nettihuutokaupasta

liimanäppis

Rakentui jonkinlainen ongelma nettihuutokaupasta jossa myyjä laittaa tavaran myyntiin välittäjäfirmalle, ja netissä huudellaan.
Sivustolla melkolailla kävijöitä ja ne tahtoo jumitella ja tökkiä kun on kauppoja päättymässä, sinne joutuu kirjautumaan useasti uudelleen ja palaamaan edellisille sivuille, sivuston luonne muutoin on sellainen että se päivittää itse pienin välein itseään jotta uudet huudot sitämukaa päivittyvät näkyville.

Seurailin tuotetta ja aikaa päättymiseen oli vajaa tunti, kun liimanäppis teki mokan koneella, eli lisäsi huudon eteen numeron jolloin tonnikauppa muuttui kymmenien tonnien kaupaksi. Jotenkin tuo tapahtui, oikein en tiedä miten, oliko tosiaan koneen näppäimistössä vika tms että kaksi painallusta numerolle tuli tarkoitetun yhden sijaan ja iso huuto meni läpi.

Huomasin ja soitin heti yhteyshenkilölle joka on mainittu huutokaupan yhteydessä ja jolta kohteesta saa esim lisätietoja. Selitin että näin kävi ja kyselin että voiko poistella suuren virhehuudon sieltä jotta huutokauppa voisi jatkua normaalisti. Kuulemma ei voinut tehdä mitään, koska oli ilta kyseessä jo ja että ylläpito on poissa pelistä siihenaikaan.

Kauppa siis päättyi "voittooni" koska eipä kukaan tee isompaa huutoa kuin se virheellinen todellakin iso huuto siellä.

Tilannetta on sitten puitu, ed mainittu välissä oleva firma haluaa 10% alkuperäisestä tarkoitetusta huudosta korvausta, jollei kauppa toteudu, silloin myös puhutaan useasta satasesta.

Myyjänä olevan kanssa ollaan myös oltu yhteydessä, joka myisi tuotteen lievästi yli tarkoitetun huudon hinnan, ja on ollut mukava tähän asti. Lupasin hätäpäissäni jopa ostaa tavaran sillä hinnalla.
Kuitenkin, harkittuani asiaa, on vähän kuin "maku" mennyt asiasta ja mieluiten jättäisin koko kaupan väliin loppujen lopuksi.

Elikkä; kuinka sitovia on huutokaupat netissä, onko olemassa korvausvelvollisuutta ("välikädelle 10%) koska kyseessä selkeä virhe eikä tahallisuus, ja koitin heti virhettä oikaista että oikea kauppa voisi jatkua.

Onko ostovelvollisuus jo olemassa tavaran myyjän kanssa, tilanteen ollessa sekava ja virheelliseen huutoon alkujaan perustuva, vaikka jo hädissäni lupasinkin ostaa pikkuisen tarkoittamaani huutoa isommalla hinnalla?

Myyjä on liikkeen harjoittaja siis, ostaja yksityinen henkilö ja kyseessä moottoriajoneuvo ja nettihuutokauppa.

Tällaiseen asiaan haluaisin selvennystä jos joku tietää.

15

814

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 26+1

      Näin alkajaisiksi, ei pidä mennä leikkimään huutokauppaan, jos ei ole ostoaikeita.

      Mutta seuraavaksi, jospa katsoisit ne huutokaupan pitäjän 'käyttösäännöt' tai vastaavat, jotka löytyy sieltä huutosivuston alareunasta tai ainakin käyttäjätunnuksen luonnin yhteydessä olet joutunut ne hyväksymään. Se on sitova sopimus sinun ja huutokaupan pitäjän välillä, ja todennäköisesti siellä on yhtä ja toista sovittu tarjoamisesta, huudoista, virheistä ja muista ehdoista.

      • 26+1

        "Onko ostovelvollisuus jo olemassa tavaran myyjän kanssa, tilanteen ollessa sekava ja virheelliseen huutoon alkujaan perustuva, vaikka jo hädissäni lupasinkin ostaa pikkuisen tarkoittamaani huutoa isommalla hinnalla? "

        Voi sitä yrittää perua, mutta koska se suullinenkin lupaus sitoo, ja olet ollut ostamassa kohdetta huutaessasi sitä jo siihen alunperin tarkoittamaasi hintaan, niin enpä usko että myyjä suostuu. Siinä ei ole ostajalle mitään kohtuutonta.

