitte, jos itseänne yli 10 vuotta vanhempi nainen kiinnostuisi teistä.
Ongelma kanssakäymisessä ei ehkä omalta osaltani ole se, että takeltelisin tai punastelisin, vaan pikemminkin, että muutun joko lähes mykäksi tai sitten vaihtoehtoisesti annan tosi kylmän vaikutelman. Hermostuneisuus aiheuttaa minulla sellaisen reaktion, että en oikein saa mitään sanottua, ja jos saan, niin olen yliasiallinen ja vaikutan etäiseltä. Ihastukseni on hyvin rento ja ulospäinsuuntautunut tyyppi, joten arastelen hänen kanssaan juttelemista, koska pelkään antavani liian "virkanaismaisen" kuvan, vaikka todellisuudessa en mikään jäykistelijä todellakaan ole.
Sen verran olen saanut selville, että nähtävästi tämä ihastukseni on sinkku, joten jotain positiivista sentään kaiken myllerryksen keskellä. Olen aika hämmentynyt edelleen, kuinka voimakkaasti nämä tunteet yllättäen iskivät, ja vaatii melkoista keskittymistä, että saan mitään järkevää aikaiseksi.
Tapaan ihastukseni jälleen viikonloppuna, ja pääsen hiukan tarkkailemaan hänen käytöstään itseäni kohtaan. Ehkä saan jotain tolkkua tähän tilanteeseen, ja vinkkejä siitä, voisiko hän olla kiinnostunut. Toivon ainakin niin.
En haluaisi mitenkään vähätellä pulmaasi...mutta hei, oikeeeesti!!! Se nuorempi siellä epävarma on. Ajattelee varmasti, että miten joku vanhempi ikinä voisi olla kiinnostunut ja blaablaablaa. Mun mielipide on, että vanhemmalla on se vetovastuu. Anna nyt ainakin selkeästi ymmärtää, että sua saa ja että jopa haluat, että sua lähestytään. Älä tee kärpäsestä härkästä ja liian vakavaa. Rennolla menolla ja iloisesti flirttaillen, kyl sä tiiät ;)
Moikka.
Näin nuoremman näkökulmasta (oon 23 ja ihastunu itteäni yli 20v vanhempaan) vanhempi sais tehdä alotteen. Tosin ite tein kyllä jonkinlaisen alotteen, kun ei kärsivällisyys riittänyt odotteluun.. Ei se ikä oo niin tärkeä asia, jos muuten synkkaa hyvin :) Ihan rohkeesti juttusille ja toivottavasti onnistaa!
Tuntuu melko oudolle tuo ikään tuijottaminen -no kai se on sitten tärkeää. Mitä ihmettä toivot häneltä?
Mä olin joskus vähän samanlaisessa tilanteessa erään ihmisen kanssa -ikäeroa ei tosin ollu noin paljon. Itseasiassa tarkkaa ikää en edes tiedä :-). Hän oli täydellisen ristiriitainen persoona kaikessa mitä teki, tavallaan mikään hänessä ei ollut tavallista ja siksi mä varmasti olin niin lukossa hänen edessään ja täysin hänen pauloissaan tietysti.
Uskoin hänen huomanneen oudon käytökseni ja luultavasti se herätti hänessä mielenkiinnon kaivella minusta enemmänkin -ilmeisen utelias ihminen. Tämä taas aiheutti minussa sellaisen pakoon -efektin enkä halunnut olla hänen näkymättömän ristikuulustelun/navigoinnin alla vapaaehtoisesti hetkeäkään.
No, itseni tuntien en voinut tehdä mitään muuta kuin kertoa hänelle syyn käytökseeni -juuri siitä syystä että nimenomaan takeltelin, punastelin ja tärisin. Se ei todellakaan ollut mukavaa muutenkin vaikeassa elämäntilanteessa ja koin lisäksi hänen ihanan persoonansa jokseenkin ahdistavana sen vaativuuden tähden. Kun olisin halunnut olla näkymätön!
Hän suhtautui asiaan hyvin ja sain sanottua asiani. Välimme eivät lämmenneet tai muuttuneet aiemmasta, mutta luulen että ap:n kannattaa kokeilla jos ei arkaile heittäytyä täysillä mukaan.! :-)