...Mutta tunnen niin huonoa omaatuntoa pientä tyttöäni kohtaan! Rupean aina kesken kaiken itkemään kun katson tyttöäni joka innoissaan selittää ja hymyilee. Ja kun vaan tietäisi kuinka masentunut ja voimaton hänen äitinsä on. Itku tulee väkisinkin silmään. Mutta olen niin väsynyt ja umpikujassa kun vaan ihminen voi olla. Lapsi on menossa viikonlopuksi mummolaan, ja silloin minusta aika jättää. Koska en tietenkään voi tappaa itseäni silloin kun lapsi on kotona! Halusin ehkä vain kirjoittaa tämän sen takia että ihmiset ei aina pitäisi itsemurhaa niin itsekkäänä tekona. En tietenkään voi väittää, että olen epäitsekäs koska en tapa itseäni lapsen ollessa kotona. Mutta haluan kuitenkin vaan pienokaiselle hyvän ja onnellisen elämän mitä masentunut äiti ei pysty/jaksa tarjoamaan. Tuntuu silti helpottavalta, vaikka pientä tyttöäni jään kaipaamaan.
Otan itseni
hngiltä
221296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Minä tiedän miltä tuntuu olla umpikujassa, kun joka suunnassa näkyy vain lisää pimeyttä, eikä ole voimia jatkaa, mutta niin kauan kuin on elämää on toivoa! Sinä et usko siihen, mutta se ajatus ei ole lähtöisin sinusta, se on masennus joka puhuu, ja masennuksesta voi parantua. Masennus on sairaus ja itäessään se murtaa ihmisen niin, että kaikki toivo hiipuu.
Sinä voit saada apua ja saatkin sitä jos uskallat yrittää. Olet siinä tilanteessa, että et omin voimin sieltä pysty ponnistamaan, eikä sinun ole pakko. Tilaa aika terveyskeskuksesta ja kerro tilanteesi, sieltä tehdään lähete psykiatriselle osastolle ja siellä olevat ihmiset osaavat auttaa. Nykyään osastot ovat ihan erilaisia kuin ennen, siellä on aikaa levätä, eikä tarvitsee jaksaa ponnistella. Jos tosissasi harkitset itsemurhaa, niin miksi et kokeilisi? Mitä siinä menetät? Ajattelet ettei sinusta ole iloa tyttärellesi, mutta sairaalassa voit pikkuhiljaa löytää polun ja päästä ulos pimeydestä.
Pyydän että harkitset vielä, voit mailata minulle osoitteeseen [email protected] jos voin jotenkin auttaa.
milloinkaan voinut kuvitella lukevani näissä foorumeissa!! Niin totta joka sana ja niin upeasti kirjoitettu!!! Oletpa hieno ihminen!
Vastasin itsekin ja toivon totisesti, että viestimme auttavat. Maailmahan ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta loppuviimein se aurinko aina paistaa siihen risukasaankin, kunhan vain jaksaa luottaa ja toivoa, kuin myös tehdä parhaansa - enempäähän kukaan ei voi vaatia!
Kerro mitä kaikkea apua olet kokeillut ja jos täältä ei löydy lisää polkuja, niin asia on selvä. Sen olet velkaa tyttärellesi, sehän on asia, jonka aina voi tehdä. Kerro mitä apua olet saanut.
Kiitos sinulle Murska lohduttavista sanoista. Mutta ei ne tässä tilanteessa auta. En saa itseäni niskasta kiinni ottaa yhteyttä mihinkään, ei se kuitenkaan auta. Oma vikani kun mun täytyy olla tämmönen.
