ihan näin täytyy nyt entisen lieksalaisen sanoa tänään tulleen (lauantain) Lieksan Lehden tiimoilta. Taitaa olla kaupunginjohtajalla ja muillakin päättäjillä kova pelko tulevasta, kun ovat noin ryhtyneet mankumaan Lieksaan lisää veronmaksajia elättämään sitä suurta viersmaalaisten joukkiota. Aikoinaan ei Lieksalla ollut tarjota meille työtä, eikä toimeentuloa. niinpä jouduimme lähtemään juuriltamme ja etsimään työn ja toimeentulon muualta. Nyt sitten kelpaisimme elättäjiksi muualta tulleille loisille, oikein meitä kositaan lipevin lehtiartikkelein. Emme me niin tyhmiä ole ,että kaikki läpi menee ja että Lieksan nyt uskoisimme onnelaksi muuttuneen.
Kiitos, mutta ei kiitos
Ei tule kauppoja
21323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sikäli meni pieleen, ettet sinä ole koskaan edes muuttanut Lieksasta.
Nooo, älä välitä, sattuuhan sitä muillekin joskus ihmeellisiä hallusinaatioita.
Niistä pääsee eroon kun lopettaa "aistinvahvistajien" käytön.
;)
Voi laps kulta kyllä onnekseni olen jo vuonna 1969.
Millähän perusteella niitä lehtiä on lähetelty, kun ei sattunut kohdalle. Liekö lähetetty vain eläkeikää lähestyville.
niin on kait se tavallan luontevaa myös lähettää niitä lehtiä.
Eittämättä näin. Lueskelin vain jostain ketjusta, että niitä olisi lähetelty ex-lieksalaisille markkinointi tms. mielessä.
No hyvät naurut sain omasta mokasta ja hyvästä sarkasmista. Kiitos siitä.
Helsingissä vältellään paikkoja/ostoskeskuksia joissa paljon maahanmuuttajia. Lieksa ei houkuttele enää yhtään.
Hyysärit käyttävät miinustajaa. Ala-arvoista, kuten muukin toimintanne.
Tais mennä reisille? Lieksan imagonkohotus!!
Kiitos,mutta kyllä kiitos.Entisenä Pielisjärveläisenä olemme perheeni kanssa erittäin kiinostuneita muuttamaan takaisin sinne.Näin ensalkuun olemme kesäasukkaina tunnustelleet viihdymmekö todellakin siellä ja täytyy myöntää viihdymme todellakin.Lieksasta pellkästään posiitivista näkemystä.Kivat ihmiset ja autuas luonnonrauha.Ainahan vikojakin löytyy,mutta emme niitä etsimällä etsi.Nyt olemme ns.Eedenimme löytäneet.
Suurimmassa osassa näistä kommenteista huomaa, että tällä palstalla ei haluta puhua mitään positiivista. Kaikkea täytyy aina haukua. Jos välillä Lieksasta kerrotaan maailmalla jotakin hyvää, niin se tuntuukin olevan mitä kauhein asia. Menkää nyt narisijat välillä itseenne. Elämäkin olisi teille paljon helpompaa, kun etsisitte asioista parhaat puolet. Lieksan Lehden tekemä lehti oli erittäin hyvä. Juuri nyt tähän aikaan, kun valtakunnan mediat väittävät, että täällä on kaikki maahanmuuttajia vastaan. Lieksassa on erittäin hyvä elää ja olla. Olen asunut muuallakin Suomessa useita vuosia, mutta enää en lähtisi Lieksasta pois.
Nimimerkeille= "paratiisiko" "lieksalaistunut" Oletteko myymässä mökkejänne..? Pelkäätte negatiivisen, mutta todellisen totuuden laskevan asuntonne arvoa. Nyt oon vahingoniloinen. Miksi tulit ;-) Siinäpäs näit. Kuulkaa Lieksan asukkaat ei teidän asuntojenne takis rupea valehtelemaan, luikitte kuin rotat uppoavasta Lieksasta .! Missä talvisodan henki jne..? Kestäkää miehekkäästi arvonallenus.!
Minä en anteeksi vaan ymmärtänyt tuosta sinun kirjoituksestasi yhtään mitään. Jos minä sanon, etten lähde Lieksasta mihinkään enää, niin miksi minä olisin mökkiäni myymässä!!!!???? Suomenna hieman, mitä tarkoitat viestilläsi. t.lieksalaistunut
Somaleidenko takia tänne muutit..? Miten hyödyt heistä, työpaikkalako vai millä.?
