MS ja näön takaisin saaminen.

näköö vailla

Tilaanteeni on seuraava: Muutamia vuosia sitten menetin näön toisesta silmästä noin puoleen tehoon ja todettiin MS.
Palutui sitten hoitojen jälkeen suunnilleen semmoiseksi että kasvot erottaa sumeina kymmenen metrin päästä, mutta esim. kun lähestyy televisiota niin näkee täydellisenä kuvan/tekstit n. metrin päästä. (paitsi PUNAISEN värin,kuulemma on yleistä)

Eräänä päivänä ulkona käydessäni kun käytin kiikaria niin huomasin että näin molemmilla silmillä juuri yhtä hyvin kauas ja lähemmäksikin noiden kiikareiden linssien läpi !!!(paitsi punaista) Myös tv:n tekstit näen kiikarin voimin esim. 10m takaa.

Kysymykseni kuuluukin (kokemuksienkin kysely) kun aikanaan sairaalassa kerrottiin että näköhermo on viottonut tavallaan aivojen puolelta eikä normaaleilla silmälasikeinoilla voitaisi vaikuttaa, ...niin tuli vain semmoinen ajatus mieleen jos sittenkin joku "piilari" linssi toiseen silmään toisi onnen?

Kuitenkin työskentelen liikenteessä ja toisessa silmässä näkö on täydellinen niin "kontrasti" on melkoinen.

5

467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9+13

      Jos näköhermo on vaurioitunut se ei IKINÄ korjaannu, valitettavasti!

      • Näköö vailla

        Mutta miksi näkyy "halppis" kiikarilla sitten lähes täydellisesti? (paitsi punainen väri?) Tavallaan erikoista on se! Että kiikarin läpi katsoessani näen molemmilla silmillä suunnilleen yhtä tarkasti??
        Kertokaa tyhmälle että onko se kiikarin linssin suurentava tarkennus, enemmän kuin saadaan aikaiseksi piilolinssiin/silmälaseihin? Kun ei ole kokemusta ollut tästä näköpuolesta ennen.


      • ,.,.,.,.,.
        Näköö vailla kirjoitti:

        Mutta miksi näkyy "halppis" kiikarilla sitten lähes täydellisesti? (paitsi punainen väri?) Tavallaan erikoista on se! Että kiikarin läpi katsoessani näen molemmilla silmillä suunnilleen yhtä tarkasti??
        Kertokaa tyhmälle että onko se kiikarin linssin suurentava tarkennus, enemmän kuin saadaan aikaiseksi piilolinssiin/silmälaseihin? Kun ei ole kokemusta ollut tästä näköpuolesta ennen.

        Jos sulla auttaa jokin linssi näköön, niin sittenhän silmälasit kannattaisi hankkia?
        Oliko sinulla varmasti näköhermontulehdus? Siinä aiheutunutta ei tietääkseni pysty korjaamaan millään laseilla.


      • Näköö vailla
        ,.,.,.,.,. kirjoitti:

        Jos sulla auttaa jokin linssi näköön, niin sittenhän silmälasit kannattaisi hankkia?
        Oliko sinulla varmasti näköhermontulehdus? Siinä aiheutunutta ei tietääkseni pysty korjaamaan millään laseilla.

        Kiitos kaikille vastauksista. On se todellakin MS tauti tuo minun ja kyytipoikana näköhermotulehdus!
        Silmälääkäri aikoinaan tutki sairaalassa useita päiviä ja totesi ettei itse silmässä ole mitään oireita, eikä tähän voida vaikuttaa kun se syy on tuossa "silmäkaapelin" aivojen puoleisessa päässä? Kyllähän se on uskottava kun puoli sairaalaa vakuuttaa asian olevan "Ei parannettavissa"

        En vain ole muka joutanut työnteolta silmälääkärirumbaan...? Kieltämättä se tekee olon sekavaksi kun toisella näkee puoliteholla ja toisella taas täydellisesti.


    • Salisen Malli

      Harmin paikka tuo näkösi huononeminen. Mutta jos kiikareilla näet paremmin myös huonommalla silmällä, on se selvä merkki siitä, että näkösi voisi parantua joillakin silmälasivahvuuksilla. Kannattaa mennä testauttamaan näköä hyvälle optikolle tai hyvälle silmälääkärille (vältä huonoja, niitä riittää). Äläkä kerro heti näköhistoriaasi, vaan anna niiden yrittää määrittää mahdollisimman hyvät linssit ilman tietoa näköhermosi tilanteesta. Muuten ne voivat heittää hanskat tiskiin heti, etkä saa testattua asiaa kunnolla.
      Toivottavasti saat apua tilanteeseen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      231
      3417
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      60
      3005
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      47
      2597
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      33
      2538
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      79
      2058
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      85
      1889
    7. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1855
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1832
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1692
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1053
    Aihe