Mustaa

Mustaa mustaa

ohi taitaa olla
18133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Siitä saat todennäköisesti syyttää vain itseäsi. On omaa syytään ettei osaa arvostaa asioita, silloin kun on sen aika. Se kertoo vain ihmisen omasta ty-
peryydestä. Mutta on niitäkin jotka osaavat vaalia elämän oikeasti arvokkaam-
pia asioita. Ja se näkyy teoissa :)

On tekoja, jotka ovat anteeksiantamattomia. Minusta silloin on vain oikein,
että toisen ihmisen menettää.

Äänestä

tyrit jutun ?

Äänestä
  • eeeiku.. mutku.

    eiku.. mutku ..

    Äänestä

  • Ihan sama millä tavoin toinen on mokannut kaiken. Pilalla mikä pilalla. Kaikkia asioita, niitä arvokkaampia ei pysty korvaamaan. Jotkut voivat toki antaa anteeksi paljonkin, mutta minusta se ei ole sen arvoista.

    Kannattaako jäädä odottamaan ja katsomaan, koska toinen taas pettää? Itse ainakin koen olevani arvokkaampi. Ainahan se toinen löytää syitä ja selityksiä,
    miksi teki niinkuin teki. Ja monesti syyt ovat muissa kuin itsessä, vaikka ne siel-
    lä itsessä kuitenkin ne syyt ovat.

    Minusta suurenkin rakkauden voi pilata. Joskut ihmiset ovat vain halpamaisia.

    Äänestä

  • -M- kirjoitti:

    Ihan sama millä tavoin toinen on mokannut kaiken. Pilalla mikä pilalla. Kaikkia asioita, niitä arvokkaampia ei pysty korvaamaan. Jotkut voivat toki antaa anteeksi paljonkin, mutta minusta se ei ole sen arvoista.

    Kannattaako jäädä odottamaan ja katsomaan, koska toinen taas pettää? Itse ainakin koen olevani arvokkaampi. Ainahan se toinen löytää syitä ja selityksiä,
    miksi teki niinkuin teki. Ja monesti syyt ovat muissa kuin itsessä, vaikka ne siel-
    lä itsessä kuitenkin ne syyt ovat.

    Minusta suurenkin rakkauden voi pilata. Joskut ihmiset ovat vain halpamaisia.

    itsesi koet silti täällä halpamaisuutta esität ? arvokas vaikenisi

    Äänestä

Mitataanko arvokkuus täällä palstalla vai? Omalla mitallasiko ne mittaat?
Taitaa sitten olla arvokkuuden raja aika matalalla, että saa arvosanan
arvokas :D

Tarkoitin toki arvokas siinä mielessä, etten petä rakkaintani. Jos teen väärin,
en valehtele salaa asioita. Tai yritä saada kaikilta kaikkea salailemalla, pettämällä ja valehtelemalla . . .

Äänestä
  • on seuraamukset. tälläkin. sillä ne mitataan.

    Äänestä

  • kaikilla teoillasi kirjoitti:

    on seuraamukset. tälläkin. sillä ne mitataan.

    se ääliö joka aina luulee tuntevansa tämän ämmän ? jos niin mee hoitoon.

    Äänestä

  • ookko sinä kirjoitti:

    se ääliö joka aina luulee tuntevansa tämän ämmän ? jos niin mee hoitoon.

    sä oot se ääliö ketä kuvittelee et joku kuvittelis tuntevansa nimettömän kirjoittajan täältä, nii mee hoitoon ;)

    Äänestä

  • en kuvittele. mut jo kirjoitti:

    sä oot se ääliö ketä kuvittelee et joku kuvittelis tuntevansa nimettömän kirjoittajan täältä, nii mee hoitoon ;)

    täällä yhtäkään henkilöö, mä vaan kirjottelen mut sä taas oot aina ton ämmän kimpussa. ei oo nyt eka kerta.

    Äänestä

  • mulla ei oo kirjoitti:

    täällä yhtäkään henkilöö, mä vaan kirjottelen mut sä taas oot aina ton ämmän kimpussa. ei oo nyt eka kerta.

    joku täällä on joka sekottaa ton johonkin toiseen jatkuvasti.

    Äänestä

  • mulla ei oo kirjoitti:

    täällä yhtäkään henkilöö, mä vaan kirjottelen mut sä taas oot aina ton ämmän kimpussa. ei oo nyt eka kerta.

    päättää ;D

    Äänestä

Sitäpaitsi minusta on äärettömän itserakasta olettaa, että toinen antaa siitä vain anteeksi, vaikka on itse tehnyt todella pahaa. Moinen ylimielisyys on ällöttävää!
Ja kun tuo ylimielisyys ei vielä perustu millekään todelliselle perustalle . . .

Äänestä
  • Ai tämänkin käänsit minua vastaan? Teet pahaa, petät, julmistelet ja vielä uhkaa, että tälläkin on seuraukset (minua vastaan)!

    Eipä ole kuule mitään menetettävää, koskaan et ole minulle mitään antanut tai todellista tehnyt, joten en toki odottanut jatkossakaan sinulta mitään!

    Äänestä

  • -M- kirjoitti:

    Ai tämänkin käänsit minua vastaan? Teet pahaa, petät, julmistelet ja vielä uhkaa, että tälläkin on seuraukset (minua vastaan)!

    Eipä ole kuule mitään menetettävää, koskaan et ole minulle mitään antanut tai todellista tehnyt, joten en toki odottanut jatkossakaan sinulta mitään!

    Sillä tiedän toki, ettet halua antaa minulle mitään. Kaikki on sinulta ollut tarkoitettua. Miten muuten olisit moiseen julmuuteen pystynyt.

    Ai niin, pääasiahan oli että sinulla oli itselläsi hauskaa ja kivaa!

    Äänestä

Etkö ole jo omasta mielestäsi satuttanut minua tarpeeksi?

(Ai niin, sinullehan ei riitä mikään!)

Äänestä
  • Sillä minusta olet satuttanut minua enemmän kuin tarpeeksi!

    Äänestä

Unohdit kertoa, ettet ole se joksi sinua luulen!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olympia ja vajaat kirjoitti:

Mustaa mustaa

ohi taitaa olla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu