Taidan vihata ex. puolisoni, tajusin sen vasta hiljattain. Suhteemme loppui jo vuosia sitten minun aloitteesta. Hän ei vain ymmärtänyt jättää minua rauhaan vaikka halusin katkaista kaiken yhteydenpidon. Hän tekstaili ja soitteli vähän väliä, suurimman osan ajasta jätin vastaamatta, mutta aina välillä sorruin vastaamaan ja silloin hän heti yritti koukuttaa minua uudelleen.
Olen selittänyt hänelle kerta toisensa jälkeen miksi jätin hänet, mutta perille ei mene. Hiljattain hän jopa ilmestyi luokseni, kertoi mitä kaikkea hän sairastaa, yritti tällä kertaa herättää minussa ilmeisesti sympatiaa häntä kohtaan. Tietäisipä tämä ihminen mitä hän on minulle tehnyt, aluksi en osannut tuntea mitään, olin liian uuvuksissa, että olisin jaksanut käsitellä koko asiaa. Pari vuoden päästä alkoi eheytyminen, ja siinä samassa pistin moni asia uuteen järjestykseen elämässäni.
Yllätyin itsekin, että tunsin niin syvää vihaa nyt viimeisen kerran kun tavattiin, tai oikeastaan vasta sen jälkeen. Onko tämäkin joku juttu, mitä liittyy paranemisprosessiin?
En halua hänelle mitään pahaa, haluan vain, että hän piru vie, jättäisi minua lopullisesti rauhaan, hän ei ole tuonut eikä tuo elämääni mitään hyvää. Olen lukenut paljon narsismista, ja olen melko varma että joko hän on narsisti tai bipo, jotain on pahasti pielessä siinä ihmisessä.
Samalla olen tietysti helpottunut jopa onnellinen, olen päässyt hänestä irti lopullisesti, hän ei herätä mitään tunteita minussa enää, paitsi nyt tämä herännyt viha. Ei ole kuitenkaan aikomusta jäädä tähän vihavaiheeseen, hän ei ole senkään arvoinen. Tämän tekstin kirjoittaminen helpotti jo oloa, saa anonyyminä purkaa sydäntään.
Kuvittelin jo vuosi sitten, että tämä on lopullisesti ohi, voin hyvin ja olin onnellinen, onnellinen myös siitä, että ex:ä oli jättänyt minua pitkään rauhaan, olin jopa ruvennut unohtamaan koko suhdetta. Ihan kuin hänellä olisi tuntosarvet päässä, tiesi, että nyt pitää muistuttaa olemassaolostaan jotta ei pääsisi unohtamaan täysin. Kait sen viha siitä syntyi, minulla on oikeus unohtaa hänet, jukoliste.
Olen selittänyt hänelle kerta toisensa jälkeen miksi jätin hänet, mutta perille ei mene. Hiljattain hän jopa ilmestyi luokseni, kertoi mitä kaikkea hän sairastaa, yritti tällä kertaa herättää minussa ilmeisesti sympatiaa häntä kohtaan. Tietäisipä tämä ihminen mitä hän on minulle tehnyt, aluksi en osannut tuntea mitään, olin liian uuvuksissa, että olisin jaksanut käsitellä koko asiaa. Pari vuoden päästä alkoi eheytyminen, ja siinä samassa pistin moni asia uuteen järjestykseen elämässäni.
Yllätyin itsekin, että tunsin niin syvää vihaa nyt viimeisen kerran kun tavattiin, tai oikeastaan vasta sen jälkeen. Onko tämäkin joku juttu, mitä liittyy paranemisprosessiin?
En halua hänelle mitään pahaa, haluan vain, että hän piru vie, jättäisi minua lopullisesti rauhaan, hän ei ole tuonut eikä tuo elämääni mitään hyvää. Olen lukenut paljon narsismista, ja olen melko varma että joko hän on narsisti tai bipo, jotain on pahasti pielessä siinä ihmisessä.
Samalla olen tietysti helpottunut jopa onnellinen, olen päässyt hänestä irti lopullisesti, hän ei herätä mitään tunteita minussa enää, paitsi nyt tämä herännyt viha. Ei ole kuitenkaan aikomusta jäädä tähän vihavaiheeseen, hän ei ole senkään arvoinen. Tämän tekstin kirjoittaminen helpotti jo oloa, saa anonyyminä purkaa sydäntään.
Kuvittelin jo vuosi sitten, että tämä on lopullisesti ohi, voin hyvin ja olin onnellinen, onnellinen myös siitä, että ex:ä oli jättänyt minua pitkään rauhaan, olin jopa ruvennut unohtamaan koko suhdetta. Ihan kuin hänellä olisi tuntosarvet päässä, tiesi, että nyt pitää muistuttaa olemassaolostaan jotta ei pääsisi unohtamaan täysin. Kait sen viha siitä syntyi, minulla on oikeus unohtaa hänet, jukoliste.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.