Hyväksikäytetty nainen, kerro selviytymiskeinosi

Tämä ei ehkä ole paras paikka etsiä tällaisia vastauksia, kuten näet. Törkyä koko paikka täynnä, pedofiilisetiä ja lismaisia raiskariukkoja, provoja, pornolinkkejä. Parempiakin paikkoja on. En täällä anna osoitteita, sillä kohta paikalle pyrähtäisi parvi paskanjauhajia hyvää keskusteluamme häiritsemään. Kyllä sinä löydät, jos vähän etsit.

Minua hyväksikäytti isäni ikävuosinani 3/4 - 10/11. Näinä aikoina kertoja oli satoja. Ei ollut hiplailusta kyse.

Olin jollain tapaa pipi päästäni ja masentunut koko yläasteen ja lukion ajan, jolloin koulunkäyntini kärsi: nukuin huonosti, näin painajaisia, voin pahoin.

Seksuaalinen hyväksikäyttö voi aiheuttaa monenlaista ahdistusta: itsetuho (esim. viiltely) on yleistä, samoin syömähäiriöt, erilaiset neuroosit, pelkotilat, univaikeudet, psykosomaattiset kivut.

Hyväksikäytetty on voinut unohtaa kokemuksensa, sillä mieli sulkee itsestään pois liian ahdistavat ajatukset (kuten esim. vakavissa onnettomuuksissa saattaa käydä). Trauma voi viedä muistista mukanaan myös paljon ympäröivää tietoa ja saattaa olla, että hyväksikäytetty ei muista koko lapsuudestaan juuri mitään, jos hyväksikäyttö on ollut säännöllistä ja tiuhaa. Ruumis muistaa, vaikka mieli unohtaa.

Ruumiin muisto ilmenee FLASHBACKEINÄ, jolloin hyväksikäytetty välähdyksenomaisesti kokee jotain hyväksikäyttötilanteesta (vähän niinkuin aikakapselissa), kuten näköaistimuksia, hajuaistimuksia ja ennenkaikkia kosketuksia. Tämä saattaa olla hyvin ahdistavaa ja pahimmillaan aiheuttaa ruumiillista pahoinvointia, kuten oksentelua ja hyperventilaatiokohtauksia tai vain vakavaa pelästymistä, "sydän kurkussa" -oloa.

Mielen muisto tulee esille unissa. Hyväksikäytetty voi nähdä painajaisia, joissa hyväksikäyttötilanne on selvä, mutta unenomaisesti vääristynyt. Itse näin unia, joissa suuhuni tungettiin kynttilöitä, minua tukehdutettiin tyynyillä keskellä yötä, ihoni paloi pois tai sisääni tungettiin nauloja. Toisissa unissa ei ole vääristyneisyyttä, vaan ne ovat flashbackinkaltaisia.

Joskus hyväksikäyttöä ei unohda. Usein unohtaminen liittyy hyvin nuorena alkaneeseen hyväksikäyttöön, jolloin lapsen mieli on liian hauras käsitelläkseen tapahtunutta.

Hyväksikäyttöön liittyy vihan, aggression ja surun tunteita. Viha on terve reaktio ihmisellä, joka on kokenut väkivaltaa - se suojaa uhria ja antaa tälle voimia, se on itsepuolustusmekanismi. Vihaa ei pitäisi kauhistua, eikä pitäisi vaatia "antamaan anteeksi". Hyväksikäytetty suree omankuvansa menetystä, lapsuuttaan ja viattomuuttaan. Jos hyväksikäyttäjä on ollut perheensisäinen, uhri suree perhettään.

Useimmiten hyväksikäyttäjä on isä tai isäpuoli. Harvoin hyväksikäyttäjä on uhrille täysin vieras ihminen.

Myös äidit ja naispuoliset läheiset voivat hyväksikäyttää lasta. Nämä uhrit ovat alidiagnosoitu ryhmä.

Uhrille ei pidä selittää, että hyväksikäyttäjää on "ymmärrettävä". Mikään alkoholiongelma, mielenterveysongelma yms. yms. ei toimi tekosyynä, kun lapsia on raiskattu! Se, että pyytää uhrilta armoa hyväksikäyttäjää kohtaan, on hirvittävä karhunpalvelus - niin älä tee.

