Aina menee metsään. Yleensä ne, joista saattaisin olla kiinnostunut ovat jo varattuja. Ne, jotka ovat yksin, eivät yleensä kiinnosta minua. En halua yh-äitiä, anteeksi vaan, en pidä lapsista, enkä halua lapsia. En ole pinnallinen ihminen, mutta en toisaalta myöskään mikään tiukkapipo. Uskon Jumalaan ja uskon Jeesukseen, mutta en ole mikään lakihenkinen tiukkapioi tai fundamentalisti.
Jos menen vaikka johonkin kristilliseen tapahtumaan huomaan olevani musita poikkeava sekä ulkoisesti, että sisäisesti. Hyvin harvoin, todella harvoin löydän mitään sopivaa keskusteluseuraa yhtään mistään.
Olenkohan oikeasti ihminen ollenkaan vai humanoidi? Siltä se alkaa vähitellen tuntua, että ainakaan täältä suomesta en tule löytämään elämänkumppania itselleni.
Jos menen vaikka johonkin kristilliseen tapahtumaan huomaan olevani musita poikkeava sekä ulkoisesti, että sisäisesti. Hyvin harvoin, todella harvoin löydän mitään sopivaa keskusteluseuraa yhtään mistään.
Olenkohan oikeasti ihminen ollenkaan vai humanoidi? Siltä se alkaa vähitellen tuntua, että ainakaan täältä suomesta en tule löytämään elämänkumppania itselleni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jaa no mene sitten toiseen maahan ettimään sitä kumppania, mitä vielä odotat?
Sama täällä. Sillon harvoin kun ihastun niin mies on varattu. Vaikka en kyllä koskaan ole oikeen tosissani ollut kenestäkään kiinnostunut, edes niistä varatuista. Mutta mä taidan olla vaan pelkuri, en edes uskaltaisi tosissani ketään lähestyä siinä mielessä. Ja ulkopuolisuus on niin tuttu tunne!
Niin sama tunne :( alan kyllästyä tähän ainaiseen etsimiseen. Noin vuosi sitten alkoi tämä että olisi "pakko" saada kumppani, ennen sitä otin vielä rennosti...eihän se etsimällä ja pakottamalla löydy, niin...mutta en vaan jaksaisi odottaa, en sitten millään. Olo tuntuu yksinäiseltä.
http://www.youtube.com/watch?v=J9Q0LJdjFho