        "kuinka sitovia on huutokaupat netissä, onko olemassa korvausvelvollisuutta ("välikädelle 10%) koska kyseessä selkeä virhe eikä tahallisuus, ja koitin heti virhettä oikaista että oikea kauppa voisi jatkua."

        Tämä puoli on se kyseenalaisempi ja riippuu myös siitä käyttöehtosopimuksesta, mutta huutohintaan sidottu korvaus virheen korjaamisesta kuulostaa aika oudolta.

    • erkkipetteri69

      Kun tekemässäsi tarjouksessa on selvästi virhe ja toisenkin osapuolen olisi pitänyt asia ymmärtää, ei tarjous sido sinua.

      Et siis ole velvollinen ostamaan tuotetta korkeammalla kuin tarkoittamallasi hinnalla, etkä myöskään maksamaan tuota korkeampaa välityspalkkiota (jos tavara ja raha siis vaihtavat omistajaa). Myyjä tosin ei tässä tapauksessa taida olla velvollinen hyväksymään tarkoittamaasi tarjousta ja myymään tuotetta tuohon hintaan, koska tekemäsi virhe esti mahdollisten korkeampien tarjousten saamisen.

      Oikeustoimilain 32§:

      Jos jonkun tahdonilmaisu on erhekirjoituksen tai muun hänen erehdyksensä johdosta saanut toisen sisällyksen, kuin on tarkoitettu, ei tahdonilmaisu sellaisena sido sen antajaa, jos se, johon tahdonilmaisu on kohdistettu, tiesi tai hänen oli pitänyt tietää erehdyksestä.

      Jos tahdonilmaisu, joka toimitetaan perille sähköteitse tai suullisesti lähettiä käyttäen, on sähköttämisessä tapahtuneen virheen tai lähetin virheellisesti toimittaman esittämisen johdosta sisällykseltään muuttunut, ei tahdonilmaisu sellaisena, kuin se on tullut perille, sido lähettäjää, vaikkakin vastaanottaja on vilpittömässä mielessä. Lähettäjä olkoon kuitenkin, jos hän, saatuaan tiedon sisällyksen muuttumisesta, haluaa, että tahdonilmaisu ei enää olisi voimassa, velvollinen ilman aiheetonta viivytystä ilmoittamaan siitä vastaanottajalle; jos hän ei sitä tee, ja vastaanottaja oli vilpittömässä mielessä, on tahdonilmaisu sitova sellaisena, kuin se on tullut perille.

      • 26+1

        "Kun tekemässäsi tarjouksessa on selvästi virhe ja toisenkin osapuolen olisi pitänyt asia ymmärtää, ei tarjous sido sinua."

        Niinhän siinä on toimittu, ja sitten oli tehty suullinen sopimus.

      • erkkipetteri69
        26+1 kirjoitti:

        "Kun tekemässäsi tarjouksessa on selvästi virhe ja toisenkin osapuolen olisi pitänyt asia ymmärtää, ei tarjous sido sinua."

        Niinhän siinä on toimittu, ja sitten oli tehty suullinen sopimus.

        Kyllä, ja tuo suullinen sopimus on toki voimassa. Sopimuksen olemassaolon toteennäyttäminen voi tietenkin olla hankalaa, jos myyjä vaatii sopimuksen täyttämistä eikä ostaja sitä halua täyttää.

        Sen sijaan mitään vahingonkorvausta toteutumattomasta kaupasta välittäjä ei voi oikein vaatia tuon virheelliseen hinnan mukaisesti. Tai voi vaatia, mutta vaatimus tuskin menestyy kun kyseessä on ilmeinen virhe ja virheen tehnyt osapuoli on heti virheen havaittuaan siitä ilmoittanut ja asian pyrkinyt korjaamaan.