Sinussa ei ole mitään vikaa, eikä sinua rangaista mistään mitä olet tehnyt ja mitään niin pahaa sinä et ole tehnyt, että tilanteesi olisi oikeudenmukainen, että sinun pitäisi kuolla. Mieti hetki tätä, luulen että osa näistä ajatuksista on sinulle tuttuja. Ne eivät ole totta, eikä sinun pidä uskoa niihin. Minä uskoin niihin aikoinaan, hyväksyin sen että olen paha, huono ihminen, että minua pitääkin rangaista. Että vedän vain kaikki muutkin mukanani siihen samaan suohon. Kunnes "jouduin" osastolle ja aloin ymmärtämään, että ne ajatukset eivät ole oikeita, vaan ne johtuvat sairaudestani, jonka nimi on masennus. SINUSSA EI OLE MITÄÄN VIKAA ETKÄ OLE TEHNYT MITÄÄN VÄÄRÄÄ vaan kaikki tämä johtuu masennuksesta. En voi muuta kuin toivoa, että voisit uskoa tämän ja koska palasit tälle sivulle se kertoo, että pieni osa sinusta ei ole menettänyt toivoaan ja se pieni osa on se mihin sinun pitää nyt takertua ja vielä yrittää, se joka haluaa vielä paljon tältä elämältä, joka haluaa nähdä tyttärensä kasvavan ja löytää elämisen ilon uudelleen. Se ei ole helppo polku eikä se käy hetkessä, mutta jos vaihtoehtona on kuolema, niin eikö mikä tahansa muu vaihtoehto ole parempi? Koska masennus on sairaus siitä voi parantua! Minä olen kokenut sen pohjan, ja maannut teholla ilman tietoa tästä maailmasta, ilman että tunnistin edes omaa äitiäni, kiinni letkuissa, kiinni elämässä, kiinni toivossa. Jotenkin tiesin ettei ole vielä minun aikani ja sain toisen tilaisuuden, mistä olen ikuisesti kiitollinen.
Kuoleman lopullisuuden tajuaa vasta kuin on liian myöhäistä. Ja silloin ei voikaan enää perua.
En voi tehdä päätöstä puolestasi, voin vain toivoa että nämä viestit joita ihmiset ovat kirjoittaneet antaisivat sinulle voimia jaksaa.
Voit mailata minulle, ihan oikeasti.
Tuhat halausta sinulle.
itseltäsi hengen,ET anna lapsellesi hyvää ja onnelista elämää,päin vastoin.
Ymmärrän ahdistuksesi,mutta itsemurha ei ole mikään ratkaisu,ja vahingoitat sillä lastasi,jätät hänelle ikuiset arvet,etkä sinä ole täällä enää seuraamassa miten onnellisen tai onnettoman elämän hän jatkossa saa...
Voit olla varma,että lapsesi tulee tarvitsemaan paljon terapia-ym apua,jos aiot itsesi surmata..jätä häneen ikuiset arvet.
Lapsellasi on mummola,voisiko lapsi olla siellä tai esim. isänsä kanssa ja sinä mennä sairaalahoitoon?
Jos vähänkään välität,ja totta kai välität ja rakastat lastasi,haet apua,haet niin kauan että sitä löydät ja elät lapsesi kanssa!!
ÄLÄ TEE HÄNESTÄ ÄIDITÖNTÄ!
Depressiota voidaan hoitaa,mutta ketään ei voida herättää henkiin!
Mä jo mietin tuossa ensimmäistä viestiä lukiessani, että melkoinen epäsuhta toiveissa: jos haluat lapsellesi hyvän elämän, niin sillon sun täytyy ehdottomasti olla häntä hoitamassa ja tukemassa. Hänellä ei ole toista äitiä, ja jos nyt jätät hänet oman masennuksesi takia vaille vastauksia kaivat hänelle saman sudenkuopan missä nyt itse makaat. Älä tee sitä hänelle. Hän luottaa sinuun kuin vuoreen, sinä olet hänelle kaikki. Usko, että joskus ne tunnelit, joitten päässä sanotaan olevan valon, tekevät vain mutkan, ettei sinne joutunut näe valon pilkahdustakaan ennen kuin on päässyt mutkan ohi. Tiedän, olen kokeillut itse, sellaista tunnelia on varsin tuskaisa käydä. Eteenpäin rämpii varvastuntumalla, joskus tallaa syrjään, aina ei edes tiedä mihin. Mutta askel askeleelta eteenpäin. Sinun tunnelissasi näkyy pieni loistava tuike, lapsesi. Kiinnitä ajatuksesi tuohon kirkkauteen. Jaksa, vaikka itkien, mutta älä päästä valoa mielestäsi.
Soita hätäkeskukseen,tai tkpääivystykseen, kerro umpikujastasi. Ketään ei voi jättää auttamatta.
