Tämä viesti on tilitys tunnoistani ja sopii tämän ihastuminen aiheen alle vain siitä syystä, että tietoisuus siitä, ettei kukaan koskaan pystynyt vakuuttamaan minua siitä, että olisi ihastunut minuun.
Nykyään olen perheellinen mies, näennäisen onnellisessa suhteessa, taloudellisesti huolettomassa tilanteessa, eikä muitakaan ulkoisia ongelmia ole.
Ongelma on päässäni. En pidä, enkä tunne itseäni oikeaksi mieheksi. Olen lyhyehkö ja mitäänsanomattoman näköinen omasta mielestäni.
Tiedän kykeneväni lähes mihin tahansa halutessani, mutta naisten ihailun kohteena en taida elämässäni saada olla.
Tästä on tullut minulle elämää suurempi ongelma, eikä päässäni pyöri kuin ajatus itseni tappamisesta.
Minulla on ihana kaunis vaimo, joka sanoo rakastavansa minua, ei pihtaa, eikä vaikuta uskottomalta, silti en koskaan ole voinut uskoa hänen oikeasti ihailleen minua, kuin korkeintaan luonteeni vuoksi.
Uskon myös olevani hyvä seksissä, koska olen aina pyrkinyt tekemään kaiken naisen ehdoilla ja naisen tyydyttäminen päämääränä, silti en voi olla ajattelematta mitä tai ketä silmät kiinni rakasteleva puolisoni tuolloin ajattelee.
Varsinaiseen mustasukkaisuuten olen yksinkertaisesti päättänyt olla sortumatta, joten en seuraile, saati estele vaimoni menoja, enkä tutkiskele hänen tavaroitaan tai kännykkäänsä, koska mielestäni pettetyksi tuleminen on kuin syöpä, jonka kanssa on parempi elää niin kauan kuin siitä ei tiedä.
Olen henkisesti varautunut kuitenkin tälläiseenkin, eikä se minun oloani periaatteessa kamalasti huononna, vaikka joskus jotakin paljastuisikin.
Oikeastaan uskon, että vaimoni on niin fiksu tapaus, että tietää elämän kanssani tuovan hänelle mutkattomimman ja huolettomimman elämän.
Mutta jos olisin holtiton renttu, en varmaan eläisi parisuhteessa päivääkään. Toisinsanoen, minulla on tunne, että tavallaan ostan paikkani tässä "onnellisessa" perheidyllissä.
Tuskin olo olisi sen huonompi tai parempi, jos viettäisin poikamieselämää käyttäen rahani maksullisiin naisiin.
Tietoisuus siitä, että minä itse en pelkkänä fyysisenä olentona herätä mitään kiinostusta vastakkaisessa sukupuolessa on vienyt elämänhaluni lopullisesti.
Olen myös ajatellut paljon sitä, että olisinko minä sellainen sika, kuin moni kaveripiirini naisiinmenevä mies, jos olisin itse ulkoisesti yhtä kiinnostava, vai malttaisinko pysytellä yhden naisen miehenä ulkoisista houkutuksista huolimatta.
Nyt olisi kova tarve saada jonkinlaista hyväksyntää itsetuntoa pönkittämään, mutta pettetyksi tulo taitaa olla viimeinen huoli, josta vaimoni on syytä murehtia.
Kuten sanoin minun tarpeeni on enempikin henkistä kuin fyysistä, joten esim. maksullisissa käynti ei ratkaisisi mitään.
Toisaalta suhteessa ei välttämättä tarvitsisi olla edes mitään fyysistä, riittäisi jos saisin vilpittömästi uskoa jonkun ihastuneen minuun.
Tuo itsemurha tosiaankin olisi jopa helppo ratkaisu, jollei meillä olisi lapsia, mutta tiedän olevani heille todella tärkeä vielä. Olen miettinyt pääni puhki kuinka voisin taata heille onnellisen tulevaisuuden, ilman, että minä olen läsnä. Sen olen jo päättänyt, että minun loppuni näyttää onnettomuudelta, enkä sellaista vaivaa aio omaisilleni jättää, että heidän olisi itseltään kyseltävä, että miksi.