        En ole ymmärrettävästä syystä kyseisen kauppapaikan käyttöehtoja lukenut, koska en tiedä mikä kauppapaikka on kyseessä. Jos kauppaa ei nyt kaikesta huolimatta synny ja ehdoissa kaupan perunut osapuoli on velvollinen suorittamaan välittäjälle korvausta, voisi korvaus perustua ostajan tarkoittamaan hintaan. Mutta kun en ole tosiaan nähnyt niitä ehtoa, niin vaikea sanoa.

    • liimanäppis

      Käsittämätöntä kertakaikkiaan silti on myös se, että sivustolla ei ole minkäänlaista peruutus mahdollisuutta tai sen ilmoittamista (kaupan vielä käynnissä ollessa,mutta päättyessä ilta-aikaan) kun johonkin kellonaikaan ilmeisesti ylläpito(?) lopettaa, niin peli siltäosin selvä. Useat ja taas useammat kaupat päättyvät iltaisin, monet päivisin myös, mutta ilmeisen vaarallisia on nuo ilta-aikaan päättyvät tässä virheellisen tarjouksen mahdollisessa tapauksessa.
      Mielestäni jonkinlainen toiminto tai ehkä estäjä pitäisi olla ettei edes hyväksytä mahdottomia korotuksia.
      Jossain piilossa saattaa olla sivulla ehdot, ei ole sattunut silmään, tai niitä ei ole. Välittäjä vetoaa yleisiin huutokauppa ehtoihin. En tiedä onko sitten niissä joku korvaus määritelty, kuitenkin 10 pros tuntuu olevan esillä.
      Samalla sivustolla on monien julkishallinnon konkurssi huutokauppoja, realisointien huutokauppoja, poliisin-, puolustusvoimien- ja näemmä myös yksityisten liikkeenharjoittajien huutokauppoja, liiketoimintaa siis. En ole varma onko soveliasta mainita sivustoa tässä?
      Oma seurattava tilanne oli siis yksityisen välittäjän järjestämä, jonka sivuilla ei ehtoja ole mainittu erikseen. Jos katsoo jonkin julkisen puolen esim ulosotto toimien huutokauppaa siellä- niillä aina on ehdot pdf nä esillä ym tarkemmat tiedot myytäävästä jne- kuitenkin- niisäkin on sama virhe mahdollisuus ilman välitöntä peruutus mahdollisuutta?! Kuinkahan käytöntö on silloin jos virhe huuto sattuu esim ulosoton ollessa kauppiaana.

      Oikeustoimi laki ja ilmaisuvirhe on määrittämässä näitä asioita, olen selvitellyt jonkinverran, saanut neuvoja kuluttajaneuvonnasta, ollut yhteydessä kuluttajavirastoon myös. Niistä myöhemmin, joskin hyviä neuvoja sain, mutta myös ihmeteltävää vähän.

      Loppupeleissä taidan "päästä helpoimmalla" maksamalla muutaman satasen- turhasta siis mutta se lienee helpointa.

      Voin kirjoitella lisää jos kiinnostusta on. Mutta rahaa palaa, olkoon se opiksi ja varoitukseksi.

      • 26+1

        "En tiedä onko sitten niissä joku korvaus määritelty, kuitenkin 10 pros tuntuu olevan esillä. "

        Vaadi siltä välittäjältä mustaa valkoisella niistä perusteista sen 10 prosentin korvaukseen tarkoitetusta huutohinnasta. Se ei ilman sinun ja kauppapaikan välistä sopimusta ole lain velvoittama ja sen korvaustason määrittävän sopimusehdon pitäisi olla niissä palvelun rekisteröitymisehdoissa, tai jos vedotaan joihinkin yleisiin huutokauppaehtoihin, niin yhtälailla pitäisi olla siellä selvästi esillä ja luettavissa.

        Tämä haiskahtaa nyt vähän siltä, että sitä korvausta yritettäisiin nyt vyöryttää myyjältä sinulle kaupan peruuntumisen vuoksi.

      • 26+1

        "Oma seurattava tilanne oli siis yksityisen välittäjän järjestämä, jonka sivuilla ei ehtoja ole mainittu erikseen. Jos katsoo jonkin julkisen puolen esim ulosotto toimien huutokauppaa siellä- niillä aina on ehdot pdf nä esillä ym tarkemmat tiedot myytäävästä jne- kuitenkin- niisäkin on sama virhe mahdollisuus ilman välitöntä peruutus mahdollisuutta?! "

        Kävin katsomassa huutokaupat.com sivuja.

