Vaikka sääsivut on erikseen, silti...

Eräs aktiivinen luontoihminen, ikänsä luonnon parissa elänyt mies heitti tänään Yle-radion alueohjelmassa yllättävän sääennusteen.
Luonnonmerkeistä ja ennen muuta mututuntumalta ennusti, että vasta vuodenvaihteessa sataa pitävät talvilumet.

Saman kanavan kuuntelija aktiivit toivoivat jo pikkupakkasia ja ennenkaikkea lumipeitettä, että olisi hiukan valoisampaa.
Myös Iltalehti ennusti johonkin säälähteeseen nojaten, marraskuun olevan leuto ehkä pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

Tänään päivällä aurinko paistoi meilläpäin täydeltä terältä - vähän aikaa. Pian vahva pilvipeite peitti taivaan kuin turkki. Tuli hämärää saman tien.

5

97

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *Kukkahame*

      Ohuita pilvilauttoja seikkaili ja ohutta usvantuntuista sadetta, joka tosin ei kestänyt kauan.
      Lämpömittarinlukemista ei mitään lukemia muistissa, mutta ilman käsineitä vain korvaläpät suojana tunnin verran kävelin tuolla harjanteilla.
      Kaunista ja syksyistä, ympärillä hiljentynyt luonto, hiljainen tuuli vain seurana.
      Torilla ihmiset ennustivat ettei ennen loppukuuta ole odotettavissa lunta, voi olla paljon mahdollista jollei sää muutu tosi nopeasti.
      Näin täällä A Kiven käyskentely tantereilla.

    • nousiainen

      Isäni käytti hämärästä sanaa myterä. Tänään oli kokopäivä sitten myterää, ei pal päivä valjennu.
      Pitäis kokeilla niiden kirkasvalolaitteiden käyttöä. Kuulin vaan oikein unitutkijan mielipiteen: monia auttaa, eräät ei niitä tartte.

      • Mutulla vaan!

        Tällä vanhalla tavalla ennustaminen tuottaa kyllä leudon talven.

        Ikkunasta ulos vilkaiseminen tai poikkeaminen pihalla vahvistavat myös arviota.

        Kun marraskuussa tuli pysyvä lumi vuosi sitten on nyt kuin kolean kesän lämpö. Leutoa tulossa.

        Eräs vanhan kansan merkki tuntuu ennustavan väärin, pihlajanmarjat. Eivät tilhet saa edes talvikänniä ilman pakkasia.


    • 2 + 17 = 217

      Pihlajan marjoista ennusti yksi nainen että jos on paljon marjoja tulee kylmä talvi. Kuusesta jos oli paljon käpyjä ennusti vähälumista talvea, kun kuusi ei kanna kahta taakkaa.

      Nyt olen täällä nähnyt että pihlaja ei kanna kahta taakkaa, eihän lehdettömässä puussa paljon lunta pysy,

      Mikä sitten on se oikea tapa ennustaa, jotkut tietävät kertoilla talven kulun jäätyvästä järvestä ??

    • meteorolooki

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe