Mitä tekisitte tässä tilanteessa?

Neuvoja kaivataan

Olemme muuttaneet kahden homeasunnon kautta asuntoon, jossa epäilemme taas ongelmia. (Välissä oli yksi puhdas asunto.)

Emme olisi varmaan muuten osanneet epäillä mitään, mutta minulla on tosi tarkka hajuaisti, varsinkin kun olen nyt raskaana. Alakerrassa haisee sellainen erikoinen puu, ja tuulikaapissa kellari. Vaatteet ovat ruvenneet haisemaan ihan miedosti sille perus-homeelle.

Voin tässä asunnossa kuitenkin paremmin kuin missään edellisessä. Pyykin käsittely ehkä vähän kutittaa hengitysteissä. Lapsella on ollut saman verran tai vähemmän yskää kuin edellisissä asunnoissa (eka homeasunto puhkaisi infektioastman). Miehellä on ollut vähän flunssaa.

Teimme Biofacton testejä eri huoneissa. Varastohuoneessa ja alakerrassa oli yksi Aspergillus fumigatukselta näyttävä pesäke elatusalustalla, ja tuulikaapissa neljä. Kyllä täällä siis jotain on, mutta ei varmaan ylittäisi raja-arvoja jos tultaisiin tekemään virallinen homemittaus.

Nyt pähkäilemme, että onkohan tämä asunto nyt niin hyvä kuin meidän on mahdollista löytää, ja viekö muutto vain huonompaan. Vai pitäisikö yrittää löytää oikeasti ihan puhdas asunto (onkohan sellaisia edes?). Silläkin riskillä, että joudumme kiertämään muutaman huonomman kautta. Vauva syntyy kuukauden tai parin päästä, sitä ennen tuskin ehditään muuttamaan, mutta jos sen jälkeen yrittäisi.

Mitä tekisitte meidän tilanteessa? Onko hyväksyttävä että tämän verran oireita ja hometta on joka paikassa, vai muuttaisitteko pakoon taas?

8

549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Homeongelma pitäisi korjata, asutte siellä sitten tai muutatte pois.

      Mutta suojaamatonta homeremonttia ei pidä tehdä, se on laiton ja vaarallinen asukkaille.

      Home voi vaurioittaa immuunipuolustusta. Aika ikävä lahja lapselle; voi tietää paljon sairautta ja valvottuja öitä ja kärsimystä koko perheelle.

      - Voimia :)

      • tiedätkö

        Kertoisitko mikä laki estää sen ettei vuokraisännät tee asuntojen homekorjauksia ilman tilan eristämistä siis irtaimiston suojaamista. Olen katsellut sivusta monet rempat, ja suojaamista ei missään. Ei kuulemma tarvitse tehdä, kun ei ole määräyksiä vain suosituksia. Olisi mielenkiintoista tietää onko tuohon jossain oikeasti jokin laki tai määräys, tiedosta kiitollinen


      • .....
        tiedätkö kirjoitti:

        Kertoisitko mikä laki estää sen ettei vuokraisännät tee asuntojen homekorjauksia ilman tilan eristämistä siis irtaimiston suojaamista. Olen katsellut sivusta monet rempat, ja suojaamista ei missään. Ei kuulemma tarvitse tehdä, kun ei ole määräyksiä vain suosituksia. Olisi mielenkiintoista tietää onko tuohon jossain oikeasti jokin laki tai määräys, tiedosta kiitollinen

        Niinpä, vain suosituksia. Jos purettavassa rakenteessa on Stachybotrysta tai Fusariumia, niin STM suosittelee asbestityön mukaista täydellistä suojausta. Asbestilainsäädäntö on, kyllä ehdottomasti tarvitaan vastaava homelainsäädäntö, sillä muuten ei tapahdu mitään. Ihme, että tupakan vaarallisuudesta on pystytty viranomaispuolelta toimenpiteisiin ja puututtu siihen tiukasti, mutta tämä vielä pahempi sisäilmamyrkky home aineenvaihduntatuotteineen on jäänyt unhohduksiin.


    • ap

      Olen samaa mieltä että tämäkin asunto pitäisi korjata kunnolla. Ja aiomme ilmoittaa isännöitsijälle ja pyytää tekemään mittauksia. Myös ja varsinkin jos muutamme pois.

      Toisaalta en usko että isännöitsijän kautta tulee ratkaisua meidän tilanteeseen - epäilen että homeraja-arvot eivät täälläkään ylity eikä korjauksiin lähdetä. Ja jos ylittyy, niin ongelmat on varmaan alapohjassa, koska se lievä haju on koko alakerrassa eikä missään tietyssä paikassa. Melkein pitäisi koko talo purkaa että alapohja saataisiin kuntoon.

      Tuntuu että suurin osa Suomen asunnoista on juuri sen verran homeongelmaisia, että me herkistyneet saadaan oireita tai ainakin haistetaan ongelmat, mutta korjauksista päättävien mielestä ei ole mitään korjattavaa.