        Kun myyjä on tässä elinkeinonharjoittaja ja kysyjä ostajana ilmeisesti yksityishenkilönä kuluttajan ominaisuudessa, niin siihen nettihuutokauppaan sovelletaan kuluttajasuojalain etäkaupan säännöksiä, jos huutokauppaan ei voi osallistua paikan päällä. Etäkaupasta on kuluttajalle se hyöty, että on kaupan peruuttamisoikeus. Tosin tässä kysyjän tapauksessa on edellä mainitun lisäksi otettava huomioon se tehty suullinen sopimus.

        Ilmettelen edelleenkin suuresti kauppapaikan vaatimusta vahingonkorvaukseen, kun en esimerkiksi yllämainitun välittäjän ehdoista en löytänyt mitään perustetta korvausvaatimukselle.

    • liimanäppis

      Kovasti haiskahtaa rahastukselta, ja puhelimessa kuullut perusteet tukee tätä väitettäni. Esim: "eivät nämä korvaus summat ole tuulesta otettuja vaan perustuvat todellisiin kuluihin, kun joudutaan uudelleen kauppa avaamaan toimeksiantajan kanssa, joudumme maksamaan alv n minulta perittävästä korvaus-summasta vielä, siksi ei voi alentaa, tämä on liiketoimintaa", noin mitä mieleen muistuu keskustelusta alkuun.
      Ja aivan ensimmäisestä keskustelusta muistuu mieleen seikka, joka kummastuttaa. Siis siitä kun virheellisen tarjouksen itse heti huomasin, ja soitin välittäjälle- ja kun ei siis kuulemma voinut korjata asiaa heti että toivomani normaali huutokauppa olisi voinit siis jatkua- niin tähän väliin ko välittäjä siis sanoi myös että "jos sattuu että joku tekee päälle vielä tarjouksen ennen päättymistä" johon minä sanoin että en usko, ei kukaan tee koska on noin mahdoton tilanne, ei kukaan tarjoa vielä hullumpaa summaa. Vastaus välittäjältä oli :" voihan se olla, on niinkin joskus käynyt" !!!- Eli, ongelma lienee siis tiedostettu, ja oletettavasti tahallinen joiltain osin ainakin, tai ongelmaa mielellään ansana hyödynnetään!

      Kiitokset asiallisia kommentteja ja mielipiteitä tähän asti jättäneille.

      Muutama seikka mitä haluan asiaan lisätä ja kertoa jotta tilanne selkenee entisestään.
      Todellakaan kirjautuessa palvelun käyttäjäksi sivustolle, en muista että mitään ehtoja olisi pitänyt lukea/hyväksyä. Ei myöskään välittäjän kauppasivulla näin ole ollut. Siis tähän asti- voi olla että kohta on, eli tulostimelle ja tallennukselle on ollut käyttöä. Joku uusi käyttäjä/kirjautuja voisi varmistaa oliko ehtoja hyväksyttävänä niin tulisi toinenkin mielipide?
      Tosin sivut on järkyttävän huonot, error, gateway time out ollut taas jo n 2 tuntia kun olisin halunnut itse tarkistaa jotain. Satunnaisiin aikoihin ne toimivat, vai voiko sanoa toimiviksi kun selviä puutteita on?

      26 1 lainaus:" Etäkaupasta on kuluttajalle se hyöty, että on kaupan peruuttamisoikeus. Tosin tässä kysyjän tapauksessa on edellä mainitun lisäksi otettava huomioon se tehty suullinen sopimus. "

