Missä menee uhman ja käyttäytymishäiriön raja? Olen nyt puolivuotta taistellut uhmikkaamme kanssa. Vaikkei uhmalle periksi anneta, tilanne vaan pahenee kokoajan. Pikku-ukko saa raivareita niin kotona kun päivähoidossa, joka tilanteessa, hetken mielijohteesta. Kaikista pahin ongelma on rävähtelevä väkivaltaisuus muita kohtaan, osaa kimmastua aikuisille ja leikkitovereille, on sydäntä särkevää nähdä ja kuulla miten muut lapset saa aina "köniin" eikä tilanteisiin millään ehdi jos ei vieressä kokoajan vahdi.
Viimeisimmän tilanteen näin itse eilen hakiessa poikaa päivähoidosta. Poika seisoi kiltisti hiekkalaatikon vieressä ihan tyynenä ja kun pieni 1v. tyttö käveli ohi tämä tyrkkäsikin tytön nenälleen oikein tosi voimalla. Ihan tyhjästä tuokin reaktio eikä kukaan ehtinyt ennakoida tai tehdä mitään. Ja tätä poika tekee kuulemma jatkuvasti. Ja tekee niin kotonakin omien vanhempien silmien alla. Sisaruksia ei ole, pannuttaa leikkitovereitaan aina niin kotona vieraille kuin leikkipuistossa ihan vieraillekin lapsille. Ja tutuille tovereille. Ja ihan tyhjästä. Leluista tulee aina riitaa.. kun tyhjästäkin lapsi osaa saada raivarit (jos esim. toveri menee tuoliin ja poika tietekin haluaa samaan tuoliin vaikka tuoleja on 4 tai 6 tai 8.
Aina(!) lasta torutaan, poistetaan tilanteesta. Kerrotaan jämäkästi että niin ei saa tehdä. Jäähyt on tuttuja (toimi jonkin aikaa vaan ei enää). On yritetty opettaa anteeksi pyynnön jalotaito vaan ei sitä ymmärrä lainkaan vielä. Pyytää anteeksi joskun ihan vääriä asioita, käyttää sanaa ihan väärässä merkityksessä.
Lisäksi viskoo tavaroita. Laittaa hanttiin kaikkea pukemisesta syömiseen, pottailuun, lelujen keräämiseen.. autoon istuttamiseen, tai sieltä pois ottamiseen.. ei ole asiaa josta lapsi ei saata kilareita saada. On koitettu antaa tilaa tehdä ja harkoitella asioita itse. Valinnan vapauksia sellaisissa asioissa joilla nyt ei ole merkitystä (ottaako sinisen vai punaisen mukin tai paidan tms). Hyvästä käytöksestä on koitettu palkita jo pidemmän aikaa ja huonosta rankaista mm. leluja poistamalla leikeistä. vaan edelleenkin pienen miehen kärsivällisyys joka asiassa on pyöreä nolla. Hän on maailman napa.
On satunnaisia päiviä ja hetkiä kun hän viihtyy omissa leikeissään, keskittyy erittäin hienosti hetkittäin mm. piirtämään, rakentelemaan duploja, palapelejä tms. keskittymistä vaativaa. On hurjan taitava niissä ikäisekseen mutta.. ne raivarit. Ne on kuitenkin ihan valtaosin päällä kokoajan. Ja saattaa alkaa sekunnissa tyhjästä ja olla pitkäkestoisia eikä aikuinen aina saa edes mennä lohduttajaksi tai ratkomaan tilannetta. Kimmastuu joskus entisestään sellaisesta.
Ollaan jo ihan hukassa!! Päivähoidossa myös alkavat olla voimattomia.
Osaisiko joku antaa neuvoja mitä tämä taapero vaatii?! Huomiota vai kovempaa kuria? Vai mitä?
Viimeisimmän tilanteen näin itse eilen hakiessa poikaa päivähoidosta. Poika seisoi kiltisti hiekkalaatikon vieressä ihan tyynenä ja kun pieni 1v. tyttö käveli ohi tämä tyrkkäsikin tytön nenälleen oikein tosi voimalla. Ihan tyhjästä tuokin reaktio eikä kukaan ehtinyt ennakoida tai tehdä mitään. Ja tätä poika tekee kuulemma jatkuvasti. Ja tekee niin kotonakin omien vanhempien silmien alla. Sisaruksia ei ole, pannuttaa leikkitovereitaan aina niin kotona vieraille kuin leikkipuistossa ihan vieraillekin lapsille. Ja tutuille tovereille. Ja ihan tyhjästä. Leluista tulee aina riitaa.. kun tyhjästäkin lapsi osaa saada raivarit (jos esim. toveri menee tuoliin ja poika tietekin haluaa samaan tuoliin vaikka tuoleja on 4 tai 6 tai 8.