Masennuspotilaan lähiomaisena, mutta itse vakavaa masennusta kokemattomana en osaa edes kuvitella, kuinka pahalta sinusta täytyy tuntua. Kirjoituksestasi näkee, että rakastat todella lastasi ja toivot hänelle parasta, mutta silti aiot turvautua hyvin äärimmäiseen keinoon, joka ei varmasti ole lapsellesi hyväksi.
En tiedä, mitä sanoa henkilölle, josta tuntuu noin voimattomalta ja toivottomalta... En tiedä, koska en itse osaa kuvitellakaan samaa toivottomuutta. Halusin kuitenkin sanoa... jotain. En tiedä, mitä olet yrittänyt tilanteellesi tehdä, mutta sen tiedän, että masentuneenakin voit varmasti tarjota lapsellesi paremman elämän, kuin mitä olisi elämä ilman äitiä. Lapsellesi olisi raskasta jaksaa elämää yksin, ilman äitiä, mutta ei sinunkaan tarvitse jaksaa yksin... Sinullakin on oikeus sanoa, ettet jaksa ja pyytää apua. Käänny omaistesi puoleen - vaikka juuri lapsesi mummon puoleen. Soita terveyskeskuksen päivystykseen, kriisipäivystykseen, jonnekin! Sinulla on oikeus olla voimaton ja tukeutua muihin!
Niin... En tiedä, mitä muutakaan sanoa, koska en osaa kuvitellakaan, mitä tunnet nyt. En vain voinut sivuuttaa viestiäsi siihen vastaamatta. Halusin sanoa, että toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivon sinun löytävän tien ulos pimeydestä.
ajattelin, kun maailma näytti mustemman puolensa. Kuitenkin, kun katsoin nukkuvaa poikaani, niin...
minä olen sentään äiti ja vastuussa tuosta pienestä ihmisen alusta! Minähän hänet tähän maailmaan olin saattanutkin. Kuinka voisin siis haihtua ja jättää hänet yksin - ilman äitiä?
Ryhdistäydyin, nostin pääni pääni pystyyn kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ja päätin näyttää maailmalle, että minähän pärjään lapseni kanssa ja teen kaikkeni hänen eteensä huolimatta siitä, että olin yksinhuoltaja! Sinäkin onnistut elämässäsi, aivan kuten minäkin, sillä rakkaus lapsen ja sinun välilläsi on kaiken kattava! Poikani täyttää pian 29 ja olemme parhaat kaverit ja hän on minun paras turvani ja minä hänen luottoystävänsä, jolle voi kertoa kaikki asia niiden oikeilla nimillä! Mietipäs ystävä hyvä, mitä olet tekemässä lapsellesi, sillä äiti on aina äiti ja oma lapsi on aina oma lapsi!! Nyt nostat pään pois sieltä masennusten sekamelskasta ja aloitat tämän päivän elämisen yhdessä lapsesi kanssa. Huomaat yllättäen, että se aurinko paistaa sittenkin kaikille - jos sen vain huomaa ja ymmärtää! Voimia toivon teille - äiti ja lapsi!
Ja nyt kuuntelet. Tiedän tapauksen, jossa on äiti ollut kotona kahden pienen lapsen kanssa yli vuoden, kaksi vanhempaa lasta käy ns ala-asteetta ja yksi on murkku.
Tämäkin äiti on itkenyt kohtaloaan ja kurjaa tilaansa. Tiedän, että vuosi on pitkä aika, sillä hän on saanut tämän ajan hoitoa. Hänelläkin oli itsemurha-aikeet todella lähellä.
Juttelin hänen kanssaan talvella ja hän oli kuin muusta maasta tullut - kalpea, lihonut, huolittelematon. Nyt hän hymyilee, kulkee lasten kanssa, sairasloma jatkuu mutta jokatapauksessa itse sairaus on väistymässä.
Sinäkin olet sairas mutta paranet, kun annat itsellesi siihen tilaisuuden.
Kerroit, että viet lapsesi hoitoon ja teet itsarin. Vie vaan lapsesi hoitoon mutta kerro esim siellä ongelmistasi. Olet arvokas ja sinua autetaan. USKO MINUA, SINÄ PARANET.