      Kuten kerroin jossain aiemmin, hätäpäissäni menin lupaamaan noita asioita, painostuksen alla siksi että oma tietämys ei riittänyt muuhun tuolloin, tyhmyydestä sakotetaan, niinhän se on. Mutta sakotetaanko järjestelmän kelvottomuudesta , siitä johon itse en voi vaikuttaa- eli sivuston luonteeseen, ei mikäänlaista mahdollisuutta korjata virhettä heti.
      Lupasin ostaa, koska ajattelin sitä 10 pros isosta summasta jota oltiin peräämässä, säikähdyksellä siis ja ajatuksella että korvaus-summalla saan tuotteen kuitenkin- koska/jos jokatapauksessa joudun maksamaan, niin -0 , ostan ja saan edes tavaran, en osta, mutta maksan saman 4 numeroisen summan! Laittoi lupaamaan...
      Myöhemmin selvisi että ei virheilmaisulain mukaan voi periä 10 pros tuosta virhe huudosta, vaan alkuperäisestä, jolloin korvaus putoaa 3 numeroiseksi. Tuolloin vielä ajattelin että edullisempaa on ostaa tuote edelleen sovitellulla hieman korkeammalla hinnalla kuin mitä oli siis huuto. Jälleen, ajatuksen kulkua hitaasti- miksi oikeastaan, koko asia silti perustuu virheelliseen huutoon, ja korotettuun hintaan edelleen. Enempi alkoi mietityttää kaupankäynnin lainvaltaisuus- netti/etäkaupan säännöt, virheen vaikutus koko tilanteeseen, ja - ennenkaikkea arveluttamaan korvausvaatimuksillä säikäytettynä olemisen vaikutus omiin lupauksiini.

      Jokatapauksessa, kolminumeroinen lasku on saapunut sähköpostiin, maksuaikaa 2 pv. Maininta soviteltu korvaus peruutetusta kaupasta.
      Soviteltu kuitenkin reilusti yli puolet jäljellä summaa,prosentti on nyt n 6.5 alkuperäisestä 10 stä. Puhelussa kovasti "liikemiehen" äänellä ja kuulloinen välittäjä toisteli alv asiaa, ja että lasku pn "todellinen" perustuu todellisiin kuluininsa jne. Pahus kun en tajunnut peruskoulupohjilla taaskaan pyydellä faktoja niinkin olisi tosiaan pitänyt. Kuitenkin pientä alennusta tuli kun kerroin ottaneen joistakin asioista selvää, ja saaneeni neuvon että viedä asia muiden ratkottavaksi jollei summa alene- niin aleni se sitten siis tuonne n 6.5 prosenttiin, saatesanoin" ei ole aikaa alkaa selvitellä ja papereitä läpi käymään, niin olkoon sitten noin. Tuo lasku on siis 2 pv n eräpäivällä tullut.

      Ilmeisesti maksan, mutta laitan edelleen harkintaan laitanko koko vyyhdin suurennuslasin alle. Kannattaako?

      • limanäppis

        Vielä haluaisin alku osaa edellisestä viestistä tarkentaa, että ilmeistä oli, että toivottiin vielä isompaa virhe huutoa päälle, ettei joku huomaisi jo tapahtunutta virhettä siellä- vaan korottaisi edelleen.

        Katselin noiden kuluttaja valius virastojen sivustoja ja kaavakkeita mitä siellä on täytettäväksi tehty- niin ilmeisen uutta on nämä tämän tyyppiset asiat. Sopivaa lomaketta ei sattunut kohdalle mikä natsaa tällaiseen luusoppaan :)

      • 26+1
        limanäppis kirjoitti:

        Näihin jos vastaisit, niin ehkä selviäisi sen kuluttajasuojalain etämyynnin soveltuminen tähän tapaukseen.

        Oletko itse ollut ostamassa tuotetta elinkeinonharjoittajana vai yksityishenkilönä eli kuluttajana? Myyjä on elinkeinonharjoittaja, sehän on jo todettu.
        Onko se huutokohde ollut sellaisessa huutokaupassa, johon on voinut mennä henkilökohtaisesti tekemään nostotarjouksia vai onko huutokauppa järjestetty pelkästään netissä/puhelimitse?

        Näistä, jos ostaja on kuluttaja ja myyjä elinkeinonharjoittaja ja huutokauppaan voinut osallistua vain etäviestimillä, niin kuluttajasuojalakia sovelletaan, ja sillä on olennainen merkitys tässä.

        Sitten onko se ilmoittaja-myyjä sanonut missään vaiheessa, että voit perua huudon? Oletko sopinut ostavasi sen huutokohteen siltä tuotteen ilmoittaja-myyjältä vai oletko perunut kaupan? Onko ilmoittaja-myyjä sanonut että perumisesta tulee kustannuksia?

        Jos ollaan kuluttajasuojalain alla, niin etämyynnissä on annettava kirjallisesti/sähköisesti vahvistus kaupasta ja sen jälkeen ostajalla on sen kaupan perumisoikeus. Ohessa linkki kuluttajasuojalakiin, etämyyntiä koskevat säännökset ovat 6 luvussa.
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1978/19780038

        Tuon kertomasi peusteella vaikuttaa siltä, että ilmoittaja-myyjä ei ole lähettänyt ensinnäkään mitään kirjallista vahvistusta. Onko näin?

        Se kauppapaikan pitäjä ei voi vaatia mitään korvauksia kaupan peruuntumisesta, jos kuluttajansuojalaki tulee sovellettavaksi siihen ostotapahtumaan, koska markkinoi palvelua toisen lukuun kuluttajille.

        Siinä tapauksessa että ei olla kuluttajasuojalain piirissä, niin tilannetta pitää vielä selvittää.

    • liimanäppis

      504 Gateway Time-out
      nginx/1.0.9

      jatkuu edelleen, jokohan suhina käy ja sivustolle lisäillään parannuksia? tuskin sentään, ei vaan pelitä muutoin. Kyllä on erikoinen sivusto kerrassaan, mahtaa jopa myyjät hermostua moiseen, miten tuolla myy kun ei toimi, siellä ne huutokaupat omia aikojaa päättyvät kun ketään ei sinne pääse. Kuka korvaa ja mitä, ja millä prosentilla :)

      Itseasiassa tämän saman välittäjän joissakin kaupoissa olen huomannut *"udelleen myyntiin huutokauppa sivuston päivityksen takia" tms tekstejä- että kovin varmasta kokonaisuudesta ei ole kyse. Ihmettelen suuresti esim oikeuslaitoksen tapaa järjestää kauppoja tällä sivustolla todella paljon.

      • liimanäppis

        Näihin jos vastaisit... Ok. .
        Oletko itse ollut ostamassa tuotetta elinkeinonharjoittajana vai yksityishe...
        ------------ Itse olen ostajana yksityishenkilö. Tuotteen(moottoriajoneuvo) omistaja liikkeenharjoittaja,tuote kuitenkin yksityishenkilön, liikkeenharjoittajan nimissä rek tietojen mukaan on, tätä välittäjä kutsuu "toimeksiantajaksi" Välittäjä(myyjäksi ymmärrettävä?) on liikkeenharjoittaja, tituleerannut korvauslaskun perimistä "liiketoiminnaksi".

        Onko se huutokohde ollut sellaisessa huutokaup...
        -----------Huutokohteet välittäjällä ovat myynnissä nettihuutokaupassa, muuta mahdollisuutta esim suoraostoihin ei ole mainittu ja sellaista ei liene ole, eikä puhelimitsekkaan mainita kuin "tiedustelut 050-xxx xxx , nimi nimi.
        "Näyttö" : "sopimuksen mukaan" , "Paikka" (kaupunki mainittu missä on, välittäjällä tavaraa monessa kaupungissa ym paikassa)

        ---Firmaa googletettaessa saa: xxx järjestää nettihuutokauppoja.. löytyy.
        Eli nettihuutokauppaa harjoittava yritys ja tämäkin tuote sillätavalla myyntiin esitetty.