Ei ole mitään taikakeinoja, jolla hyväksikäytöstä selviää tai nopeuttaa toipumisprosessia. Tärkeää on pitää kosketus elämään kaikenlaisen tekemisen muodossa. Jos on masennusta tai pahaa ahdistusta, on haettava apua. Hyvä terapeutti voi saada paljon hienoa aikaiseksi, huono terapeutti voi rikkoa ihmistä enemmän. Tukinainen on hyvä firma, sinne kannattaa ottaa yhteyttä, samoin mielenterveystoimistoon. Lääkitys psykosomaattisiin vaivoihin on saatava kohdalleen.

Puhelimen kautta on vaikea auttaa hyväksikäytettyä. Tälle on tärkeää tulla kuulluksi ja ymmärretyksi - jo se auttaa paljon. Usein hyväksikäytetyllä ei ole ketään, jolle keventää sydäntään. Jotkut ovat kantaneet tapahtumaa sisällään vuosikymmeniä. Olisi ehkä parempi vain kuunnella, eikä tarjota jotain "konkreettista" apua kuten urheilua, harrastuksia ... sillä ne ovat liiaan heppoisia konsteja ja saattavat vaikuttaa siltä, että hyväksikäyttöä vähätellään. Ainoa tällainen "pieni" konsti on kannustaa uhria itseilmaisuun kirjoittamisen, piirtämisen, soittamisen yms. yms. kautta.

Ehkä olisi hyvä puhua avun tärkeydestä. Nämä asiat eivät mene pois väistämällä, vaan ne on kohdattava, jotta niistä selviäisi. Silloin on paha olla yksin, sillä yksinollessa ajatusmaailma sumentuu helposti ja punainen lanka katoaa koko touhusta. Itsetuhoon on helpompi sortua yksin. Siksi on tärkeää, että puhut uhreille siitä, että heillä on oltava joku, jolle puhua. Ammatti-ihmisen lisäksi on hyvä olla luotettavia ystäviä. Voi antaa aivan konkreettisia vinkkejä, minne ottaa yhteyttä, esim. Tukinainen ja Mielenterveystoimisto.

Ensimmäisessä puhelussa ei ehkä kannata puhua oikeudenkäynnistä. Se tulee prosessin mukana itsestään, jos on tullakseen. Oikeudenkäyntiin ei pidä painostaa uhria, sillä painostus saa hänet suojautumaan ja yhteistyö on mennyttä. Oikeudenkäynnin voi korkeintaan mainita ja sanoa, että siitä saattaa olla apua. Sen aika on sitten, kun hyväksikäytetty on tarpeeksi tolpillansa ja on itse valmis. Minä olen käynyt oikeusprosessin läpi ja se oli rankka, mutta potkaisi paranemiseen vauhtia.

Hyväksikäytöstä on aivan mahdollista toipua. Se ei ole mikään kuolemantuomio, eikä uhrin elämä ole "lopullisesti pilalla" (kuten usein olen kuullut sanottavan). Koskaan hyväksikäyttö ei mene pois, eikä siitä pääse ikipäivänä eroon. Mutta sen kanssa oppii elämään sovussa ja sen voi kääntää ajan myötä voimakseen. Ihminen kasvaa vaikeuksien myötä - jollain on toisenlaista vaikeutta, toisella on tuollaista vaikeutta ja meillä on raiskauksia.

So what?

Minä voin nykyään hyvin. Elämä menee eteenpäin. Elän pitkässä parisuhteessa hyvän miehen kanssa, opiskelen ja työskentelen. Ruumiini on toipunut anoreksiasta. Söin psyykenlääkkeitä vuosia, minulla diagnosoitiin psykoottistasoinen masennus - nyt en syö mitään lääkettä enää, enkä ole masentunut, eikä ahdista.

Mutta vihaksi pistää edelleen ;)

Isäni tuomittiin vankeusrangaistuksiin ja mittaviin korvauksiin.

kissa

Olin 15-vuotias neitsyt kun minut raiskattiin. Tekijä oli yhdeksän vuotta vanhempi mies.

Yli vuoteen en pystynyt puhumaan tapahtuneesta kenellekkään. Ahdistus johti itsetuhoisuuteen ja viiltelyyn. Raiskaus teki minusta myös aggressiivisen, saatan saada väkivaltaisia kohtauksia vieläkin, vaikka raiskauksesta on nyt jo yli neljä vuotta aikaa. Itsetuhoisuuttakin minussa on vielä.

