Kun menin armeijaan minulla oli hyvin kunnioittava kuva koko laitoksesta, mutta voin vakuuttaa, ettei mitään hyvää koko laitoksessa ole, sen olen todella huomannut. Vakinainen väki juopotteli reileillä ihan avoimesti, lomat jaettiin urheiluHARRASTUSTEn perusteella ja tuttujen pojille!
Voin vakuuttaa ARMEIJA HAISEE
Voin vakuuttaa ARMEIJA HAISEE
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä, tuo vakiväen juopottelu ja vittumaisuus tekaa paikasta tosi helvetin.
"Kun menin armeijaan "
Ja millähän vuosituhannella tuo inttiin menosi tapahtui?
Veikkaan että avaaja on iso-isovaari-ikäinen.
Kun mä ite kävin intin olin kolmessa eri joukko-osastossa. Sinä aikana palveluksen aikana näin skapparin juovan yhden keppanan aliupseerikurssin maastoharjoituksen saunaillan yhteydessä. Koko aikana en nähnyt ensmäistäkään juoppunutta skapparia. Ja vasta buudistin ajokortin, laseja ei tarvii käyttää vieläkään ja toisessa silmässä on testien mukaan ns. täydellinen näkö. Niin ettei se kännäilyn näkemättömyyteni ainakaan silomalaseista johdu.
Nin avaaja, missä ja milloin kävitkään armeijan?