Kuntavapina

Siilinjärven kepu masinoi henkitoreissaan kapinaa kuntauudistusta vastaan. Tuolla sisäänpäin käpertymisellään kepu tekee lopullisen itsarin.

Valistuneet äänestäjät ymmärtävät, että tuo typerä yhteistyökyvyttömyys ei ole tästä maailmasta.
160379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 160

Vanhimmat

Paitsi että tuo "kuntauudistuskapina" on lähtöisin ihan jostain muualta kuin Siilinjärveltä ja siihen on osallisena paljon muitakin kuin Siilinjärveläisiä. Mutta pistetäänhän Siilinjärven kepun piikkiin tuokin. Onhan todennäköisesti Kreikan tilannekin Siilinjärven kepun aikaansaamaa...

Äänestä

Kuntakapinoijat olisivat voineet laittaa Facebookkin ryhmän "jos miljoona tykkää, Jyrkin ja Jutan perseet tervataan". Tämä olisi nyky-demokratiaa ja ihan toista kuin hikisten addressien kiikutus torpasta torppaan.

Asioiden hoito kyllä pitää eriyttää suorasta demokratista tai muuten tulee nälkä äkkiä.

Äänestä

siilinjärven poika katainenhan on kulisseissa suurin kuopio-liitoksen kannattaja. siilinjärven kultapoika haluaa kiihkeästi liittää siilinjärven kuopioon.

Äänestä
  • Tuo nyt on niitä pienempiä Kataisen pelkäksi haaveeksi jääviä päähänpinttymä.

    Ihmettelen, miksi tuo adressi on pelkästään Itä-Suomen kuntien tekemä. Siilinjärven kannattaisi tehdä yhteistyötä vastaavassa paikassa olevien toisten kaupunkien kehyskuntien kanssa. Voimakasta liitosvastustusta on myös kokoomusjohtoisissa kunnissa.

    Äänestä

  • haaveita vaan kirjoitti:

    Tuo nyt on niitä pienempiä Kataisen pelkäksi haaveeksi jääviä päähänpinttymä.

    Kunnantuvalta lähetellään veronmaksajien piikkiin kapinakirjeitä ja kerätään nimiä kepun hautajaisadressiin.

    Kunnanjohtajan mielestä tämä on ihan normaalia.
    Niinpä juuri - Siilinjärvelle normaalia sisäpiirin kähmintää, joka vihdoin on tullut tiensä päähän.

    Äänestä

  • haaveita vaan kirjoitti:

    Tuo nyt on niitä pienempiä Kataisen pelkäksi haaveeksi jääviä päähänpinttymä.

    Ihmettelen, miksi tuo adressi on pelkästään Itä-Suomen kuntien tekemä. Siilinjärven kannattaisi tehdä yhteistyötä vastaavassa paikassa olevien toisten kaupunkien kehyskuntien kanssa. Voimakasta liitosvastustusta on myös kokoomusjohtoisissa kunnissa.

    Ylen uutisissa tänään on juttua kehyskuntien olevan se tekijä, joka lopulta vie pohjan pois näiltä suunnitelluilta liitoksilta. Kehyskunnat vastuttavat liitosta keskuskaupunkiin kaikkialla. Haastateltavana oli Lempäälän kunnanjohtaja, joka kuulemma itsekin kokoomustaustaisena sanoi kuntaliitosasian vaikuttavan vielä paljon tulevissa kuntavaaleissa. Eipä taida siellä kokoomuskaan olla kuntatliitoksen puolella.

    Äänestä

  • muuallakin sama jutt kirjoitti:

    Poliittisessa kentässä kuntaliitoksia vastustavat erityisesti Keskustan luottamusmiehet. Kokoomukselaiset eivät niinkää, eivätkä demarit. Tämä on oikeastaan ymmärrettävää, koska kuntaliitosten myötä Keskustan vaikutusmahdollisuudet kaventuisivat suurkuntien valtuustoissa. Kokoomukselaisten ehkä hieman kasvaisivat, mutta demareitten asema parantuisi melkoisesti.
    Perussuomalaisten asemasta on vähän vaikea sanoa, riippuu vähän siitä, miten kannatus on muuttunut eduskuntavaalien jälkeen. Saattaa hyvinkin olla, että Perusssuomalaisten kannatus on laskenut heikon oppositiopolitiikan myötä.

    Siilinjärven osalta ei kuntaliitos toisi kovinkaan suuria muutoksia. Palvelut heikentyisivät saavutettavuuden vuoksi. Yhteiskunnan palveluja siirtyisi Kuopioon, samoin kaupalliset palvelut heikentyisivät. Siilinjärven ja Kuopion keskinäinen välimatka on kohtalaisen pieni ja kulkuyhteydet ovat oikein hyvät.

    Äänestä

  • Liitokset..... kirjoitti:

    Jos hallituspuolueiden kunnallispoliitikot pysyisivät nyt hallituksen ajaman kaupunkien ympäryskuntien liitosten puolella eli olisivat liittämässä omia kuntiaan keskuskaupunkiin, olisi aivan varma, että ne saisivat vaalitappion kunnallisvaaleissa monessa Siilinjärven kaltaisessa kunnassa. Eteläisemmässä ja läntisemmässä Suomessa Keskusta ei ole tavallisesti hallitseva tai edes kakkospuolue kehyskunnissa, vaan ne ovat Kokoomus- tai demarijohtoisia. Pienissä maaseutukunnissa toki on Keskustalla vahvempi asema. Kokoomus- ja demaripoliitikkoja alkaa siis vielä vastustaa kuntaliitoksia kaupunkiin. Siilinjärven kokoomuslaiset ovat vain poikkeuksia innossaa liittää kuntansa Kuopioon. Mikään kehyskunnistahan ei ollut ilmoittanut edes halukkuuttaan neuvotella liitoksesta.

    Äänestä

  • liitosHAAVEITA kirjoitti:

    Tarkoitin juuri pienten kuntien osalla Keskustan luottamuspaikkojen menetystä.
    Nykyinen Keskustan alamäki jyrkkenisi kuntaliitosten myötä.
    Taitaa vaan nyt käydä niin, että hallitus laittaa kunnat yhteen mahtikäskyllä ja kuntaosuuksia kaventamalla.
    Siilinjärven osalla asiat eivät juuri muuttuisi, eikä Maaningankaan osalla huonompaan suuntaan. Ei tämä mikään maailmanloppu ole.

    Äänestä

  • Nimenomaan.... kirjoitti:

    Tuossa kun uutisissakin näytti kuntakarttaa Maaningan ja Nilsiän liitoksen jälkeen niin aika mukava peräreikä oli Siilinjärven junttilan kohdalla.

    Äänestä

  • musta aukko kirjoitti:

    Vaan on se kumma kun silti niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kovasti kiinnostaisi saada tämä junttila liitettyä savolaesjuppilaan eli Kuoppijoon....

    Äänestä

  • musta aukko kirjoitti:

    Tuossa kun uutisissakin näytti kuntakarttaa Maaningan ja Nilsiän liitoksen jälkeen niin aika mukava peräreikä oli Siilinjärven junttilan kohdalla.

    Nythän tuo sitten selvisi, mikä siinä ahdistaa että Siilinjärvi pitää liitokseen mukaan saada vaikka väkisin... Oli uusi tulokas kuinka suuri ja kaunis muuten, mutta jos siltä puuttuu peräreikä, niin sehän tukehtuu omaan pas.... siis kakkaansa jo alkumetreillä. Kyllähän se ajatus pistää hätäisesti parkumaan jo etukäteen ja ruinaamaan Siilinjärveä mukaan niiin kiristystä lahjontaa kuin uhkailuakin käyttäen.

    Äänestä

Siilinjärven pitäisi nyt tarttua tilaisuuteen ja aloittaa omassa piirissään liitoshalukkuuden kartoittaminen ja aloittaa neuvottelut Kuopion kanssa.
Ei tässä nyt muu auta. Siilinjärven kokoomusluottamusmiehet ovat kerrankin oikeassa.

Siilinjärvi ja siilinjärveläiset menettäisivät kehyskunnista kaikkein vähiten.

Äänestä
  • Kuopiolla ei ole oikeita kehyskuntia kuin Siilinjärvi. Siilinjärveläiset seuratkaa kuinka toisten kaupunkien kehyskunnissa ajatellaan ja toimitaan. Ylen selvityksen mukaan yksikään ei ole halukas edes neuvottelemaan liitoksesta.

    Äänestä

  • kehyskunnasta kirjoitti:

    Kuopiolla ei ole oikeita kehyskuntia kuin Siilinjärvi. Siilinjärveläiset seuratkaa kuinka toisten kaupunkien kehyskunnissa ajatellaan ja toimitaan. Ylen selvityksen mukaan yksikään ei ole halukas edes neuvottelemaan liitoksesta.

    Nämä "kehyskunnat" (lue loiset) ovat tottuneet elämään keskuskuntien siivellä. Nämä kunnat ovat päässeet aina helpolla ja vuosikymmnenien kuluessa niiden johtoon on pesinyt nurkkakuntainen juntta ajamaan omia etujaan.

    He eivät halua ottaa minkäänlaista vastuuta yhteiskunnan kehityksestä, eivätkä ymmärrä minkälaiset haasteet hyvinvointia uhkaa. Rakenteita on pakko kehittää tehokkaammiksi, mutta nätä juntteja yhteinen vastuu ei kiinnosta.

    Äänestä

  • siipiveikot kirjoitti:

    JUURI NÄIN. Mitäs jos Kuopio alkaisi ottamaan pääsymaksun vaikkapa kaupunginkirjaston käytöstä siilinjärveläisiltä.. Mikä olisi edessä? No rakentaa oma vastaavanlainen Siilinjärveen ja ylläpitää sitä. Olisiko siihen rahaa???
    Ja tämä on vain yksi esimerkki!

    Äänestä

  • 8y88ooil kirjoitti:

    Niiin...ja se pääsymaksu myös Maaninkalaisilta, Nilsiäläisiltä, Leppävirtalaisilta, Suonenjokisilta, Lapinlahtelaisilta, Outokumpulaisilta, Pörsänmäkeläisiltä?.. Vai millä perusteella kaikkien muiden lähiseutujen kuntalaisilla olisikin vapaa pääsy tai oikeus käyttää niitä lukuisia esimerkkijuttujasi, paitsi Siilinjärveläisillä? Kuopiossa käy aivan samalla tavalla muistakin lähiseudun kunnista ihmisiä kuin Siilinjärveltä, mutta vain Siilinjärveläinen on paha ja syntinen? Sanoisinpa että on uusi rasismin laji näköjään keksitty...
    Mutta ei kun lippuluukkuja rakentamaan kirjastolle, ja kaikilta kävijöiltä todistus vaaditaan, että onko asuinpaikka Kuopio. Saapi Kuopio mainetta ja kunniaa lisää roppakaupalla.
    PS. Tuskinpa Siilinjärvi kaupunginkirjastoa silti rakentaisi, kun kunnassa on kunnankirjasto olemassa ja ylläpidettynä tälläkin hetkellä.

    Äänestä

  • 9u99ppoö kirjoitti:

    Samalla voitaisiin alkaa maksamaan Kuopion ulkopuolelta shoppailemaan tuleville palkkiota rahojensa tuomisesta Kuopion elinkeinoelämän tukemiseen ja samalla sekä kaupantyöntekijöiden että yritysten verotulojen kaupungille tuoman hyödyn vuoksi. Kuopio joutuisi maksupuolelle kunulkokuntalaisten palkkiot ovat reilusti kaupungin kirjasto- ja teatterikuluosuuksia suurempia. Otankin toisen kukkaron mukaan palkkioita varten ensi kerran kaupoille tullessani.

    Äänestä

Kohta on uutisjousikin puoliksi kuopiolainen lehti kun maaninka liittyy kaapunkiin. Siinä sitä sitten tapellaankin mikä on lehden linja siilin liittämiseen. Kuopiohan voi rikkaampana ja suurempana vaatia enemmistön lehdestä itselleen.

Äänestä
  • Oletkohan lainkaan lukenut Uutis-Jousta. Se muistaa vain pätkittäin olevansa myös toisen kunnan alueen lehti kuin pelkästään Siilinjärven. No nyt se saakin alkaa täydellä voimallaan ajaa Siilinjärven itsenäisyyttä. Lueskelin tuossa kesällä Sisä-Savon lehteä, kun kesäasukkaana sen sai ilmaiseksi. Siellähän on sama tilanne Karttulan kanssa. Aivan samalla tavalla siellä käsiteltiin Karttulan asioista kuin ennenkin. Kuntaliitos Kuopioon ei ollut vaikuttanut lehden linjaan.

    Äänestä

  • Se onkin mielenkiintoinen nähdä. Jotenkin päätoimittajan kuopio-vastaisuus on jo ruvennut pehmenemään!

    Eiköhän tässäkin päde "Sen lauluja laulat kenen leipää syöt"

    Äänestä

  • Ääni muuttuu .. kirjoitti:

    Se onkin mielenkiintoinen nähdä. Jotenkin päätoimittajan kuopio-vastaisuus on jo ruvennut pehmenemään!

    Eiköhän tässäkin päde "Sen lauluja laulat kenen leipää syöt"

    Silloihan päätoimittajan pitäisi olla hyvin Jyväskylä-myönteinen =) Keskisuomalainenhan omistaa Uutis-Jousen eikä siellä mitään Kuopio-hegemoniaa ole. Tunnen opiskeluajoilta pääomistajan ja ylimmän johtajan ja hyvin rationaalisesti hän toimii liiketoiminnan periaatteilla ja antaa kunkin lehden toimia itsenäisesti paikallisten mielipiteiden mukaan.

    Äänestä

  • paikallislehtiä luke kirjoitti:

    Uutis-Jousi nimenomaan mielistelee paikallisten päättäjien kuppikuntaa ja tekee kaikkensa, että yleinen siilinjärveläisten mielipide olisi mahdollisimman Kuopio vastainen.

    Kun UJ haluaa "kuntalaisen" mielipiteen Kuopio-liitoksesta, se tietää kyllä keneltä kysyä, että vastaus on varmasti Kuopio-vastainen.

    Äänestä

  • Pienet on piirit kirjoitti:

    Kas vaan kun valtuuston kuudesta ryhmästä vain yksi eli Kokoomuksen ryhmä ollut myönteinen. Mielestäsi kaikki muut kuntalaisten vaaleilla valitut valtuutetut ovat väärämielistä kuppikuntaa =) Kun edellisissä vaaleissakin tämä kuntaliitosasia oli keskeisin vaaliteema, niin varmaankin mielestäsi siilinjärveläisten suuri enemmistö äänesti väärin.=)

    Ainoat pienet piirit ovat ne kuntaliitosta kannattavat eli selvänä vähemmistönä olevat kokoomuslaiset

    Äänestä

  • vaalidemokratia kirjoitti:

    Sama kepun diktatuurihan tätä on hallinnut vuosikymmenet. Onneksi seuraavat vaalit muuttavat tilanteen.

    Kaikki muut Kuopion kehyskunnat ymmärtävät mikä on tulevaisuudessa oma ja alueen etu, mutta Siilinjärven nurkkakuntaiset oman edun vartijat eivät näe napaansa pidemmälle.

    jokunen kuukaisi sitten tehdyn kyselyn mukaan lähes 60% siilinjärveläisistä kannattaa liitosselvityksen tekoa elikkä pikkasen enemmän kuin pelkkä kokoomus.

    Äänestä

  • Valta vaihtuu kirjoitti:

    Kuopiolla ei ole kuin yksi ainoa kehyskunta sanan varsinaisessa merkityksessä. Toisten kaupunkiseutujen kaltaisia kehyskuntia ei Kuopion ympärillä ole kuin Siilinjärvi. Muut kunnat ovat enemmän ja vähemmän kaukaisia maaseutukuntia. Leppävirtakin kun on yhtä kylää lukuunottamatta auttamatta liian kaukana Kuopiosta.

    Ihmeen vahvoja ovat kepulaiset, kun muka hallitsevat neljää muuta poliittista ryhmittymää niin pienellä osalla kunnanvaltuustosta. Täytynee oikein nosta heille hattua ! =) Ttulevatkaan kuntavaalit eivät tuo lähimainkaan enemmistöä Kokoomukselle ainoalle kuntaliitoksen ajajalle. Ei siinä auta Kataisenkaan ensi maanantaiset propagandapuheet =) Kataisen kannattaisi keskittyä käännyttämään kokoomuslaisia muiden kaupunkien kehyskunnissa. Niissähän kokoomuslaisetkin vastuttavat liitosta keskuskaupunkiin.