Pikkuhijaa noin 1,5 vuotta tapahtuneen jälkeen rupesin puhumaan siitä lähimmille ystävilleni. Nyt minun on helppo puhua asiasta avoimesti.

Raiskaus oli erittäin kivulias kokemus sekä psyykkisesti, että fyysisesti, mutta nyt olen hyväksynyt sen osana omaa menneisyyttäni. Olen ymmärtänyt ettei tapahtunutta saa pois menneisyydestä.

Rikosilmoitusta en asiasta koskaan tehnyt, en tiedä itsekään miksi...

Kaikille raiskauksen uhreille neuvoksi: Puhukaa asiasta, se helpottaa.

2kk sitten mut raiskattiin ja nyt oon alkanu toipuu siitä. Oon selittäny itelleni et se ei ollu mun vika mitä tapahtu. Tottakai syytän siinä mieles itseäni et olin huumeitten vaikutuksen alaisena,mut opin ainakin sen et sen jälkee en oo käyttäny mitää,vaikka käytinkin tosi harvoin. Oikeudenkäynti vast syksyl ja joutuu pelkäämään että näkee ihmisen kaupungilla ja se että jätkän kaverit ei usko että mitään tapahtu, koska tää jätkä on niin kova jätkä nois piireis.Mut elämä jatkuu!Käyn terapias 2kertaa viikos ja se on auttanu suuresti pääsemään yli tapahtumasta!

Jos työskentelet kriisipäivystäjänä, toivon että en hädässäni koskaan olisi soittanut Sinulle, koska Sinun pitää kysyä neuvoa täältä!

Olen ymmärtänyt, että kriisipäivystyksen ihmiset saavat koulutusta tehtäviinsä, joten etkö voi kysyä asiaa oikeasta osoitteesta eikä täältä!

Nyt on sunnuntai, joten siitä on kolme päivää. Menin hierojalle, jota tuttuni suositteli. En jaksa kirjoittaa yksityiskohtia, mutta lopputuloksena päädyin alasti sidottuna sekä käsistäni että jaloistani pöytään. Mies oli satakiloinen, painan itse 53. Olin pöydällä kolme tuntia, sinä aikana mies veti todella railakkaan kännin. Raiskaamiseen hän käytti nyrkkiään, jonka kerta toisensa jälkeen löi voimalla sisääni. Shokki vei osan kivusta. Vasta hänen sammuttuaan (tai nukahdettuaan, miten vaan) uskalsin alkaa järsiä kangaskaitaleita poikki, ja ulos yrittäessäni menin vahingossa ensin pesuhuoneeseen. Ulko-ovi ja pesuhuoneen ovi olivat vierekkäin. Lattia oli veressä, mutta omaa vertani se ei ollut. Tulin taksilla kotiin ja kämppikseni vaatimalla vaati saada viedä minut sairaalaan. Tikkejä, kipulääkettä, paikallispuudutusainetta. Pärjään. Tuntuu hyvältä olla kotona.

Rikoksen raakuuden vuoksi en saanut vaihtoehtoja; poliisit tulivat, ilmoitus oli pakko tehdä. En kertonut miehen nimeä enkä osoitetta. Miksi? Koska tuomiot Suomessa ovat naurettavan lyhyitä. Koska mies on ennen pitkää ulkona, ja jatkaa samaa touhua. Koska mies tietää puhelinnumeroni joka ei ole salainen, ja sitä kautta myös osoitteeni. Koska perjantaina hän otti yhteyttä uudelleen ja pyysi saunomaan kanssaan. Älkää sanoko, että velvollisuuteni muita naisia kohtaan on auttaa poliisia saamaan tämä tyyppi kiinni, jotta muut eivät saa kärsiä. Se ei onnistu. Ei kestä kauaa, kun hän on taas vapaana ja takuulla jatkaa puuhiaan. En jaksa käydä kaikkea läpi uudelleen ja selittää koko tapahtumaa kymmenille vieraille ihmisille.

Otan sinisilmäisyydestä itse vastuun. Haluan kivun ja säryn loppuvan, haluan nukkua ja unohtaa koko asian.