Hallota siellä se naiseläjä!Nytkertakaikkiaan lopetat sen kieriskelyn siinä maharottomassa ittesäälissä! Perskules sentään! oot vielä elossa ja hyvinkin pääsevä nainen kaikin pualin! nyt nostat sitä vättämättömyys tasua ja rupiat tekemään asioota! teet piänen suunnitelman ja sitten teet sen vaikka "vertapiärren"!Sul on hiano lapsi ja senkää takia et tapa ittiäs! Varmaan kun oot siinä napaas tuijjotellut pitkään on sulla hyviä syitä kosolti miksi pitäs nirri ottaa pois! kuule likka se ei oo ratkaasu mihinkään! Mulla on ittellä 5 lasta ja ei se elämä oo aina ollut niin henuusta mutta me eletään sun kanssa vaikkapa piruuttaan jos ei muuton! Kuule katteles vähän ympärilles sellaasia asioita jotka ei niinkään muistuta sua tuoasta masiksesta! Meinaan tuut mökistäs pihalle ja teet jotakin muuta kun murehrit vaan!Mä oon itte yli 50 vuatias ja mulla on kolome kaveria jotka on loppuhun palaneeta! Me joskus juttelemma pualiyätä kaikista asioosta jotka teköö kipiää ja siitä se aina vähä kerrassaan menöö! Kattokki että sulla on ystävä jolle kerrot kaikki tuntemukses juurta jaksain!Jos ei oo niin hommaat sen justiinsa!Paa se pullaveitti pois ja rupia elämähän taas!Nuunku huamaat täällä on vähintään kummenen ihimistä härissään nyt sun takia! Nyt jukolauta otat oikehen otteen elämästä ja ettit vaan mielenkiintoisempia asioita! lääkkehet vaan vetää sun tokkuraan ja rupiaa teettämään hullunkonsteja!Tuloko nyt seleväksi! Näin meillä pohojanmaalla hoiretaan tämä Pystolookinen puali kuntóhon!Elämän joloppi kirijootti että näin on paree!
Istun toimettomana ja tuijotan eteeni. Itkettää teidän kirjoitukset kun haluatte kannustaa vaikka ette edes tunne minua. Tyttöni lähti juuri äitini mukaan. Itkettää vieläkin kun tyttöni, niin pieni 2-vuotias heilutti auton ikkunasta. Tekisi mieli ottaa tämä naamari pois kasvoilta ja näyttää kaikille kuinka heikko, surullinen olen. Mutta en voi. En ole ennenkään apua muilta pyytänyt.
häpeä pyytää apua,sillä AINA EI ITSE JAKSA,ja se on vain hyväksyttävä!
Ota se naamari pois kasvoiltasi,ota!
On olemassa runo; jaksaakseen olla vahva,pitää välillä saada olla heikko.
Miksi et pyytäisi apua?!Et häviä siinä mitään.
Sinun lapsesi rakastaa sinua ja sinä häntä,älä jätä häntä!
Ota nyt puhelin käteesi ja soita vaikka jonnekin kriisikeskukseen,terv.keskukseen,SOS-autoon,päivystykseen,ihan minne vain,mutta ole kiltti,hae apua!
Itse olen ollut psyykkisesti sairas,nimimerkkini mukaisesti,jo liki 30 vuotta ja voit uskoa,että sitä apua on joutunut pyytämään yhden jos toisenkin kerran.
Joutunut....ja saanut pyytää.
Ja olenkin saanut apua,korvaamatonta apua,mutta sitä ei kukaan olisi minulle tänne kotiin tuonut,eli sen aloitteen pitää lähteä itsestäsi.
Jaksaisitko soittaa jonnekin,aloittaa tuon tilanteen purkua,edetä pienin askelin,pienin,mutta valoon vievin.
Et ole ennen apua pyytänyt,mutta,ole kiltti,pyydä nyt,tee se,jollet itsesi,niin pienen suloisen tyttäresi takia!
Voi kun voisi jotenkin konkreettisesti auttaa....lähetän sinulle lämpimän virtuaalihalauksen.
Olet arvokas,sinun elämäsi on arvokasta,sinulla on tulevaisuus edessäsi,lapsellasi on tulevaisuus edessään,älä jätä häntä,ole niin kiltti.....
