Voi Aurinkomatkat

LJ

Aurinkomatkat viimeisenä isona matkatoimistona lopetti sitten valmismatkat kaupunkikohteisiin. Juuri kun odotin uutta esitettä, että olisin tilannut kevätmatkan! Ymmärrän, että kielitaitoiset ihmiset varaavat mielummin itse lennot ja hotellin ja säästävät satasia, mutta ensimmäinen Lontoon matka saisi kyllä olla opastettu valmismatka, kun englanninkielentaitoni on huono. Luulisi, että tässä olisi markkinarako jollekin matkanjärjestäjälle, kai meitä on muitakin vai eikö? Eihän niitä lähtöjä tarvitisi viikottain olla, muutamakin 5-8 vrk:n matka vuodessa luulisi menevän kaupaksi.

10

829

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • travelbag

      Eikohan internetin sivuilta voi tilata halpoja lentoja myos suomen kielella, esim norwegian lentaa Lontooseen. Joten varaus onnistuu.
      riippuu mita haluaa tehda Lontoossa, ostoksia, nahtavyyksia, museoita, tietoa voi etsia helposti internetista. Hotelli kannattaa varata aivan keskustasta, josta hyvat kulkuyhteydet em. paikkoihin.

      • LJ

        Yhtään en epäile, etteikö hotellin ja lentojen tilaus onnistuisi, mutta esim. tuhkapilven kaltaisen katastrofitilanteen sattuessa kohdalle olisi olo melko avuton. Suuret lentokentät hirvittävät myös, ettei kävisi kuin elokuvassa, että jäisi vuosiksi pyörimään lentokentälle ja mistä sen oikean tiskinkin löytää kun on pois lähdön aika. Entä matkatavarat, käytäntöjä kun on erilaisia eri lentokentillä! Etelän lomakohteiden pienillä lentokentillä pikemmin pärjäisi omatoimisesti kuin isojen metropolien kentillä. Eihän opas tietysti ole kädestä pitäen taluttamassa ulkomaan kentälle Suomesta saavuttasessa, mutta lähtötilanteessa voisi neuvot olla tarpeen.

    • vanhmepi henkilö

      Hei,
      ymmärrän hyvin huolesi. Itse olen kielitaitoinen ja matkustellut paljon. Silti en "uskalla"/osaa etsiä lentoja ja hotelleja erikseen. Lentokentältä pitäisi olla hyvät yhteydet hotelliin. Koska on nivelrikkoja, en esim. pääse kipuamaan ammeeseen enkä pysty liikkumaan metron portaissa vaikka tasaisella maalla liikunkin "hyvin", tosin ontuen.

      Lisäksi saattaa käydä tapaturma kuten minulle kävi keväällä Pariisissa. Kompastuin lähtöaamuna lentoasemalla betonikorokkeeseen (2cm) ja lensin päitsikkaa kasvoilleni betoniin. Seurauksena aivotärähdys, nenämurtuma ja toinen polvi oli kiristystukisiteessä nelisen viikkoa. Kovan verenvuodon vuoksi en päässyt edes lennolleni. Olin shokissa enkä olisi itse pystynyt hoitamaan asioitani. Onneksi olin Aurinkomatkojen matkalla ja opas auttoi. Ja onneksi samalla bussilla matkalla lentokentälle oli myös suomalainen lääkäri ja sairaanhoitaja. Lääkäri rauhoitteli minua ennen lentokentän ensiapuryhmän saapumista ja piteli nenääni kiinni. Varmaan tämän vuoksi nenäni on suorassa. Harmittaa, kun laitoin kiitosviestin Hesariin näille ystävällisille ihmisille, niin Hesari ei suostunut sitä julkaisemaan (oli kuulemma niin paljon pieniä viestejä toukokuussa ettei mahtunut mukaan).

      Nyt olen lähdössä Lontooseen parin viikon päästä TjäreborgFlexiltä ostamani matkalle. Matkalle tulee enemmän hintaa kuin jos itse hankkisi erikseen lennot ja hotellin, mutta on jotenkin "helpompi". Heathrown kentältä taas pääsee helposti Paddingtonin asemalle, josta hotelliini on vain 10 min. matka kävellen. Tein saman reissun vuosi sitten ja olin tyytyväinen.

      Toivotan onnea sinulle matkanjärjestelyissäsi!

      • LJ

        Olipa todella ikävä tapaus sinulla "vanhempi henkilö" Pariisin matkalla. Onneksi oli apu lähellä! Kerroit vuosi sitten tehneesi Lontoon matkan. Oliko lentokentällä selkeä viitoitus, jos esim. Heathrow express´illä menisi Paddingtoniin? Sillä kai pääsisi nopeimmin ja helpoimmin joskaan ei halvimmin. Mekin olimme kerran Aurinkomatkojen matkalla Pariisissa puolison kanssa ja paluumatkalla lentokentälle oli sellaiset liikenneruuhkat, että varmaan ei olisi omatoimisesti osattu varata kylliksi aikaa matkaan.