Toivottavasti joku ymmärtää, miltä todelaa tuntuu, kun ei pidä itseään minään. Oikeastaan ainoa mihin enään uskon ja toivon, on, että saisin uuden elämän MIEHEN näköisenä olentona.
Katson ihmisiä ympärilläni, kaikki näyttävät silmissäni komeilta ja itsevarmoilta. Kysyn luojaltani miksi minut piti luoda? Onko minun tarkoitukseni saada muut tuntemaan itsensä paremmiksi?
Nykyään olen perheellinen mies, näennäisen onnellisessa suhteessa, taloudellisesti huolettomassa tilanteessa, eikä muitakaan ulkoisia ongelmia ole.
Ongelma on päässäni. En pidä, enkä tunne itseäni oikeaksi mieheksi. Olen lyhyehkö ja mitäänsanomattoman näköinen omasta mielestäni.
Tiedän kykeneväni lähes mihin tahansa halutessani, mutta naisten ihailun kohteena en taida elämässäni saada olla.
Tästä on tullut minulle elämää suurempi ongelma, eikä päässäni pyöri kuin ajatus itseni tappamisesta.
Minulla on ihana kaunis vaimo, joka sanoo rakastavansa minua, ei pihtaa, eikä vaikuta uskottomalta, silti en koskaan ole voinut uskoa hänen oikeasti ihailleen minua, kuin korkeintaan luonteeni vuoksi.
Uskon myös olevani hyvä seksissä, koska olen aina pyrkinyt tekemään kaiken naisen ehdoilla ja naisen tyydyttäminen päämääränä, silti en voi olla ajattelematta mitä tai ketä silmät kiinni rakasteleva puolisoni tuolloin ajattelee.
Varsinaiseen mustasukkaisuuten olen yksinkertaisesti päättänyt olla sortumatta, joten en seuraile, saati estele vaimoni menoja, enkä tutkiskele hänen tavaroitaan tai kännykkäänsä, koska mielestäni pettetyksi tuleminen on kuin syöpä, jonka kanssa on parempi elää niin kauan kuin siitä ei tiedä.
Olen henkisesti varautunut kuitenkin tälläiseenkin, eikä se minun oloani periaatteessa kamalasti huononna, vaikka joskus jotakin paljastuisikin.
Oikeastaan uskon, että vaimoni on niin fiksu tapaus, että tietää elämän kanssani tuovan hänelle mutkattomimman ja huolettomimman elämän.
Mutta jos olisin holtiton renttu, en varmaan eläisi parisuhteessa päivääkään. Toisinsanoen, minulla on tunne, että tavallaan ostan paikkani tässä "onnellisessa" perheidyllissä.
Tuskin olo olisi sen huonompi tai parempi, jos viettäisin poikamieselämää käyttäen rahani maksullisiin naisiin.
Tietoisuus siitä, että minä itse en pelkkänä fyysisenä olentona herätä mitään kiinostusta vastakkaisessa sukupuolessa on vienyt elämänhaluni lopullisesti.
Olen myös ajatellut paljon sitä, että olisinko minä sellainen sika, kuin moni kaveripiirini naisiinmenevä mies, jos olisin itse ulkoisesti yhtä kiinnostava, vai malttaisinko pysytellä yhden naisen miehenä ulkoisista houkutuksista huolimatta.
Nyt olisi kova tarve saada jonkinlaista hyväksyntää itsetuntoa pönkittämään, mutta pettetyksi tulo taitaa olla viimeinen huoli, josta vaimoni on syytä murehtia.
Kuten sanoin minun tarpeeni on enempikin henkistä kuin fyysistä, joten esim. maksullisissa käynti ei ratkaisisi mitään.
Toisaalta suhteessa ei välttämättä tarvitsisi olla edes mitään fyysistä, riittäisi jos saisin vilpittömästi uskoa jonkun ihastuneen minuun.
Tuo itsemurha tosiaankin olisi jopa helppo ratkaisu, jollei meillä olisi lapsia, mutta tiedän olevani heille todella tärkeä vielä. Olen miettinyt pääni puhki kuinka voisin taata heille onnellisen tulevaisuuden, ilman, että minä olen läsnä. Sen olen jo päättänyt, että minun loppuni näyttää onnettomuudelta, enkä sellaista vaivaa aio omaisilleni jättää, että heidän olisi itseltään kyseltävä, että miksi.
