On kylmä syysilta
ja mä kävelen pitkin synkkiä kujia.
Tuuli puhaltaa takin
kauluksesta sisään,
ilkeät kuralätäköt kastelivat kenkäni.
Silti vielä jostain tulee
kesän viimeinen lämmin tuulenvire,
joka tuo muistoja sinusta.
ja mä kävelen pitkin synkkiä kujia.
Tuuli puhaltaa takin
kauluksesta sisään,
ilkeät kuralätäköt kastelivat kenkäni.
Silti vielä jostain tulee
kesän viimeinen lämmin tuulenvire,
joka tuo muistoja sinusta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minäkin ajattelen välillä kesää. Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Luulin, että minulla oli kaikki maailman aika. Luulin väärin. Joskus elämä on kummallista.
Ai, elämäkö se on kummallinen? Vai sittenkin ihmiset, jotka sitä elävät? Elämä tarjoaa tilaisuudet, mutta ihmiset on niitä, jotka jättävät tarttumatta hetkeen. Kaikkien pitäisi tietää, ettei aikaa ole loputtomiin, mutta se unohtuu niin helposti... ei saisi kiirehtiä, mutta pitäisi kuitenkin! Tai ei ehkä kiirehtiä, mutta ei jäädä kuhnimaankaan, jos paikka on mennä ja tehdä... Lopulta aika simppeleitä juttuja, ja silti niin pahuksen vaikeita toteuttaa käytännössä.
Rakastelenmuistojasi,
jotka jätit jälkeesi
kauniina,
mutta tuskaisena.
Vesipisarat kastelevat polun,
sen polun,
jota joskus kävelimme.
Kuvasi hallistu mielessäni.
Valkeat lakanat,muuttuneet mustiksi,
kostuvat kyynelist.
Poltan muistosi,
loppua ei silti näy.
Väkisin raiskaan tunteet,
vaikka ne haluaisivat elää.
Viillän lakanat palasiksi,
nyt niitäkään ei enää ole.
Lopulta uuvun,
olen yksin.
Totuus iskee päin kasvoja....
Tämän lukeminen sattuu, fyysisesti. En tiennyt asioiden olevan näin. Sinä menit, minä jäin. Sen totuuden kanssa olen täysin yksin. En tiedä mitä minun pitää tehdä. Haluan että olet onnellinen.
Taas teeskentelet, etkö osaa muuta? Johdat harhaan tahallasi. Montako uhria sulla jo on??
Kummallakin taitaa olla paha mieli. Kuvitellaan, että voisi käydä näin: tulisin ihan lähelle ja olisin siinä niin kauan kuin tarvitsee, ilman selityksiä. Tulisiko siitä parempi olo vai olisiko se vain tyhmää?
tulisi ;)
Mä näen sun tulevan...
ja käännän katseeni pois,
ettei mun silmät paljastaisi mua,
ettet sä huomaisi,
että muhun sattuu,
koska mä en merkitse sulle mitään!!
?
Taiteilijat on vauhdissa, oikein hienoja runontapaisia tarinoita.
Tarkoitat taas: en ehtinyt, kun kerroin sen itselleni. Sen jälkeen en enää viitsinyt.
Annoin katseeni kiertää ihmismeressä.
Kaikenlastsa siellä näky:
miehiä,naisia,tyttöjä,poikia.
Mutta ei sinUa....
Oisit katsonut vähän tarkemmin... mä näin sinut.
otas yhteyttä tähän U tyyppiin niin saat ´rauhan eikä sinun tarvitse enää olla alone vaan with U U
Not to fall, jumping from the hight... I could not walk away, when said - bye!... I shall tear to pieces the Sky- I love you, but you?!... Love, waiting for you and understanding- Love. Love, and understand- without you I'm dying. Love SO STRONG! My pain is not passing... Don't know, what to do. Don't understand. Love..yoUU.. ♥♥
Jos vaikka ihan vahingossa rakastat minua niin tiedoksesi, että minäkin rakastan sinua. Ei sille tarvitse mitään tehdä, mutta kerronpahan vaan. Ja aina tulee uusia kesiä. Ei ne lopu vaikka nyt siltä tuntuu.
kyllä, mutta olen malttamaton. Ja harmittaa se koko juttu.
Mailma
jota kerran pidin käsissäni
on valunut syliini
Ei se valta maahan suista,
vaan liian suuret tunteet
Kaunit sanat jotka kerran kuulin
ovat nyt verijjälkijä selässäni
sanoja ennen syöksykierrettä........
Pieni lintu valkoisessa huoneessa
Minä olen
repaleinen nukke, jonka kanssa kukaan ei tahdo leikkiä.
Minä olen
kirja, josta puuttuvat kannet ja pari sivua keskeltä.
Minä olen
oikeita sanoja väärässä paikassa ja vääriä sanoja oikeassa paikassa.
He sulkevat minut, pienen linnun, häkkiin
ja laittavat lukon oveen
diagnoosillaan.
Poissa silmistä, poissa mielestä, he toteavat.
Jos minulla olisi lonkkavika, he leikkaisivat sinut terveeksi
ja ottaisivat taas mukaan yhteisiin leikkeihin.
Minussa on kuitenkin Sellainen vika.
Sitä he eivät osaa hoitaa.
Rautatankojen takaa ojennan kättäni silmät depressiota täynnä.
He lyövät raajani pois.
”Sinä olet inhottava, kuuletko, inhottava, älä koske meihin!”
Minä annan käteni pudota, lasken katseeni valkoiseen lattiaan ja sallin
surun rakentaa päivä päivältä suuremman pesän sisälleni.
”Äiti, mitä minä tein väärin?”
Valkoisten seinien keskellä
välinpitämättömyyden ja määrärahojen keskellä
punaisten ja sinisten pillerien keskellä
muistojen ja unohduksen keskellä
harvenevien vierailujen keskellä
minä katson taivasta ikkunan takaa ja haaveilen
olevani lintu, tunnen tuulen sulissani, lenän pois...