    Äänestä

  • vaalidemokratia kirjoitti:

    Kas vaan kun valtuuston kuudesta ryhmästä vain yksi eli Kokoomuksen ryhmä ollut myönteinen. Mielestäsi kaikki muut kuntalaisten vaaleilla valitut valtuutetut ovat väärämielistä kuppikuntaa =) Kun edellisissä vaaleissakin tämä kuntaliitosasia oli keskeisin vaaliteema, niin varmaankin mielestäsi siilinjärveläisten suuri enemmistö äänesti väärin.=)

    Ainoat pienet piirit ovat ne kuntaliitosta kannattavat eli selvänä vähemmistönä olevat kokoomuslaiset

    Impallehan riittää kun on torilla olalle taputtelijoita niin että sivut on mustelmilla.
    Niin kuin (sattumalta juuri Uutis-Jousessa) itse todisti.

    Ei siinä kyllä kauhean laajasta piiristä voi puhua!

    Äänestä

  • <zxfdsrtyw6uik kirjoitti:

    jokunen kuukaisi sitten tehdyn kyselyn mukaan lähes 60% siilinjärveläisistä kannattaa liitosselvityksen tekoa elikkä pikkasen enemmän kuin pelkkä kokoomus.

    Enpä ole moisesta tutkimuksesta lukenut. Lienee SS:n toimituksen tekemä =)

    Kuntavaaleissa asiat ratkaistaan ja niihin on vielä vuoden verran. Kuopion ja sen asianajaja SS :n kovasta propagandasta huolimatta esiin tulee kehyskuntien yleinen liitosvastarinta. Siilinjärveläiset saavat televisiosta vielä paljon kuulla toisten vastaavassa kunnassa olevien ihmisten ja päättäjien negatiivista suhtautumista liitokseen. Ei siinä auta SS:n ajama propaganda kun nähdään koko hallituksen suuren kuntaremontin kehyskuntien liittämiseksi kaatuvan. Ensimmäiset uutiset asiasta on jo olleet esillä. Siilinjärvenkin poliittisille ryhmille Kokoomusta lukuunottamatta on poliittinen itsemurha asettua kuntaliitosselvityksen puolelle.

    Äänestä

  • Piiri pieni pyörii.. kirjoitti:

    Impallehan riittää kun on torilla olalle taputtelijoita niin että sivut on mustelmilla.
    Niin kuin (sattumalta juuri Uutis-Jousessa) itse todisti.

    Ei siinä kyllä kauhean laajasta piiristä voi puhua!

    Taidat puhua omista pikkupiireitäsi. Eipä juuri kiinnostakaan.

    Jos tarkoitat poliittisia pieniä piirejä, niin pienet ne ovat kaikissa kunnissa niin on Helsingissäkin. Ja sielläkin oletettvasti tarkoittamallesi johtavalle kunnallispolitikolle riittää saada olalle taputtelijoita Kolmen Sepän patsaalla.

    Äänestä

kohtapa tuo muuttuu kun maaninkalaiset eli kuopiolaiset toimittajat alkaa levittää lehdessä vähän toisenlaista propagandaa.

Äänestä
  • Niin sitähän tehdään jo Savon Sanomissa kuopiolaisten toimittajian taholta oikein olan takaa. Huvittuneena saa sitä lukea mitä ovat taas keksineet. Jos ja kun Maaninka liittyy Kuopioon, toimii Uutis-Jousi samalla tavalla sen alueen paikallisuutisten lehtenä. Eivät Uutis-Jousen maaninkalaiset toimittajat puutu toisen kunnan eli Siilinjärven kuntaliitosasioihin. He haluavat vain uutisoida mahdollisimman hyvin oman alueensa tapahtumista ja pitää siten maaninkalaiset lukijansa tyytyväisinä.

    Äänestä

Tarkoitat varmaan että kuopiolaiset toimittajat haluavat pitää kuopiolaiset lukijat tyytyväisinä? ei maaninkaa enää silloin ole. eiköhän liitoksen jälkeen uutisjousen maaningan toimittajiksi laiteta siili-kuopio liitoksen kannattajia. tosin voisin kuvitella että liitoksen jälkeen uutisjousi ei enää ilmesty maaningan eli kuopion alueella. olisihan se vähän kornia jos se olisi kuopion lähiön ja siilinjärven paikallislehti.

Äänestä
  • Niin se entinen paikallislehti toimii paikallislehtenä Karttulassakin.

    Toki Savon Sanomat haluaa pitää kuopiolaiset lukijansa tyytyväisinä.Tosin samalla SS:n johdossa unohdetaan, että Kuopiossa asuu vain reilut kolmannes lehtensä lukijoista. Uutis-Jousen toimittajiksi ei laiteta erityisesti ketään, eivät kuntapäättäjät toimittajia määrää. Samat toimittajat tietysti jatkavat ja heidänhän kannatta aivan oman asemansa säilyttämiseksi alkaa uutisoida entistä tarkemmin kotialueensa asioista, jotta lukijat säilyvät.

    Äänestä

  • solakka kirjoitti:

    Niin se entinen paikallislehti toimii paikallislehtenä Karttulassakin.

    Toki Savon Sanomat haluaa pitää kuopiolaiset lukijansa tyytyväisinä.Tosin samalla SS:n johdossa unohdetaan, että Kuopiossa asuu vain reilut kolmannes lehtensä lukijoista. Uutis-Jousen toimittajiksi ei laiteta erityisesti ketään, eivät kuntapäättäjät toimittajia määrää. Samat toimittajat tietysti jatkavat ja heidänhän kannatta aivan oman asemansa säilyttämiseksi alkaa uutisoida entistä tarkemmin kotialueensa asioista, jotta lukijat säilyvät.

    Katainen pistää maanantaina Siilin juntit ruotuun.

    Kaksinkertainen kannatus kepuun nähden antaa kummasti itseluottamusta!

    Äänestä

  • Jyrki tyrkkii kirjoitti:

    Katainen pistää maanantaina Siilin juntit ruotuun.

    Kaksinkertainen kannatus kepuun nähden antaa kummasti itseluottamusta!

    Siilinjärven kokoomuslaisethan vaan sinne menevät kuuntelemaan.

    Ei taida Katainen uskaltaa mennä puhumaan toisten kaupunkien kehyskuntien kokoomuslaisille, kun he vastustavat itsekin kuntaliitosta.

    Äänestä

  • papupata pölisee kirjoitti:

    Katainen on nykäissyt eron muihin puolueisiin juuri sillä, että uskaltaa sanoa mikä yhteiskunnalle on eduksi.

    Hänen ei tarvitse nuoleskella äänestäjiä. Kansa kyllä lopulta ymmärtää kuka oikeasti pystyy huolehtimaan yhteiskunnan hyvinvoinnista.

    Mitä pahempi on tilanne, sitä vahvempia johtajia tarvitaan ja arvostetaan. Nuoleskelijat tippuu silloin pelistä.

    Äänestä

  • Pätevyys voittaa kirjoitti:

    Kehyskunnat eivät ole todellinen ongelma kuntakentässä. Kokoomuksen johdolla Virkkusen suulla on puututtu vain tähän sivuseikkaan, joka ei ole lainkaan niin yksinkertainen hyötymisjuttu vaan kaupungitkin hyötyvät naapurikuntien asukkaista vieläpä enemmän kuin mitä heidän palvelunsa maksavat kaupungille.

    Äänestä

  • yksisilmäinen kokoom kirjoitti:

    Kehyskunnat eivät ole todellinen ongelma kuntakentässä. Kokoomuksen johdolla Virkkusen suulla on puututtu vain tähän sivuseikkaan, joka ei ole lainkaan niin yksinkertainen hyötymisjuttu vaan kaupungitkin hyötyvät naapurikuntien asukkaista vieläpä enemmän kuin mitä heidän palvelunsa maksavat kaupungille.

    Aluetta ja koko kansantaloutta ajatellen kehyskuntien loisiminen on juuri pahin ongelma.

    Tarvitaan mahdollisimman vahvat keskukset jotka pärjäävät valtakunnallisessa ja globaalissa kilpailussa. Sen ymmärtäminen ei pitäisi olla ylivoimainen tehtävä.

    Äänestä

  • papupata pölisee kirjoitti:

    Siilinjärven kokoomuslaisethan vaan sinne menevät kuuntelemaan.

    Ei taida Katainen uskaltaa mennä puhumaan toisten kaupunkien kehyskuntien kokoomuslaisille, kun he vastustavat itsekin kuntaliitosta.

    Jospa menisit itsekin kuuntelemaan. Voisi kummasti avartaa ymmärrystä!

    Äänestä

  • Vetureita tarvitaan kirjoitti:

    Aluetta ja koko kansantaloutta ajatellen kehyskuntien loisiminen on juuri pahin ongelma.

    Tarvitaan mahdollisimman vahvat keskukset jotka pärjäävät valtakunnallisessa ja globaalissa kilpailussa. Sen ymmärtäminen ei pitäisi olla ylivoimainen tehtävä.

    Globaaliin kilpailuun Suomesta ei alueina osallistu kuin pk-seutu eikä siinäkään ole merkitystä kuntarajoilla. Toiset kaupunkiseudut kilpailevat vain keskenään maan sisällä.Tänne ei syntyisi millään kuin tuo yksi globaalisti merkittävä keskus, toiset ovat vain pikkukyliä ja ei pk-seutukaan oikeasti ole muuta. Kuopio on koko eli asukaslukukilpailussa tuleva häviäjä. Jos kuntaliitokset tehdään Kataisen haluamalla tavalla, putoaa Kuopio selvästi suurien kaupunkien joukosta. Pk-seudun yhdistymisen suurin este on Espoo, joka valtapuolueenaan Kokoomus vastustaa jyrkästi liittymistä Helsinkiin.

    Keskuskaupungit loisivat muiden kuntien kustannuksella. Varsinkin Kuopiossa tilanne on niin, kun kauppojen keskittymisen vuoksi maakunnasta ja varsinkin Siilinjärveltä tuodaan Kuopiolle paljon verotuloja kauppojen ja sen työntekijöiden myötä.

    Äänestä

  • sähköt vetureihin kirjoitti:

    56% siilinjärveläisten palkoista ja verotuloista tulee naapurikuntien työnantajilta, valtaosin Kuopiosta.

    Jos kuopiolaisia kävisi samalla prosentilla Siilissä töissä heitä olisi 25.000hlö.

    Ilman Kuopion työpaikkoja Siilinjärven työttömyys olisi 50%

    Että se siitä loisimisesta!!

    Äänestä

  • Pysytään asiassa kirjoitti:

    56% siilinjärveläisten palkoista ja verotuloista tulee naapurikuntien työnantajilta, valtaosin Kuopiosta.

    Jos kuopiolaisia kävisi samalla prosentilla Siilissä töissä heitä olisi 25.000hlö.

    Ilman Kuopion työpaikkoja Siilinjärven työttömyys olisi 50%

    Että se siitä loisimisesta!!

    Ei taida kokoomuslainen oikein ymmärtää , että työnantajien maksamia palkoja eivät niitä tee kuopiolaiset veronmaksajat kuin kaupungin työpaikkojen osalta. Valtion ja yksityisten työpaikkoihin ei käytetä Kuopion veronmaksajien veroja. Kuopio saa firmoilta yhteisöveroja ja kiinteistöveroja siilinjärveläistenkin työpanoksella aikaansaatuina. Siis tuo mainitsemasi siilinjärveläisten 56 %:n työpanoksen siirtyminen Kuopioon hyödyttää rutkasti Kuopion kaupunkia yhteisöveroina.Ja käyhän kuopiolaisia paljon Siilinjärven kunnankin palveluksessa, ainakin SS:ssä uutisoitiin huomattavan suuren osan Siilinjärven kunnan johtotehtävissä työskentelevistä maksavan veronsa Kuopioon.

    Kunnalliset palvelunsa siilinjärveläiset saavat kotikunnastaan maksamiaan verotuloilla kustannettuina. Ja kun he vielä käyvät tekemässä ostoksensa hyödyntämässä Kuopion elinkeinoelämää ja sen veroina ja työpaikkoina Kuopiota.

    Hyötysuhde on selvästi Kuopiota hyödyntävä.

    Äänestä

  • Pätevyys voittaa kirjoitti:

    Katainen on nykäissyt eron muihin puolueisiin juuri sillä, että uskaltaa sanoa mikä yhteiskunnalle on eduksi.

    Hänen ei tarvitse nuoleskella äänestäjiä. Kansa kyllä lopulta ymmärtää kuka oikeasti pystyy huolehtimaan yhteiskunnan hyvinvoinnista.

    Mitä pahempi on tilanne, sitä vahvempia johtajia tarvitaan ja arvostetaan. Nuoleskelijat tippuu silloin pelistä.

    Kukas poliitikko lupasi sairaanhoitajille palkankorotuksia. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun poliitikko ylipäätään meni tekemään sellaista vaalilupausta ja puuttui työmarkkina-asioihin. No eivät hoitajat saaneet tuota Kataisen nuoleskelussaan lupaamaa summaa edes yhteiskuntaa vakavasti vaurioittaneen pitkän lakkonsa avullakaan. Tämä vain noin yhtenä esimerkkinä Kataisen jatkuvasta nuoleskelusta. Valtiontalous on ollut kurfalla koko Kataisen ministeriuran ajan jo silloin valtiovarainministerinä, mutta koko ajan vaan nuoleskelee lupailemalla veronmaksukykyisillekin veronalennuksia. Vastuutonta touhua.

    Äänestä

  • vastuuta kaivataan kirjoitti:

    Hieman päinvastoin. Jyrki makseli Suomen edellisen laman velkoja pois kansan estelyistä huolimatta(oli kuulemma jakovaraa) ensimmäisinä vuosinaan valtionvarainministerinä sanoen, ettei halua tehdä sitä kun menee huonosti. Nyt ollaan sen takia AAA-luokassa, eikä Kreikan kelkassa. Hieman muistia peliin.

    Veronalennuksilla pidetään konetta käynnissä, eikä sammuteta sitä. Meidaän yhteiskunnan rahoitus perustuu siihen, että raha kiertää, koska joka kierroksella se kansan karttuisa (nykyään kärttyisä) käsi vetää välistä sen viipaleen, jolla vaipat ja muu yhteiskunnan palveluverkko maksetaan.

    Äänestä

  • 06677884 kirjoitti:

    Jatkoa tuohon edelliseen, että nyt veroja ei ole laskettu, vaan korotettu ja se on aika vaikeaa hommaa. Demarit torppasivat yleisen ALV:n hakkitusohjemassa, mutta silti siihen joudutaan ennen pitkää. Se olisi ollut kaikkein tasapuolisin vero, joten nyt kikkaillaan aikamme huonommilla vaihoehdoilla ja saadaan lopulta ALV:n nosto lisäksi. Perkeleen tohelot sanoisi Urkki! No onneksi Urkkia tai vastaavaa ei ole enää sitä sanomassa.

    Yhteiskunnan rahansiirroilla on rajansa yhteikunnan tuottavuuden suhteen. Sen jaon arvoista ja tavotteista käydään poliittista keskustelua, mutta kun ilmautuu taho, joka ei enää poliittisessa retoriikassa pohjaa taloudelliselle pohjalle, niin ollaan Kreikan tiellä.

    PS: kapitalismi ei ole tulonjaon muoto, vaan talouden vapautta. Pohjoismaissa tuota on pehmennetty aina perustarpeet takaavalla sosiaalipolitiikalla. Se ei tarkoita, että tekemättä mitään saisi saman elintason kuin työllään tuloja hankkivat.

    Äänestä

  • asioita ymmärtävä kirjoitti:

    Ei taida kokoomuslainen oikein ymmärtää , että työnantajien maksamia palkoja eivät niitä tee kuopiolaiset veronmaksajat kuin kaupungin työpaikkojen osalta. Valtion ja yksityisten työpaikkoihin ei käytetä Kuopion veronmaksajien veroja. Kuopio saa firmoilta yhteisöveroja ja kiinteistöveroja siilinjärveläistenkin työpanoksella aikaansaatuina. Siis tuo mainitsemasi siilinjärveläisten 56 %:n työpanoksen siirtyminen Kuopioon hyödyttää rutkasti Kuopion kaupunkia yhteisöveroina.Ja käyhän kuopiolaisia paljon Siilinjärven kunnankin palveluksessa, ainakin SS:ssä uutisoitiin huomattavan suuren osan Siilinjärven kunnan johtotehtävissä työskentelevistä maksavan veronsa Kuopioon.