      • vanhempi henkilö
        LJ kirjoitti:

        Hei LJ
        Kun saat muodollisuudet hoidettua, niin seuraat vain Trains-kylttiä koko ajan (junat lähtevät lentokentän alta). Jossain vaiheessa mennään hissillä 1 krs alaspäin. Ennen laituria on lippuluukku josta voit virkailijalta ostaa lipun, itse ostan aina meno-paluulipun. En käytä H.Expressiä koska se on paljon kalliimpi. Menen sen sijaan Heathrow Connect -junalla, joka yhteen suuntaan maksoi viime vuonna 7.50 £. Connect lähtee puolen tunnin välein ja matka kestää noin 30 min. Molemmat junat lähtevät samalta laiturilta. Siellä on aina asemavirkailija jolta voi kysyä. Sanot vain H.Connect ja näytät kelloa niin hän kertoo mistä ja milloin. Ovat todella ystävällisiä. Junan etuosassa sitten lukee kumpi juna on kyseessä. Virkailija kertoi viimeksi, että yleensä vain "liikematkalaiset" käyttävät kalliimpaa junaa koska firma maksaa.

        Paddingtonin asemalla voit taas kysyä virkailijalta samoin mistä laiturilta juna lähtee takaisin kentälle. Siellä on kyllä selvät opastaulut joista näkee laiturit ja ajat.

        Itse ostan nykyisin kaupungilla liikkumiseen vain Oysterin 7 pv Bus pass'in koska on halvempi kuin 7 pv metrolippu ja samalla näkee kaupunkia ja pystyy paremmin hahmottamaan koko kaupungin. Lipun ostin muistaakseni Paddingtonin aseman alakerran metroluukun virkailijalta.

        Vaikkei olisi kielitaitoa niin We Will Rock You -musikaalin voi käydä katsomassa. Laulavat ihania Queenin kappaleita. Ehkä myös Mamma Mia voisi sopia tosin sitä en ole vielä itse nähnyt.

      • LJ
        vanhempi henkilö kirjoitti:

        Kiitos hyvistä ja rohkaisevista neuvoista "vanhempi henkilö". Tuota expressiä olin kaavaillut sen takia, kun se ei pysähtele välillä niin mahdollisuus joutua hukkaan on pienempi, vaikka sitteen kalliimmaksi tuleekin. Paddingtonin hotelleja olen katsellut. Ja Mamma Mia on tosiaan ollut haaveissa, puolisolla Ronnie Scottin jazz-klubi.

    • Hei!20

      Paddigton on hyvä vaihtoehto hotellin sijainnille sellaiselle, joka lentää Heathrowlle ja jaksaa hieman kävellä. Lontoossa tulee aina ottaa huomioon, että metro voi olla lakossa ;)

    • google peliin!

      No mutta tekeehän nyt muutkin valmissettejä - Lontooseenkin. mm Tjären flex-kaupunkilomat - ihan oppaan kera, Kaleva Travelin kautta saa samaten ja varmaan moni muukin - kannattaa vähän googlettaa. Ja jos ostaa lennot hotellin samalta toimittajalta (kuten Area, johon nämä Aurinkomatkojen kaupungitkin ympättiin), niin se katsotaan valmismatkaksi ja esim tuhkapilvien tms vuoksi matkanjärjestäjän vastuulla on järkätä matkailijat takaisin kotomaahan. No problem!

      • LJ

        Näköjään valmismatkaksi katsotaan myös nuo omatoimiset kaupunkilomat. Tjären flex-kuvauksessa kerrotaan, että hotellikuljetuksen (kansainvälisen) voi tilata heidän kauttansa sekä paikalliselta agentilta tai konsernin edustajalta voi saada opastusta, mutta tämä kaikkihan tapahtuu englanninkielellä. That´s the problem. Eli sellaista vanhankaltaista, sanotaanko seuramatkaa, kaipailin tueksi meille huonon kielitaidon omaaville tai vähemmän seikkailunhaluisille - sen verran on seikkailunhalua, että aina jonnekin pitäisi päästä... Tietysti voisi palkata tulkin...

    • Lontooseen

      Hei! Varasimme Lontoon omatoimimatkan netistä (lennot hotelliyöpymiset)joululomalle -10 Travellinkin kautta. Lennot peruttiin lumimyräkän takia. Olimme suunnitelleet innolla matkaa ja olimme todella pettyneitä, no luonnon ilmiöillehän ei mitään voi. Kyseessä oli 4pv:n reissu. Epäilimme, että emme saisi rahoja takaisin, mutta saimme ja sanoivat vielä että tottakai saatte rahat takaisin. Oli helpotus ikävässä tilanteessa. Travellink on hyvä ja luotettava, nyt on uusi matka keväälle varattuna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      137
      3526
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      55
      3081
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2554
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      114
      2116
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      171
      1756
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      30
      1338
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1162
    8. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      953
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      923
    10. Polvinen hylkäsi Persut

      Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.
      Kajaani
      158
      913
    Aihe