Siivous vie voimani.

Miukumauku.

Hei kaikille!

Ajattelinpa tulla tänne nyt sydäntäni purkamaan, ja katsomaan josko täältä voisi jopa löytyä saman asian kanssa painivia ihmisiä. Olisi myös kiva kuulla jos joku olisi saanut asiaan jonkunlaista apua ja hoitoa, ja jos niin minkälaista.

Asia voi kuullostaa tosi pieneltä mutta mulla se vaikuttaa jo elämään sillä tavoin etten enää osaa rentoutua,olen vain kokoajan ahdistunut.
Ongelmanani on siis tarve siivota kokoajan.Ja nimenomaan PESTÄ LATTIOITA.
Olen aina ollut siisti ihminen ja pitänyt kotia siistinä, mutta nyt tämä on mennyt liian pitkälle.Päivät menee ok, mutta aina iltaisin tulee olo että "voi jestas,lattialla on taas pölyä ja karvaa senverran että pitäisi pestä se." Ja kun en luonnollisesti voi öisin alkaa siivoamaan(tämä siivoamisen tarve tulee siis aina myöhään illalla tai yöllä)niin sitten pohdin asiaa KOKO YÖN päässäni enkä saa edes unta kun tiedän että siivous urakka olisi edessä.

Tämä on ollut pahimmillaan vasta vähän aikaa,ehkä pari kuukautta.Alussa pesin lattiat kerran kuussa, sitten kerran viikossa ja nyt tänä päivänä moppaan lattioita joka päivä.Tämä on tosi raskasta.Jos en siivoa niin se painaa tuolla mielessä ja ahdistun enkä saa oltua...

Sairastan paniikkihäiriötä ja lääkärilleni mainitsin viimeviikolla asiasta, mutta hän ei siihen juurikaan sanonut mitään.Ensi kerralla otan asian puheeksi uudestaan ja korostan kuinka isosta asiasta on kyse.

Minulla on kolme koiraa ja niistä lähtee tosi paljon karvaa joka näkyy vaaleassa laminaattilattiassani.Olen nytkin alkamassa taas moppaamaan.Minua pelottaa todenteolla että tämä yltyy kohta niin pahaksi että olen siivoamassa kohta monta kertaa päivässä. Tuo moppaaminen ei muutenkaan ole mikään pikkujuttu kun pitää huonekaluja siirrellä.Siihen menee mulla päivittäin kolme tuntia hukkaan. Siivoushan toisaalta ei ikinä mene hukkaan, mutta päivittäin se ei ole tarpeellista.

Onko täällä mulla kohtalotovereita?

5

3812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peku7777

      Sama juttu!
      Mulla imurointi ja inhoan likaisia ikkunoita,peilejä ja lattialla pölyä,hiuksia..mulla hiukan auttaa se,että anaan väkisin vaan olla ja käyn muilla kylässä ja nään kuinka oikeesti likaista muilla on:)
      Lapsi kyl kans vähän jarruttaa tota jatkuvaa siivousta. meillä tää siivoushulluus on suvussa kaikilla..ja välillä tosi ahdistavaa kyllä!

    • Amelia1

      Pyysin juuri vertaistukea, ja voin samastua kyllä sinunkin ongelmaasi... :)

      Yksi OCD-oireistani on juuri siivous. Huomaan, että pahempina päivinä joudun tosiana taistelemaan sitä vastaan, etten olisi koko ajan putsaamassa jotakin paikkaa. Etenkin WC:t ja keittiön tasot ja lattiat on oltava niin puhtaita, että niiltä voisi syödä.

      Minulla EHKÄ (en kokonaan voi tätä kitkeä) auttaa se, että mietin rehellisesti, mikä ahdistuksen aihe minulla tällä kertaa aiheuttaa pakonomaista siivousta. Mikä ahdistaa? Sitten yritän miettiä, onko se realistinen ahdistuksen aihe jne... Näin yritän alkaa työstää asiaa päässäni. Mutta tätähän tämä minun elämäni on... Aivoni eivät lepää koskaan. Olen aina huolissani jostakin. Tietysti siivoaminen kivasti turruttaa huolia.

      • Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja pakko-oireinen häiriö, joka vaikuttaa mun jokapäiväiseen elämään ja olen nyt siinä pisteessä, että kohta en enää jaksa... Siivous vie mun voimat tää ainanen järjestely ja kodin hinkkaaminen. Aamulla ensimmäinen asia mikä on mielessä, että pitää ruveta siivoomaan. Muuten tulee ihan järkyttävä ahdistus ja henkinen paha olo. En vain osaa olla. Mä oon niin väsynyt, että mietin miten tästä pääsisi pois. Lääkitys on ja psykalla käyn, mutta tätä tää elämä on yhtä henkistä ja fyysistä helvettiä.


    • JJKKLLOPP

      N IINKÖ

    • Anonyymi

      Minua ei huoleta asunnon puhtaus, vaan vaatteideni. Ahdistun ajatuksesta, että vaatteissani olisi jokin paha haju.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      430
      6221
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      118
      3544
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      89
      2408
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1879
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      109
      1165
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      92
      1134
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1045
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      62
      1028
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      76
      930
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      41
      924
    Aihe