      Hankala tietää, kannattaako meidän nyt jäädä tähän asuntoon, jossa kuitenkin ollaan harvinaisen terveitä, mutta toisaalta jotain ongelmaa silti varmaan on. Mutta en tiedä mistä löydettäis sellainen täydellisen terve asunto, ettei muuteta tästä aika hyvästä huonompaan.

      Meidän ensimmäinen lapsi sairastui oikein kunnon homekämpässä, kun silloin ei tiedetty näistä homeasioista juuri mitään eikä osattu epäillä hometta ennen kuin oli liian myöhäistä. Tämä nykyinen on siihen asuntoon verrattuna ainakin paljon parempi.

      Kiitos kommentista ja toivottavasti muutkin kommentoi, kun ei muualta oikein löydy näin paljon kokemuksia homeasioista. Kommenteista on paljon apua tässä pähkäilyssä.

      • hometta..

        Hei, millä paikkakunnalla asutte? Ehkä olisi hyvä jos joku muu kävisi muös aistinvaraisesti tutkimassa asuntonne. Joskus voimakas ärsyttäjä on se vanha muovimatto joka on jätetty uuden laminaatin alle ja maton allahan voi olla kostea betoni ja hometta ja muuta.
        Me ostettiin 90-luvulla rakennettu kerrostalo, jonka kylpyhuoneet oli jo korjattu. Muutoin sitten purettiin kaikki kalusteet uusiksi ja se muovimatto liimoineen irrotettiin pois. Silloin oli keuhkoputkentulehdus, korvatulehdus, kurkunpään ja poski-otsaontelotkin tulehduksetkin yhtaikaa. Mutta senjälkeen ei ensimmäistäkään ab-kuuria ole tarvinnut syödä. Käytän myös d-vitamiinia melko runsaasti, mutta epäsäännöllisesti.Myöskin yllättävän huonokuntoisia ilmanvaihtokoneita on kerrostalojen katolla.


    • ap

      Kiitos tästäkin kommentista. Joo, kyllä voisi olla hyvä saada tänne joku ulkopuolinen tutkimaan asunto. Onko joku taho jota suosittelet? Asumme Kirkkonummella. Asunnon omistajafirmasta aiemmin sanottiin, että kosteusvaurioepäilyissä he tekevät kosteusmittauksen mutta eivät muuta, joten varmaan meidän pitäisi tilata muut tutkimukset omaan piikkiin.

      Muovimatto täällä on ainakin eteisessä, ja muualla on parketti, mutta en tiedä onko parketin alle laitettu muovimatto "pehmikkeeksi" niin kuin joskus kuulemma tehtiin. Kostean betonin päälle asennettu muovimatto voisi tosiaan olla yksi vaihtoehto alakerran hajun aiheuttajaksi.

      Talo on rakennettu vuonna 2007, ja lattian vaihtoa tms. isompaa remonttia täällä ei ole vielä ehditty tekemään.

      Ja miksei ilmanvaihdossakin voisi olla korjattavaa. Huomasimme, että lapsi yski enemmän kun ilmanvaihto oli isommalla. En tiedä johtuuko se vedosta, korvausilman ottamisesta rakenteista, vai epäpuhtauksista ilmanvaihtokanavissa. Täällä on koneellinen tulo ja poisto.

      Tänään huomasimme harmiksemme myös, että jääkaappi on tiputellut alleen vähän vettä, ilmeisesti valunut tiivistettä pitkin jääkaapin reunoissa, en tiedä koska. Keittiö on yläkerrassa, ja ne hajut joista mainitsin on muualla, joten tuo jääkaappi tuskin selittää hajuja. Mutta jääkaapista pitää joka tapauksessa ilmoittaa isännöitsijälle ja tutkia onko tullut suurempaa vahinkoa.

      Kylläpä monenlaista ongelmaa voi olla näinkin uudessa talossa... Ristiriitaista, kun itselläni tosiaan on täällä harvinaisen terve olo, mutta sitten on noita hajuhaittoja, vähän homeita Biofacton testeissä, ja epäilyä että yskittääkö tuota lasta nyt kuitenkin joku talossa oleva ongelma.

      • VOC

        Parketin alla on varmaankin askeläänieristys. Askeläänieristys on kaksikerroksinen muovikalvo. Muovikalvojen välissä on pieniä muovirakeita. Parkettivalmistajat vaativat tuon parketin alle, jotta takuu olisi voimassa. Askeläänieristystä ei liimata millään liimalla ja se kestää kosteutta, toisinkuin muovimatot, joten on todennäköistä, että haju ei ole parketin alta peräisin.


      • VOC, VOC, vuh vuh
        VOC kirjoitti:

        Parketin alla on varmaankin askeläänieristys. Askeläänieristys on kaksikerroksinen muovikalvo. Muovikalvojen välissä on pieniä muovirakeita. Parkettivalmistajat vaativat tuon parketin alle, jotta takuu olisi voimassa. Askeläänieristystä ei liimata millään liimalla ja se kestää kosteutta, toisinkuin muovimatot, joten on todennäköistä, että haju ei ole parketin alta peräisin.

        Homeet tuottavat myös aineenvaihduntatuotteita ei VOC-yhdisteitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe