Olitko polvillaan, vainko äimistelit?
Oliko jo magee timankisormus esillä?
Oliko seuraava aste esillä, ja mikä se oli?
Itselläni ei ole harmainta hajua tapahtumasta,
joka tapahtui 2 viikkoa tapaamisemme jälkeen, autossa, pakkasessa.
Ja vieläkin rakkaus sykähtää. Täysillä.
Oliko jo magee timankisormus esillä?
Oliko seuraava aste esillä, ja mikä se oli?
Itselläni ei ole harmainta hajua tapahtumasta,
joka tapahtui 2 viikkoa tapaamisemme jälkeen, autossa, pakkasessa.
Ja vieläkin rakkaus sykähtää. Täysillä.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Mikä niistä? Ei jaksa muistaa.
Joops, lepää rauhassa. :)))))
Kukin kultaansa kullittelee. ;))
Polvistuneena.
Tais tosin syynä olla, että olin ottanut sen verran virkistävää ja vähän mennyt työpäivä pitkäksi, että jotain piti kehittää himaan hinautuessa, että ei tullut kaulimesta polttimoon ja sai perhesovun säilymään..
Ei se kyllä meitin elämään mitään vaikuttanut. Oli se myös niinkin, olisi silloin ollut muutenkin pakollinen offensiivi edessä, muista asioista kuin perheasioista johtuva. Liian pitkä juttu, mutta jonkinlainen pakkoavioliitto olisi jokatapauksessa ollut edessä. Jälkikäteen ajatellessa, toi meni ihan romanttisesti :D
=DW=
Muksia muistojahan oli OK, kun pysyit polvillasi.
Amerikkalaisissa videoissa yleensä sulhot pökräävät alttarilla.
Onkohan miehilla ohuemmat ääreisverisuonet, aivokapasitteetti liian lujilla?
Ei meillä ollut pakkoa, vain älytön rakkaus.
Luen sinua mielikseni, tosin usein irvistelen täällä takana.
Kuin myös kiroilen, hiljaa ja sivistyneesti. :))
Mitäpä se sinua haittaisi, eipä tarvikaan.
Jos jonkun osan elämästään haluaa unohtaa niin tuon... suurin mokani...
Elämällä elämää oppii, kun osaa, ja saa aikaa oppia.
Kauniisti kirjeellä :)
Olikste kirjefrendejä? Oma serkkuni meni naimiaisiin australialaisen kirjekamun kanssa. Onnellisia ovat olleet, jo yli 30 vuotta.
Ei Amor katso tapaa, saati keinoa. Se nappaa nuolellaan, kun vähiten odottaa.
Ei oltu kirjekavereita, mutta kai hänestä tuntui helpommalta, oli ujo maalaispoika, silloin.
Ihan tavanomainen, nuorukaisen ujo kosinta nro 1 johti avioliittoon.Yksinjäätyäni on tullut kosintoja ruusupuskan, käätyjen kanssa ja matkalla olon aikana, ei ole sykähdyttänyt olen todennut ystäviä voi olla ilman sitoutumista.
Kukin valitsee itselleen. Ei niitä tarvi muiden älytä.
Käädyt ja päärlyt, ei niillä rakkautta osteta.
Omani luulin olevan yli 3-kymppinen, olikin alle 2-kymppinen. Vanhaa tekoa. :))
Hetken herpaantuminen.
Yhden opiskelijakämpässäni vietetyn aamuisen session jälkeen sanoi nykyinen kumppanini: Miu mielest mei pitäs mennä kihloihi!
Selkeästi oikein ajoitettu taktinen isku.
Et varmaan ole katunut, mitä sinua olen lukenut?
Elämäsi sulostuttaja ja sinä tunnutte olevan ihana pariskunta.
Ei ollut romantiikkaa mutta muuten mukavaa sykettä,
kellosepän ikkunan takana luettelin kavaljeerille, että tuommoisen sormuksen ja tuommoisen kaulakellon ostat kun minua kosit , niin ja huivi pitää olla myös.
Myöhemmin mies kertoi, että silloin hänellä vasta välähti, että tämän naisen kanssa voisi mennä vaikka naimisiin.
Uudemman kerran mentiin kelloseppään oikein katsomaan , että millaisia ne kihlat nyt sitten oikein pitikään olla. Silloin olikin jo ilmassa roppa kaupalla romantiikkaa. Huivi etsittiin Metsovaaran myymälästä Espalta, sinisävyinen ja iso, vieläkin on käyttökuntoinen yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen.
Mukavia muistoja sinulla. :))
Kyllä nuoruus oli ihanaa aikaa.
Meillä roihusi joskus liikaakin, jo ihka alusta asti.
Romantiikkaa..............:)) ihanaa.
35 vuotta on meitinkin kosintahommista.
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, en edes muista, kumpi meistä kosi toistaan.
Kai se oli vain yhteinen päätös.
Sitä kadun ikäni, että nuukuus pani ostamaan kovin vaatimattomat sormukset.
Silti, vaatimattomuus kaunistaa, ja kai se myös on aitouden erkkimerkki.
Nykyiset prinsessahäät tuntuvat olevan aika huteria tuloksiltaan.
Pahimmassa tapauksessa kuuluu otettavan lainaa, jotta häät ovat tarpeeksi glitterit.
Puitteista riippumatta.
Poikamme häät pitkäaikaisen asuinkumppanin kanssa järjestettiin morsiamen kotipaikkakunnan harmaakivikirkossa.
Vieraita yli sata mukana mm. Espanjasta, Ranskasta, Sveitsistä, Saksasta ja itävallasta.
Kotimaisten lisäksi.
Avioliitto kesti 2-vuotta.
Meidät vihittiin kappelissa äitini omavaltaisesti kutsumien sukulaisten läsnäollessa.
Varsinaista hääjuhlaa ei ollut lainkaan ja ensimmäisen yön vietimme vanhempieni talossa, minun pienessä huoneessani.
Tuohon on aikaa yli 42-vuotta.
Yhtenäkään päivänä en ole epäillyt yhteisen taipaleemme aloittamispäätöksen onnekkuutta.
Sormukset olivat silloin standardimallia. Kulta maksoi 35$ / unssi.
Timut, turkikset, kullat ja turkoosit sekä Karibian risteilyt yms. ovat tulleet myöhemmin.
Lasselle
Meidän vihkiäisissämme olivat mukana vanhempamme, kappelisssa.
Kumpikin meistä ajoi omaan kotiimme autollaan. Se oli meidän ensiasuntomme.
Minulla oli kirppiskengät, hääpuku lainattu serkultani.
Isännän korkeakorkoiset kenkulat, kuin pukukin, ovat vieläkin tallessa. Miksihän? :))
Itse en tajua nykyistä häähuumaa. Kaiken pitää olla valtaisaa.
Kai vaatimattomuus on yksi avioliiton peruspilari, ainakin, ettei tehdä häistä spektaakkelia.
No, kukin tekee tyylillään. Oli varaa tai ei. Joku säästää nekin rahat elämää varten.
Sivusta.
Mä olen kerran ollut tosi surullisissa häissä. Isosti oli tehty, oikein rinsessa häät. Isot tarjoilut, isot ohjelmat, tosi paljon vieraita vähän kaikilta mantereilta jne.
No sen vaan jotenkin tiesi, etttä siitä ei seuraa hyvää. Ja tota, met nyt oltiin vieraina niinkuin sulhasen puolelta, saman aisti sulhon vanhempien fiiliksistä. Piru, iloisemmissa hautajaisissakin ollut.
Joopa. Kaks vuotta ja avioero, onneksi eivät tehneet lapsia, morsiammella niitä olikin jo kotitarpeikseen. Ei entisen miehen sentään tarvinnut ruokkoja alkaa maksamaan.
Mua niin tympii häät. Suuriosa kuitenkin päätyy avioeroihin. Mä en yleensäkään tajua häitä, pitäis sen olla silleen, että kun aletaan kmppaan, muuta asiat on tärkeitä, ei rituaalit. Ja se oli todella kummallista, että vielä vähän aikaa sitten avoliitot ei olleet "virallista"parisuhteessa elämistä. Ihna byrokratian takia monien oli pakko käväistä mutka maistraatissa, niin meilläkin. Ja se tosiaan ei muuttanut meitin perhe-eloa yhtään miksikään muuten, kuin että sai aviopari statuksen ja tietyt hommelit sai toimimaan, susiparina oli seinä edessä.
Noissa häissä se vika, monet menee naimisiin kovin nuorina, ennenvanhaan sen kanssa, jonka peittoja oli sattunut pääseen heiluttelemaan. Pakkoavioliitos, siis lapsista johtuvat oli ällöttävän yleisiä. Åiru, monesti abortti ois ollut ehdottomasti järkevin ratkaisu. Siis kun niitä kondareita ei vaan kännissä älytä käyttää. Helevetti, niin paljon onnettomia pariskuntia ja etenkin eitoivottuja lapsia jokapaikassa.
Onneksi pikkuhiljaa ollaan menossa liberaalimpaan suuntaan.
En aio äänestää kävelijää presidentiksi.
=DW=
Meilläkin oli yhteinen päätös ja myös tavalliset sormukset. Ostin harmaannuttuani valkokultaisen kaksiosaisen timanttisormuksen itselleni ihan vaan ilokseni.
Pitkän seurustelun lopputulos oli avioituminen. Uskoon tultuani ei ollut muita vaihtoehtoja, jos yhdessä halusi olla. Edettiin nopsaan sitten, kun asia oli selvä. Kihlausiaka oli vain vajaa kaksi kuukautta.
Ihmeen hyvin on mennyt kaikella tavalla. Niin on aikaa vierähtänyt, pian 30 vuotta aviossa ja seurusteluvuodet päälle.
nolla on aina nolla.
Kun on nolla,
on hyvä olla,
ei tarvi pelätä,
että jäätyy jolla.
Jos minun olisi odotettu kosivan, en olisi naimisissa ollut!
Kyllä minä olin se iloisesti yllätetty. Elämäni ihanimpia muistoja.
Jotenkin on hävinnyt muistista varsinainen kosinta. Liekkö sitä edes tapahtunut, ei vainenkaan toki se tapahtui, mutta onnen huuman sekoittamana kadonnut muistin lokeroista. Onhan siitä jo liki 50v...
Silloinen tyttöystäväni sanoi:
Minnoon paksuna!
Ja siitä se
rakkaus alkoi.
Ihan vaan ehdotin, että mennäänkö vihille, vai mitä olet mieltä. Oltiin jo vuosia yhdessä asuttu ja se vaan jotenkin tuntui kivalta idealta. Enkä ole katunut.
Kosimme molemmat yhtäaikaa, eli veimme sanat toistemme suusta onnen kyyneleten lomassa, kun sain punnerretuksi tyttäremme maailmaan noin 30 vee sitten. Ilman miestäni, joka tarkkaili vauvan sydänääniä (koska kätilöt lääkärit olivat niin kiireisiä), olisi saattanut käydä huonosti. Vauvan sydänäänet loppuivat yhtäkkiä kokonaan. Mieheni paineli soittokelloa kun en itse jaksanut enää liikahtaakaan, ja lääkäri riensi paikalle, käänteli ja ravisteli minua, ja vauva päsi parempaan asentoon; oli kuulemma tuo kuuluisa napanuora puristuksissa. Kaikki sujui lopulta hyvin; tytär katsoi (ihan totta:)) meitä molempia silmiin kun makasi rintani päällä. Sillä hetkellä tiesimme mieheni kanssa, että rakkautemme "virallistetaan", koska loppuelämä halutaan viettää ja tullaan viettämään yhdessä. Kävin tänään haudalla viemässä kynttilän mieheni haudalle. Vien niitä usein muulloinkin kuin Pyhäinpäivänä. Jos tytärtäni joskus joku kosii, tai hän kosii jotakuta, ei isä ole saattamassa alttarille. Toivotan onnellisia vuosia kaikille, joilla vielä puoliso on - ihan sama miten kosittu:) Halaa ja suukota häntä, vaikka olisi millainen kriisi päällä:) Rauhallista Pyhäinpäivää
Vanhana kun muistelee niin pikkasen voi mennä pieleen.
Naimisiinmenon varsinaisen syyn ja seurauksen haudalla tänään just muistelin menneitä.
Kihloissahan oltiin jo oltu vuokraemänän takia,ei olis muuten alkoovi ja olohuone irronnut.