    Kunnalliset palvelunsa siilinjärveläiset saavat kotikunnastaan maksamiaan verotuloilla kustannettuina. Ja kun he vielä käyvät tekemässä ostoksensa hyödyntämässä Kuopion elinkeinoelämää ja sen veroina ja työpaikkoina Kuopiota.

    Hyötysuhde on selvästi Kuopiota hyödyntävä.

    Selkeä tilanne:

    1) mikäli Kuopiota ei olisi Siilinjärvellä asuisi 2000 ihmistä, työttömyys olisi suurta ja tämä alue olisi täysin jumalanselän takana.

    2) mikäli Siilinjärveä ei olisi Kuopio olisi 21 000 asukasta suurempi ja veronmaksajia oli tuhansia enemmän.

    Siilinjärvi on siis osa Kuopion kaupunkia tai pikemmin Kuopion kaupunkialuetta joka on lohkaistu omaksi kunnakseen. Se on täysin riippuvainen Kuopion kaupunkiseudusta. Nyt tilanne on se että osa Kuopiolle kuuluvista rahoista valuu Siilinjärvelle. Kyllä ne rahat kuuluvat keskuskaupungille. Näin on myös lähes jokaisessa muussa Suomen isossa kaupunkikeskuksessa, mutta silti se on väärin.

    Eli siis vaikka miten puhut kauniisti miten jotkut asiat muka hyödyttävän Kuopiota, kun saavat rahaa toisen kunnan ihmisiltäkin, niin oikeasti se ei ole niin kun heidän oikeasti pitäisi olla kuopiolaisia ei toisen kunnan asukkaita. Kuopion virallinen asukasluku on siis 120 000 mutta yksi kaupunginosa haluaa laskea asukaslukunsa toiseen laariin. Vähän sama jos Petonen tai Vuosaari olisivat omia kuntia. Tässä ei ole mitään järkeä. Kiinteästi samaan kaupunkiseutuun kuuluvan alueen olisi oltava aina samaa kaupunkia koska ne ajatusmaailmallisestikin ovat samaa kaupunkia. Esimerkki---> kun Leppäkaarteessa asuva pariskunta päättää lähteä illalla leffaan ja syömään kaupunkiin he menevät Kuopion keskustaan eivät Siilinjärven. Monet vuorelalaiset taas eivät edes käy Siilinjärvellä kun satunnaisesti. Kuopiossa taas päivittäin.

    Äänestä

  • 345667hhghmj kirjoitti:

    Jos tuota sinun logiikkaasi käyttäisi, pitäisi Kuopio liittää heti osaksi suurempaa kuntaa vaikka Keskisen Suomen kuntaa keskustana suurin Jyväskylä. Oikeasti tietysti koko maa pitäisi olla yhtä kuntaa keskuksena Helsinki.

    Äänestä

  • 06677884 kirjoitti:

    Hieman päinvastoin. Jyrki makseli Suomen edellisen laman velkoja pois kansan estelyistä huolimatta(oli kuulemma jakovaraa) ensimmäisinä vuosinaan valtionvarainministerinä sanoen, ettei halua tehdä sitä kun menee huonosti. Nyt ollaan sen takia AAA-luokassa, eikä Kreikan kelkassa. Hieman muistia peliin.

    Veronalennuksilla pidetään konetta käynnissä, eikä sammuteta sitä. Meidaän yhteiskunnan rahoitus perustuu siihen, että raha kiertää, koska joka kierroksella se kansan karttuisa (nykyään kärttyisä) käsi vetää välistä sen viipaleen, jolla vaipat ja muu yhteiskunnan palveluverkko maksetaan.

    Valtiovarainministeriksi tuli kesän korvalla 2007 ja talousromahdus alkoi vuotta myöhemmin kesällä 2008. Koko ajan on käsittämättömästi on ollut jakelemassa veronalennuksia veronmaksukykyisille ja valtion taloudentasapaino on ollut täysin hukassa. Kun ei ole tarvinnut ajatella että menot pitää olla tulojen suuruiset, on voinut olla Jyrkin tapaan ilmassa. Jyrki on halunnut seurauksista välittämättä halunnut omaa poliittista asemaansa pönkittäkseen antaa kuvan että hyvin toimeentulevatkin voivat elää aina vaan paremmin, vaikka valtiontalous meneekin siitä kuralle. No eipä hän ole sen seurauksia maksamassa. kun saa hommattua itsensä vaikka RAY:n johtajaksi helppoon hommaan.

    Edellisen 90-luvun laman velat maksettiin paljon aikaisemmin 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alkupuolella. Jyrki ei sitä todellkaan ole saanut aikaan pikemmiten päinvastoin. Olemme tällä menolla matkalla Kreikan suuntaan. Nyt taas kerran hyvin lama-ajan valtiovarainministerinä oikeasti vaikeassa paikassa lainahanojen jo sulkeutuessa toiminut Iiro Viinanen ihmettelee, kun Jyrkikin vetkuttelee edelleen puhuen ensi keväästä talouden tasapainoon saattamisen aloittamisajankohtana. Sitten keväällä painavatkin päälle taas kuntavaalit ja Jyrki alkaa puhua loppusyksystä...

    Äänestä

  • 88997755b kirjoitti:

    Jatkoa tuohon edelliseen, että nyt veroja ei ole laskettu, vaan korotettu ja se on aika vaikeaa hommaa. Demarit torppasivat yleisen ALV:n hakkitusohjemassa, mutta silti siihen joudutaan ennen pitkää. Se olisi ollut kaikkein tasapuolisin vero, joten nyt kikkaillaan aikamme huonommilla vaihoehdoilla ja saadaan lopulta ALV:n nosto lisäksi. Perkeleen tohelot sanoisi Urkki! No onneksi Urkkia tai vastaavaa ei ole enää sitä sanomassa.

    Yhteiskunnan rahansiirroilla on rajansa yhteikunnan tuottavuuden suhteen. Sen jaon arvoista ja tavotteista käydään poliittista keskustelua, mutta kun ilmautuu taho, joka ei enää poliittisessa retoriikassa pohjaa taloudelliselle pohjalle, niin ollaan Kreikan tiellä.

    PS: kapitalismi ei ole tulonjaon muoto, vaan talouden vapautta. Pohjoismaissa tuota on pehmennetty aina perustarpeet takaavalla sosiaalipolitiikalla. Se ei tarkoita, että tekemättä mitään saisi saman elintason kuin työllään tuloja hankkivat.

    ALV:hen kohdistuvat veronkorotukset ja nyt tehdyt tuloverojen laskemiset kautta koko tuloasteikon vievät kehitystä kokoajan epätasa-arvoisen tasaveron suuntaan. Tuloveron alennuksia ovat saaneet hyvätuloiset, jotka eivät niitä todellakaan tarvitse, kun heillä on sitä veronmaksukykyä. ALV:n nosto myös heikentää sitä peräänkuuluttamaasi talouden pyörimistä ja koneen käymistä.

    Äänestä

  • yhden kunnan maa kirjoitti:

    Jos tuota sinun logiikkaasi käyttäisi, pitäisi Kuopio liittää heti osaksi suurempaa kuntaa vaikka Keskisen Suomen kuntaa keskustana suurin Jyväskylä. Oikeasti tietysti koko maa pitäisi olla yhtä kuntaa keskuksena Helsinki.

    Kerrotko miten tuon viestin logiikka kääntyy edes vähän väittämääsi suuntaan???? Kyse tuossa tekstissä oli nimenomaan alueista jotka ovat kiinteästi samaa kaupunkia. Kuopio ja Jyväskylä eivät sitä ole sitten yhtään. Ne ovat kaksi täysin erillistä kaupunkia kaukana toisistaan. Viestisi ei vastaan tuohon viestiin mitenkään.

    Äänestä

Kummasti on täällä joidenkin asenne ensiteen kultapojuun muuttunut. Ennen olitte niin ylpeitä Jyrkistä mutta nyt onkin yht äkkiä hylkiö kun alkoi ymmärtämään realiteettien päälle.

Äänestä
  • Miksi ihmeessä aloit nyt uskoa että Jyrki ymmärtää realiteettien päälle ? =) Oletkin todellinen poikkeus, kun entistä suurempi enemmistö harmittelee entisen valtionvarainministerin ja nykyisen pääministerin toimia. Oli kyse sitten kuntaasioista, valtion talouden hoidosta ja varsinkin Eu-asioista. Siinähän häneltä menevät vuosi vuodelta sekaisin entistä suuremmat summat. Ensin miljoonat kymmeniin miljooniin ja nyt jo tuhannet miljardit. huh-huh

    Äänestä

  • silmät auki kirjoitti:

    Miksi ihmeessä aloit nyt uskoa että Jyrki ymmärtää realiteettien päälle ? =) Oletkin todellinen poikkeus, kun entistä suurempi enemmistö harmittelee entisen valtionvarainministerin ja nykyisen pääministerin toimia. Oli kyse sitten kuntaasioista, valtion talouden hoidosta ja varsinkin Eu-asioista. Siinähän häneltä menevät vuosi vuodelta sekaisin entistä suuremmat summat. Ensin miljoonat kymmeniin miljooniin ja nyt jo tuhannet miljardit. huh-huh

    Poikkeus? Katsohan kannatuslukuja!!

    Mitä nyt kepu romahti puoleen tuolla sisäänpäin käpertymisellään!

    Äänestä

  • Vastuu voittaa kirjoitti:

    Mitä nyt kepu romahti puoleen tuolla sisäänpäin käpertymisellään!

    Siilinjärven kanssa on turha jankata. Kuopio ei enää heitä huoli vaikka kuinka rukoilesivat. Ei tuollaista kivirekeä kukaan halua.

    Niiden kuntien jotka haluavat ottaa vastuuta tulevaisuuden yhteiskunnasta tehdään se mikä voidaan.

    Siilinjärvi saa mitä tilaa - eli jää yksin. Saa sitten tehdä makkaran mileisekseen ja nähdään kuinka se maistuu.

    Äänestä

  • Juna meni jo kirjoitti:

    Tulevaisuuden yhteiskuntaa tekemään. Liitetään koko Pohjois-Savo Keski-Suomeen keskuksenaan Jyväskylä. Niin saadaan riittävän kokoinen kunta kilpailua varten.

    Äänestä

  • tulevaisuus mielessä kirjoitti:

    Tulevaisuuden yhteiskuntaa tekemään. Liitetään koko Pohjois-Savo Keski-Suomeen keskuksenaan Jyväskylä. Niin saadaan riittävän kokoinen kunta kilpailua varten.

    Jos tulevaisuudessa tulee tarve, niin miksi ei! Kyse on kunnille lakisääteisten palvelujen tuottamisesta ja rahoituksesta, ei paikallisidentiteetistä. Jo nyt Kuopio ja Jyväskylä ja Pohjois-Savo ja Keskisuomi ovat palveluiden järjestämisessä samassa veneessä. Vaativa erikoissairaanhoito kun on sama.

    Yksikään kunta Suomessa ei ole riittävän iso järjestämään kaikki palvelunsa yksin.

    Äänestä

  • silmät auki kirjoitti:

    Miksi ihmeessä aloit nyt uskoa että Jyrki ymmärtää realiteettien päälle ? =) Oletkin todellinen poikkeus, kun entistä suurempi enemmistö harmittelee entisen valtionvarainministerin ja nykyisen pääministerin toimia. Oli kyse sitten kuntaasioista, valtion talouden hoidosta ja varsinkin Eu-asioista. Siinähän häneltä menevät vuosi vuodelta sekaisin entistä suuremmat summat. Ensin miljoonat kymmeniin miljooniin ja nyt jo tuhannet miljardit. huh-huh

    En ole poikkeus mutta tiedän kyllä että valitettavasti moni kansalainen tosiaan on vietävissä jo senkin takia että he eivät oikein "ymmärrä" näiden politiikkajuttujen päälle ja siksi ajattelevat noin. Mietipä niitä luokkasi rasavillejä joilta jäi amiskin kesken tai niitä jotka viettävät aikansa baareissa tai joita muuten ns. ajattelua vaativat jutut kuten politiikka ei kiinnosta pätkääkään.

    Tuollaisiin ihmisiin mm. persut ja kepu vetoavat. Kyllä sen moni politikkokin on sanonut että ei haluaisi oikeasti tärkeistä asioista kansanäänestyksiä sillä heitä äänestäneet ja muut kansalaiset eivät aina tiedä parastaan koska monia kansalaisia ei kiinnosta ottaa asioita mitään selvää vaan sen sijaan lankeavat populistien halpoihin iskulauseisiin kuten "vanhukset ja veteraanit oltava etusijalla" tietämättä mitä sen sanoja oikeasti ajaa. Selvää on että suora demokratia ei toimi sillä suurin osa kansalaisista ei tiedä mitä vaikutuksia tietyillä poliittisilla päätöksillä oikeasti on vaan äänestävät tunnepohjalta.

    Äänestä

  • bnhj76 kirjoitti:

    Joku tuolla ylempänä yrittää jankata, että se onkin Kuopio joka kupaa Siilinjärveä!

    Sehän olisi helppo testata:

    Vetäistään läpät pystyyn ja katsotaan kuinka kauan Siilinjärvi selviää kun verotulot tippuu puoleen, työttömyys on yli 50% eikä Kuopion palvelut ole käytettävissä!

    Totta on. Ei yhteiskunnan päätöksenteko voi perustua kansanäänestyksiin kuin joissain harvoissa kysymyksissä.

    Kuten vanha sanonta kuuluu; "Demokratia on niin kallisarvoinen asia, ettei sitä voi antaa kansan käsiin"

    Äänestä

  • 0789645 kirjoitti:

    Jos tulevaisuudessa tulee tarve, niin miksi ei! Kyse on kunnille lakisääteisten palvelujen tuottamisesta ja rahoituksesta, ei paikallisidentiteetistä. Jo nyt Kuopio ja Jyväskylä ja Pohjois-Savo ja Keskisuomi ovat palveluiden järjestämisessä samassa veneessä. Vaativa erikoissairaanhoito kun on sama.

    Yksikään kunta Suomessa ei ole riittävän iso järjestämään kaikki palvelunsa yksin.

    Keski-Suomesta Jämsan seutu on jo siirtynyt Tampereen yliopistollisen sairaalan piiriin ja Jyväskylässäkin siitä keskustellaan.

    Ei KYsin erikoissairaanhoito ole mitenkään Kuopion juttu vaan koko sairaanhoitopiirin Siilinjärvi siinä mukana itsenäisenä kunta ja toisten sitä käyttävien sairaanhoitopiirien.

    Äänestä

  • Rajat kiinni kirjoitti:

    Joku tuolla ylempänä yrittää jankata, että se onkin Kuopio joka kupaa Siilinjärveä!

    Sehän olisi helppo testata:

    Vetäistään läpät pystyyn ja katsotaan kuinka kauan Siilinjärvi selviää kun verotulot tippuu puoleen, työttömyys on yli 50% eikä Kuopion palvelut ole käytettävissä!

    Ne läppäsillatkin maksaa valtio ei Kuopio.=)

    Äänestä

  • Vaalit riittää kirjoitti:

    Totta on. Ei yhteiskunnan päätöksenteko voi perustua kansanäänestyksiin kuin joissain harvoissa kysymyksissä.

    Kuten vanha sanonta kuuluu; "Demokratia on niin kallisarvoinen asia, ettei sitä voi antaa kansan käsiin"

    Niinpä kansa ei saanut Niinistö ja Lipposen päättäessä olla päättämässä euroon liittymisestä ja nyt sitä sitten maksellaan oikein kalleimman kautta. Ruotsalaiset saivat äänestää ja katselevatkin vain vierestä.

    Kuntaliitosselvityksetkin kansanäänestykseen.