        Sitten onko se ilmoittaja-myyjä sanonut mis...
        -------------Ilmoittaja myyjä. ilmeisesti välittäjää tarkoittanet. Ei ole sanonut että voin perua, ainoastaan mainitut korvaukset kertonut jos perun- eli onko se sitten "että voin perua"- maksamalla voin perua.
        Kuten kerroin, luultuani että joudun maksamaan koko virhehuudosta 10 pros alkujaan, ja välittäjän kysellessä tuossa tilanteessa mitä olisin tarjonnut jollei näin olisi mennyt, menin sanomaan summan joka oli hieman kovempi kuin huuto mikä kaupassa oli- siis ilman ensimmäistä numeroa. Hankala selittää vähän mutta esimerkki: tavara huudoissa menossa 181e. itse ajtellut tarjota 191e. Joku virhe sattuu ja hintaan tulee 1191. Heti huomaan ja otan yhteyttä, koitan perua- mutta en voi, "ei ole ylläpitoa" jne. Kauppa jää voimaan noin kun ei tule välittäjän "toivomaa" toista hullua/epäonnista joka vielä vahingossa nostaa. Tuossa puhelussa sitten puhutaan korvauksista , prosenteista, jne. Kysytään mitä olisit maksanut- menet lupaamaan sanotaan vaikka 250e ostaa. Lupaus perustuu oletukseen isosta korvauksesta- selviää kuitenkin myöhemmin ettei korvaus olekkaan tuosta suurimmasta kauppasummasta- ajatus tulee että pääsee kuitenkin vähemmällä, ja, kauppa kokonaisuudessaan alkaa kaduttaa, samoin kuin lupaus ostaa sillä vähän isommalla summalla. Ostolupaus siis perustuu osiltaan harhaluuloon- onko silloin sitova?
        Vastaus siis kokoajan on- että on sanonut että tulee kuluja. minkälaisia- mielestäni kertonut alussa niiden olevan isot, siis virheellisestä huudosta siitä tonnisummasta laskettavia. Näin luulin- ja se on varmaan se tyhmastapäästä kärsii koko kroppa juttu.

        Tuon kertomasi peusteella vaikuttaa siltä, että ilmoittaja-myyjä ei ole lähettänyt ensinnäkään mitään kirjallista vahvistusta. Onko näin?
        -------- On ja ei. miten tulkitaan: Kaupan päättyessä sivustolla on näköjään käytäntö, että se lähettää e mailin jossa on kaupan tiedot- hinta. kohde jneasiat, ja "huutokauppa päättynyt , tarkistetaan tarjouksia" . maksuyhteys tiedot ja joitain siihen liittyviä ohjeistuksia, Myyjän yht tiedot edelleen jne ja kaupan kohteen sama "myyntipuhe" kuin ilmoituksessa oli.Ei juuri muite tietoja.
        Ilmeisesti sitten kun kauppa etenee, ja tarjous hyväksytään tulee seuraava maili. Tuossavaiheessa lienee toimeksiantaja, välittäjä ja sivuston ylläpitäjä olleet yhteydessä ja sivuston ylläpito laittaa mailin jossa :Aihe Myyjä on hyväksynyt tarjouksenne, nettihuutokauppa kohde #
        ja :Maksutapa: Suoraan myyjälle, yksityiskohdat sovittava

        Huutokaupan tilana näkyy ilmoituksessa: Päättynyt  tarjous hyväksytty.

        Myyjä ottaa teihin yhteyttä maksun yksityiskohtien sopimiseksi. Sen jälkeen teillä on kaksi arkipäivää aikaa suorittaa kauppahinta.
        Maksusuorituksen rekisteröitymisen jälkeen huutokaupan tilana näkyy ilmoituksessa: Myyty.
        Myyntikohteen omistus- ja hallintaoikeus siirtyy ostajalle heti kun kauppahinta on maksettu myyjän tilille, ellei myynti-ilmoituksessa ole muulla tavalla ilmoitettu. Kohteen nouto tapahtuu ilmoituksessa mainittujen ohjeiden ja määräaikojen mukaisesti, lisätietoja voitte kysyä kohteen myyjältä.
        Myyntikohde näkyy myynnin toteuduttua sivuilla 7 päivää ja poistuu tämän jälkeen sivuilta automaattisesti.

        Noin se etenee, tuossa jotain tietoa minkä sain jos homma etenisi. Samaiselta sivustolta lainattua tekstiä.

        Se kauppapaikan pitäjä ei voi vaatia mitään korvauksia kaupan peruuntumisesta, jos kuluttajansuojalaki tulee sovellettavaksi siihen ostotapahtumaan, koska markkinoi palvelua toisen lukuun kuluttajille.

