Kiitos tästäkin!
5
72
Vastaukset
Olipa hyvä kirjoitus; jollain on järki ja sydän kohdallaan.
- Kun pääsin viimeisen kappaleen alkuun, aloin itkeä.
Että joku näkee ja tunnustaa... Joku muukin kuin Jumala, joka on nähnyt ja tiennyt koko ajan, että kaikki tämä on totta.- sivusta seurannut
Tosi hyvä kirjoitus. Hyvä huomata, että lääkärikunnan joukossa on myös osaajia. Katsoin minäkin tuon ohjelman ja mietin, oliko tarkoitushakuista selitellä niihin hyviin täsmäkysymyksiin, ettei ole yhtä testiä, jolla voi tutkia ja blaa, blaa, blaaa. Jäi ikäänkuin ilmaan leijumaan, että kun ei ole testiä, niin kyse onkin uskomushoidosta, kun lääkäri määrää arsenaalin astmalääkkeitä. Eihän se näin ole ja hyvin tuossa blogikirjoituksessa tuotiin esille, että melkoista uskomusta on muidenkin sairauksien hoito, eikä niille ole sen kummempia tarkkoja yksittäisiä testejä.
"Hyvä huomata, että lääkärikunnan joukossa on myös osaajia."
- Totta, mutta suurin osa on mulkkuja, joista homesairaat joutuvat kärsimään.
Hyvät kirjoitukset poimitaan aina myös talteen.
Talletettu kirjanmerkkeihin, josta tärkeimmät aikanaan esiin.
Kirjanmerkeissäni pullistelee kaikenlaista. Mercolaltakin tuli pari päivää sitten taas painavaa asiaa homeista:
Forget Antibiotics, Steroids and Medication - Starve This Toxin out of Your Body
http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2011/11/01/recovery-f...
Poskionteloistakin on ollut syyskuussa juttua:
Why Almost All Sinus Infections are Misdiagnosed and Mistreated
http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2099/12/31/fungus-hid...Suomi24:lla on näköjään linkkiasetuksia muutettu eikä linkkejä saa toimimaan. Googlaamalla löytää.
Löytyvät kyllä aikanaan Sanasingosta ja/tai Homesairaiden tukifoorumista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911330
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51730Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t252622Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä312601Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574