Janica on leikkinyt hienostnutta naista, mutta kyllä hän siitä kaukana on. HYVIN KATKERA IHMINEN.Jokaisen pitäisi kehua ja kumartaa häntä. Kyllä hänen käytös on rahvaan käytöstä kaikin puolin. heti kun tuli Norjats takaisin, nin alkoi soimata Mattia kuinka Matti sano sitä ja tätä hänelle. MATTI OLI REHELLINEN EDESSÄPÄIN SANOJA , JOKA TIETYSTI ASUKKAITA RIIVASI.jANICALLA NÄYTTÄÄ OLEVAN MILLOIN MIHINKIN ASUKKAASEN KATKERUUTTA. jANICA HALUAA OLLA ASUKAS JOTA JOKAINEN KUMARTAA JA PALVOO. KEHUU KUINKA HÄN RAKASTAA LUKSUSTA. Pimpsalla saatu luksus on hieman kyseenalainen. Niin että silleen
JANICA LIENEE JOLLAIN TAVALLA EPÄTERVE
Janica ulos
24472
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kyllä Janika on oikeassa saa nähdä koska Janika nostaa kissan pöydälle,asukkaissa on muutama joka pilaa kokotalon ilmapiirin lietsomalla pahaa muista asukkaista , kieroilemalla , epäoikeudenmukaisuutta kilpailuissa toisten suosimista.ym.
On tehnyt montakertaa mieli huutaaa että ettekö huomaa mitä ympärillänne tapahtuu.kuinka joitain asukkaita pidetään pelinappuloina .
JANIKAA nyt ei KIINNOSTA MIKÄÄN KUMARTELU ja PALVOMINEN vaan TALON YLEINEN ILMAPIIRI
Janica on itse kehitellyt koko ilmapiirin, Se lähtee hänen huonommuuden tunteestaan.
Eipä tykkää juuri kenestäkään naisesta talossa. Muljottaa vaan Annikaa. Annika on yrittänyt olla mukana kaikesta huolimatta. On se nuorelle vaikeaa jos vanhemmat kaverit halveksivat. Sebastian on koko sotkun syy. Kyllä siellä Tanja ja Suvikin ottaa kovasti yhteen. Ihme kun niihin ei oteta kantaa!
Vai onko sinulla mennyt Annika ja Janika sekaisin JANIKA EI TARVITSE mitään KUMARTELUJA EIKÄ PALVOMISIA hÄn on tasapainoinen nainen,
hän HALUAA OIKEUDENMUKAISUUTTA TALOON jota olen myös itse sinne kaivannut .
Mikäs sä ite luulet olevas, kun tuut tänne kirjottaan jostain henkilöstä tollasta, jota et ees tunne???
Ihmiset arvostelee sen mukaan minkä kuvan Janica antaa itsestään. On antanut löyhäperäisen naisen kuvan. On jotain pahasti vialla jos ei hallitse seksuaalisia halujaan TV:ssä.
Vaikka onhan hän tottunut revaansa esittelemään julkisuudessa oikein näyttelylavalla. On kuin jokin näyttelyeläin joka esittelee kuinka dildoa työnnetään läpeen:/
Tuollaisten ihmisten aivoissa on tietyllä alueella jotain pahasti pielessä. Jos Janicalle tehtäisiin aivojen tarkka kuvaus niin veikkaanpa etteivät vastaisi täysin normaalin ihmisen aivoja.
> Aivovamma
Lievienkin aivovammojen jälkeen on kuvattu esiintyvän moninaisia käyttäytymisen–mm. seksuaalisuuden–muutoksia. Miller ym. (1986) ovat kuvanneet kahdeksan potilasta, joista neljälle kehittyi mediobasaalisen, frontaalisen tai dienkefaalisen alueen aivoruhjevamman jälkeen estoton seksuaalinen käytös ja hyperseksuaalisuus.
Kun seuraa 24/7, huomaa huonon ilmapiirin talossa, viimeviikollakin, vaikkei Janica ollut edes talossa.
Se, että siellä on henkilö, joka on aivan hukassa itsensä kanssa, aiheuttaa piikittelyllään ahdistusta katsojassakin.
Tyttöystävä tukijoittensa kanssa säestää ja sekin oli noloa, että vieraalle mustamaalataan vaihdossa olevaa.