        Siinä tapauksessa että ei olla kuluttaj
        ----Niimpä, kiinnostaa kovasti tämän homman oikeellisuus, ihan kaikilta osin en olisi aivan valmis nielemään tätä pakettia.

        Edellä mainittu hinta esimerkki on siis suuntaa-antava, summat on tässä kaupassa moninkertaisia valitettavasti.

        Mitenkän teen saamani korvauslaskun kanssa, maksanko sittenkään, tässä oisi päivä pari aikaa, kun oli 2 päivän maksuaika- onko laillista muuten?

      • 26+1
        liimanäppis kirjoitti:

        On tämä jo vähän selkeämpi.

        Siis kun kauppapaikan pitäjä eli sen foorumin ylläpitäjä ei ole vaatinut mitään korvauksia, niin sen suhteen kaikki on niinkuin pitääkin. Mielestäni se ei ole ongelma, vaikka virheellinen huutokorotus on ollut siellä yön yli, koska ei ole velvoitettu ostamaan selvästi virheellisellä korotuksella.

        Mitä taas tulee siiheen myyjään, joka nyt perii korvausta siitä tarkoitetulla summalla huudetun kohteen perumisesta, niin tosiaan sen osalta joudut selvittämään sen kuluttajasuojalain etämyynnin säännösten sovellettavuuden. Kun kertomasi perusteella on mahdollista, että ko. yritys kauppaa nettihuutokaupalla tarjoamalla omissa nimissään toisen lukuun tuotteita (puhutaan ns. komissiokaupasta), niin kuluttajasuojalain etämyyntisäännöksiä tulisi nähdäkseni silloin soveltaa ja sen vuoksi kaupan perumisesta ei voisi vaatia korvausta.
        Jos ei ole komissiokauppaa, vaan myyjä esiintyy toimeksiantajan nimissä toimeksiantajan lukuun, niin sitten on jo vähän vaikeampi tapaus suhteessa kuluttajan oikeuksiin ja sen osalta en lähde arvuuttelemaan kuluttajasuojalain ulottuvuutta. Tietenkin silloin kun myyjä toimii omissa nimissään omaan lukuunsa, se puoli asiasta on selvä.

        Neuvoisinkin sinua nyt ensin ottamaan yhteyttä siihen myyjätahoon ja tiedustelemaan, miksi kuluttajasuojalain 6 luvun etämyynnin peruutusoikeutta ei ole annettu. Se olisi normaali tapa edetä tässä. Sen jälkeen jos asiantila ei täysin selviä, niin soita kuluttajaneuvontaan. Voisi olla aiheellista, että informoisivat kuluttajia paremmin siellä tämäntyyppisistä tilanteista, kun nettisivuiltakaan ei löytynyt mitään apua.
        http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/kuluttajaneuvonta/kuluttajaneuvoja/

    • liimanäppis

      heippa hei. tämä asia selvisi aikanaan. enkä mitään maksanut macea oy n virkistysrahastoon, turha ja ikävä yritys se oli maksattaa joutavia.

      Kuitenkin nyt jotain on muuttunut, esim ko yritys laittanut huutokauppa säännösensä klikattavaksi auki omiin huutoihinsa. Lukasin ne, ja ohhoh, tällaista oli:
      2. Ostajan vastuu

      Jättämällä tarjouksen ostaja sitoutuu ostamaan kohteen. Ostaja on vastuussa kaikista jättämistään huutotarjouksista, joissa ostaja on käyttänyt huutokaupat.com –sivustolta saamiaan käyttäjätunnuksia ja/tai kirjallisella tarjouksellaan osallistuessaan myyjän ylläpitämiin huutokauppoihin ja/tai muilla tavoin toteutettuihin kauppoihin. Ostaja on vastuussa huutokaupat.com –sivuston käyttäjätunnuksistaan ja kaikista mahdollisista käyttäjätunnuksiensa väärinkäytöksistä ja niistä mahdollisesti syntyvistä kustannuksista.

      Pitäkäähän tunnukset tallessa, maksamaan voit joutua vaikka joku rikollinen väärin käyttäisi :( . Pelottavaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      108
      2727
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1321
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1166
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      997
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      987
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      948
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      833
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      668
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      663
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      625
    Aihe