    Äänestä

  • bnhj76 kirjoitti:

    En ole poikkeus mutta tiedän kyllä että valitettavasti moni kansalainen tosiaan on vietävissä jo senkin takia että he eivät oikein "ymmärrä" näiden politiikkajuttujen päälle ja siksi ajattelevat noin. Mietipä niitä luokkasi rasavillejä joilta jäi amiskin kesken tai niitä jotka viettävät aikansa baareissa tai joita muuten ns. ajattelua vaativat jutut kuten politiikka ei kiinnosta pätkääkään.

    Tuollaisiin ihmisiin mm. persut ja kepu vetoavat. Kyllä sen moni politikkokin on sanonut että ei haluaisi oikeasti tärkeistä asioista kansanäänestyksiä sillä heitä äänestäneet ja muut kansalaiset eivät aina tiedä parastaan koska monia kansalaisia ei kiinnosta ottaa asioita mitään selvää vaan sen sijaan lankeavat populistien halpoihin iskulauseisiin kuten "vanhukset ja veteraanit oltava etusijalla" tietämättä mitä sen sanoja oikeasti ajaa. Selvää on että suora demokratia ei toimi sillä suurin osa kansalaisista ei tiedä mitä vaikutuksia tietyillä poliittisilla päätöksillä oikeasti on vaan äänestävät tunnepohjalta.

    Kokoomus on myös hyvin popuilistinen ja Jyrki lupaa katteettomia juttuja nyt taas kerran veronalennuksia omalle äänestäjäkunnanleenkin. Monet omalla laillani yliopistotutkinnon suorittaneet ja keskiasteen koulutuksenkin saaneet menevät tuohon lankaan kun heille populistisesti luvataan hyvää. ei siinä ymmärrystä yhteiskunnasta ja politiikasta ole.

    On kokoomuslaista kansan aliarviointia viedä asioita pois kansan omista käsistä kansanäänestystä väheksyen.

    Äänestä

  • kansanäänestys kirjoitti:

    Näyttääpä kuitenkin juuri kansan mielestä olevan ylivoimaisesti parasta politiikkaa kun muiden kannatus laahaa kaukana perässä!

    Ja juurihan todistit, että kansa tietää!

    Äänestä

  • Kansa tykkää kirjoitti:

    Yhteisen Kuopion luominen ei tosin ole mikään puoluepoliittinen kysymys.
    Nilsiässä , Maaningalla, Karttulassa ja Tuusniemellä myös kepulaiset ymmärtävät voimien yhdistämisen välttämättömyyden.

    Siilin kepu on vuosikymmenien aikana, voimansa tunnossa, kerännyt sellaisen kuppikunnan vahtimaan omia pallejaan ja vastustamaan Kuopiota, että se ei muuksi muutu ennenkuin nämä vanhat jäärät saadaan pihalle.

    Nämä jäärät ovat täysin yhteistyökyvyttömiä oman kuppikuntansa ulkopuolella.

    Seuraavissa vaaleissahan tuo muuttuu, mutta kyllä hemmetinmoisen vahingon ehtivät saada aikaan.

    Ja Katainen ja Virkkunen ajavat kuntaliitoksiin heidän politiikkaansa vastustavia kehyskuntia, jotka ovat suurempien kaupunkien osalta Kuopion ja Oulun seutua lukuunottamatta nimenomaan hyvin Kokoomus-johtoisia. Tämä kaksikko pelkää kansanäänestyksiä ja niinhän siilinjärveläisetkin kokoomuslaiset pelkäävät, kun ovat ainoa poliittinen ryhmittymä kuntaliitosselvitystä ajamassa. Siis kuusi vs yksi eipä näytä Kokoomuksen kannalta hyvältä.

    Äänestä

  • Vallanvaihto kirjoitti:

    Kokoomus ei nouse enemmistöön Siilinjärvellä. Täyttä huuhaa haaveilua sellainen vallanvaihto. Valtakunnallisesti Kokoomus joutuu pahaa puolueen sisäiseen taisteluun. Tämänpäiväisessä Hesarissakin mietittiin asiaa ja todettiin kaikkien pk-seudun kuntien olevan kokoomusjohtoisia. Helsingille kun valtiovalta kumartaa niin toisille ja varsinkin henkeen ja vereen kuntaliitosta vastustaville espoolaisille kokoomuslaisille pyllistää ! Koko Kataisen ja Virkkusen suunnitelma haudataan, odotellaan Siilissä vain kaiklessa rauhassa.

    Äänestä

  • kansa vastustaa kirjoitti:

    Ja Katainen ja Virkkunen ajavat kuntaliitoksiin heidän politiikkaansa vastustavia kehyskuntia, jotka ovat suurempien kaupunkien osalta Kuopion ja Oulun seutua lukuunottamatta nimenomaan hyvin Kokoomus-johtoisia. Tämä kaksikko pelkää kansanäänestyksiä ja niinhän siilinjärveläisetkin kokoomuslaiset pelkäävät, kun ovat ainoa poliittinen ryhmittymä kuntaliitosselvitystä ajamassa. Siis kuusi vs yksi eipä näytä Kokoomuksen kannalta hyvältä.

    Älä pelkää ei Siilinjärveä väkisin liitetä. Maaninka, Nilsiä ja Lapinlahti jo käänsivät selkänsä ja myös Kuopio on saanut tarpeekseen. Siili saa jäädä ihan yksin.

    Liitosselvitykseen Siili ei uskalla lähteä koska varmasti tietää, että selvitys löytäisi pelkästään hyötyjä.

    Äänestä

  • Pelko pois kirjoitti:

    Ei siilinjärvi tarvitse kiviriipoiksi pienempiä kuntia, vaikka olikin valmis yhteistyöhön niiden kanssa aina kuntaliitoksiin asti. Siiliset on toki ollut varsinainen hallintohimmeli, mutta mennessään Kuopion kanssa yhteen Maaninka ja Nilsiä saavat tutaa miten niiltä viedään kuntapalvelut ja ne saavat rahoittaa Kuopion isottelevia hankkeita.

    Äänestä

  • peloton... kirjoitti:

    Eipä voi Siilin palveluilla nytkään kehua. Aikamoista tahtia lähtee virastot veke. Verot nousee ja velka kasvaa.

    Kaupan palveluja kuvaa hyvin kun tässä viime viikolla piti ostaa vyö. Eihän sitä Siilinjärveltä löytynyt. Piti hakea Nilsiästä kun siihen suuntaan sattui olemaan muutenkin asiaa.

    Vehmersalmella ja Karttulassa ollaan hyvin tyytyväisiä. Yhdessä pystytään turvaamaan paljon paremmat palvelut.

    Palveluiden turvaaminen on nimenomaan liitosten tärkein tavoite.
    Kun on riittävän huono itsetunto, ja pelkää kusettajan kulkevan kokoajan selän takana, ei tietenkään voi luottaa mihinkään vaan pitää varmuuden vuoksi vastustaa kaikkea.

    Tämä juuri on Siilinjärven asenne. Ei mitään mielenkiintoa rahoittaa "isoittelevia" hankkeita joilla pidetään tämä maakunta kehittyvänä ja vetovoimaisena. Nyt Kuopio joutuu yksin rahoittamaan näitä hankkeita joista hyötyy koko maakunta. Ilman näitä Kuopion panostuksia Siilinjärvellä menisi vielä nykyistäkin selvästi huonommin.

    Äänestä

  • Kaikki kusettaa kirjoitti:

    Valtio yhdistää virastojaan palvelun siirtyessä nettiin. Näin on kaikkilla maassa eikä siinä ole kunnalla mitään tekemistä. Kunnalliset palvelut sitä vastoin ovat kunnan itsensä päättämiä ja kuntaliitos Kuopioon veisi niistä monet Kuopioon. Siilinjärvestä tulee silloin kaukainen nukkumalähiö. Julkinenkin liikenne on aika heikkoa ja omalla autolla se 24 kilometriä pitää ajaa.

    Kumma halu on kuopiolaisilla saada vastahankainen naapurikunta, josta vieläpä tullaan Kuopioon kauppoihin tuomaan rahaa, liittymään itseensä. Ja aletaan syytellä huonosta itsetunnosta mörköä pelkäävänä, jos esittää kritiikkiä. Nyt tosin tuo osoitettiin aivan väärillä perusteilla. =)

    En muuten asu Siilinjärvellä vaan Helsingissä. Ymmärrän hyvin Siilinjärven kaltaisten kehyskuntien asukkaiden huolen.

    Äänestä

  • Kaikki kusettaa kirjoitti:

    Eipä voi Siilin palveluilla nytkään kehua. Aikamoista tahtia lähtee virastot veke. Verot nousee ja velka kasvaa.

    Kaupan palveluja kuvaa hyvin kun tässä viime viikolla piti ostaa vyö. Eihän sitä Siilinjärveltä löytynyt. Piti hakea Nilsiästä kun siihen suuntaan sattui olemaan muutenkin asiaa.

    Vehmersalmella ja Karttulassa ollaan hyvin tyytyväisiä. Yhdessä pystytään turvaamaan paljon paremmat palvelut.

    Palveluiden turvaaminen on nimenomaan liitosten tärkein tavoite.
    Kun on riittävän huono itsetunto, ja pelkää kusettajan kulkevan kokoajan selän takana, ei tietenkään voi luottaa mihinkään vaan pitää varmuuden vuoksi vastustaa kaikkea.

    Ai Vehmersalmella ollaan tyytyväisiä, ehkä olet tavannut vain yhden meistä ja sattumalta osui kohdalle tyytyväinen? Meiltä on viety lähes kaikki palvelut, että revi siitä!

    Äänestä

  • salmelainen kirjoitti:

    Ai Vehmersalmella ollaan tyytyväisiä, ehkä olet tavannut vain yhden meistä ja sattumalta osui kohdalle tyytyväinen? Meiltä on viety lähes kaikki palvelut, että revi siitä!

    Mutta syy siihen ei ole ollut kuntaliitoksen. Ennen liitosta oli Vehmerissä tiedossa että palvelut lähtee joka tapauksessa ja rahaa ei yksinkertaisesti pitää kunta itsenäisenä. Turhaa mörköä taas tosiasiat sivuuttaen tehdään kuntaliitoksesta.

    Äänestä

  • vbncmyu7r6 kirjoitti:

    Niin kirjoitat, että rahaa ei yksinkertaisesti ole pitämään kuntaa itsenäisenä ja että palvelut lähtisi jokatapauksessa. Ei se Vehmersalmi sentään konkurssissa ollut ja se sai verotuloja ihan kivasti joilla siis olisi maksanut jatkossakin palveluitaan. Siilinjärven tilanne on aivan erilainen. Kuntaliitokseen ei ole tarvetta taloustilanteen vuoksi ja kunnalliset palvelut voidaan hyvin ylläpitää. Rahaa siis on säilyä itsenäisenä. Kuopioon liitoksen myötä ainoastaan palveluita karsittasiin ja yhdistettäisiin Kuopioon ja verot menisi sinne pohjattomaan kaupunginnieluun maksamaan aivan toisten alueiden palveluja.

    Äänestä

  • 12134edfe5 kirjoitti:

    Tämä juuri on Siilinjärven asenne. Ei mitään mielenkiintoa rahoittaa "isoittelevia" hankkeita joilla pidetään tämä maakunta kehittyvänä ja vetovoimaisena. Nyt Kuopio joutuu yksin rahoittamaan näitä hankkeita joista hyötyy koko maakunta. Ilman näitä Kuopion panostuksia Siilinjärvellä menisi vielä nykyistäkin selvästi huonommin.

    Sellaista se elämä on...

    Äänestä

Kokoomus saattaa hyvin Siilinjärvellä nousta suurimmaksi sillä on ainoa liitosta kannattava. Siilinjärvellä kuitenkin liitosta kannattaa varovasti arvioiden 25-40% kuntalaisista. Etelä-Siilinjärvellä suurinosa on liitoksen kannalla ja muuallakin moni.

Äänestä
  • Omia on arviosi. Eipä edes Savon Sanomat ole löytänyt haastateltavaksi näitä edes 25 % :n edustajaa. Niin harvalukuisia ovat liitoksen kannattajat.

    Ihmettelen muuten niitä Etelä-Siilinjärvellä asuvia, jotka haluaisivat kuntansa liittyvän Kuopioon. Jos itse haluaisin oman kuntaliitokseni tapahtuvan, niin olisin jo muuttanut keskuskaupunkiin. Itselleni se olisi helppoa päästä sen kaupungin asukkaaksi eikä tarvitsisi epätoivoisesti yrittää käännyttää muita =)

    Äänestä

Itse taas en näe mitään syytä miksi pitäisi kotiseutuna oleva Vuorela jättää siksi ettei se kuulu Kuopioon. Liitosta saa silti kannattaa jos näkee että Vuorela kuuluu enemmän Kuopion kuin Siilinjärven yhteyteen.

Kesällä muuten oli Savon Sanomissa kysely kuntaselvityksestä ja siinä haastatelluista siilinjärveläisistä useampi sanoi että kyllä selvityksen voi tehdä. Muistaakseni sen kyselyn tulos oli että 60% ei vastusta liitosselvitystä.

Äänestä
  • Savossa taitaa kehyskuntaan kaupungin rajalla olevalle alueelle muuttaneilla olevan kummallinen asenne, kun ensin muuttavat tieten tahtoen kehyskuntaan ja sitten alkavat ajaa alueensa liittämistä kaupunkiin. Savolaista logiikkaa - kummallisempaa kuin naisten logiikka koskaan =)

    Äänestä

  • oma valinta kirjoitti:

    Savossa taitaa kehyskuntaan kaupungin rajalla olevalle alueelle muuttaneilla olevan kummallinen asenne, kun ensin muuttavat tieten tahtoen kehyskuntaan ja sitten alkavat ajaa alueensa liittämistä kaupunkiin. Savolaista logiikkaa - kummallisempaa kuin naisten logiikka koskaan =)

    Jospa jotkut tajuavat, että maailma muuttuu ja myös hallintorakenteita pitää kehittää sen mukana!

    Äänestä

  • Maailma muuttuu kirjoitti:

    Jospa jotkut tajuavat, että maailma muuttuu ja myös hallintorakenteita pitää kehittää sen mukana!

    Ongelma ei ole kehyskunnissa vaan syrjäseutujen pikkukunnissa ja maan asuttuna pitämisessä palveluja tarjoten myös syrjäisille seuduille. Siellä niitä hallintorakenteita tulee muuttaa kuntaliitoksin.

    Äänestä

  • Helsingistä käsin kirjoitti:

    Ongelma ei ole kehyskunnissa vaan syrjäseutujen pikkukunnissa ja maan asuttuna pitämisessä palveluja tarjoten myös syrjäisille seuduille. Siellä niitä hallintorakenteita tulee muuttaa kuntaliitoksin.

    Suomen tuleva kehitys rakentuu muutaman valtakunnallisen kasvukeskuksen varaan. Vapaa markkinatalous ja kiristyvä kilpailu ovat jo aiheuttaneet sen, että yritykset, työpaikat ja sitä kautta työtätekevä väestö keskittyy alueille joilla on parhaat toimintaedellytykset. Näillä keskuksilla tulee olemaan ratkaiseva merkitys koko Suomen menestymiselle. Tällaisten alueiden vaatimukset kasvavat koko ajan. Pärjätäkseen kilpailussa alueiden on luotava kilpailukykyiset olosuhteet. Nuo olosuhteet tarkoittavat erittäin monipuolista toimintaympäristöä. Esimerkiksi osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusta, tutkimusta, rahoitusta, toimitiloja, liikenneyhteyksiä, verkottumismahdollisuutta jne. Työvoiman saatavuus taas edellyttää, viihtyisää asuinympäristöä, monipuolisia palveluita, harrastusmahdollisuuksia, kulttuuritarjontaa ja yleensä vetovoimaista imagoa ja ilmapiiriä.

    Kuten maamme kehityseroista näkee tällaisia alueita on Suomessa vain muutama. Pääkaupunkiseutu, Tampere, Oulu, Jyväskylä … Yksipuoliset keskukset menettävät asukkaitaan ja ovat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Kuopion seudulla on lähtökohtaisesti erinomaiset mahdollisuudet nousta johtavien kasvukeskusten joukkoon. Kuopion vetovoima, monipuoliset koulutus, kulttuuri-, kauppa-, vapaa-aikapalvelut ja hieno luonto yhdistettynä Siilinjärven, kieltämättä hyvin hoidetuilla, palveluilla, asumismahdollisuuksilla, vapaa-ajan tarjonnalla, liikenneyhteyksillä, yrityspuistoilla, matkailukeskuksilla jne. luo alueelle erinomaiset mahdollisuudet. Matkailu tulee olemaan erittäin merkittävä elinkeino, siksi Nilsiä tarvitaan mukaan. Jos vahvuudet ovat hajallaan eri kunnissa niiden hyödyntäminen ja kehittäminen jää väkisin puolitiehen.

