Mitä mieltä olette?

Ajattelen että ylpeilet sillä että sinua on pakkosyötetty ja kuvittelet olevasi joku spesiaali tapaus tässä maailmassa sen vuoksi ja tulit tänne kerjäämään huomiota.

Taidat itse olla huomiota kerjäävä nauta eli samanlainen kuten suurin osa tänne kirjottajista.

Outoa, että sut laitettiin sairaalaan pakkosyöttöön, vaikka olit tollasessa painossa. Itse olen samoilla rajoilla ja oikeastaan _haluaisin_ sairaalan, koska en jaksa yksin. En kuitenkaan pääse, koska yleensä vaikeimmat tapaukset otetaan sisään ja kun paino on ok, heitetään ulos. Outoa siis, että sinä olit siellä.
Tosin veriarvosi olivat huonot, joten ehkä se riitti fyysisen huonon kunnon kriteeriksi.

Uskallan väittää, että olit syömishäiriöinen, koska sinne jouduit. Ei sinne kukaan turhaan joudu. Normaalia on kieltää. Veriarvotkaan eivät ole huonot ihan turhasta.

Jos kuitenkin nykyään olet tyytyväinen omaan kehoosi, niin hyvä, pidä se sitten bmi 18. Älä enää laihdu.

jos et halua olla isokokoisempi, niin älä sitten ala... ei sua tolla painoindeksillä pakkohoitoon saada, joten voit olla ihan rauhas..

ollaanko pliis asiallisia toisille ja lopetetaan haukkuminen, jooko.

ketjun aloittaneelle, sairaalaan ei syyttä joudu ja jos veriarvot ovat huonot, olkoon syy mikä tahansa, sairaalahoito lienee aiheellinen.

jos et koe itseäsi syömishäiriöiseksi, se kuuluu sairauden kuvaan. Pelkän painoindeksin perusteella ei kuitenkaan saisi ketään luokitella sellaiseksi, mutta jos syöminen tai syömättömyys ja paino haittaavat elämääsi tai vievät tilaa muilta ajatuksilta, voidaan sinut katsoa syömishäiriöiseksi.

Mä olin n. 25-vuotiaaksi asti lievästi alipainoinen (18-vuotiaasta lähtien n. 41-42kg), söin mitä tahdoin enkä liikkunutkaan hirveästi. Silloin aina kyseltiin, että onko sulla anoreksia, vaikkei ollut.

Sen jälkeen kun huomasin, että olin lihonut normaalipainoiseksi (152,5cm/45kg), niin sairastuin syömishäiriöön. Liikun pakonomaisesti, kirjaan kalorit ylös, paastoan, ahmin, kaikki ajatukset pyörii liikunnan ja ruoan ympärillä. Tahdon laihtua pystymättä siihen kuitenkaan.

Niin nurinkurista tämä on.

Se paino ei ole ainoa diagnoosi syömishäiriöön. Tärkeintä on se, mitä mielessä tapahtuu. Mä olen nyt normaalipainoinen ja voin sanoa olevani syömishäiriöinen, kun taas ollessani alipainoinen ei mulla ollut mitään tällaisia pakkoajatuksia ja pakkoliikuntoja.

Aloittaja olet varmaan aika nuori, joten ihan normaalia olla alipainoinen. Itsellänikin tosiaan vasta aineenvaihdunnan (ja elämän) hidastuttua läskiinnyin normaalipainoiseksi.

Jokainen joka minua olisi halunnut väittää syömishäiriöiseksi tai väittää sellaiseksi ansaitsee kärsiä samalla tavalla kun minä olen kärsinyt toisten monsteri-paskojen ansiosta.

Haistakaa paska vaan kaikki, menkää lääkäriin ja keskustelkaa onko teillä kenties lääkitys kohdallaan. Hoitoakin suosittelen jokaiselle joka on omassa päässään kuvitellut minun olevan säälittävä huomiota kerjäävä ihku teini=syömishäiriöinen.