Makoilin siin lattialla olevalla patjalla ja vaimo huikkas vessasta et nyt on palanut pohjaan.
Kylmäverisenä miehenä käänsin kylkeä,varmistin kuulleeni oikein ja tokasin et eikun naimisiin.
Vaimo ei oo koskaan vastustanu järkipuhetta ja täs ollaan kahrestaan jälleen kuin kauan sittenkin.
Mietin kauan ja hartaasti, kuka voisi telkkarissa tuossa sinua näytellä.
Mieleeni juolahti Martti *kaikkiensuomalaistennäköinen* Suosalo.
Patjalla, lattialla, mekin aluksi nukuttiin, mitä nyt aikaa sille jäi.
Kahdestaankin voi olla onnellinen.
Mun ukko ei ole kylmäverinen, häntä pitää nuhdella aika-ajoin liiasta puheliaisuudesta ja muustakin intomielisyydestä.
Mä kun niin mielelläni olisin ollut Piiron Eero vainajan näkönen esiintyjä.
Mnää en tiedä, ketä tarkootat.
Lähimmäksi pääsin tällä. Välillä piti metsästää haisuveden korkkia.
Oli niin tai näin, mutta kommeeta on tämäkin.
Pohjalaisisäntä Eero Piirto http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=93&t=&a=7572
lla ja minulla: tuo aivan valloittava Eero Piirto! - Ihastuin esityksiinsä.
Juuri tota, kun Masa Niemen näkönen ja kokonen niin haluis olla Piirron näkönen .
Tommonen ukko kun seisoo lakeurella niin sitä väistää lumimyrskykin.
"Kirijeen sulle kirijootan, ja kuorehenkin mä laitan, ihan valokuvanikin. Näät mun siinä vasemmalla, sontakuorman päällä. Osannu en olla hellu:))
Lakeuren kutsu, kuin lumikenttien.
No nyt menee päälle toivon ,pistähän postia niin arvailen kuka kustia polettaa.
Tänään on taa ujoa porukkaa kun ketään ei naamion takaa tunnista.
Älkää kiusatko vanhaa miestä
"En näe naamion taa, mutta paikalla armaan, voi olla varmaan...."
Tai jotain sinne päin lauletaan jossain biisissä.
Kone ilkeilee, ja pistää joka väliin kilkuttelujaan. Mistä mahtaa johtua? Liekö hiiren häntä juuttunut ovenpieleen?
Sanoppa sinä et miks ihmiset ei osallistu juttuun,kun vois tulla ja höpistä niitä näitä ajan kuluksi.
Ei ainakaan minuu tarvii ujostella ,perus duunaria ja talonmiestä.
Emmie tiijä. Jos ne on syöneet liikaa, ja vaaniva diabetes ne upottaa unten maille?
Tai sitten liika saunominen on ottanut orvaskeden?
Tai sitten vain, työn raskaan raatajan orjat, nokostelevat sydämen vajaatoiminnallaan?
Ehän mie mittään tiijä.
Olen kissa.
Kattosin kaffenporoista ja kautta aikojen on ollut vähän noin nopeita vastaajia ja nyt otan riskin ja arvaan ittekseni sun henkilöllisyytes.
Tarkistuksen jälkeen voin sanoa onnistuneeni.
Tarkotin sitä et vaik lukevat ei kirjoita,en ymmärrä.
Jerry Lewis, oot viisas ja taitava mies, eix sitä sanota, että sanaton laulu on kaunein?
Taas toisaalta, " Aina on aihetta lauluun"?
Olen Bond, James Bond. ;)) Ravistettuna, ei sekoitettuna.
On hyvä et joku on iltojen ilo ,nyt vanhus kömpii petiin sil huomenna on sarvitraktorin haku.
Jos tierät jossain lumilinkoa hondan traktoriin niin kerro.
Veit jalat kitalaestani. nyt nukkimaan, huomenna avautuu päivä uus, se on taas uusi tilaisuus. Osa onnea on vielä kanssamme. Kaikki muukin, lähellämme, niin uskon.
alottajalle vastaan : = " joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään "
Niin se lie, mutta nyt, onnen unien pariin. Onneksi eka kosinta, puolin tai toisin, tuotti hyvän hedelmän.