Toisesta luopuminen,en tiedä onko tyhmyyttä tai pelkoa tai onko se sitä todellista rakkautta. Omalla kohdallani luulen että oli kyse kaikista näistä. Mennyt jo liian monta vuotta ja vieläkin mietin syitä. Sanotaan että ihminen on valmis kuolemaan rakkaansa puolesta, no itse olen tehnyt kuolemaa oikeastaan siitä lähtien kun tapasin kyseisen naisen. Hän ei koskaan loukannut minua, mutta hänen takiaan sydämeni meni palasiksi joka sekunti, Ja silti ilman häntä en tiedä olisiko minulla edes sydäntä. Halusin olla onnellinen hänen kanssaan mutta ennen kaikkea halusin että hän on onnellinen ja siinä vaiheessa iski pelko ja epävarmuus. Olisin antanut hänelle kaiken minkä voin, mutta uskoin todella että hän ansaitsee enemmän. En tiedä onko hän nyt onnellinen mutta toivon että en ole hänelle The one and only.
The one and only
itsonlylife
3117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rakkaudessa kannattaa olla itsekäs. Jos molemmat ajattelevat kuin sinä, niin voihan se olla väärikäsitysten pohja kummallekin. Jos molemmat olis itsekkäistä ja ottais sen kenet haluis, ei varmaan jäis tulkinnan tai miettimisen varaa.
Mikä estää sinua selvittämästä asiaa?
olet rikkonut hänet pelkuruuttasi.