Vai et mökkiä myymässä, veikaampa että olisit jos et mamuhyötyjä olisi.? No asu aikanaan ainoana valkonaamana täällä ;-)
Kun eräät muuttavat tänne ei he laskeskelle asunnonarvoa,jos koko loppuelämän täällä asuvat.Pääkauprngin seutuvilla arvo asunnosta saa sellaset massit et sillä elelee luonnonrauhassa kauan.Eihän kaikilla materia ja omistaminen ole elämän arvona ensimmäisellä sijalla.
Velaton hyvällä alueella 5h keittiö Helsingissä, velaton kesämökki meren rannalla. Aikuiset lapset joilla ei mitään mielenkiintoa Lieksaan, ei myös itsellä (vanhemmat kuolleet). Tästä syystä perinnöksi jäänyt pieni maapaikka ja hyväkuntoinen talo luovutettiin sukulaiselle. Helsingissä normi väki väistelee mahanmuuttaja alueita. Ei tod. mitään mielenkiintoa paluumuuttoon. Hesarin juttu vei halut edes vierailla Lieksassa.
Koska sinulla menee noin upeasti, miksi sinä vaivaudut mollaamaan meitä lieksalaisia ressukoita? Ole onnellinen ja anna meidän olla myös onnellisia täällä omassa rakkaassa Lieksassamme. Ei tarvitse tulla käymään. Me haluamme tänne vaan sellasia, jotka viihtyvät meidän kanssamme.Kaikkea hyvää Sinulle jatkossakin. T.lieksalaistunut
Oikeus kommentoida :))
mahanmuuttaja,ei todellakaan kanata tulla edes yökylään
Kiitos, ei kiinnosta siirtolapuutarha bungalow eikä osakehuoneisto.
Kiitos,kyllä kiinnostaa siirtola puutarha ym....
Mä lehden luin. Tilattuna tulee systerille. Hän asuupi tuossa vartin kävelymatkan päässä.
Maksellaan sitä tilausta vielä kimpassa, mutta taidetaan lopettaa se.
Lehti on ihan ok, mutta kun Lieksan asiat ei kiinnosta kovin paljon.
Olisinko täällä sivustolla ehkä kerran kuukaudessa. Nyt vähän useammin kun oli tuota maahanmuuttojupinaa ja tuli tuo paluumuuttajia kosiskeleva painos.
Mutsin mökki Lieksassa myytiin toissa vuonna paikalliselle ja se siittä.
Ei varsin tulla sinne enää takaisin.
Ei tulla, olipa siellä maahanmuuttajia tai ei. Minä olen heihin jo tottunut kun kaksi on minunkin alaisinani.
Lieksalla ei ole kummoistakaan tulevaisuutta.
Vaikka Lieksassa pistettäisiin kaikki keskustan kadut uusiksi, rakennettaisiin siirtolapuutarhoja ja kerrostaloja, vaikka Linnanranta rakennettaisiin kuinka upeasti, vaikka Lieksa olisi Kolin ja Vuokatinkin kaupunki niin se ei muuta sitä tosiasiaa, että kaupunki on menossa alamäkeen.
Näin on ihan vaan siksi, ettei siellä ole, eikä koskaan enää tule olemaankaan riittävästi, vakaita vientituotteita valmistavaa teollisuutta.
Huomatkaa painotus sanalla "vakaita vientituotteita".
Tämä ei tarkoita pelkästään maastavientiä vaan myös Lieksasta muualle Suomeen tapahtuvaa vientiä.
Saha, kartonkitehdas, komposiittitehdas ja muutama lankkunaulaamo eivät kuulu vakaita vientituotteita valmistaviin. Niiden markkinat ovat erittäin herkät tai tuotanto liian pientä.
Toinen toisilleen palveluja myyvät yrittäjät eivät kasvata yhteisön rahapottia. He pyörittävät vain rahoja taskusta toiseen ja joka välissä joku ei-lieksalainen nappaa potista muutaman euron.
Muutaman siirron jälkeen potti on kadonnut ei-lieksalaisiin taskuihin.
Käy jotenkin tavallaan sääliksi lieksalaiset nuoret, joista liian moni ei tunnu tajuavan todellisuutta.
Elämä sosiaalihuollon varassa ei ole terveelle ihmiselle mikään vaihtoehto.
Siksi suositukseni heille on seuraava.
Repäiskää itsenne irti kaikesta siitä mihin olette syystä tai toisesta jumiutuneet.
Lähtekää opiskelemaan muualle ja hakekaa sitten työpaikkanne muualta. Se voi tuntua ankealta vaihtoehdolta, mutta kyllä elämä aina muutostenkin jälkeen tasaantuu. Useimmiten sitkeys palkitaan ja elämä alkaakin hymyillä
Uskokaa pois, Lieksassa teille ei ole tulevaisuutta.
Terveisin.
Mies joka eräänä päivänä nousi autoonsa ja päätti tehdä itselleen elämän.