Lämpöisin terveisin;
GAD
[email protected]
Voit sinä. Sinun ei tarvitse itse "ruveta ajattelemaan positiivisemmin" tai "nähdä asiat positiivisemmin" - voin kuvitella, että tekisit niin, jos jaksaisit. Tunnut rakastavan niin kovin pientä tyttöäsi, että varmasti piristyisit ja ajattelisit positiivisemmin ja tekisit ihan mitä vaan, jos jaksaisit.
Mutta kuule, ei sinun tarvitse tehdä mitään noista yksin. Sinun tarvitsee vain etsiä kriisipäivystyksen tms. numero ja soittaa ja sanoa vaikkapa vain "apua". Kyllä ne linjan toisessa päässä osaavat viedä asioita siitä alkaen, kysellä lisää, neuvoa eteenpäin. Sen verran kun nyt vielä jaksaisit. Olet varmasti sinnitellyt ongelmiesi kanssa pidempäänkin - jaksa vielä sen verran. Tyttösi ja itsesi takia.
Pyydän. Ei ole häpeä tai heikkoutta pyytää apua - päinvastoin. On vahvuuden merkki, kunnioitettavaa, että osaa myöntää itselleen ja muille tarvitsevansa apua. Sitä varten ammattiapu on olemassa - että he auttaisivat ihmisiä, jotka sinun laillasi ovat vaikeuksissa.
Ja sinä tarvitset apua. Pyydän, soita ja hanki sitä.
Laitan sinulle lämpimät voiman puhallukset, jotta tietäisit minunkin välittävän ja ajattelevan sinua. Ajattelepa, nyt kun sinulla ei ole enää mitään hävittävänä, et häviä mitään edes siinä että myönnät olevasi pieni,heikko, avuton. Tervehtymiseen on varmasti matkaa, mutta päämäärään ei tarvitse loikata kerralla, vaan sitä kohti voi edetä vaikka kuinka pienin askelin. Rauhoittaa mieltä, kun palasit lukemaan ja sanomaan meille jotain. Harvoin kenenkään tarinat liikuttaa minua kyyneliin,mutta sinua lukiessani olen itkenyt, ja toivonut, että sinä jaksat vielä vähän. Pimeys häviää, aamu ja valo koittaa, olen sen itsekin kokenut, ja siksi voin vakuuttaa niin käyvän sinunkin kohdallasi.
tuo sinun viestisi. Toivotaan, että se tehosi ja sai sen hymynkin jo tulemaan kasvoille. Paistaa se päivä risukasaankin vaikka joskus toisin tuntuu.
missä sä oot.. mihin sä meet ?
Täällä sitä ollaan. Puhuin äitini kanssa ja minulle järjestettiin paikka psykiatriselta osastolta. Olen nyt äitini luona ja luojan kiitos hengissä. Ehkäpä sillä oli kuitenkin jokin tarkoitus että vielä tälle palstalle kirjoitin? Ilman teidän kannustusta en takuulla olisi elossa. Kiitos vielä kerran, oli lähellä ettei lapseni jäänyt ilman äitiä.
Auringonsäteitä, pieniä pilkahduksia, joskus loistetta taivaan täydeltä, lämpöä. Elämä kantaa, kun vaan sen varaan heittäytyy. Lepää ja kerää takaisin vahvuutesi vaikkakin miten pienistä sirpaleista. Olen onnellinen sinun ja lapsesi puolesta.
Hei!
Olen todella,todella onnellinen,että päätit sittenkin hakea apua!
Superlämmin rutistus sinulle!
Aivan itseäkin alkaa itkettää, en ole päässyt tälle palstalle vähään aikaan ja on aivan mahtavaa että päätit yrittää, kun luin viestisi oli kuin omatkin murheet olisivat väistyneet. Voimahalaus sinulle!
Yritä pärjätä rakas ystävä, päivä kerrallaan.
Murska
[email protected]
Kyllä me nyt iloitaan kanssasi. Sinulla on vielä edessä varmaan pitkä ja kivinen tie mutta rohkea olet ollut.
Tiesin tuossa alussa, kun kirjotin toisella nimimerkillä, että äitisi auttaa sinua, kun hänestä puhuit.
Toivotaan, että tämä sinun tapauksesi kantaa montaa samassa tilassa olevaa eteenpäin.
Niin ja kirjoitahan tänne kuulumiasi kun ehdit.
T. Laulujoutsen ystäväsi