L.TAPANINEN
Kiveliön suuren herättäjän perintö
Lestadiolaisen herätysliikkeen kolme silmiinpistävintä piirrettä, Raattamaan ajoilta asti yhteisiä sen kaikille haaraumille, ovat ripin, synninpäästön ja seurakuntayhteyden korostaminen. Nämä kaiken aidon kristillisyyden elintoiminnat sellaisina, kun tämä herätysliike niitä on käyttänyt, ovat tarjonneet ahdistetulle ihmiselle juuri sitä mitä hän uskonnosta on viimekädessä etsinyt, vapautumisen omantunnon taakoista, hengellisen kodin, jossa häntä ei ainoastaan hyväksytä, vaan jossa hän saa teeskentelemättä kokea pyhien yhteyden kantavan lämpimän hoivan ja tuen. Kun herätys alun perin lähti liikkeelle, muusta tuskin kellään oli kysymystäkään. Mikään muu ei varmasti vielä tänäkään päivänä ole suurimalle osalle tämän kristillisyyden ihmisiä päässyt samassa määrin heidän koko olemisen kysymykseksi.
On vain ollut murheella todettava, että juuri se, mikä on lestadiolaiskristillisyyden erikoislahja, on samalla ollut sen kohtalokas kiusaus. Näin nimenomaan, mitä tulee seurakuntayhteyden korostamiseen. Siinä avautui yksinäisyytensä vankilaan suljetulle tie kirotusta eristyksestä kristittyjen elävään yhteyteen, elävään SEURAKUNTAAN. Siirtymisen saivat useimmat kokea valtavana elämyksenä. Ei ollut enää ”vieraita ja muukalaisia” vaan ”pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä”. Kun Hengen myrskytuuli kävi yli Lapin tuntureiden ja jokilaaksojen, oli tämä seurakuntaKOKEMUS niin rikas, että mieleen ei johtunutkaan muodostaa siitä erityistä seurakuntaOPPIA. Mutta hengen palavuuden heiketessä tulivat olosuhteiden pakosta esille myös järjestys ja hallituskysymykset. Parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen rinnalle sai saarnoissa yhä kuuluvamman sijan SEURAKUNTA. Mutta siinä samassa avautui ovi myös valtapyyteille, kysymykselle, kuka tässä on suurin.
Kiveliön suuren herättäjän perintö
Lestadiolaisen herätysliikkeen kolme silmiinpistävintä piirrettä, Raattamaan ajoilta asti yhteisiä sen kaikille haaraumille, ovat ripin, synninpäästön ja seurakuntayhteyden korostaminen. Nämä kaiken aidon kristillisyyden elintoiminnat sellaisina, kun tämä herätysliike niitä on käyttänyt, ovat tarjonneet ahdistetulle ihmiselle juuri sitä mitä hän uskonnosta on viimekädessä etsinyt, vapautumisen omantunnon taakoista, hengellisen kodin, jossa häntä ei ainoastaan hyväksytä, vaan jossa hän saa teeskentelemättä kokea pyhien yhteyden kantavan lämpimän hoivan ja tuen. Kun herätys alun perin lähti liikkeelle, muusta tuskin kellään oli kysymystäkään. Mikään muu ei varmasti vielä tänäkään päivänä ole suurimalle osalle tämän kristillisyyden ihmisiä päässyt samassa määrin heidän koko olemisen kysymykseksi.