Toivottavasti joku ymmärtää, miltä todelaa tuntuu, kun ei pidä itseään minään. Oikeastaan ainoa mihin enään uskon ja toivon, on, että saisin uuden elämän MIEHEN näköisenä olentona.
Katson ihmisiä ympärilläni, kaikki näyttävät silmissäni komeilta ja itsevarmoilta. Kysyn luojaltani miksi minut piti luoda? Onko minun tarkoitukseni saada muut tuntemaan itsensä paremmiksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oli kyllä kuin minun ajatuksiani! Ainut ettei minulla ole perhettä, eikä naista. En kuitenkaan harkitse mitään itsemurhaa, mutta tuntuu todella kummalta elää tässä komeiden ja kauniiden, seksuaalisesti vahvojen ja menestyvien maailmassa, ulkopuolisena siitä! Kuin haamu tai vammainen. Kummaa todella. olen vain ajatellut, että minun ei pitäisi tyytyä katsomaan elämää eläimellisena selviämistaisteluna, vaan kurkottaa kohti muitakin arvoja, vaikka ne ovatkin sitten vaikeampia saavuttaa kuin nämä meille syntymässä jaetut.
Voimia ja jaksamista sinulle voi vain toivottaa :)
Nythän on niin, että henkiset arvot ovat huomattavasti ulkoisia tärkeämpiä ja sinulla on aivan varmasti luonnetta, älyä ja muita hyviä ominaisuuksia paljon keskivertomiestä enemmän.
Älä nyt loukkaannu, mutta mielestäni sinun pitäisi saada keskustella tuosta asiasta jonkun kanssa. Tietääkö vaimosi näistä ajatuksistasi? Jos et hänen kanssaan pysty aiheesta keskustelemaan, suosittelen lämpimästi mielenterveystoimiston palveluja. Esimerkiksi pitkäaikainen ryhmäterapia voisi auttaa.
Itselläni samansuuntaisia ongelmia, ei enää niin pahoja. Kynnys avun hakemiseen oli todella suuri. Hetkeäkään en kadu, että uskalsin tehdä sen. Oli todella huojentavaa huomata, että maailmassa on muitakin samoin tuntevia ja samanlaisten ongelmien kanssa rypeviä ihmisiä.
Unohda ulkonäkösi ajattelu ja katso eteenpäin. Hymyilevä mies on aina komea
Kuule, minä olen aina ajatellut että kauniit ja komeat elävät jossain hötössä, he saavat helpommin töitä, asemaa , vaikutusvaltaa. Itse olen aina miettinyt miten fiksu ja taitava pitää "vaatimattomamman" näköisen tyypin olla edetekseen samaan. Itse olin varsinkin nuorena kaunis nainen, ja miehiä oli kyllä tarjolla - pian huomasi miksi he-istä moni haki seuraa halusivat pönkitystä egolleen ulkonäköni avulla. Siinä ei ollut mitään muuta minä etsin kumppania IHMISTÄ. Älä usko että komeammilla miehillä elämä olisi jotenkin hienompaa, ehkä he saavat pilhaa helpommin mutteivat oikeaa rakkautta sen helpommin kuin muutkaan. Yritä löytää itsellesi hyväksyntä- et voi latistaa itseäsi pelkän ulkonäön takia. Sinä et ole vammainen, liikuntakyvytön, spitaalinen. Olet terve ja koko elämä on sinun. Ota se haltuusi!
Minun mieheni ei täytä mainosmaailman kriteerejä. Itse olen ollut mallina kohta kaksikymmentä vuotta, eikä kertaakaan ole tarvinnut miestäni pettää. Normaalia parisuhde-elämää on vietetty: ylämäki, alamäki, miehen ulkopuoliset suhteet.
Mutta minä en halua halventaa itseäni niin, että tarjoiaisin kroppani käyttöön halpaan huviin; ja sitähän se fyysinen pettäminen on..
Ulkomuotoon kiinnitetään enemmän huomiota ensimmäisellä tapamisella, mutta sisällä se todellinen kauneus tai rumuus asuu!