    Onnistumisen ratkaisee lopulta johtaminen. Kuinka hyvin ja kuinka hyvässä yhteisymmärryksessä alueen vahvuuksia osataan kehittää. Keskinäinen kilpailu ja naapureiden vahvuuksien itsekäs hyödyntäminen pilaa koko homman. Asia on nähtävä avarammin. Vain yhteinen hallinto ja yhteinen talous mahdollistaa käytännössä onnistumisen. Tällaisessa tilanteessa päättäjillä on historiallisen suuri vaikutusmahdollisuus ja erittäin suuri vastuu alueen ja lopulta koko kansantalouden kilpailukyvystä. Päättäjien tärkein tehtävä on koko ajan hakea mahdollisuuksia kuinka asiat voidaan tehdä paremmin. Yritysmaailmassa vastaavaa tehdään koko ajan. Kuntien jämähtäminen vanhoihin rakenteisiin muuttuvassa maailmassa on varmin tie taantumiseen.

    Säästöt ovat asia erikseen. Nyt esillä olevien kuntien palveluksessa lienee yli 8000 henkilöä. Yhdistämällä toiminnot vapautuu satoja työpaikkoja. Jokainen sata vastaa 5 miljoonan euron vuotuista verokertymää käytettäväksi alueen kehittämiseen. Lähi vuosien voimakas eläköityminen tarjoaa tähän ainutlaatuisen mahdollisuuden. Irtisanomisia ei tarvita. Ei vain tarvita niin paljon uusia rekrytointeja. Tästä hyötyvät muutkin elinkeinot kun hupenevasta työvoimasta ei sidota niin suurta osaa kuntarakenteisiin. Tuetkin ovat mittavat, mutta kertaluonteisina eivät tässä tapauksessa niin ratkaisevia.

    Äänestä

  • oma valinta kirjoitti:

    Savossa taitaa kehyskuntaan kaupungin rajalla olevalle alueelle muuttaneilla olevan kummallinen asenne, kun ensin muuttavat tieten tahtoen kehyskuntaan ja sitten alkavat ajaa alueensa liittämistä kaupunkiin. Savolaista logiikkaa - kummallisempaa kuin naisten logiikka koskaan =)

    Onko sen nyt niin tieten tahtoen. Lähinnä sinne Kuopion lähiöön muutetaan mistä löytyy itselleen sopivin asunto. Valitettavasti tämä yksi lähiö pitää itseään omana "kehyskuntana" ja silloin myös sinne muuttava pakosti joutuu eri kuntaan. Vuorela on täysin myös vuorelalaisten mielestä Kuopion lähiö. Kyl näin on näreet.

    Äänestä

  • ghjr7r8676 kirjoitti:

    Niin ja sitten kai Kauniaisiin muutetaan sopivan asunnon löydyttyä ei siksi että nimenomaan halutaan muuttaa sinne Helsingistä. =) Muutajalle tuleekin yllätyksenä joutua toiseen kuntaan =)

    Äänestä

  • harmittava muutto kirjoitti:

    on se perverssi tilanne kun perhe etsii itselleen uutta kotia läheltä kuopion keskustaa. sitten kun sellainen lopulta löytyy niin sinne ei voisikaan muuttaa kun se onkin eri kunnassa. kyllä elämän realiteetit vaan menee niin että kyllä silloin perhe sinne muuttaa vaikka miten olisi siilinjärven itsenäisyyttä vastaan. tuokin on yksi syy miksi ainakin vuorelan ja toivalan tulisi olla kuopiota.

    Vuorelaan tosiaan muutetaan Kuopiosta siksi että sieltä löytyy sopiva asunto ei siksi että halutaan Siilinjärven puolelle.

    Äänestä

  • harmittava muutto kirjoitti:

    Niin ja sitten kai Kauniaisiin muutetaan sopivan asunnon löydyttyä ei siksi että nimenomaan halutaan muuttaa sinne Helsingistä. =) Muutajalle tuleekin yllätyksenä joutua toiseen kuntaan =)

    Kyllä minun kaverini asuu nykyään Kauniaisissa ihan vaan siksi, että sopiva asunto löytyi sieltä.

    Äänestä

  • Miksi kasvukeskus kirjoitti:

    Suomen tuleva kehitys rakentuu muutaman valtakunnallisen kasvukeskuksen varaan. Vapaa markkinatalous ja kiristyvä kilpailu ovat jo aiheuttaneet sen, että yritykset, työpaikat ja sitä kautta työtätekevä väestö keskittyy alueille joilla on parhaat toimintaedellytykset. Näillä keskuksilla tulee olemaan ratkaiseva merkitys koko Suomen menestymiselle. Tällaisten alueiden vaatimukset kasvavat koko ajan. Pärjätäkseen kilpailussa alueiden on luotava kilpailukykyiset olosuhteet. Nuo olosuhteet tarkoittavat erittäin monipuolista toimintaympäristöä. Esimerkiksi osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusta, tutkimusta, rahoitusta, toimitiloja, liikenneyhteyksiä, verkottumismahdollisuutta jne. Työvoiman saatavuus taas edellyttää, viihtyisää asuinympäristöä, monipuolisia palveluita, harrastusmahdollisuuksia, kulttuuritarjontaa ja yleensä vetovoimaista imagoa ja ilmapiiriä.

    Kuten maamme kehityseroista näkee tällaisia alueita on Suomessa vain muutama. Pääkaupunkiseutu, Tampere, Oulu, Jyväskylä … Yksipuoliset keskukset menettävät asukkaitaan ja ovat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Kuopion seudulla on lähtökohtaisesti erinomaiset mahdollisuudet nousta johtavien kasvukeskusten joukkoon. Kuopion vetovoima, monipuoliset koulutus, kulttuuri-, kauppa-, vapaa-aikapalvelut ja hieno luonto yhdistettynä Siilinjärven, kieltämättä hyvin hoidetuilla, palveluilla, asumismahdollisuuksilla, vapaa-ajan tarjonnalla, liikenneyhteyksillä, yrityspuistoilla, matkailukeskuksilla jne. luo alueelle erinomaiset mahdollisuudet. Matkailu tulee olemaan erittäin merkittävä elinkeino, siksi Nilsiä tarvitaan mukaan. Jos vahvuudet ovat hajallaan eri kunnissa niiden hyödyntäminen ja kehittäminen jää väkisin puolitiehen.

    Onnistumisen ratkaisee lopulta johtaminen. Kuinka hyvin ja kuinka hyvässä yhteisymmärryksessä alueen vahvuuksia osataan kehittää. Keskinäinen kilpailu ja naapureiden vahvuuksien itsekäs hyödyntäminen pilaa koko homman. Asia on nähtävä avarammin. Vain yhteinen hallinto ja yhteinen talous mahdollistaa käytännössä onnistumisen. Tällaisessa tilanteessa päättäjillä on historiallisen suuri vaikutusmahdollisuus ja erittäin suuri vastuu alueen ja lopulta koko kansantalouden kilpailukyvystä. Päättäjien tärkein tehtävä on koko ajan hakea mahdollisuuksia kuinka asiat voidaan tehdä paremmin. Yritysmaailmassa vastaavaa tehdään koko ajan. Kuntien jämähtäminen vanhoihin rakenteisiin muuttuvassa maailmassa on varmin tie taantumiseen.

    Säästöt ovat asia erikseen. Nyt esillä olevien kuntien palveluksessa lienee yli 8000 henkilöä. Yhdistämällä toiminnot vapautuu satoja työpaikkoja. Jokainen sata vastaa 5 miljoonan euron vuotuista verokertymää käytettäväksi alueen kehittämiseen. Lähi vuosien voimakas eläköityminen tarjoaa tähän ainutlaatuisen mahdollisuuden. Irtisanomisia ei tarvita. Ei vain tarvita niin paljon uusia rekrytointeja. Tästä hyötyvät muutkin elinkeinot kun hupenevasta työvoimasta ei sidota niin suurta osaa kuntarakenteisiin. Tuetkin ovat mittavat, mutta kertaluonteisina eivät tässä tapauksessa niin ratkaisevia.

    Noihin luettelemiisi alueiden olosuhteisiin ei tarvita yhtenäistä kuntaa. Ei Kuopiokaan olisi yhtään enemmän kilpailukykyinen vaikka Siilinjärvi liitettäisiin siihen. Turha alkaa puhua jostain lentokentän yrityspuistosta, sillä lentokentän läheisyydellä ei ole mitään merkitystä.

    Arvostan edelleen sitä, että koko maassa säilyy asutus. Siis myös Savon syrjäkunnissa ei siis kannata keskittää asutusta vain keskuksiin. Elintarvike-omavaraisuus ja metsäteollisuuden keskittymisestä huolimatta niiden raaka-aineiden tuotantoa maaseudulla tarvitaan tulevaisuudessakin. Metsät ovat meidän tärkein luonnonvara, josta saamme tulevaisuudessakin elintärkeitä tuloja toivottavasti uusien kehittyneiden tuotteiden muodossa. Kaivannaisluonnon-varojen hyödyntäminen kun ei tämänpäiväisten uutistenkaan mukaan ole ongelmatonta. Meidän kansatuote nojaa pitkällä tähtäimellä varmasti vain luonnonvaroihin. Ne ovat ainoa asia, jota jollain maalla joko on tai ei ole. Kaikki muuthan voidaan siirtää maasta toiseen ja korkeatasoista koulutusta alalla kuin alalla on jo kehittyvissä maissa. Siinä ei paljon vaikuta onko Siilinjärvikin liitetty Kuopioon kasvukeskusmantran mukaisesti =)

    Kuntien valtionapujen ja kriisikuntatukien, EU:n kautta aluekehittämistukina yms muodossa siirretään rutkasti varoja maan sisällä meidän helsinkiläistenkin veroeuroja Savoon ja ylläpidetään kuntahallintoa sadoissa pikkukunnissa ja mm niiden sosiaali- ja terveydenhoitokuntayhtymissä ja muissa yhteistyöelimissä. Siellä niitä säästöjä on haettavissa hallinnosta ei palveluista. Jonkun 20000 asukkaan kunta on jo tarpeeksi iso toimimaan itsekseen, kunhan vaan ei sorru kaupunkimaiseen hallinnonturvotukseen. Eikä reilun 130000 asukkaan kaupunkikaan ole tehokas, kun sinne tupataan rakentelemaan raskaita organisaatioita ja tuotettujen palveluiden hinta ei ole tehokas.

    Äänestä

  • 7689267 kirjoitti:

    Kyllä minun kaverini asuu nykyään Kauniaisissa ihan vaan siksi, että sopiva asunto löytyi sieltä.

    Ja haluaa varmasti sen liittyvän yhdistyneeseen Helsinki-Vantaaseen maksamaan Vantaan veroprosentilla Vantaan kaupungin velkoja =)

    Äänestä

  • omat kunnat kirjoitti:

    Vielä kymmenen vuotta sitten Suomen vaihtotase oli 10miljardia plussalla. Sen jälkeen tuo ylijäämä on tasaisesti kuihtunut niin, että juuri tänä vuonna mennään miinukselle.

    Kehitys on erittäin vakava ja tarkoittaa, että Suomi alkaa velkaantua kasvavalla vauhdilla. Tämä kehitys on varma tie tuhota hyvinvointiyhteiskunta kuten esimerkit maailmalta juuri osoittavat.

    Sitä vastoin, että yritettäisiin menestyä valtakunnallisessa ja globaalissa kilpailussa ja säilyttää yhteiskunnan hyvinvointi, täällä kinataan keskenään ja tuhlataan rahat ja resurssit joutavan päiväisten rajojen vahtimiseen.

    Äänestä

  • Alijäämä kirjoitti:

    Niinpä niin keskitytään kuntahallinnon säästöissäkin olennaiseen eli pienten kuntien yhdistämiseen ja annetaan niiden 30-40 elinkelpoisten kehyskunnan olla itsenäisinä.

    Äänestä

  • muuttanut kirjoitti:

    Ja haluaa varmasti sen liittyvän yhdistyneeseen Helsinki-Vantaaseen maksamaan Vantaan veroprosentilla Vantaan kaupungin velkoja =)

    Tässähän sen ongelma tuollakin on. Ei pitäisi olla mitään Vantaan tai Espoon kaupunkia joka pistää lähes vierekkäin asuvat suuret ihmismassat eriarvoiseen tilanteeseen. Toki jokainen on tosiaan vapaa valitsemaan kenen velkoja maksaa, mutta silti useampi kaupunki saman kaupunkirakenteen sisällä on perverssi tilanne josta pitäisi päästä pois. Pääkaupunkiseudullakin pitäisi olla yksi kaupunki ja kaikkien pääkaupunkiseutulaisten pitäisi kantaa alueesta yhtäläinen vastuu ja maksaa kaikkien sitä samaa koko pääkaupunkiseudun velkaa.

    Äänestä

  • vbn66u7iuj kirjoitti:

    Eipä tule yhtä kuntaa kun KOKOOMUSLAISET PISTÄVÄT HANTTIIN Espoossa ja Kauniaisissa ehkä kaveriasi lukuunottamatta kaikki.

    Äänestä

"Kumma halu on kuopiolaisilla saada vastahankainen naapurikunta, josta vieläpä tullaan Kuopioon kauppoihin tuomaan rahaa, liittymään itseensä."

Tuovat rahaa mutta ei tarpeeksi, kuten verorahojaan, sillä Siilinjärvi on oikeasti osa Kuopiota mutta silti Kuopio ei saa heidän veroja. Ymmärtäisin jos kyse olisi jostain kauammasta kunnasta joka olisi selkeästi oma alueensa, mutta nyt näin ei ole. Tässä siis vastaus uudelleen kun ei näköjään ekalla kerralla mennyt perille--->

1) mikäli Kuopiota ei olisi Siilinjärvellä asuisi 2000 ihmistä, työttömyys olisi suurta ja tämä alue olisi täysin jumalanselän takana.

2) mikäli Siilinjärveä ei olisi Kuopio olisi 21 000 asukasta suurempi ja veronmaksajia oli tuhansia enemmän.

Siilinjärvi on siis osa Kuopion kaupunkia tai pikemmin Kuopion kaupunkialuetta joka on lohkaistu omaksi kunnakseen. Se on täysin riippuvainen Kuopion kaupunkiseudusta. Nyt tilanne on se että osa Kuopiolle kuuluvista rahoista valuu Siilinjärvelle. Kyllä ne rahat kuuluvat keskuskaupungille. Näin on myös lähes jokaisessa muussa Suomen isossa kaupunkikeskuksessa, mutta silti se on väärin.

Eli siis vaikka miten puhut kauniisti miten jotkut asiat muka hyödyttävän Kuopiota, kun saavat rahaa toisen kunnan ihmisiltäkin, niin oikeasti se ei ole niin kun heidän oikeasti pitäisi olla kuopiolaisia ei toisen kunnan asukkaita. Kuopion virallinen asukasluku on siis 120 000 mutta yksi kaupunginosa haluaa laskea asukaslukunsa toiseen laariin. Vähän sama jos Petonen tai Vuosaari olisivat omia kuntia. Tässä ei ole mitään järkeä. Kiinteästi samaan kaupunkiseutuun kuuluvan alueen olisi oltava aina samaa kaupunkia koska ne ajatusmaailmallisestikin ovat samaa kaupunkia. Esimerkki---> kun Leppäkaarteessa asuva pariskunta päättää lähteä illalla leffaan ja syömään kaupunkiin he menevät Kuopion keskustaan eivät Siilinjärven. Monet vuorelalaiset taas eivät edes käy Siilinjärvellä kun satunnaisesti. Kuopiossa taas päivittäin.

Äänestä
  • Vaikutti tänään vähän siltä, että Siilinjärvi alkaa kiinnostua liitoksesta. Oli vähän sellaiset kunnanjohtajan puheet kun totesi ettei rahat riitä sinkkuna elämiseen.