On vain ollut murheella todettava, että juuri se, mikä on lestadiolaiskristillisyyden erikoislahja, on samalla ollut sen kohtalokas kiusaus. Näin nimenomaan, mitä tulee seurakuntayhteyden korostamiseen. Siinä avautui yksinäisyytensä vankilaan suljetulle tie kirotusta eristyksestä kristittyjen elävään yhteyteen, elävään SEURAKUNTAAN. Siirtymisen saivat useimmat kokea valtavana elämyksenä. Ei ollut enää ”vieraita ja muukalaisia” vaan ”pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä”. Kun Hengen myrskytuuli kävi yli Lapin tuntureiden ja jokilaaksojen, oli tämä seurakuntaKOKEMUS niin rikas, että mieleen ei johtunutkaan muodostaa siitä erityistä seurakuntaOPPIA. Mutta hengen palavuuden heiketessä tulivat olosuhteiden pakosta esille myös järjestys ja hallituskysymykset. Parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen rinnalle sai saarnoissa yhä kuuluvamman sijan SEURAKUNTA. Mutta siinä samassa avautui ovi myös valtapyyteille, kysymykselle, kuka tässä on suurin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Seurakuntakäsite on ollut lestadiolaisuudessa varsin ahdas aina siitä asti kun kysymys yleensä on noussut esille. Se piirre kuuluu kaiken herätyssaarnan olemukseen, kutsuuhan se ihmisiä lavealta tieltä ahtaalle portille. Mutta lestadiolaisuuden valtasuunnassa, ”vanhoillislestadiolaisuudessa”, on ollut kautta aikojen havaittavissa toinenkin piirre, eräänlainen käymistila, joka tänä Lestadiuksen kuoleman 100-vuotismuiston vuotena näyttää saavuttavan määrätyn kypsyysasteen ja joka itse asiassa merkitsee seurakunnan korottamista jopa Raamatun yläpuolelle. Kehitys on ollut sama kuin lestadiolaisen liikkeen ensimmäisessä suuressa haarautumisessa, ns. esikoislestadiolaisuudessa. Todistelu on mitä yksinkertaisin ja aukoton: Raamattua ei voida ymmärtää ellei sitä selitetä. --- Raamatun ainoa oikea selittäjä on Pyhä Henki, joka sen on kirjoittanutkin. --- Pyhä Henki on vain Pyhän Hengen saaneella seurakunnalla. --- Nykyisenä aikana ei ole muuta Pyhän Hengen saanutta seurakuntaa kuin vanhoillislestadiolaisuus, jota edustaa Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys. --- Raamattu on siis ymmärrettävä niin kuin SRK julistaa. --- SRK:n tulkinta on aina yksimielinen, koska Pyhä Henki ei anna kuuluville ”kahdenlaista ääntä”. --- Sen joka esittää poikkeavan tulkinnan, katsotaan olevan Jumalan seurakunnan ulkopuolella. Sellaisen kanssa ei keskustella. Hänen on ensin parannuksen kautta tultava takaisin seurakuntaan. Silloin hänellä ei enää ole poikkeavaa tulkintaansa. Yhteys Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon lienee jo tällöin ongelma.
Löysin tämä kirjoituksen 50 -vuotta vanhasta Suomen Kuvalehdestä.
Ihan samassa pisteessä ollaan tänä päivänä, josta pappiseriseura hajosi silloin.
No mutta tuokin todistaa, että oppi ei muutu ?!!? heh heh
Oppi tosiaankaan ei ole muuttunut.
"...seurakunnan korottamista jopa Raamatun yläpuolelle."
"Nykyisenä aikana ei ole muuta Pyhän Hengen saanutta seurakuntaa kuin vanhoillislestadiolaisuus, jota edustaa Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys."
" --- Raamattu on siis ymmärrettävä niin kuin SRK julistaa."
" --- SRK:n tulkinta on aina yksimielinen, koska Pyhä Henki ei anna kuuluville ”kahdenlaista ääntä”.
" --- Sen joka esittää poikkeavan tulkinnan, katsotaan olevan Jumalan seurakunnan ulkopuolella. Sellaisen kanssa ei keskustella. Hänen on ensin parannuksen kautta tultava takaisin seurakuntaan. Silloin hänellä ei enää ole poikkeavaa tulkintaansa."
"Yhteys Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon lienee jo tällöin ongelma."
"Parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen rinnalle sai saarnoissa yhä kuuluvamman sijan SEURAKUNTA. Mutta siinä samassa avautui ovi myös valtapyyteille, kysymykselle, kuka tässä on suurin. "
Näin juuri tänä päivänä. Se on murheellisena todettava.
Ajatelkaa, miten kävi papeille 60 -luvulla, kun he yrittivät puuttua SRK:n SEURAKUNTAOPPIIN. Heidät ulostettiin vl-liikkeestä.
- Tiesikö tavallinen rivi -vl, mitä oikein pappis -eriseurassa tapahtui?
Suoimen Kuvalehdessä on ollut tämä kirjoitus, mutta kuinka monelle tavalliselle rivi-vl:lle on tullut ko. lehti.