Ei se niin tärkeää ole se oma ajattelu, mutta ei se nyt hirveän kurjaakaan ole, jos päässä on sellainen vika, että ajautuu Suomessa asuvaksi pakolais-alkuperäiskansaintiaaniksi.
- Mut heitettiin kerran pihalle, tuli lähtökotoa.
" Meillä oli riita ja laseja lenteli seiniin. Vitriinin särkeminen, mikään ei olisi voinut kiinnostaa sinä kesänä enempää. Harmaat huoneen seinät kaatuivat päälle ja kiukku nousi ensin kulmiin, sitten ohimoihin. Sänky odotti useassa huoneessa petaamattomana, niin väsynyttä oli perhe-elämämme. Julisteet joille usein iltaisin juttelin, ajan, lampaiden ja unen puutteessa, odottivat vain vaihtumistaan antikvariaatin tarjoamaan halpaan, tai vähintäänkin kohtuullisen hintaiseen taiteeseen. Mä vain mietin, missä kaikki olivat? Mä olin laitostunut ja laatikossa, vain pienessä verkostossa.
- "Mun vanhemmat inhosivat yksityisyydensuojan loukkaamista." sanoin nuorisopsykiatrian järjestämässä Sos-katoamispisteessä. He vain paneutuivat omiin postimerkkeilyharrastuksiinsa. Meillä ei koskaan käynyt ketään heidän vieraitaan, tai sukulaisia. Aika oli jotenkin niin ajatonta. Vaalea virastohuoneen sälekaihdin ja mitään sanomaton lamppu olivat ainoat katseen kiintopisteet, joita sain aikaiseksi. Minkälaista syvällistä elämää saisimmekaan elämäämme? Tuskin mitään, kaikki oli vain ilmaa, kun kaikki ihana, kuten mieli on niin ilmaista.
- Mitä muuta ihanaa maailma voisi tarjota? kysyi terapeutti. Juuri nyt koulussa olin opiskellut kemiaam, mutta sellainen pieni, kokeellinen opas kemian maailmaan, ei olisi voinut ylä-asteikäistä, arkaa ihmistä, lainkaan kiehtoa. Mun ajatus karkasi istuessani terapioitavalla nojatuolilla, missä mun six-pack, kaiken kierrätyksen kuningas ja äiti.
- Onko tällaista terapiaa vielä pitkään? kysyin ja pyörittelin letitettyä palmikkoa sormissani.
- Ihan niin kauan, kuin siltä tuntuu ja saat elämäsi järjestymään, vastasi ystävällinen tumma mies terapeutti. Hän oli sairaanhoitaja. En haluaisi juuri nyt itsekkään häiritä vanhempiani, heitä ei kiinnostanut, kuin lähinnä uudet tuulet esim. kulttuurista ja koirista.
Olin jotenkin tavallista hiljaisempi. Kotiympäristö hiljensi vielä kotianikin enemmän. Tämä hiljaisuus oli erilainen, se rauhoitti. Mä muistelin Marie Antoinettea ja giljotiinia ja mietin, kuinka neula laitetaan langansilmään. Koneella... Ehkä joku käsityö tai askartelu, kunhan vain saisin pään palamaan kunnolla ja tosi paljon rahaa, millä mällätä. Aggressiot, niin mitä niistä ajattelin? Mitään sanomaton laitos ärsytti. Ei siihen, mikään perhekriisi liittynyt. Niin, aikuisena voisi tilata, vaikka Käsityö-lehden. Täysin turhaa, olisiko arkeni enkelinä mielenkiintoinen. Mä joo, Herran Enkeli, en niinkään vielä ilmapuntari tai muovimatto. Millaista olisi yksinasuminen? Herran Jumala, kun luonto ei ole niin kaunis, vaikka sälekaihtimien peittämistä ikkunoista lehdet heijastuivatkin. Astelin portaita ulos, ulkopuolisena ja oloni ei muuttunut ollenkaan, vaikka oliko se nyt nummilla peitetyn viheriön takia tarkoituskaan. Jouten ja aika kuluu, aikaa kulumaan ja ehkä joku seurakunnan yhteinen asia ja tarkoitus. Kuinka auttaa kehitysmaiden kulttuureja? Välillä mulla oli kiire, kuin uhrilampaassa.
- Mitä mä ajattelin? Millaista muutosta halusin?, kysyi terapeutti.
- Olla yksin, mutta en juuri nyt, vastasin.
Mulla oli kiire ja töitä, todella paljon. Mä olin niin nuori, mulla ei ollut muuta tekemistä. Saisinko polttaa ja silleen? Miksi se kiinnostaisi? Rankaisisiko joku muu, kuin itse Jumala....? Mulla alkaisi kohta rippikoulu, voi en millään jaksaisi rippikoulua. Ulkona lehdet havisivat puissa, lähes tyynessä ilmassa ja puut olisivat pian ruskasta paljaat."