    Äänestä

  • rahat loppuu kirjoitti:

    Vaikutti tänään vähän siltä, että Siilinjärvi alkaa kiinnostua liitoksesta. Oli vähän sellaiset kunnanjohtajan puheet kun totesi ettei rahat riitä sinkkuna elämiseen.

    höpö höpö Kunnanjohtajan mukaan edessä on kolme laihaa vuotta, mutta kunta investoi edelleen voimakkaasti mikä onkin luonnollista kasvukunnalle. Ja rahallahan sitä investoidaan toki kuten kotitaloudetkin otetaan velkaa investointeihin. Kunnanjohtaja sanoo Uutis-Jousen laajassa haastattelussa, että Siilinjärven on katsottava nyt oma etunsa ja että kuntaliitoskeskustelu saisi rauhoittua. Ja aivan oikeassa hän on. Jos naapurit liittyvät Kuopioon, niin Siilinjärvi saa kerrankin huolehtia vain oman kuntansa asukkaista eikä naapurikuntalaisia tarvitse huomioida.

    Äänestä

  • Tämän logiikan mukaan aina kaupungin naapurimaalaiskunta on samaa kaupunkialuetta. Niin siis myös nykyisin Tuusniemi ja vaikkapa Kaavi.

    Äänestä

  • Siilinjärvellä vaan on vähän hommia siirtää sote toiminta eli sosiaali-terveystoimiala pelkästään oman kunnan asukkaita varten sieltä Siilisetistä ja sehän vain yksinkertaistaa asioita. Voivat keskittyä paremmin kuntalaisten palveluihin ilman toisten kuntien tarpeita.

    Äänestä

"Tämän logiikan mukaan aina kaupungin naapurimaalaiskunta on samaa kaupunkialuetta. Niin siis myös nykyisin Tuusniemi ja vaikkapa Kaavi. "

Siinä tapauksessa pyydän harjoittelemaan lisää lukemisen ymmärtämistä. Tuossa puhutaan kaupunkialueesta juuri siinä merkityksessä mitä sillä oikeasti tarkoitetaan. Kuopion kaupunkialuetta ovat virallisen määritelmän mukaan Kuopion taajamien lisäksi Vuorela-Toivala sekä Siilinjärven kirkonkylä.

Äänestä
  • Kohta kaupunkialuetta siis ovat Tuusniemen, Kaavin, Maaningan, Nilsiän, Leppävirran, Suonenjoen, Tervon ja Lapinlahden sekä Varpaisjärven kirkonkylät. Jos joku unohtui niin voit lisätä sen. =)

    Äänestä

  • pistekaupunki kirjoitti:

    Kohta kaupunkialuetta siis ovat Tuusniemen, Kaavin, Maaningan, Nilsiän, Leppävirran, Suonenjoen, Tervon ja Lapinlahden sekä Varpaisjärven kirkonkylät. Jos joku unohtui niin voit lisätä sen. =)

    Ai niin Nilsiä ja Suonenjokihan ovat niin kaupunkia nimeä myöten. Unohtui muuten ainakin Juankoski ja Muuruvesi.

    Äänestä

"Kohta kaupunkialuetta siis ovat Tuusniemen, Kaavin, Maaningan, Nilsiän, Leppävirran, Suonenjoen, Tervon ja Lapinlahden sekä Varpaisjärven kirkonkylät. Jos joku unohtui niin voit lisätä sen. =) "

Kerrotko vielä logiikkasi tuohon? Eiväthän nuo ole lähellälään kuulumista Kuopion kaupunkialueeseen. Nuo sijaitsevat täysin erillään Kuopion kaupunkirakenteesta. Kuntarajat eivät siis vaikuta millään tavalla kaupunkirakenteiden määrittelyyn. Nuo kuuluvat Kuopion kaupunkialueeseen sitten kun välissä oleva 40km metsäalue on rakennettu yhteen.

Äänestä
  • Karttula ja Vehmersalmi.
    Eihän Kuopion kaupungilla ole enää edes kaupunkikunnan peristeisiä tunnusmerkkejä. Koko kaupunki on yhtä maalaiskuntaa.

    Äänestä

  • Ja tietenkin.... kirjoitti:

    Karttula ja Vehmersalmi.
    Eihän Kuopion kaupungilla ole enää edes kaupunkikunnan peristeisiä tunnusmerkkejä. Koko kaupunki on yhtä maalaiskuntaa.

    ""Karttula ja Vehmersalmi.
    Eihän Kuopion kaupungilla ole enää edes kaupunkikunnan peristeisiä tunnusmerkkejä. Koko kaupunki on yhtä maalaiskuntaa""

    Tuollaista inttämistä voisi pitää juuttumisena, eli perseveraationa, ellei huomaisi,että mielipiteen muodostus tapahtuu täysin tunnepohjalta ilman halukkuutta selvittää todellisia faktoja. Faktat torjutaan, toistetaan epäolennaisia seseikkoja ja mihin noilla ei pysty, niin vähätellään Hyvä niin, sillä perseveraatio on selkeä merkki kognitiivisen suorituskyvyn heikentymisestä.

    Kunta ja taajama/kaupunki eivät ole sama asia. Kunta on hallinnollinen alue, joka järjestää lain sille määräämät palvelut ja rahoittaa sen kuntalaisilta keräämillä tuloilla. Monissa kunnissa on vanhastaa useita taajama-aluita erillään. Ihan kuuluisa esimerkki pienestä kunnasta on Liperi, jolla on kolme taajamaa ; kirkonkylä, Viinijärvi ja Ylämylly.

    Äänestä

  • 8699043 kirjoitti:

    Siilinjärvihän ei voi millään lähteä mukaan selvitykseen kun Imppaa taputellaan olalle torilla ja Viänästä kauppareissulla, että "elekee vuan lähtee mittään selevittämmään", niin kuin tämän päivän mullikasta taas saatiin lukea.

    On siinä junteilla argumentit! Ja Lötjönen nyt on ihan joo-joo mies.

    Äänestä

  • Kepun juntta kirjoitti:

    Niitä harvoja kuntaliitoksen kannattajia ei ole edes toreilla näkynyt. Taitavat olla ajatuksineen ihan omissa sfääreissään. Tuolla tyylillä eivät tule saamaan kannatusta.

    Äänestä

  • 8699043 kirjoitti:

    ""Karttula ja Vehmersalmi.
    Eihän Kuopion kaupungilla ole enää edes kaupunkikunnan peristeisiä tunnusmerkkejä. Koko kaupunki on yhtä maalaiskuntaa""

    Tuollaista inttämistä voisi pitää juuttumisena, eli perseveraationa, ellei huomaisi,että mielipiteen muodostus tapahtuu täysin tunnepohjalta ilman halukkuutta selvittää todellisia faktoja. Faktat torjutaan, toistetaan epäolennaisia seseikkoja ja mihin noilla ei pysty, niin vähätellään Hyvä niin, sillä perseveraatio on selkeä merkki kognitiivisen suorituskyvyn heikentymisestä.

    Kunta ja taajama/kaupunki eivät ole sama asia. Kunta on hallinnollinen alue, joka järjestää lain sille määräämät palvelut ja rahoittaa sen kuntalaisilta keräämillä tuloilla. Monissa kunnissa on vanhastaa useita taajama-aluita erillään. Ihan kuuluisa esimerkki pienestä kunnasta on Liperi, jolla on kolme taajamaa ; kirkonkylä, Viinijärvi ja Ylämylly.

    Oikeastaan voisi pitää ristiäiset ja antaa Kuopion kaupungille uudeksi nimeksi Kuopion maalaiskunta.

    Äänestä

Tänään kysyttiin ilmaislehdessä mitä mieltä siililäiset ovat yhdestä suuresta liitoksen kannattajasta Jyrki Kataisesta. Jokainen(!!!) haastateltu kehui miestä ehdoitta. Ei tarvitse kuin Jyrkin vähän painottaa mediassa liitoksen tärkeyttä niin pian jo 80% eli muut paitsi kepueliitti alkaa kannattaa liitosta. Nyt jo 55% kannattaa liitosselvitystä.

Äänestä

Tänään taas tuli syy siilinjärveläisille katsella kuntarajan takaa Kuopion tapahtumia. Emme todellakaan halua Alatori-hankkeen kaltaisten sekoilujen maksumiehiksi. Taas maksaa joitain miljoonia llisää kun on tehty uusi valitus hallinto-oikeuteen. Rahaa siihen monttuun vaan upotetaan. Saavatkohan edes monttua umpeen. Jännitävä jatkokertomus sai taas uuden osan rajantakaisessa naapurikunnassa.

Äänestä

Siilinjärvellä voi vain haaveilla Alatorin kaltaisista hankkeista. Se tulee olemaan Suomessa ainutlaatuinen talvikaupungin ja kävelykatujen yhdistelmä, joka nostaa taas Kuopion imagoa. Yksi Erkki on sen hintaa nyt joillain miljoonilla kasvattunut mutta eteenpäin mennään että heilahtaa. Erittäin tarpeellinen ja keskustaa huomattavasti kohentava hanke. Kuopion keskustasta tulee aivan ylivertainen verrattuna mihin muuhun Itä-Suomen keskustaan tahaansa. Mites Siilissä? Kaksi kauppaa ja parturi. Mutta eihän muuta tarvitsekaan kun Kuopiotahan te olette ja teidänkin keskusta on Kuopion keskusta. Raukkamaisesti loisina vain jätätte suosiolla maksut muiden huoliksi ja sitten kun kaikki on katettu kuin Manulle illallinen tulette nauttimaan kirsikat kakun päältä. Ei ihme että kukaan ei halua teidän kanssa kimppaan toisin kuin Kuopion. Kuopio maksaa kovan hinnan siitä että on suostunut toimimaan koko maakunnan veturi kehittäen koko maakuntaa. Kuopio panostamalla suuriin hankkeisiin alueellaan tekee samalla koko maakuntaa houkuttelevammaksi paikaksi asua. Nyt tämä työ on alkanut kantaa hedelmää ja pitkästä aikaa koko maakunta tekee muuttovoittoa. Siilinjärvi taas ei näihin talkoisiin ole halukas lähtemään mukaan vaan loisii omassa kolossaan yksinään. Tässä alkaa pian olla asetelmana Siilinjärvi vastaan muu P-Savo. Siilinjärvestä on tulossa kunta josta kukaan ei tykkää. Kuopiosta on taas tulossa kaikille ihanteellinen kumppani jonka kimppaan kaikki haluaa.

Äänestä
  • Kävin tuossa ulko-ovella ja sekä oikealta Maaningalta että vasemmalta Nilsiästä kuului kiroilua. Lukivat taas uutisia Kuopiosta.

    Äänestä

  • Niin se katkeraksi vetää, kun joutuu omia päätöksiä maksamaan. En minäkään naapurin velkoja haluaisi maksamaan, mutta naapuri varmaan ilomielin ottaisi minut maksumieheksi...

    Äänestä

Katkeruus on tosiaan Siilinjärvellä huipussaan. Siilinjärvellä oli suuret suunnitelmat haastaa Kuopio luomalla suurkunta Kuopion pohjoispuolelle. Siilinjärvi kuvitteli että Kuopion maine olisi huono muissa kunnissa ja Siilinjärven hyvä. 2000-luvun päätökset ovat kuitenkin kääntäneet asetelman pääalelleen ja tästäkös Siilinjärvi on katkeroitunut. Kuopiota on kehitetty ennakkoluulottomasti ja erittäin onnistuneesti. Totta kai se on maksanut mutta hyvin suuri enemmistö viittaa tälle kintaalle, näkee kokonaisuuden ja on iloinen että kaupunki on lähtenyt tällaiseen lentoon noiden kalliiden hankkeiden ansiosta.

Kaiken kukkuraksi Siilinjärvi menetti kaksi parasta valttiaan Kuopiota vastaan---> Toimivat palvelut ja velka-aste. Ennen näistä pilkattiin Kuopiota mutta nyt naureskellaan Siilinjärvelle miten Siiliset-munaus möhläs kolmen kunnan palvelut ja kuinka siilinjärveläisten niskaan on kaatumassa aivan suunnattomat velat. Mukava täältä Kuopiosta katsella tuota velkamäärää joka tulee teidän maksettavaksi.

Äänestä
  • Kuten tuosta HAHSin tilityksestä huomataan, niin se tosiasiallinen katkeruus näkyy pulppuavan aivan jossain muualla kuin Siilinjärvellä. niin oli katkeraa tilitystä tuokin...No, torimonttu onneksi etenee sujuvasti ja sopuisasti Kuopiossa, mitä nyt valituksia aina vaan pullahtelee ja lisää miljoonia palaa. Onnittelut siitä..

    Äänestä

Erkkejä on joka kunnassa ja muualla tekevät vieläkin enemmän vahinkoa onnistumalla torppaamaan järkevät hankkeet.

Äänestä
  • Katainen yritti taas tänään takoa järkeä kuntapäättäjille.

    Siilinjärven päättäjiltä on kuitenkin liikaa vaadittu, että he tuosta mitään ymmärtäisivät. Sama pätee muutamaan tänne kirjoittelevaan jotka eivät ikinä pääse torimontusta ylös realimaailmaan.

    "Katainen yritti mahdollisimman selväsanaisesti perustella uudistuksen välttämättömyyttä.
    – Ainoa syy on se, että Suomi muuttuu pohjamutiaan myöten tulevien vuosien aikana.
    Ongelma on huoltosuhde, eli se, että työssäkäyvien elätettävänä olevien määrä kasvaa huomattavasti.
    – Hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu toisenlaisen Suomen varaan kuin missä tulevina vuosina eletään.

    Katainen viittasi yksinkertaisiin väestörakennetta koskeviin lukuihin.

    1970–80-luvuilla yhteiskunta rakennettiin sen varaan, että noin sata työikäistä elättää 40–50 lasta ja vanhusta. Noin 15 vuoden päästä elätettäviä on yli 70.Rikkaista kunnista tulee köyhiäKatainen korosti, että kunnille ei väestörakenteen muutoksen vuoksi ole tulossa lisää verotuloja, mutta menot kasvavat.

    – Vaihtoehtoja on kaksi: joko karsia palveluja tai muuttaa rakenteita.

    – Kunnalla ei ole mitään muuta arvoa kuin se, että se järjestää palveluja kuntalaisille. Onko tunnearvo hallinnollisesta yksiköstä suurempi kuin palvelut? Ei tietenkään voi olla.

    Katainen esitteli selvitystä, jonka mukaan nyt parhaiten toimeentulevat kunnatkin ovat parinkymmenen vuoden päästä samassa asemassa, jossa huonoimmat ovat nyt. Menestyvissäkin kunnissa pieni vähemmistö elättää suurta enemmistöä.

    Pääministeri peräsi kuntien yhdistymisiä koskevan näpertelyn sijaan näkemystä, jossa ajetaan koko Suomen etua.

    – Tämän ongelman ratkaisu on puhtaasti meidän omissa käsissämme.

    – Jos me emme sitä tee, historia kertoo, että meistä ei siihen ollut! Ei kuntapäättäjistä, hallituksesta tai eduskunnasta ollut Suomen uudistajiksi, Katainen julisti lähes kiihtyneenä."

    Äänestä

  • Montun vartijat kirjoitti:

    Katainen yritti taas tänään takoa järkeä kuntapäättäjille.

    Sitten voimme kuunnella sinua Katainen, kun olet saanut puheidesi puolelle edes omasi eli Espoon kokoomuslaiset.

    Äänestä

  • omat vastustavat kirjoitti:

    Sitten voimme kuunnella sinua Katainen, kun olet saanut puheidesi puolelle edes omasi eli Espoon kokoomuslaiset.

    Ai että Espoosta pitää jo tukea hakea kun ei sisu anna periksi myöntää omaa tyhmyyttään.

    Äänestä

  • Tyhmyys tiivistyy kirjoitti:

    Ai että Espoosta pitää jo tukea hakea kun ei sisu anna periksi myöntää omaa tyhmyyttään.

    Tyhmyys asuu tosiaan Espoossa, kun Katainenkin asuu siellä =)

    Äänestä

  • Montun vartijat kirjoitti:

    Katainen yritti taas tänään takoa järkeä kuntapäättäjille.

    Siilinjärven päättäjiltä on kuitenkin liikaa vaadittu, että he tuosta mitään ymmärtäisivät. Sama pätee muutamaan tänne kirjoittelevaan jotka eivät ikinä pääse torimontusta ylös realimaailmaan.