Aina(!) lasta torutaan, poistetaan tilanteesta. Kerrotaan jämäkästi että niin ei saa tehdä. Jäähyt on tuttuja (toimi jonkin aikaa vaan ei enää). On yritetty opettaa anteeksi pyynnön jalotaito vaan ei sitä ymmärrä lainkaan vielä. Pyytää anteeksi joskun ihan vääriä asioita, käyttää sanaa ihan väärässä merkityksessä.
Lisäksi viskoo tavaroita. Laittaa hanttiin kaikkea pukemisesta syömiseen, pottailuun, lelujen keräämiseen.. autoon istuttamiseen, tai sieltä pois ottamiseen.. ei ole asiaa josta lapsi ei saata kilareita saada. On koitettu antaa tilaa tehdä ja harkoitella asioita itse. Valinnan vapauksia sellaisissa asioissa joilla nyt ei ole merkitystä (ottaako sinisen vai punaisen mukin tai paidan tms). Hyvästä käytöksestä on koitettu palkita jo pidemmän aikaa ja huonosta rankaista mm. leluja poistamalla leikeistä. vaan edelleenkin pienen miehen kärsivällisyys joka asiassa on pyöreä nolla. Hän on maailman napa.
On satunnaisia päiviä ja hetkiä kun hän viihtyy omissa leikeissään, keskittyy erittäin hienosti hetkittäin mm. piirtämään, rakentelemaan duploja, palapelejä tms. keskittymistä vaativaa. On hurjan taitava niissä ikäisekseen mutta.. ne raivarit. Ne on kuitenkin ihan valtaosin päällä kokoajan. Ja saattaa alkaa sekunnissa tyhjästä ja olla pitkäkestoisia eikä aikuinen aina saa edes mennä lohduttajaksi tai ratkomaan tilannetta. Kimmastuu joskus entisestään sellaisesta.
Ollaan jo ihan hukassa!! Päivähoidossa myös alkavat olla voimattomia.
Osaisiko joku antaa neuvoja mitä tämä taapero vaatii?! Huomiota vai kovempaa kuria? Vai mitä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/
... tuolla ainakin jotain hyviä vinkkejä.
Meillä lapsi 2v7kk ja myös tosi pahaa uhmaa myös,esim. nukuttaminen, pukeminen ja puistosta lähteminen on usein vaikeaa kun protestoi ja saa raivareita. Meillä ei jäähyt ole paljon toiminu rangaistuksena (yritetty on), mutta parhaiten on toiminut tiukka syliote, niin kauan kunnes lapsi on rauhoittunut. Esim. jos nukuttamisessa protestoi ja heittäytyy raivoamaan, niin otan tiukkaan syliotteeseen ja sanon tytölle, että nyt olet siinä äitin sylissä kunnes rauhotut, vähän aikaa huutaa ja sitten kysyn, oletko kiltisti ja menetkö nukkumaan, niin sitten onnistuu paremmin. Valitettavasti olen muutaman kerran sortunut myös pieneen tukistamiseen jos on satuttanut monesti esim. pikkuveljeä eikä ole uskonut käskyjä, mutta siitä ei ole kyllä ollut mitään hyötyä (ei toimi rangaistuksena eikä tyttö ollut siitä moksiskaan). Jos itse menettää hermot, niin sitten se on jo menetetty peli, sitten se lapsi ei rauhoitu ainakaan :-(. Tässä vaiheessa lähden yleensä huoneesta rauhoittumaan etten sorru huutamaan tai tukistamaan. Niin ja mainittakoon, että lapset ovat meillä kotihoidossa, monesti olen miettinyt, että hermo kestäisi paremmin jos lapset olisi päivät hoidossa, mutta kun noita raivareita katsoo kaiket päivät, niin alkaa kohta savu nousta meikäläisen päästä:-).