- Mut heitettiin kerran pihalle, tuli lähtökotoa.
" Meillä oli riita ja laseja lenteli seiniin. Vitriinin särkeminen, mikään ei olisi voinut kiinnostaa sinä kesänä enempää. Harmaat huoneen seinät kaatuivat päälle ja kiukku nousi ensin kulmiin, sitten ohimoihin. Sänky odotti useassa huoneessa petaamattomana, niin väsynyttä oli perhe-elämämme. Julisteet joille usein iltaisin juttelin, ajan, lampaiden ja unen puutteessa, odottivat vain vaihtumistaan antikvariaatin tarjoamaan halpaan, tai vähintäänkin kohtuullisen hintaiseen taiteeseen. Mä vain mietin, missä kaikki olivat? Mä olin laitostunut ja laatikossa, vain pienessä verkostossa.
- "Mun vanhemmat inhosivat yksityisyydensuojan loukkaamista." sanoin nuorisopsykiatrian järjestämässä Sos-katoamispisteessä. He vain paneutuivat omiin postimerkkeilyharrastuksiinsa. Meillä ei koskaan käynyt ketään heidän vieraitaan, tai sukulaisia. Aika oli jotenkin niin ajatonta. Vaalea virastohuoneen sälekaihdin ja mitään sanomaton lamppu olivat ainoat katseen kiintopisteet, joita sain aikaiseksi. Minkälaista syvällistä elämää saisimmekaan elämäämme? Tuskin mitään, kaikki oli vain ilmaa, kun kaikki ihana, kuten mieli on niin ilmaista.
- Mitä muuta ihanaa maailma voisi tarjota? kysyi terapeutti. Juuri nyt koulussa olin opiskellut kemiaam, mutta sellainen pieni, kokeellinen opas kemian maailmaan, ei olisi voinut ylä-asteikäistä, arkaa ihmistä, lainkaan kiehtoa. Mun ajatus karkasi istuessani terapioitavalla nojatuolilla, missä mun six-pack, kaiken kierrätyksen kuningas ja äiti.
- Onko tällaista terapiaa vielä pitkään? kysyin ja pyörittelin letitettyä palmikkoa sormissani.
- Ihan niin kauan, kuin siltä tuntuu ja saat elämäsi järjestymään, vastasi ystävällinen tumma mies terapeutti. Hän oli sairaanhoitaja. En haluaisi juuri nyt itsekkään häiritä vanhempiani, heitä ei kiinnostanut, kuin lähinnä uudet tuulet esim. kulttuurista ja koirista.
Olin jotenkin tavallista hiljaisempi. Kotiympäristö hiljensi vielä kotianikin enemmän. Tämä hiljaisuus oli erilainen, se rauhoitti. Mä muistelin Marie Antoinettea ja giljotiinia ja mietin, kuinka neula laitetaan langansilmään. Koneella... Ehkä joku käsityö tai askartelu, kunhan vain saisin pään palamaan kunnolla ja tosi paljon rahaa, millä mällätä. Aggressiot, niin mitä niistä ajattelin? Mitään sanomaton laitos ärsytti. Ei siihen, mikään perhekriisi liittynyt. Niin, aikuisena voisi tilata, vaikka Käsityö-lehden. Täysin turhaa, olisiko arkeni enkelinä mielenkiintoinen. Mä joo, Herran Enkeli, en niinkään vielä ilmapuntari tai muovimatto. Millaista olisi yksinasuminen? Herran Jumala, kun luonto ei ole niin kaunis, vaikka sälekaihtimien peittämistä ikkunoista lehdet heijastuivatkin. Astelin portaita ulos, ulkopuolisena ja oloni ei muuttunut ollenkaan, vaikka oliko se nyt nummilla peitetyn viheriön takia tarkoituskaan. Jouten ja aika kuluu, aikaa kulumaan ja ehkä joku seurakunnan yhteinen asia ja tarkoitus. Kuinka auttaa kehitysmaiden kulttuureja? Välillä mulla oli kiire, kuin uhrilampaassa.
- Mitä mä ajattelin? Millaista muutosta halusin?, kysyi terapeutti.
- Olla yksin, mutta en juuri nyt, vastasin.
Mulla oli kiire ja töitä, todella paljon. Mä olin niin nuori, mulla ei ollut muuta tekemistä. Saisinko polttaa ja silleen? Miksi se kiinnostaisi? Rankaisisiko joku muu, kuin itse Jumala....? Mulla alkaisi kohta rippikoulu, voi en millään jaksaisi rippikoulua. Ulkona lehdet havisivat puissa, lähes tyynessä ilmassa ja puut olisivat pian ruskasta paljaat."
Vastaukset 1
Vanhimmat
:))