    "Katainen yritti mahdollisimman selväsanaisesti perustella uudistuksen välttämättömyyttä.
    – Ainoa syy on se, että Suomi muuttuu pohjamutiaan myöten tulevien vuosien aikana.
    Ongelma on huoltosuhde, eli se, että työssäkäyvien elätettävänä olevien määrä kasvaa huomattavasti.
    – Hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu toisenlaisen Suomen varaan kuin missä tulevina vuosina eletään.

    Katainen viittasi yksinkertaisiin väestörakennetta koskeviin lukuihin.

    1970–80-luvuilla yhteiskunta rakennettiin sen varaan, että noin sata työikäistä elättää 40–50 lasta ja vanhusta. Noin 15 vuoden päästä elätettäviä on yli 70.Rikkaista kunnista tulee köyhiäKatainen korosti, että kunnille ei väestörakenteen muutoksen vuoksi ole tulossa lisää verotuloja, mutta menot kasvavat.

    – Vaihtoehtoja on kaksi: joko karsia palveluja tai muuttaa rakenteita.

    – Kunnalla ei ole mitään muuta arvoa kuin se, että se järjestää palveluja kuntalaisille. Onko tunnearvo hallinnollisesta yksiköstä suurempi kuin palvelut? Ei tietenkään voi olla.

    Katainen esitteli selvitystä, jonka mukaan nyt parhaiten toimeentulevat kunnatkin ovat parinkymmenen vuoden päästä samassa asemassa, jossa huonoimmat ovat nyt. Menestyvissäkin kunnissa pieni vähemmistö elättää suurta enemmistöä.

    Pääministeri peräsi kuntien yhdistymisiä koskevan näpertelyn sijaan näkemystä, jossa ajetaan koko Suomen etua.

    – Tämän ongelman ratkaisu on puhtaasti meidän omissa käsissämme.

    – Jos me emme sitä tee, historia kertoo, että meistä ei siihen ollut! Ei kuntapäättäjistä, hallituksesta tai eduskunnasta ollut Suomen uudistajiksi, Katainen julisti lähes kiihtyneenä."

    Meillä on valitettavasti pääministerinä sellainen, jolla on päähänpinttymänä liittää Siilinjärven kaltaiset kunnat kaupunkiiin muuten tämä ns kuntauudistus on täysin suunnittelematta. Varsinaiseen ongelmaan pieniin kuntiin ei ole mitään suunnitelmia eivätkä osaa kysyttäessä sanoa niistä mitään. Samalla Katainen ei puutu varsinaiseen suureen ongelmaan talouden tasapainottamiseen. Siihen puuttumista siirretään kuukaudesta toiseen ja julistetaan vaan omaa poliittista liturgiaa verotusksesta.. Jopa oman puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ilmoittaa, että tasapainottamisongelmaan pitää puuttua heti. Ei tosin ole mikään ihme, että Kataisella ei kuutosen lyellä matematiikalla ole taaskaan mittakaava-
    suhteet hallussa. Hän puuttuu pelkästään koko maan tasollakin kehyskuntien itsenäisyydestä johtuviin korkeintaan muutamien kymmenien miljoonien lisäkustannuksiin kymmenien miljardien ollessa jälleen hukassa. Ja tässä vaatimuksessa Siilinjärven liittämiseen Kuopioon puututaan nimenomaan ihmisiä kaikkein lähinnä olevaan yhteiskunnan toiminta-alueeseen. Siilinjärvelästen palvelut oikeasti heikkenevät kuntaliitoksen myötä.

    Äänestä

  • mittakaava hukassa kirjoitti:

    Olet joko puoluepolitiikan sokaisema, tai sitten muuten vaan luetun ymmättäminen täysin hukassa.

    Sen selvemmin kuin Katainen on rakenteiden muutostarvetta perustellut., sitä ei voi tehdä. Nyt valitat, että kuntauudistus on täysin suunnittelematta. Kun uusi kuntakartta vuoden loppuun julkaistaan arvatenkin itket, ettei liitoksia voi ylhäältäpäin määrätä.

    Valitettavasti et kuulu siihen enemmistöön josta Katainen tämän päivän Savon Sanomissa kirjoittaa:

    "Uskon, että suomalaiset kestävät vaikeatkin päätökset, kun heille avoimesti ja todenmukaisesti kerrotaan miksi ne on tehtävä: paremman tulevaisuuden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Se suomalaisessa kansanluonteessa on erityisen hienoa".

    Äänestä

  • Ymmärrys hukassa kirjoitti:

    Kannattaisi lukea Savon Sanomien lisäksi muitakin lehtiä. Virkkunen Ja Katainen ovat puhuneet heidän tuovan esille uuden kuntakartan siis muutaman virkamiehen laatiman. Demokratian irvikuva siis Ja tuossa muutama päivä sitten Hesarissa uutisoitiin sen heidän puhuman kartan julkaisun taas siirtyvän ensi vuoteen. Eivät taida uskaltaa edes tuoda esille omaa ehdotelmaansa. Kaksikko on julistanut ensi toukokuun alun olevan deadline valtion tukirahoille kuntaliitospäätöksille. Farsiksihan tuollainen touhu menee.

    Puoluepolitiikka sitä vasta hauskaa onkin. Varsinkin tämän kaksikon oman puolueen sisäinen. Jotenkin tuntuu, että kahden maaseutukaupungin edustajat, jotka ovat lähtöisin oman puolueensa pieneltä kannatus alueelta ja keskustan vahvalta kannatusalueelta, ovat sokaistuneet omien kasvualustojen takia. Virkkunen on muistaakseni kasvanut jossain Joutsassa ja Katainen siis Siilin Vuorelassa. Kokoomuksen suuret kannatusalueet kaupunkien ympäristössä etelässä suhtautuvat aivan toisella tavalla. Heillä ei ole taustallaan paikallista kepu-taraumaa. He näkevät kepun vastapuolenaan vain valtakunnan tasolla siis vaikka alueiden kehittämisessä. Ja niissä asioissahan koko Pohjois-Savo on kokoomuslaineen päivineen heidän vastapuolensa.

    Kuntauudistus taitaa lopulta kaupunkiseuduilla lopulta aivan päinvastaiseen suuntaan. Pk-seudulla on selvää tarvetta jo nykyisellään suurempaan lähidemokratiaan. Mikään kehyskunta ei ole nyt halukas keskustelemaan edes kuntaliitoksesta keskuskaupungin kanssa. Jopa tuo yli 3000 eur/as vs Siilinjärven 2300 eur/as Vantaa ei nyt enää olekkaan halukas liitosneuvotteluihin Helsingin kanssa, vaikka siitä liitoksesta puhuttiin jo varmana tapauksena. Ja Vantaakin on kokoomusjohtoinen ja demarit selvä on kakkospuolue.

    Äänestä

  • ei mene omillekkaan kirjoitti:

    Vähämpä kirjoittelu meni viereen =). Siis Kyse oli kepu-traumasta ja Vantaata verrattiin Siilinjärveen velan määrällä per kuntalainen.

    Tuo mainitsemani kokoomuksen ryhmäjohtaja Vapaavuori on helsinkiläinen ja kuopiolaisten tavoin kielipitkällä odottamassa naapurikunnan eli Espoon liitosta. Mutta kun nuo pahukset yli 42000 kokoomuksen espoolaista äänestäjää vastustavat =)

    Vai vähän meni pieleen - kyllä tuo meni täydellisesti metsään.

    Äänestä

  • Metsään meni kirjoitti:

    Vai vähän meni pieleen - kyllä tuo meni täydellisesti metsään.

    Itselle ja siis omille kirjoitusvirheille naureskelu ei olekkaan tyypillistä kuopiolaisuutta tai savolaisuutta yleensäkkään. Joten jonkun osatessa sen taidon venkoillaan siitä. Kun siis ei ole oikeastaan mitään sanottavaa =)

    Äänestä

  • missä pihvi kirjoitti:

    Itselle ja siis omille kirjoitusvirheille naureskelu ei olekkaan tyypillistä kuopiolaisuutta tai savolaisuutta yleensäkkään. Joten jonkun osatessa sen taidon venkoillaan siitä. Kun siis ei ole oikeastaan mitään sanottavaa =)

    Kun huoltosuhde muuttuu niin, että lasten ja vanhusten määrä 1,5 kertaistuu suhteissa työssäkäyviin ja kun kunnat jo nyt velkaantuvat meillä on kaksi vaihtoehtoa:

    1. Romuttaa puolet ilmaisista hyvinvointipalveluista ja antaa Itä-Suomen kuihtua tekemättä mitään.

    2. Lopettaa päällekkäisiin byrokratioihin tuhlaaminen tehostamalla rakenteita ja tuottamalla palvelut yhdessä tehokkaammin. Ja ennen kaikkea muodostaa vahvoja keskuksia joihin saadaan työpaikkoja ja lisää maksajia.

    Kun ei ole itse vastuussa, eikä halua mielipiteilläänkään kantaa vastuuta voi kyllä vastustaa kaikkea.

    Mitään ei saisi muuttua ja palveluita pitäsi saada mieluummin lisää. Se nyt vaan on mahdoton yhtälö. Ei pitäisi olla mahdoton ymmärtää, että vastustamalla vaihtoehtoa 2 tulet samalla kannattaneeksi vaihtoehtoa 1.

    Äänestä

  • Vaihtoehdot kirjoitti:

    "Romuttaa puolet ilmaisista hyvinvointipalveluista..." taitaa olla kuopiolainen vaihtoehto, jossa puolet hyvinvointipalveluista maksaa yhtä paljon kuin kuntaliitoksella saavutettava säästö päällekkäisestä hallinnosta. Ei ihmeessä kannata liittyä Kuopioon, jossa hallinto on noin älyttömän kallista =) Kun Kuopion kaupunki kasvaa hallinto samassa suhteessa. Tekevät kädethän maksavat sinänsä aina saman verran. Noista hyvinvointipalveluista
    muuten lähes kaikki sisältävät myös asiakkaalta veloitettavan osuuden.

    Useassa tutkimuksessahan on todettu tehokkain kunta olevan 20-50 tuhannen asukkaan välillä. Suuret eivät todellkaaan ole tehokkaita.

    Äänestä

  • onpa kallista =) kirjoitti:

    Asian olen selittänyt - ymmärrystä en voi antaa!

    Äänestä

  • Pakkomielle? kirjoitti:

    Asian olen selittänyt - ymmärrystä en voi antaa!

    Ilmaiset tuossa olevasi itse vastuussa. Toivottavasti olet kuopiolainen valtuutettu etkä siilinjärveläinen. Nuo ehdottomasi vaihtoehdot ovat melko yksisilmäisiä. Nyt kokoomuslaisittain ikääntyminen ja sen tuoman hoitosuhteen heikkenemiseen on vastauksena annettu vain kehyskuntien liittyminen keskuskaupunkiin. Olisipa maailma noin yksinkertainen =) Näissä kunnissa, jotka pystyvät itsenäisesti hoitamaan palvelunsa siis siitä 20 tuhannesta asukkaasta ylöspäin, on kaikkein viisainta sisällään pureutua toiminnan tehokkuuteen eli niiden tekevien käsien suhteeseen kokonaishenkilöstömäärään. Toki noissa hyvinvointipalveluissa myös niiden kohdistamisessa niitä oikeasti tarbitseville on tarkentamisen varaa. Mikään Soininvaaran ehdotus palveluseteleiden jakamisesta etelän maissa saatavaan hoivaan ei ole tarpeen. Eikä syy ole että silloin saajina ovat hyvintoimeentulevat, vaan että todella hoivaa tarvitsevat eivät etelään matkustele. Samoin on vaikka tuon kalliin subjektiivisen päivähoitooikeuden kanssa.

    Asian olen minäkin selittänyt- ymmärrystä en voi antaa !=)

    Äänestä

Ei kyse ole loppujen lopuksi tekevien käsien määrästä suhteessa hallintoon, vaan maksajien (työllisten) määrästä suhteessa palveluja tarvitseviin. Jo tällä hetkellä pohjois-Savon kunnista vain vitostien kunnat ovat terveellä pohjalla ja kymmenen vuoden päästä nykyisellä kuntajaolla vain Kuopio kykenee pitämään palvelutason jokseenkin ennallaan. Niin Siilin huoltosuhde heikkenee pohjois-Savossa kaikkein nopeimmin seuraavan kymmenen vuoden aikana. Sisä- ja koillis-Savossa tilanne tulee olemaan, että on enemmän huollettavia kuin maksajia.

Äänestä
  • Palvelujen tuottamisen tehokkuudessa on nimenomaan yksinkertaistaen kyse paljonko vaikka yhtä hoivatyövuotta kohden on hallinnon kuukausia tai viikkoja. Siitä se hinnan ero pitkälti syntyy. Ja on jo kauan aikaa sitten todettu, että kaikkein tehokkaimmin palvelut hoitaa 20-50 tuhannen asukkaan kuntayksiköt.

    Siilinjärvi pystyy hyvin hoitamaan palvelunsa itsenäisesti kunhan vaan purkavat tuon Siilisetin. Laskeskelet Siilinjärven joutuvan joskus 15-20 vuoden päästä huonoon hoitosuhde asemaan, kun vanhusten hoivaa tarvitsevia yli 75 vuotiaita (todellisemmin yli 80 vuotta) on huomattavasti nykyistä enemmän ja lasten määrä pysyy nykyisellään. Kun tätä määrää verrataan työikäisten määrää, voi Kuopio näyttää hivenen paremmalta, mutta siellä on huomattavan suuri määrä laskennallisesti työikäisiä opiskelijoita. Ja hehän eivät pienine tuloineen juurikaan kartuta kunnan verotuloja. Keskimääristen tulojen perusteellahan Siilinjärvi on ollut paperimiesten Varkauden jälkeen heti maakunnan kakkosena ja Kuopio taas kaukana kärjestä. Kokonaisverotuloillahan ne kunnan kustannukset maksetaan ei henkilömäärillä.

    Äänestä

  • hej på dig kirjoitti:

    Palvelujen tuottamisen tehokkuudessa on nimenomaan yksinkertaistaen kyse paljonko vaikka yhtä hoivatyövuotta kohden on hallinnon kuukausia tai viikkoja. Siitä se hinnan ero pitkälti syntyy. Ja on jo kauan aikaa sitten todettu, että kaikkein tehokkaimmin palvelut hoitaa 20-50 tuhannen asukkaan kuntayksiköt.

    Siilinjärvi pystyy hyvin hoitamaan palvelunsa itsenäisesti kunhan vaan purkavat tuon Siilisetin. Laskeskelet Siilinjärven joutuvan joskus 15-20 vuoden päästä huonoon hoitosuhde asemaan, kun vanhusten hoivaa tarvitsevia yli 75 vuotiaita (todellisemmin yli 80 vuotta) on huomattavasti nykyistä enemmän ja lasten määrä pysyy nykyisellään. Kun tätä määrää verrataan työikäisten määrää, voi Kuopio näyttää hivenen paremmalta, mutta siellä on huomattavan suuri määrä laskennallisesti työikäisiä opiskelijoita. Ja hehän eivät pienine tuloineen juurikaan kartuta kunnan verotuloja. Keskimääristen tulojen perusteellahan Siilinjärvi on ollut paperimiesten Varkauden jälkeen heti maakunnan kakkosena ja Kuopio taas kaukana kärjestä. Kokonaisverotuloillahan ne kunnan kustannukset maksetaan ei henkilömäärillä.

    Vanhukset tulevat olemaan näissä suurissa ikäpolvissa paljon nykyisiä sodankäyneitä tai sota-ajan lapsia parempikuntoisia ja tarvitsevat hoivaa keskimäärin paljon nykyistä myöhemmin. Ja suuntauksenahan on ollut jo nyt kevyempi hoiva laitoshoidon ulkopuolella ja ihmisten entistä suuremmaksi osaksi itse maksava osuus. Siilinjärvelläkin ollaan muuttamassa Risuharjua palveluasumisyksiköksi.

    Äänestä

  • hej hej kirjoitti:

    Googlaamalla löytyi Savoniassa tehty opinnäytetyö, jossa kerrottiin vuonna 2009 Kuopiossa olleen 10500 yliopisto- ja amk-opiskelijaa. Niinpä ikäluokka 20-29 on Kuopion suurin ja koko maassakin huomattavan iso. Opiskelijathan eivät tuloillaan juurikaan maksa kunnallisia palveluja pikemmiten he saavat alennuksia palvelujen hinnoista. Tulevat kunnalle siis kalliimmaksi kuin "oikeat" työikäiset. Tämä siis vain huoltosuhdetta verrattaessa Kuopion ja Siilinjärven välillä.