Tuli varmaan Norjan tytölle mieleen, että näinkö katkeraa porukkaa olemme täällä.
Ei ole edellisinä vuosina ollut vielä näin ahdistavaa henkeä, tai se ei ole ainakaan kauaa kestänyt, kun läyhääjät on pihalla
.Tuntuu, että valinnassa olisi pitänyt kiinnittää enemmän hakijan psyykkeeseen ja kestävyyteen.
Minusta Janicasta saa hyvin kevytkenkäisen naisen kuvan.
Strippailee, harrastaa sexiä ym..
En voisi ikinä kelpuuttaa Janican tyylistä naista. Naisia ja miehiä on moneen junaan ja asemalle.
Lentää miehestä mieheen.
ole huoletta reiska tai reija, tuskinpa janica tulee itseään sinulle tarjoamaankaan.
Niin ensin oli Roberto sitten oli Roberto ja sitten oli R......
Tämä jengi saa olla onnellinen vanhempiensa harrastamasta seksistä.
näin. Ihmiset on erilaisia. Se on hänen tyylinsä. Elämä on lyhyt. Janica tykkää tuolla tavoin elää.
Jollekin miehelle hänelaisensa mies on mieleen.
Jokaisella ihmisellä saa onneksi olla omat arvot.
Joo lentää kukasta kukkaan ensin oli Roberto sitten oli Roberto ja senjälkeen oli R....
jne.
Reiskan olis hyvä muistaa että "kaikki saa ja kaikilta saa" mutta Reiska ei taida saada keltään.
Joo parempi olla ilman sexiä, kuin harrastaa sitä jonkun yleisen naisen kanssa.
Parempi silloin olla ilman,, kuin sellaisen naisen kanssa joka ei arvosta itseään ja jakaa sitä monille miehille.
kemia, mukava, näti nainen joka arvostaa itseään ja ei jakele sitä joka miehelle niin arvostan sellaista naista.
naisissakin on eroja.
RESKA
Mullehan se Janica kyllä tuli tarjoomaan itteensä
Kysyipä vielä, että että miksei Reiska tuu, ja ei huolinu vaikka kympillä ois antanut
No..sikaa säkissä jne..
pilaantunutta tavaraa ei voi palauttaa...
Ja tuoreustakuu meni umpi....
´´Naisia ja miehiä on moneen junaan ja asemalle.´´
junia tulee ja menee!
http://www.youtube.com/watch?v=GLphRI0VyyQ
Mitähän katottavaa tossa linkissä oli????
Janica todellakin luulee, että sitä kumarrellaan ja itse käyttäytyy, kuin sika pellossa.
Te Janikan haukkujat, lopettakaa ne koostelähetysten katsomiset ja ostakaa 247, niin tiedätte sen jälkeen että kuka siellä oikeasti pilaa talon ilmapiirin, varastaa sokealta, haukkuu ja solvaa muita asukkaita.
Vastaus ei ole Janika, vaan Annika.
Ettekö te tajua kuinka typerän kuvan te annatte itsestänne kun selkeästi teidän viesteistänne jokainen huomaa että te ette katso kuin pelkkää koostetta kun teillä ei ole varaa hankkia 247:aa.
Kukaan jolla on sosiaalinen elämä, ystäviä ja tuttavia, ei minkään parin minuutin perusteella luo kenestäkään ihmisestä sellaista käsitystä mitä te olette noiden koosteiden perusteella luoneet.
Ette edes sitä ymmärrä että jos kaksi teille täysin tuntematonta ihmistä riitelevät, niin se merkitsee paljon kumman puolelle te asetutte pelkästään sen perusteella kumpi noista henkilöistä esiintyy teille ensimmäisenä.
Tästä on viime sunnuntailta oikein loistava esimerkki kun Janika tuli taloon.
Annika aloitti välittömästi paskanpuhumisen Janikan selän takana, koska nuo sanat tulivat Janikan korviin, hän vastasi niihin. Tämä näytettiin 247:ssa.
Mutta koska te katsotte 24:sta tunnista koostettua puolen tunnin koostelähetystä maanantai-iltana, niin siellä olikin esiintymisjärjestys vaihdettu täysin päinvastaiseksi ja teitä vedättäen. Koosteessa esiintyi ensimmäiseksi Janika valittamassa siitä kuinka Annika oli sanonut ja tehnyt sitä ja tätä (Toisinsanoen, Annika oli JO HAUKKUNUT JANIKAN!).
Sen jälkeen näytettiin itkevää Annikaa.
Koska te ette todellisuudessa tiedä että mitä siellä tapahtui kun teillä ei ole 247:aa, te asetutte Annikan puolelle ja kuvittelette että hän on se rehellinen kultatyttö joka on herkkä, eikä ole koskaan tehnyt muka mitään pahaa.
Tämä johtuu siitä että teille ensimmäiseksi näytettiin Janikan vittuuntunut viesti ja sen jälkeen Annikan itkut.
Jos teille olisi näytetty asia toisinpäin, niinkuin se on oikeasti tapahtunut, te ette muodostaisi sellaista käsitystä että Annika on muka mukava ja ihana, kun hän ei sitä selkeästikään ole.
Teidän pitäisi sivistää itseänne sen vertaa että ymmärtäisitte medialukutaidosta edes perusteet!
Nyt Janica on sitten Benin lusikassa. Ei mene takuulla kauaa kun tarraa Benin muniin kiinni ja on jo työntämässä haisevaa reikäänsä Benin vehkeeseen. Eihän nymfo pysty ilman olemaan kun pääsi Roberton paneskelun makuun.
Nainti on kuin huumetta nymfolle. Viekkarit iskee jos ei saa kullia säännöllisesti.
Kahdeksan viikkoa ilman ja siiten ...
Nimimerkki "seksiaddikti janica" vaikuttaa jotenkin umpeenkasvaneelta ties miltä.
Kuvitelmat ja sanavalinta ääliömäistä.
Hyihyi.
Huomasitteko Janican ilmeitä kun hän katsoi inhoten Annikaa. Annika taas ei tee niin.
Sebastian vielä lietsoo juttua. Silloin kun vihanpito alkoi oli aika ymmärrettävää se asia, että toiset kärsi helvetissä ja toiset naureskeli. Se pitäisi Janicankin ymmärtää. Sebastian juorusi ja lietsoo edelleenkin. Mielestäni Annika käyttäytyy tilanteeseen nähden huomattavasti normaalimmin.
Ihan vaan mielenkiinnosta kysäisen, että minkä merkkinen telkkari teillä on? Mulla on kylläkin tosi vanha telkkari, enkä ole vielä löytänyt sitä haju-katkaisijaa.
Mulla on ainakin Thompson- merkkinen TV, ja siitä näkyi ja kuului kun Janica strippasi ja veti tawarastaan helminauhan jota haistatti Sebastianille, ja Sebastian kauhisteli että haiseeko naisen vagina NOIN PAHALLE!! :( Janica vain arveli että kun hän on sen verran vanhempi ( siis lue käytetty) niin värkki haisee sen takia voimakkaammalle. Onpa 30 v vanha!
On puolet vanhempiakin naisia joilla ei haise millekään, mutta kun monien eri miesten spermojen bakteericocktail muhii kosteassa ja lämpimässä pesässä, niin kai se nyt haiseekin:///
Koskahan saadaan lukea että Janicalla on kohdunkaulan syöpä? Sehän siitä monien miesten kanssa paneskelusta ja spermasekoitusten aiheuttamista tulehduksista ja papilloomaviruksesta seuraa.
>Kohdunkaulan syövän vaaraa suurentavat nuorena aloitetut yhdynnät sekä useat omat tai partnerin sukupuolikumppanit, tupakointi, diabetes, verenpainetauti, synnyttämättömyys ja ylipainoisuus.
Virustartunnat ovat keskeinen tekijä kohdunkaulan syövän synnyssä.>
P.S.
En siis väitä että Janicalla on papillomavirus kun en tiedä, mutta hyvin yleinen virus on varsinkin usein partneria vaihtavien keskuudessa.
Minä katson 247/kaa ja näen millainen ANNIKA on todella epämiellyttävä ihminen hakeutuisin mahdollisimman kauas tuon kaltaisesta pahanpuhujasta,oli näkövammaisen Minnan tavaroista pöyhimässä Minnan hänen itse ostamiaan tupakoita ,hänen mielestään Minnan olisi pitänyt antaa heille tupakkansa ,MIKSI ? Minna oli ne omilla rahoillaan ostanut.