Rauhanturvaajaksi?

Tällä hetkellä rauhanturvaajien kysyntä on aika vähissä, koska Suomella on ennätyksellisen vähän joukkoja ulkona.

Hyviä puolia riittää, jos sopeutuu sotilaskuriin, tylsyyteen, stressiin ja ajoittaisiin vaaratilanteisiin, eikä mieti liikaa, että mitä hittoa me täällä teemme. Parasta ovat aseveljet ja -sisaret.

Nahkansa myymisessä on aina sekin mahdollisuus, että kaupassa tulee takkiin pahasti. Voi mennä paitsi terveys, myös vanhatkin säästöt. Valtiokonttorista kun ei tahdo korvausrahoja herua.

Jos kaatuu, asiat jäävät muiden murheeksi, mutta nykyaikaisessa sodankäynnissä on moninkertainen riski invalidisoitua pysyvästi kuin kuolla. Kumpi on sitten pahempi vaihtoehto, se on makuasia.

Kosovo ja mahdollinen tuleva Libanonin operaatio eivät ole mahdottomia, mutta, mutta...

Ennen kuin lähdet Afganistaniin, mieti miksi ryhmä tanskalaisia Afganistanin veteraanja eristäytyi yhteiskunnasta ja muutti metsään elämään ja miksi USA:n armeijan itsemurhaluvut ovat suuremmat kuin taistelussa kaatuneiden määrä.

http://www.youtube.com/watch?v=9o3ONlhas7Q&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=rXB1YXwOgMg

http://www.youtube.com/watch?v=CoHI-JhszRI&feature=related

-Tuo edellinen hieman antaa liian vaarallisen kuvan suomipojan rauhanturvaoperaatioista, mutta jotkut vain ovat tuollaisia hysteerikkoja ja itsensä jalustallenostajia;)

Itse sanoisin: Olet talous-au, eli mikäli olet alasi töissä, niin sinulla on hyvät mahdollisuudet päästä reissuun. -Tosin kaltaisiasi ukkoja on paljon hakemassa ja heille vähän paikkoja, eli siksi työkokemus, varsinkin kansainvälinen sellainen, on ratkaisevassa asemassa.
Talous puolelle ei kummoinen tnnnyrivatsa tarvitse olla, niin reissuun pääsee jos on ellainen henkilö joka juopottelun ohessa vääntää ne safkat niille turhille sukankuluttajille leirissä.

Nahkasi hinta tulee olemaan melkoisen korkea jos lähdet reissuun, jos suhteutetaan työn vaativuuteen ja riskeihin. Käytännössä sinulla on suurempi riski kuolla työmatkaliinkenteessä oravanpyörään väsyneenä toikkaroidessasi kuin siinä tapauksessa, jos lähdet Afganistaniin istumaan "pannuun" ja jalkautuessasi niillä afgojen rauhallisimmilla alueilla katsomaan kun oikeat sotilaan sotii ja sinä turvaat selustaa kolmenkymmenen kilometrin päässä haastattelemalla paikallisväestöä.

Suomalainen tekee aina tehtävästään niin kauhean haastavaa, ihan työssä kuin työssä, vaikka rt-tehtävissä palkan saa pääasiassa sillä kun kestää tylsyyttä ja tyhmiä esiintyjä-ihmisiä.

Jos siis lasketaan se palkka: Siedät tyhmiä ihmisiä 27/7, eli teet töitä viikossa 7 päivää x 24 tuntia sietäessäsi tynmiä ihmisiä, niin ei siinä kauheille tuntippalkoille ylletä.

Onhan reissussa hyviäkin puolia, mutta ei se autuaaksi tee,vaikka joillekin tuntuu olevan ainoa puheenaihe joka tilanteessa -mutta se selittää miksi heidän kaveripiirinbsä on aika suppea ja rajoittuu rt-kollegoihin! ;)

Afgoissa on kymmenen vuoden aikana tullut täyteen noin 2000 miestyövuotta (tämä on yläkanttiin, koska alkuaikoina siellä ei ollut kuin 100 räpeltäjää). 2 kaatunutta.

Suhde on 1:1000.

Rt-tehtävissä on vuosina 1956-2011 kuollut 40 sotilasta. Palveluksessa olleiden määrä on jossain noin 50 000 miestyövuoden luokkaa (vaikea tietää ihan tarkkaan kun PV:lläkään ei ole käsitystä asiasta).

Suhde on 1:1250.

Eli siinä se pyörii, noin joka tuhannes tulee kirstussa kotiin.

Liikenteessä kuolee vuosittain noin 300. Työllisiä on 2,6 miljoonaa (työvoimaston väki sentään osaa kirjanpidon).

Suhde on 1:8667.

Eikä kaikki liikenne ole työmatkaliikennettä, vaan kyllä sitä kuollaan viikonloppuna pillurallissa ja pimeän viinan ostomatkoillakin. Vertaus ei vaikuta oikein toimivalta, mutta on toki oikeansuuntainen Suomalaiset eivät yleensä joudu pahoihin paikkoihin, koska me suomalaiset olemme niin lutuista sakkia, ettei meitä kukaan vihaa. Säälivät korkeintaan.

Olen pahoillani, jos kuvaukseni vaikutti hysteeriseltä. Hengitän kyllä paperipussiin, enkä uskalla täältä pöydän alta sheltteristä edes kiivetä jalustalle. Myönnän myös auliisti sen, ettei suomalainen rayban-pelle ole ensinkään vertailukelpoinen parhaiden ruotsalaisten tai norjalaisten urhojen kanssa.

Tarkoitukseni ei ollut antaa liian vaarallista kuvaa, vaan ainoastaan muistuttaa pahimmista vaihtoehdoista, joihin ei mielestäni edes kuulu uljas kuula sydämeen kunniakkaassa taistelussa, vaan pikemminkin vakava sairastuminen johonkin inhaan trooppiseen tautiin, onnettomuuteen joutuminen tai aivovamman saaminen tienvarsipommista. Joku tuodaan kotiin pakkopaidassa, raudoissa tai saattaen viina- tai muun psykoosin takia. Niihin ei tahdo uskoa, ennen kuin sattuu omaan nilkkaan. Todennäköisyys johonkin näistä on moninkertainen kuolleisiin nähden, pelkästään kaikkia nykyajan kaatuneet-haavoittuneet-tilastoja tutkien haavakkoja tulee noin 1:250. Siihen päälle luettelemani muut vaivat ja vammat, niin päästään lähelle 1:100:aa. Ja kuten totesin, sotavaltio viis veisaa kruununraakeistaan, yleisohjeenaan, että "saunassahan ne vaivat lähtevät".