    Äänestä

Kuntaliitoksen kaikki tieto on makunta-ja kuntaliittojen syöttämää propagandaa,pelottelua kuntatalouksien romahtamisesta.
Sitä avustavat suurien kasvukeskusten päättäjät,jotka hyötyisivät ja saisivat liitoksissa rahojen käytön valtaansa.

Kuntaliitoksen todellinen tarkoitus on kaiken keskittäminen kasvukeskuksiin eli keskuksien suuriin kaupunkeihin.
Rahat ja valta,jossa kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet minimoituisivat nyky systeemiin verrattuna.

Domokratian voi heittää romukoppaan.

Se tarkoittaa myös kuntlaisten verorahojen ja etenkin valtionosuuksien keskittämistä suurimpien kaupunkien päätäntä valtaan.
Kysymys on valtionosuusrahojen ja kuntalaisten verorahojen käytön superluokan keskittämisestä.

Kuntien palveluista on jotakuinkin löysät otettu pois jo aikoja sitten.
Liitoksilla ei tulla saavuttamaan kuin korkeintaa marginaalisia säästötoimia.

Säästäminen tarkoittaa,että kirkonkylätasoisilta paikkakunnilta poistettaisiin kuolut,terveydenhuolto ja muut kunnalliset palvelut ja keskitettäisii suuriin kaupunkeihin.
Silloin ei enää palveluja olisikaan ja säästämisestä olisi tullutkin itsetarkoitus.

Siilinjärveläiset,älkää koskaan suostuko kuntaliitokseen,koska kuntana olette suuri,kaupunki kokoinen väestömäärältään erittäin suuri talousyhteisö,joka pärjaa takuu varmasti omillaa.

Älkää koskaan luovuttako rahojanne ja päätäntävaltaa ulkopuolisille.
Siilinjärvi on terve,taloutensa hoitanut kunta joka osaa olla omanaa.

Äänestä
  • Kepu elää joukkopsykoosissa ja näkee jo harhoja, sortajia, mörköjä ja salaliittoja siellä sun täällä. Eihän tuo teksti ole ollenkaan tästä maailmasta!

    Äänestä

  • Kepun psykoosi kirjoitti:

    Kepu elää joukkopsykoosissa ja näkee jo harhoja, sortajia, mörköjä ja salaliittoja siellä sun täällä. Eihän tuo teksti ole ollenkaan tästä maailmasta!

    Ja tuossako on sinun perustelusi taikauskoinen.

    Yksikään ei osunut kohdalleen. Kannattaisi ontta asioista ememmän selvää niin olisit edes jollaintavalla vastaväittelijäksi kelpaava.

    Pelkkä haukkumnen ei kelpaa asiantuntemukseksi.

    Äänestä

ei auta mikään viimeistään 2015 siili on osa kuopiota

Äänestä
  • Haaveilijoita on taas liikkeellä

    Äänestä

Kysyisin ihan mielenkiinnosta kuinka Siili aikoo tuon liitoksen estää? Kyseessä on kuitenkin pakkoliitos jossa kunnan omaa mielipidettä ei kysellä. Järjetöntä tuollainen? Kyllä, mutta se ei poista sitä että Siili tullaan liittämään oli siililäisten mielipide mikä tahansa. Vai miten muka aiotte liitoksen estää?

Äänestä
  • Koko kuntauudistus menee uusiksi ja pakkoliitoksia ei tulla tekemään.

    Äänestä

Niin no uskoohan jotkut joulupukkiin ja jumalaakin joten uskokaa vaan tekin rauhassa tuohon, mutta joitain pakkoliitoksia tullaan varmasti tekemään ja yksi niistä taitaa olla juuri Kuopio-Siilinjärvi sillä sehän on yksi niistä joka on ministerin listassa kohdassa "kiireellinen liitos". Kuopio-Siilinjärvi liitos taitaa olla Pohjois-Savon ainoa jota Helsingissä päässä pidetään kiireellisesti toteutettavana. Tätä liitosta ei siis voi mikään estää vaikka tuo uusi kartta ei toteutuisikaan. Helsingin Sanomissa juuri taisi olla tästä juttua ja siinäkin mainittiin että juuri tämä liitos on pohjana muille liitoksille Pohjois-Savossa ja se tehdään vaikka väkisin.

Äänestä
  • Niin siinä loppujen lopuksi käy. Siilinjärvi liitetään Kuopioon. Se parantaa hieman Kuopion taloutta, kun Siilinjärven palvelut ajetaan pääosiltaan alas ja palvelut keskitetään Kuopioon. Niin kunnalliset kuin myös valtion palvelut. Sitten ajellaan Siilinjärveltä omalla kustannuksella hakemaan niitä palveluja Kuopiosta.

    Taloudellisia säästöjä tästä tulee Kuopiolle jossain määrin. Ainakin laskennallisesti. Tosin nekin haihtuvat siihen, kun kolmen kaupungin malli toteutuu Pohjois-Savossa. Kaukana keskustasta sijaitsevat kehyskunnat syövät liitosten myötä säästöt.
    Kuopioon pitää investoida melkoisesti, että palvelujen siirtäminen sinne olisi mahdollista.
    Sitten huomataankin se tosiasia, että uusi Kuopio onkin jäänyt asukasluvultaan entistä kauemmaksi muista kasvukeskuksista. Jyväskylä, Oulu ja Lahti ovat entistä kauempana edellä. Joensuukaan ei ole jäänyt juuri kauemmaksi taakse.

    Mutta näin tämä kehitys menee. Pian ei ole juuri asukkaita kauimmaisissa kunnissa. Suomi ei ole enää kokonaan asutettu. Voidaan sitten myydä kesämökkitontteja syrjäkyliltä venäläisille hyvällä omalla tunnolla.

    Äänestä

  • Helsingin päässä pidetään tarpeellisina pienten kuntien liitoksia. Ei Siilinjärven kaltaisten kehyskuntien liitosta keskuskaupunkiin. Heikostippa olet Hesariakin lukenut. Siilinjärveä käsitellään kuten muitakin kaupunkien kehyskuntia ja niiden liitosvastustus on useasti laajasti uutisoitu aihe.

    Pelkkää kuopiolaisten haaveilua tuon Siilinjärven pakkoliitos.

    Äänestä

  • Pakkoliitos.... kirjoitti:

    Niin siinä loppujen lopuksi käy. Siilinjärvi liitetään Kuopioon. Se parantaa hieman Kuopion taloutta, kun Siilinjärven palvelut ajetaan pääosiltaan alas ja palvelut keskitetään Kuopioon. Niin kunnalliset kuin myös valtion palvelut. Sitten ajellaan Siilinjärveltä omalla kustannuksella hakemaan niitä palveluja Kuopiosta.

    Taloudellisia säästöjä tästä tulee Kuopiolle jossain määrin. Ainakin laskennallisesti. Tosin nekin haihtuvat siihen, kun kolmen kaupungin malli toteutuu Pohjois-Savossa. Kaukana keskustasta sijaitsevat kehyskunnat syövät liitosten myötä säästöt.
    Kuopioon pitää investoida melkoisesti, että palvelujen siirtäminen sinne olisi mahdollista.
    Sitten huomataankin se tosiasia, että uusi Kuopio onkin jäänyt asukasluvultaan entistä kauemmaksi muista kasvukeskuksista. Jyväskylä, Oulu ja Lahti ovat entistä kauempana edellä. Joensuukaan ei ole jäänyt juuri kauemmaksi taakse.

    Mutta näin tämä kehitys menee. Pian ei ole juuri asukkaita kauimmaisissa kunnissa. Suomi ei ole enää kokonaan asutettu. Voidaan sitten myydä kesämökkitontteja syrjäkyliltä venäläisille hyvällä omalla tunnolla.

    Joensuusta ei tule isompaa millään konstilla. Jo Kuopio-Siilinjärvi on väkiluvultaan suurempi kuin koko Joensuun seutukunta. Kokonaisuutena tuon mallin Suurkunnan väkiluku olisi hieman vajaa 170,000, joista Siilin ja Kuopion taajama-alueilla asuu reilut 110.000. Siis Vehmersalmi, Karttula, Pöljö jne. eivät ole tuossa luvussa.

    Äänestä

  • Espoosta kirjoitti:

    Helsingin päässä pidetään tarpeellisina pienten kuntien liitoksia. Ei Siilinjärven kaltaisten kehyskuntien liitosta keskuskaupunkiin. Heikostippa olet Hesariakin lukenut. Siilinjärveä käsitellään kuten muitakin kaupunkien kehyskuntia ja niiden liitosvastustus on useasti laajasti uutisoitu aihe.

    Pelkkää kuopiolaisten haaveilua tuon Siilinjärven pakkoliitos.

    Itseasiassa juuri kehyskuntien liitosta pidetään tärkeänä. Kyse on seutukunnan tulojen ja palvelujen tasaamisesta. Siinä sivutuotteena tulee päätöksenteon helpottuminen ja kustannusten lasku. Suunnittelu tulee pitkäjänteisemmäksi. Satun tietämään yhden kuntayhtymän päätöksenteon mallin ja sen aiheuttamat kustannukset. Jo pelkästään suunnittelun aikajännettä nostamalla säästöt ovat mittavia.

    Äänestä

  • l-rw.ger. kirjoitti:

    Niin kuntayhtymillä hoidetaan nimenomaan pienten kuntien asioita. Siilinjärven kaltaiset kehyskunnat kykenevät hoitamaan palvelunsa yksinään ja ovat sopivan kokoisia ihmismäiseen ja kuitenkin tehokkaaseen palvelutuotantoon.

    Äänestä

  • lkrdl,k kirjoitti:

    Joensuusta ei tule isompaa millään konstilla. Jo Kuopio-Siilinjärvi on väkiluvultaan suurempi kuin koko Joensuun seutukunta. Kokonaisuutena tuon mallin Suurkunnan väkiluku olisi hieman vajaa 170,000, joista Siilin ja Kuopion taajama-alueilla asuu reilut 110.000. Siis Vehmersalmi, Karttula, Pöljö jne. eivät ole tuossa luvussa.

    "Joensuukaan ei ole jäänyt juuri kauemmaksi taakse. " En väitäkään Joensuun menevän Kuopion ohi, mutta ei se juuri nykyistä kauemmas taaksekaan jää.
    Lisääntyyhän Joensuunkin asukasluku, kun siihen liitetään lähes kaikki nykyiset Pohjois-Karjalan kunnat.

    Äänestä

  • Espoosta kirjoitti:

    Niin kuntayhtymillä hoidetaan nimenomaan pienten kuntien asioita. Siilinjärven kaltaiset kehyskunnat kykenevät hoitamaan palvelunsa yksinään ja ovat sopivan kokoisia ihmismäiseen ja kuitenkin tehokkaaseen palvelutuotantoon.

    Suomessa ei ole yhtään ainoaa kuntaa, jonka tulo- ja väestöpohja on riittävä kaikkien lakisääteisten palvelujen tuottamiseen yksin. Helsinkikin on n. puolet liian pieni vaativan erikoissairaanhoidon järjestämiseen.

    Ja nimenomaan jo sanoikin kuntauudistuksen tarkoituksen. Suuret kunnat ja kehyskunnat otetaan tasaamaan syrjäseutujen konkurssikuntia, joilla kulut kasvavat tulot pienenevät. Valtio ei enää tulevaisuudessa tule samalla tavalla apuun. Se, että Siilikin on ikärakenteeltaan erittäin heikossa hapessa ei liene kovin tiedotettu asia. Itseasiassa Kuopion tässä pitäisi kapinaan lähteä, mutta siellä katsotaan vähän kauemmas tulevaisuuten ja nähdään mahdollisuudet.

    Äänestä

  • ltlfdkddky kirjoitti:

    Pohjois-Savon asukasluku on noin 248 tuhatta, Helsingin yksinään lähes 600 tuhatta ja Espoonkin 252 tuhatta. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri järjestämässä erikoissairaanhoitoa on näistä siis pienin ja l'hes 2,5 kertaa pienempi kuin vaikkapa Helsinki. Mitenkähän käy tuon Kysin miljoonapiirin, kun Keski-Suomesta Jämsän seutu on jo siirtynyt ja Jyväskyläkin katselee Tampereen suuntaan heille luontevana suuntana. Ei nytkään kuntauudistuksessa esitetä edes sairaanhoitopiirin kokoista kuntaa Pohjois-Savoon. Erikoissairaanhoidosta tässä kuntaliitosvimmassa ei ole kyse. Demokratiaa syvästi halveksivaa yritelmää on tämä kuntauudistus ja Kokoomuksella on julmettu hoppu. Täysi susi koko juttu.

    Nyt pääsit Pulkkisen sanoin asian ytimeen. Hallinnon purkaminen ja tekemiseen sijoittaminen on uudistuksen syy. Sairaanhoitopiirien rajat ovat yksi osa sitä hallintoa ja niiden kehitys harppaa ihan toiselle tasolle hallintoa keventämällä. Voin sanoa, koska olen ihan itse mukana tuossa karusellissä.

    Äänestä

  • lgklghklhgk kirjoitti:

    Siilinjärven liittäminen Kuopioon on aivan turhaa. Ei se teidän hallintokaruselli pienene Siilinjärven liittämisellä Kuopioon. Kuopio osaa jo vallan hyvin kasvattaa karuselliaan. Ja karusellissa pyöriviä turvataan vielä 5 vuoden irtisanomissuojalla eli käytännössä taitaa vähentäminen sujua vaan eläköitymisellä. Eihän noita sairaanhoitopiirien rajoja olla siirtämässä ja Pohjois-Savonkin sairaanhoitopiiriin jää edelleen neljä kuntaa, Iisalmi, Siilinjärvi, Varkaus ja Kuopio.

    Äänestä

  • pyörimättämällä kirjoitti:

    No Kysin erityisen vaativan hoidon piiriin kuluu kyllä vielä Keskisuomi, Pohjois-Karjala,Etelä-Savo ja Etelä-Karjala.

    Äänestä

  • p42gpgp2 kirjoitti:

    No Kysin erityisen vaativan hoidon piiriin kuluu kyllä vielä Keskisuomi, Pohjois-Karjala,Etelä-Savo ja Etelä-Karjala.

    Keski-Suomessa katsellaan Tamperetta TAYSiä siis ja Etelä-Karjalassa HUSia.

    Äänestä

EI KUN KUOPIOON SIILINJÄRVI SE TEKEE NANNAAAAA....
EI SIILINJÄRVI PYSTY SINKKUNA KAUAN PELVELUJA TUOTTAMAAN NI SE O VARMAA, NAIMISIIN VAAN KAIKKIEN KUNTIEN KANSSA JA KAUPUNGIEN

Äänestä
  • Siilinjärvi on palvelunsa tuottanut tähäkin saakka ja pystyy sen tekemään tästä eteenpäinkin. Mitään seinää ei ole tulossa vastaan näissä asioissa.

    Siilinjärvi pysyy omillaan,kehittää kuntaa ja yritystoimintaa sekä asuttaa omien kuntalaistensa tarpeita kuunnellen ja heidän maksamillaan verorahoilla.

    Turha sitä on rikkauksiaan luovuttaa toisten käyttöön, sehän se olisi vasta hölmöläisten hommaa.

    Äänestä

Minkähänlainen metakka tällä palstalla syntyy kun tuo jo lähes varma Kuopio-Siili kuntaliitos saa sinettintä parin vuoden sisään :D :D :D :D :D :D
Voi voi sitä itkua ja ulinaa.

Äänestä
  • Ensi viikolla Siilinjärvi saa puheenvuoronsa. Se saa ulista 4 minuuttia valitusvirttä kuten kaikki toisetkin kunnat. Ja se siitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

silmukka kiristyy kirjoitti:

Siilinjärven kepu masinoi henkitoreissaan kapinaa kuntauudistusta vastaan. Tuolla sisäänpäin käpertymisellään kepu tekee lopullisen itsarin.

Valistuneet äänestäjät ymmärtävät, että tuo typerä yhteistyökyvyttömyys ei ole tästä maailmasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu